Miten tulla kaapista ulos?

vaikea antaa kunnon neuvoja, koska en itse ole milloinkaan "kaapissa" ollut, mutta eihän se ulostulo kumminkaan edellytä mitään julkista homoutensa julistamista. Jos seurustelee, niin seurustelee näkyvästi muista piittaamatta, jos joku, kuka tahansa, kysyy/epäilee asiallisesti homoudestasi, vastaa siihen yhtä asiallisesti, että näin on. Todelliset ystävät vähät välittävät koko asiasta ja ne muut, nehän eivät sitten olekkaan todellisia ystäviä. Sama sukulaisten kanssa, jotka ei asiaa hyväksy, olkoot hyväksymättä, kysehän on kuitenkin sinun elämästä, joten se on kaikkein tärkein. Oman itsensä kanssa on pärjättävä kuitenkin koko elämänsä ajan, muu maailma muuttuu ja ihmiset ympärillä vaihtuvat, oman elämän jatkaminen on kaikkein tärkeintä. "Rakasta itseäsi ensin ja eniten, vasta sitten muita"

normigay kirjoitti:

vaikea antaa kunnon neuvoja, koska en itse ole milloinkaan "kaapissa" ollut, mutta eihän se ulostulo kumminkaan edellytä mitään julkista homoutensa julistamista. Jos seurustelee, niin seurustelee näkyvästi muista piittaamatta, jos joku, kuka tahansa, kysyy/epäilee asiallisesti homoudestasi, vastaa siihen yhtä asiallisesti, että näin on. Todelliset ystävät vähät välittävät koko asiasta ja ne muut, nehän eivät sitten olekkaan todellisia ystäviä. Sama sukulaisten kanssa, jotka ei asiaa hyväksy, olkoot hyväksymättä, kysehän on kuitenkin sinun elämästä, joten se on kaikkein tärkein. Oman itsensä kanssa on pärjättävä kuitenkin koko elämänsä ajan, muu maailma muuttuu ja ihmiset ympärillä vaihtuvat, oman elämän jatkaminen on kaikkein tärkeintä. "Rakasta itseäsi ensin ja eniten, vasta sitten muita"

Lue lisää

Olen 23-vuotias, olen tiennyt homoseksuaalisuudestani jo 7-vuotiaasta asti, tajusin kuitenkin oman homoseksuaalisuuteni vasta murrosiän alkukynnyksellä, yritin jo heti tuolloin alle 14-vuotiaana tulla ulos kaapista, mutta pyöristin itse tulemiseni, koska jotenkin jo nuorena tietää millainen yhteiskunta on. Lisäksi jopa läheisemmät ovat sanoneet, että et sinä mikään homo ole ja pyrkineet väkisin "parittamaan" minua tytöille sanomalla, eikö tuo tyttö ole ihan mukava ja vastasin "kyllä se ihan söpö on", mutta valehtelin jo 15-vuotiaana päin naamaa.

Alle 20-kymppisenä olin niin syvällä kaapissa, etten edes hyväksynyt itselleni, että olen homo. Nyt yli 20-vuotiaana olen hyväksynyt homouteni, koska jopa muutkin sen tajuavat, mutta silti se on niin vaikeaa, koska olen liian sidoksissa vanhempiini, vaikka asun muualla opiskelun parissa. On jotenkin vaikeaa vielä nykyään myöntää, astua ulos, vaikka pyrin sanomisillani ja tekemisilläni vihjailemaan asiasta ympärille, jotta läheisimmät sen ymmärtäisivät. Silti en ole uskaltanut täysin, ehkä kenties liian suuresta tunnesiteestä tai taloudellisesta siteestä vanhempiini. Lisäksi olen karsinut ihmissuhteeni toisiin, koska pelkään, että he jotenkin huomaavat millainen olen ja paljastavat eteenpäin itsestäni. Toisaalta tekisi mieli tulla heti nyt pois, mutta toisaalta tiedän kuinka vaikeaa on nykypäivänä elää homoseksuaalisena ja kuinka vaikeaa on löytää parisuhde ja elää yksinäisenä, ilman läheisiä. Lisäksi alitajunnassa pyörii, että jospa oletkin sittenkin bi ja voit saada perheen, jonka kanssa elät, vaikka itseasiassa minua ei ainakaan nyt kiinnosta naiset pätkääkään, eivätkä ole koskaan kiinnostaneetkaan.

Joten miten minun pitäisi toimia, jotta voin rakentaa ns. turvaverkon ennen ulostulemistani, etten putoa ilman mitään turvaköyttä tai turvarakennetta? Mitä te tekisitte minun tilanteessani? Minua on alkanut myös pohdituttamaan se, että olenko liian vanha 23-vuotiaana tulemaan ulos, koska olen jo menettänyt suurimman osan nuoruudestani kaapissa ja tuleminen pois sieltä olisi jo nyt liian myöhäistä eli pitäisi tyytyä vain osaansa. Lisäksi pohdituttaa kuinka moni on samassa tilanteessa, ja jos tämän lukee joku samassa tilanteessa oleva, tiedän millaista tämä on, jopa nyt kun homous on muka muodissa ja hieno asia.

Olisi pitänyt tulla aiemmin ulos kaapista, mutta en tiedä olisinko kestänyt ilman läheisiä, sillä tiedän heidän negatiivisen asenteensa ja he olisivat minut heittäneet ulos aivan varmasti elämästään.

Elämä on sitten joillekin vaikeaa.

MIES23) kirjoitti:

Olen 23-vuotias, olen tiennyt homoseksuaalisuudestani jo 7-vuotiaasta asti, tajusin kuitenkin oman homoseksuaalisuuteni vasta murrosiän alkukynnyksellä, yritin jo heti tuolloin alle 14-vuotiaana tulla ulos kaapista, mutta pyöristin itse tulemiseni, koska jotenkin jo nuorena tietää millainen yhteiskunta on. Lisäksi jopa läheisemmät ovat sanoneet, että et sinä mikään homo ole ja pyrkineet väkisin "parittamaan" minua tytöille sanomalla, eikö tuo tyttö ole ihan mukava ja vastasin "kyllä se ihan söpö on", mutta valehtelin jo 15-vuotiaana päin naamaa.

Alle 20-kymppisenä olin niin syvällä kaapissa, etten edes hyväksynyt itselleni, että olen homo. Nyt yli 20-vuotiaana olen hyväksynyt homouteni, koska jopa muutkin sen tajuavat, mutta silti se on niin vaikeaa, koska olen liian sidoksissa vanhempiini, vaikka asun muualla opiskelun parissa. On jotenkin vaikeaa vielä nykyään myöntää, astua ulos, vaikka pyrin sanomisillani ja tekemisilläni vihjailemaan asiasta ympärille, jotta läheisimmät sen ymmärtäisivät. Silti en ole uskaltanut täysin, ehkä kenties liian suuresta tunnesiteestä tai taloudellisesta siteestä vanhempiini. Lisäksi olen karsinut ihmissuhteeni toisiin, koska pelkään, että he jotenkin huomaavat millainen olen ja paljastavat eteenpäin itsestäni. Toisaalta tekisi mieli tulla heti nyt pois, mutta toisaalta tiedän kuinka vaikeaa on nykypäivänä elää homoseksuaalisena ja kuinka vaikeaa on löytää parisuhde ja elää yksinäisenä, ilman läheisiä. Lisäksi alitajunnassa pyörii, että jospa oletkin sittenkin bi ja voit saada perheen, jonka kanssa elät, vaikka itseasiassa minua ei ainakaan nyt kiinnosta naiset pätkääkään, eivätkä ole koskaan kiinnostaneetkaan.

Joten miten minun pitäisi toimia, jotta voin rakentaa ns. turvaverkon ennen ulostulemistani, etten putoa ilman mitään turvaköyttä tai turvarakennetta? Mitä te tekisitte minun tilanteessani? Minua on alkanut myös pohdituttamaan se, että olenko liian vanha 23-vuotiaana tulemaan ulos, koska olen jo menettänyt suurimman osan nuoruudestani kaapissa ja tuleminen pois sieltä olisi jo nyt liian myöhäistä eli pitäisi tyytyä vain osaansa. Lisäksi pohdituttaa kuinka moni on samassa tilanteessa, ja jos tämän lukee joku samassa tilanteessa oleva, tiedän millaista tämä on, jopa nyt kun homous on muka muodissa ja hieno asia.

Olisi pitänyt tulla aiemmin ulos kaapista, mutta en tiedä olisinko kestänyt ilman läheisiä, sillä tiedän heidän negatiivisen asenteensa ja he olisivat minut heittäneet ulos aivan varmasti elämästään.

Elämä on sitten joillekin vaikeaa.

Lue lisää

Tuntuu niin pahalta lukea sitä tuskaa, mitä kaapista tulon pelko ihmiselle tuottaa. Haluaisin äitinä rohkaista teitä avoimempaan elämään. Luulen, että useimmat vanhemmat minun tavallani jo aavistavat asian, vaikka sitä ei puheeksi otetakaan. Itse jollakin tavoin tiesin ja aavistin asian jo sittloin, kun poikani oli pikkulapsi. Hän oli erilainen kuin muut pojat. En yritäkään väittää, että minulle olisi ollut helppoa, kun sain tietää, että hänellä on poikaystävä, kun teini-iässä oli kokeiltu tyttöystäviäkin. Nyt siitä hetkestä on kymmenen vuotta, ja hirveältä tuntuu ajatus, että hän olisi salannut minulta elämänsä. Sanoisin teille, että antakaa vanhemmillenne tilaisuus rakastaa teitä sellaisina kuin olette. En voi sanoa, että jokainen isä ja äiti siihen pystyy, mutta uskon, että on hyvin harvoja, jotka todella lapsensa hylkäisivät. Niillä vanhemmilla ei sitten ole muutenkaa tervettä tunnesuhdetta lapseensa. Vanhemmat rakastavat lastaan, siitä voi lähteä. Loppujen lopuksi avoin tilanne kuitenkin mahdollistaa avoimen elämän ja se on helpointa kaikille. Olen hyvin kiitollinen elämälle, että olen saanut perheeseeni poikanikin elämänkumppanin (erojakin takana, joten vävyjä on perheessä ollut useampiakin). Ja olen myös saanut olla poikani tukena eroissa, jotka ovat olleet hänelle hyvin raskaita. Mutta antakaa vanhemmille myös oikeus omaan kriisiinsä. Asia voi olla heillekin hyvin vaikea. Silloin kun asia minun kohdallani oli ajankohtainen, ei internet ollut lainkaan näin kehittynyt. Ehkä kannattaisi etsiä vaikka valmiiksi jotain tukea vanhemmillekin? He voivat tarvita jonkin aikaa asian sulatteluun. Ja omalle itsellellenne myös parasta olisi hakeutua seuraan, jossa on mahdollisuus tavata asian läpieläneitä omanlaisianne ihmisiä. Olen itse saanut tutustua poikani elämänkumppaneihin ja homokavereihin ja kaikki tapaamani pojat ovat vanhempiensa kanssa asian selvittäneet ja elävät elämäänsä vanhempiensa lapsina niinkuin muutkin ihmiset.

Rohkeutta teille. Kaiken elämässä näkemäni jälkeen olen sitä mieltä. että kaappielämä on varmaan kaikkein tuskallisin vaihtoehto homolle. Vain ulostulon jälkeen on mahdollista elää normaalia elämää parisuhteineen ja aitoine ystävyys- ja muine ihmissuhteineen.

Itse olen ollut ylpeä siitä, että olen kasvattanut maailmaan ihmisen, jolla on ollut rohkeutta elää oma elämänsä omana itsenään. Ja vain tämä on mahdollistanut hänelle sen, että hän on löytänyt kumppanit, joita hän on saanut rakastaa, ja että häntä on rakastettu (vaikka on kipeääkin tehnyt). Se on hyvän elämän ehkä tärkein asia.

MIES23) kirjoitti:

Olen 23-vuotias, olen tiennyt homoseksuaalisuudestani jo 7-vuotiaasta asti, tajusin kuitenkin oman homoseksuaalisuuteni vasta murrosiän alkukynnyksellä, yritin jo heti tuolloin alle 14-vuotiaana tulla ulos kaapista, mutta pyöristin itse tulemiseni, koska jotenkin jo nuorena tietää millainen yhteiskunta on. Lisäksi jopa läheisemmät ovat sanoneet, että et sinä mikään homo ole ja pyrkineet väkisin "parittamaan" minua tytöille sanomalla, eikö tuo tyttö ole ihan mukava ja vastasin "kyllä se ihan söpö on", mutta valehtelin jo 15-vuotiaana päin naamaa.

Alle 20-kymppisenä olin niin syvällä kaapissa, etten edes hyväksynyt itselleni, että olen homo. Nyt yli 20-vuotiaana olen hyväksynyt homouteni, koska jopa muutkin sen tajuavat, mutta silti se on niin vaikeaa, koska olen liian sidoksissa vanhempiini, vaikka asun muualla opiskelun parissa. On jotenkin vaikeaa vielä nykyään myöntää, astua ulos, vaikka pyrin sanomisillani ja tekemisilläni vihjailemaan asiasta ympärille, jotta läheisimmät sen ymmärtäisivät. Silti en ole uskaltanut täysin, ehkä kenties liian suuresta tunnesiteestä tai taloudellisesta siteestä vanhempiini. Lisäksi olen karsinut ihmissuhteeni toisiin, koska pelkään, että he jotenkin huomaavat millainen olen ja paljastavat eteenpäin itsestäni. Toisaalta tekisi mieli tulla heti nyt pois, mutta toisaalta tiedän kuinka vaikeaa on nykypäivänä elää homoseksuaalisena ja kuinka vaikeaa on löytää parisuhde ja elää yksinäisenä, ilman läheisiä. Lisäksi alitajunnassa pyörii, että jospa oletkin sittenkin bi ja voit saada perheen, jonka kanssa elät, vaikka itseasiassa minua ei ainakaan nyt kiinnosta naiset pätkääkään, eivätkä ole koskaan kiinnostaneetkaan.

Joten miten minun pitäisi toimia, jotta voin rakentaa ns. turvaverkon ennen ulostulemistani, etten putoa ilman mitään turvaköyttä tai turvarakennetta? Mitä te tekisitte minun tilanteessani? Minua on alkanut myös pohdituttamaan se, että olenko liian vanha 23-vuotiaana tulemaan ulos, koska olen jo menettänyt suurimman osan nuoruudestani kaapissa ja tuleminen pois sieltä olisi jo nyt liian myöhäistä eli pitäisi tyytyä vain osaansa. Lisäksi pohdituttaa kuinka moni on samassa tilanteessa, ja jos tämän lukee joku samassa tilanteessa oleva, tiedän millaista tämä on, jopa nyt kun homous on muka muodissa ja hieno asia.

Olisi pitänyt tulla aiemmin ulos kaapista, mutta en tiedä olisinko kestänyt ilman läheisiä, sillä tiedän heidän negatiivisen asenteensa ja he olisivat minut heittäneet ulos aivan varmasti elämästään.

Elämä on sitten joillekin vaikeaa.

Lue lisää

Hei! Minäkin pohdin, olenko nyt 22v:na liian "vanha" tulemaan ulos kaapista. Olen vasta viimeisen vuoden aikana pystyny myöntämään itselleni olevani lesbo. Olen tapaillut miehiä, mutta en ole ikinä pystynyt tarjoamaan fyysistä läheisyyttä yhdellekkään. Teini-iässä, siinä 16:na minulla oli yhden yön juttu tytön kanssa, mutta pidin sitä kokeiluna. Nykyään ajattelen toisin. En usko kenenkään hylkäävän minua, mutta pelkään, että minua ei uskota, koska siskollani oli menossa hiljattain vaihe, mikä meni ohitse. Mitä jos minusta ajatellaan samoin? En halua, että joku ajattelee minun vain kokeilevan! Minä tiedän, mistä pidän, lopultakin!

Homopojan äiti kirjoitti:

Tuntuu niin pahalta lukea sitä tuskaa, mitä kaapista tulon pelko ihmiselle tuottaa. Haluaisin äitinä rohkaista teitä avoimempaan elämään. Luulen, että useimmat vanhemmat minun tavallani jo aavistavat asian, vaikka sitä ei puheeksi otetakaan. Itse jollakin tavoin tiesin ja aavistin asian jo sittloin, kun poikani oli pikkulapsi. Hän oli erilainen kuin muut pojat. En yritäkään väittää, että minulle olisi ollut helppoa, kun sain tietää, että hänellä on poikaystävä, kun teini-iässä oli kokeiltu tyttöystäviäkin. Nyt siitä hetkestä on kymmenen vuotta, ja hirveältä tuntuu ajatus, että hän olisi salannut minulta elämänsä. Sanoisin teille, että antakaa vanhemmillenne tilaisuus rakastaa teitä sellaisina kuin olette. En voi sanoa, että jokainen isä ja äiti siihen pystyy, mutta uskon, että on hyvin harvoja, jotka todella lapsensa hylkäisivät. Niillä vanhemmilla ei sitten ole muutenkaa tervettä tunnesuhdetta lapseensa. Vanhemmat rakastavat lastaan, siitä voi lähteä. Loppujen lopuksi avoin tilanne kuitenkin mahdollistaa avoimen elämän ja se on helpointa kaikille. Olen hyvin kiitollinen elämälle, että olen saanut perheeseeni poikanikin elämänkumppanin (erojakin takana, joten vävyjä on perheessä ollut useampiakin). Ja olen myös saanut olla poikani tukena eroissa, jotka ovat olleet hänelle hyvin raskaita. Mutta antakaa vanhemmille myös oikeus omaan kriisiinsä. Asia voi olla heillekin hyvin vaikea. Silloin kun asia minun kohdallani oli ajankohtainen, ei internet ollut lainkaan näin kehittynyt. Ehkä kannattaisi etsiä vaikka valmiiksi jotain tukea vanhemmillekin? He voivat tarvita jonkin aikaa asian sulatteluun. Ja omalle itsellellenne myös parasta olisi hakeutua seuraan, jossa on mahdollisuus tavata asian läpieläneitä omanlaisianne ihmisiä. Olen itse saanut tutustua poikani elämänkumppaneihin ja homokavereihin ja kaikki tapaamani pojat ovat vanhempiensa kanssa asian selvittäneet ja elävät elämäänsä vanhempiensa lapsina niinkuin muutkin ihmiset.

Rohkeutta teille. Kaiken elämässä näkemäni jälkeen olen sitä mieltä. että kaappielämä on varmaan kaikkein tuskallisin vaihtoehto homolle. Vain ulostulon jälkeen on mahdollista elää normaalia elämää parisuhteineen ja aitoine ystävyys- ja muine ihmissuhteineen.

Itse olen ollut ylpeä siitä, että olen kasvattanut maailmaan ihmisen, jolla on ollut rohkeutta elää oma elämänsä omana itsenään. Ja vain tämä on mahdollistanut hänelle sen, että hän on löytänyt kumppanit, joita hän on saanut rakastaa, ja että häntä on rakastettu (vaikka on kipeääkin tehnyt). Se on hyvän elämän ehkä tärkein asia.

Lue lisää

Tuntuu niin pahalta lukea sitä tuskaa, mitä kaapista tulon pelko ihmiselle tuottaa. Haluaisin äitinä rohkaista teitä avoimempaan elämään. Luulen, että useimmat vanhemmat minun tavallani jo aavistavat asian, vaikka sitä ei puheeksi otetakaan. Itse jollakin tavoin tiesin ja aavistin asian jo sittloin, kun poikani oli pikkulapsi. Hän oli erilainen kuin muut pojat. En yritäkään väittää, että minulle olisi ollut helppoa, kun sain tietää, että hänellä on poikaystävä, kun teini-iässä oli kokeiltu tyttöystäviäkin. Nyt siitä hetkestä on kymmenen vuotta, ja hirveältä tuntuu ajatus, että hän olisi salannut minulta elämänsä. Sanoisin teille, että antakaa vanhemmillenne tilaisuus rakastaa teitä sellaisina kuin olette. En voi sanoa, että jokainen isä ja äiti siihen pystyy, mutta uskon, että on hyvin harvoja, jotka todella lapsensa hylkäisivät. Niillä vanhemmilla ei sitten ole muutenkaa tervettä tunnesuhdetta lapseensa. Vanhemmat rakastavat lastaan, siitä voi lähteä. Loppujen lopuksi avoin tilanne kuitenkin mahdollistaa avoimen elämän ja se on helpointa kaikille. Olen hyvin kiitollinen elämälle, että olen saanut perheeseeni poikanikin elämänkumppanin (erojakin takana, joten vävyjä on perheessä ollut useampiakin). Ja olen myös saanut olla poikani tukena eroissa, jotka ovat olleet hänelle hyvin raskaita. Mutta antakaa vanhemmille myös oikeus omaan kriisiinsä. Asia voi olla heillekin hyvin vaikea. Silloin kun asia minun kohdallani oli ajankohtainen, ei internet ollut lainkaan näin kehittynyt. Ehkä kannattaisi etsiä vaikka valmiiksi jotain tukea vanhemmillekin? He voivat tarvita jonkin aikaa asian sulatteluun. Ja omalle itsellellenne myös parasta olisi hakeutua seuraan, jossa on mahdollisuus tavata asian läpieläneitä omanlaisianne ihmisiä. Olen itse saanut tutustua poikani elämänkumppaneihin ja homokavereihin ja kaikki tapaamani pojat ovat vanhempiensa kanssa asian selvittäneet ja elävät elämäänsä vanhempiensa lapsina niinkuin muutkin ihmiset.

MIES23) kirjoitti:

Olen 23-vuotias, olen tiennyt homoseksuaalisuudestani jo 7-vuotiaasta asti, tajusin kuitenkin oman homoseksuaalisuuteni vasta murrosiän alkukynnyksellä, yritin jo heti tuolloin alle 14-vuotiaana tulla ulos kaapista, mutta pyöristin itse tulemiseni, koska jotenkin jo nuorena tietää millainen yhteiskunta on. Lisäksi jopa läheisemmät ovat sanoneet, että et sinä mikään homo ole ja pyrkineet väkisin "parittamaan" minua tytöille sanomalla, eikö tuo tyttö ole ihan mukava ja vastasin "kyllä se ihan söpö on", mutta valehtelin jo 15-vuotiaana päin naamaa.

Alle 20-kymppisenä olin niin syvällä kaapissa, etten edes hyväksynyt itselleni, että olen homo. Nyt yli 20-vuotiaana olen hyväksynyt homouteni, koska jopa muutkin sen tajuavat, mutta silti se on niin vaikeaa, koska olen liian sidoksissa vanhempiini, vaikka asun muualla opiskelun parissa. On jotenkin vaikeaa vielä nykyään myöntää, astua ulos, vaikka pyrin sanomisillani ja tekemisilläni vihjailemaan asiasta ympärille, jotta läheisimmät sen ymmärtäisivät. Silti en ole uskaltanut täysin, ehkä kenties liian suuresta tunnesiteestä tai taloudellisesta siteestä vanhempiini. Lisäksi olen karsinut ihmissuhteeni toisiin, koska pelkään, että he jotenkin huomaavat millainen olen ja paljastavat eteenpäin itsestäni. Toisaalta tekisi mieli tulla heti nyt pois, mutta toisaalta tiedän kuinka vaikeaa on nykypäivänä elää homoseksuaalisena ja kuinka vaikeaa on löytää parisuhde ja elää yksinäisenä, ilman läheisiä. Lisäksi alitajunnassa pyörii, että jospa oletkin sittenkin bi ja voit saada perheen, jonka kanssa elät, vaikka itseasiassa minua ei ainakaan nyt kiinnosta naiset pätkääkään, eivätkä ole koskaan kiinnostaneetkaan.

Joten miten minun pitäisi toimia, jotta voin rakentaa ns. turvaverkon ennen ulostulemistani, etten putoa ilman mitään turvaköyttä tai turvarakennetta? Mitä te tekisitte minun tilanteessani? Minua on alkanut myös pohdituttamaan se, että olenko liian vanha 23-vuotiaana tulemaan ulos, koska olen jo menettänyt suurimman osan nuoruudestani kaapissa ja tuleminen pois sieltä olisi jo nyt liian myöhäistä eli pitäisi tyytyä vain osaansa. Lisäksi pohdituttaa kuinka moni on samassa tilanteessa, ja jos tämän lukee joku samassa tilanteessa oleva, tiedän millaista tämä on, jopa nyt kun homous on muka muodissa ja hieno asia.

Olisi pitänyt tulla aiemmin ulos kaapista, mutta en tiedä olisinko kestänyt ilman läheisiä, sillä tiedän heidän negatiivisen asenteensa ja he olisivat minut heittäneet ulos aivan varmasti elämästään.

Elämä on sitten joillekin vaikeaa.

Lue lisää

Älä pelkää tuu ulos!Itekki ook tullu ja se autto!:)

MIES23) kirjoitti:

Olen 23-vuotias, olen tiennyt homoseksuaalisuudestani jo 7-vuotiaasta asti, tajusin kuitenkin oman homoseksuaalisuuteni vasta murrosiän alkukynnyksellä, yritin jo heti tuolloin alle 14-vuotiaana tulla ulos kaapista, mutta pyöristin itse tulemiseni, koska jotenkin jo nuorena tietää millainen yhteiskunta on. Lisäksi jopa läheisemmät ovat sanoneet, että et sinä mikään homo ole ja pyrkineet väkisin "parittamaan" minua tytöille sanomalla, eikö tuo tyttö ole ihan mukava ja vastasin "kyllä se ihan söpö on", mutta valehtelin jo 15-vuotiaana päin naamaa.

Alle 20-kymppisenä olin niin syvällä kaapissa, etten edes hyväksynyt itselleni, että olen homo. Nyt yli 20-vuotiaana olen hyväksynyt homouteni, koska jopa muutkin sen tajuavat, mutta silti se on niin vaikeaa, koska olen liian sidoksissa vanhempiini, vaikka asun muualla opiskelun parissa. On jotenkin vaikeaa vielä nykyään myöntää, astua ulos, vaikka pyrin sanomisillani ja tekemisilläni vihjailemaan asiasta ympärille, jotta läheisimmät sen ymmärtäisivät. Silti en ole uskaltanut täysin, ehkä kenties liian suuresta tunnesiteestä tai taloudellisesta siteestä vanhempiini. Lisäksi olen karsinut ihmissuhteeni toisiin, koska pelkään, että he jotenkin huomaavat millainen olen ja paljastavat eteenpäin itsestäni. Toisaalta tekisi mieli tulla heti nyt pois, mutta toisaalta tiedän kuinka vaikeaa on nykypäivänä elää homoseksuaalisena ja kuinka vaikeaa on löytää parisuhde ja elää yksinäisenä, ilman läheisiä. Lisäksi alitajunnassa pyörii, että jospa oletkin sittenkin bi ja voit saada perheen, jonka kanssa elät, vaikka itseasiassa minua ei ainakaan nyt kiinnosta naiset pätkääkään, eivätkä ole koskaan kiinnostaneetkaan.

Joten miten minun pitäisi toimia, jotta voin rakentaa ns. turvaverkon ennen ulostulemistani, etten putoa ilman mitään turvaköyttä tai turvarakennetta? Mitä te tekisitte minun tilanteessani? Minua on alkanut myös pohdituttamaan se, että olenko liian vanha 23-vuotiaana tulemaan ulos, koska olen jo menettänyt suurimman osan nuoruudestani kaapissa ja tuleminen pois sieltä olisi jo nyt liian myöhäistä eli pitäisi tyytyä vain osaansa. Lisäksi pohdituttaa kuinka moni on samassa tilanteessa, ja jos tämän lukee joku samassa tilanteessa oleva, tiedän millaista tämä on, jopa nyt kun homous on muka muodissa ja hieno asia.

Olisi pitänyt tulla aiemmin ulos kaapista, mutta en tiedä olisinko kestänyt ilman läheisiä, sillä tiedän heidän negatiivisen asenteensa ja he olisivat minut heittäneet ulos aivan varmasti elämästään.

Elämä on sitten joillekin vaikeaa.

Lue lisää

Olen kauan jo ajatellut…

Miksi minä olen aina ollut niin erilainen muista? Miksi MINÄ olen aina ollut niin omalaatuinen! Olen kauan seissyt ja istunut kaapissa ajatellen, että mitä minulle tapahtuisi jos tulisin ulos. Olen 16 vuotta vanha ja yhdeksännellä luokalla. Nykyään jos sinä olet homo tai muutenvaan et suora sinusta tehdään pilkkaa, vitsejä ja ylipäätään puhutaan pahaa. Miksi? Miksi meidän pitäisi seistä ja piiloitella joissain osissa meidän sieluamme? Varjoissa ja pelossa. Miksi meidän pitää kärsiä siitä, että olemme erilaisia?! Se ei ole oikein. Olen pelännyt tulla ulos kaikkien keskellä ja vaikka olenkin koittanut harjoitella tätä tunnetta peilin kanssa olen silti purskahtanut kyyneliin ja ollut hiljaa asiasta. Onko teillä, kellään vinkkejä ulos tulemiseen?

Itse en edes uskalla etsiä edes seuraakaan, koska pelkään kiinnijäämistä niin paljon. En oikein tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Toisaalta tekee mieli hankkia joku seuralainen, toisaalta pelkään, mitä tapahtuu, jos jään / jäämme kiinni.

MIES23) kirjoitti:

Itse en edes uskalla etsiä edes seuraakaan, koska pelkään kiinnijäämistä niin paljon. En oikein tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Toisaalta tekee mieli hankkia joku seuralainen, toisaalta pelkään, mitä tapahtuu, jos jään / jäämme kiinni.

Lue lisää

Saat homoutesi kuulostamaan rikokselta! En voi tietää taustojasi, missä ja millaisessa arvomaailmassa elät, mutta on aika surullista, jos sulla on syystä tai toisesta noin pelokas näkemys maailmasta, jossa elät. Mutta ei näiden asioiden suhteen voi toista neuvoa, kun ei toisen saappaissa ole kulkenut. Etkä varmaan ole myöskään ainoa, joka noin tuntee. Voisit ehkä olla ainakin itse armollisempi itsellesi, ja vaikka päättää sitten pysyä siellä kaapissa, kiikun-kaakun tilanteet kun on aina stressaavia. Voimia!

kohtalotoveri.. kirjoitti:

Saat homoutesi kuulostamaan rikokselta! En voi tietää taustojasi, missä ja millaisessa arvomaailmassa elät, mutta on aika surullista, jos sulla on syystä tai toisesta noin pelokas näkemys maailmasta, jossa elät. Mutta ei näiden asioiden suhteen voi toista neuvoa, kun ei toisen saappaissa ole kulkenut. Etkä varmaan ole myöskään ainoa, joka noin tuntee. Voisit ehkä olla ainakin itse armollisempi itsellesi, ja vaikka päättää sitten pysyä siellä kaapissa, kiikun-kaakun tilanteet kun on aina stressaavia. Voimia!

Lue lisää

"Voisit ehkä olla ainakin itse armollisempi itsellesi, ja vaikka päättää sitten pysyä siellä kaapissa"

Olen sitä mieltä, että olen ollut liian kauan kaapissa ja haluun lämpöä ja rakkautta, en vain kaverisuhteita. Mutta silti pelkään jotenkin.

MIES23) kirjoitti:

Itse en edes uskalla etsiä edes seuraakaan, koska pelkään kiinnijäämistä niin paljon. En oikein tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Toisaalta tekee mieli hankkia joku seuralainen, toisaalta pelkään, mitä tapahtuu, jos jään / jäämme kiinni.

Lue lisää

siis pelkäätkö, että ystävä joskus pettää sinua ja kertoo kaikille, että olet homo?
en ymmärrä miten voi jäädä kiinni, jos hän on luotettava.
miten joku voi saada selville, että hän on sinun seksikumppani, eikä ystävä?
kävelet hänen kanssa ulkona, äitisi näkee teidät, sanot että se on ystävä.
en ymmärrä miten hän voi saada selville totuuden, jos molemmat ovat kaapissa.
vai seuraako äitisi sinun jokaista liikettä?
minun äiti ei seuraa minua ollenkaan.

MIES23) kirjoitti:

Itse en edes uskalla etsiä edes seuraakaan, koska pelkään kiinnijäämistä niin paljon. En oikein tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Toisaalta tekee mieli hankkia joku seuralainen, toisaalta pelkään, mitä tapahtuu, jos jään / jäämme kiinni.

Lue lisää

Mulla oli/ on osaksi edelleen sama juttu, että pelkään kiinnijäämistä paljon. Otin kuitenkin pari vuotta sitten ensi askeleet ja hommasin itselleni jätkä-seuraa. Nyt parin vuoden jälkeen olen edelleen suht tiukasti kaapissa. Yhdelle ystävälle olen itsestäni kertonut ja se otti asian tosi hyvin vastaan. Joillekin muille kerron joskus, ehkä. Jos sinulla oli naispuolisia kavereita, niin lähde vaikka niistä liikkeelle. Naiset ovat yleensä suvaitsevaisempia tällaisissa asioissa. On minulla kavereita ja sukulaisia, jotka ei ihan varmasti hyväksi minua enää, jos sanon olevani bi. Mutta uskon että osalle kavereistani se on ihan sama. Siitä huolimatta en uskalla sitä kertoa niille, sillä mitä jos...?

No anyway, tällä hetkellä tilanteeni on se, että "seurustelen" yhden jätkän kanssa, joka myös on kaapissa. Emme todellakaan seurustele julkisesti vaan se on meidän kahden välinen juttu. Niin kuin seurusteleminen yleensäkin on. Muille ihmisille me ollaan ihan normaaleja kavereita ja se sopii minulle (ja myös hänelle) oikein hyvin. Ja oikeasti seurustellaan, tää ei ole mikään seksisuhde. Vietämme niin paljon aikaa yhdessä kuin vain voimme. Ollaan ja hengaillaan :)

Kun haet seuraa, niin hae samanlaista seuraa kuin itse olet. Eli kaapissa olevaa tyyppiä, jolta varmasti löytyy luottamusta. Minun kriteerini seuran haussa tässä suhteessa oli juurikin se, että toisen piti myös olla kaapissa. Silloin ei saa "homoleimaa" otsaansa vaikka liikkuukin kadulla tällaisen kaverin kanssa. Kun molemmat ovat kaapissa, niin teillä on samanlainen tilanne. Jos toinen uhkaa paljastaa sinut, niin voit tehdä samoin takas. Julmaa, mutta totta. Sitäpaitsi, kaiken voi aina kieltää. Kukaan muu ei pysty sinun homouttasi todistamaan kuin sinä itse. Jos tuntuu että hommat alkaa menemään päin hlvttiä ja haluat hetero-julkisivun takas, niin kiellä kaikki ja hommaa vaikka joku muija vähäksi aikaa ja todista sillä muille, että olet ainakin bi... Tollainen on näytteleminen on hullua hommaa varsinkin jos sekoittaa muiden elämän siihen, mutta hätä ei lue lakia.

Hae ihmeessä itselle samaa sukupuolta olevaa seuraa!! Se on oikeasti vaivan arvoista ja opit siinä samalla itsestäsikin ihan uusia puolia. Ei tässä maailmassa tarvi yksin olla, etkä sinäkään ole tilanteesi kanssa yksin. Tsemiä!!

M25-v kirjoitti:

Mulla oli/ on osaksi edelleen sama juttu, että pelkään kiinnijäämistä paljon. Otin kuitenkin pari vuotta sitten ensi askeleet ja hommasin itselleni jätkä-seuraa. Nyt parin vuoden jälkeen olen edelleen suht tiukasti kaapissa. Yhdelle ystävälle olen itsestäni kertonut ja se otti asian tosi hyvin vastaan. Joillekin muille kerron joskus, ehkä. Jos sinulla oli naispuolisia kavereita, niin lähde vaikka niistä liikkeelle. Naiset ovat yleensä suvaitsevaisempia tällaisissa asioissa. On minulla kavereita ja sukulaisia, jotka ei ihan varmasti hyväksi minua enää, jos sanon olevani bi. Mutta uskon että osalle kavereistani se on ihan sama. Siitä huolimatta en uskalla sitä kertoa niille, sillä mitä jos...?

No anyway, tällä hetkellä tilanteeni on se, että "seurustelen" yhden jätkän kanssa, joka myös on kaapissa. Emme todellakaan seurustele julkisesti vaan se on meidän kahden välinen juttu. Niin kuin seurusteleminen yleensäkin on. Muille ihmisille me ollaan ihan normaaleja kavereita ja se sopii minulle (ja myös hänelle) oikein hyvin. Ja oikeasti seurustellaan, tää ei ole mikään seksisuhde. Vietämme niin paljon aikaa yhdessä kuin vain voimme. Ollaan ja hengaillaan :)

Kun haet seuraa, niin hae samanlaista seuraa kuin itse olet. Eli kaapissa olevaa tyyppiä, jolta varmasti löytyy luottamusta. Minun kriteerini seuran haussa tässä suhteessa oli juurikin se, että toisen piti myös olla kaapissa. Silloin ei saa "homoleimaa" otsaansa vaikka liikkuukin kadulla tällaisen kaverin kanssa. Kun molemmat ovat kaapissa, niin teillä on samanlainen tilanne. Jos toinen uhkaa paljastaa sinut, niin voit tehdä samoin takas. Julmaa, mutta totta. Sitäpaitsi, kaiken voi aina kieltää. Kukaan muu ei pysty sinun homouttasi todistamaan kuin sinä itse. Jos tuntuu että hommat alkaa menemään päin hlvttiä ja haluat hetero-julkisivun takas, niin kiellä kaikki ja hommaa vaikka joku muija vähäksi aikaa ja todista sillä muille, että olet ainakin bi... Tollainen on näytteleminen on hullua hommaa varsinkin jos sekoittaa muiden elämän siihen, mutta hätä ei lue lakia.

Hae ihmeessä itselle samaa sukupuolta olevaa seuraa!! Se on oikeasti vaivan arvoista ja opit siinä samalla itsestäsikin ihan uusia puolia. Ei tässä maailmassa tarvi yksin olla, etkä sinäkään ole tilanteesi kanssa yksin. Tsemiä!!

Lue lisää

M25-v kirjoitti:
"Mulla oli/ on osaksi edelleen sama juttu, että pelkään kiinnijäämistä paljon."

asutko jossain pienessä kylässä, jossa kaikki tuntevat toisensa?
helsingissä kiinnijäämisen todennäköisyys on todella pieni.

M25-v kirjoitti:

"No anyway, tällä hetkellä tilanteeni on se, että "seurustelen" yhden jätkän kanssa, joka myös on kaapissa. Emme todellakaan seurustele julkisesti vaan se on meidän kahden välinen juttu. Niin kuin seurusteleminen yleensäkin on. Muille ihmisille me ollaan ihan normaaleja kavereita ja se sopii minulle (ja myös hänelle) oikein hyvin.".

juuri tätä minä tarkoitan.
kaupungeissa voi elää näin todella pitkään, ennen kiinnijäämistä.
kiinnijäämisen todennäköisyys kasvaa paljon, jos vieressä asuu äiti/veli/sisko/entinen koulutoveri.
mutta jos asut eri puolella kaupunkia, silloin kiinnijäämisen todennäköisyys on todella pieni.

M25-v kirjoitti:
"Kun haet seuraa, niin hae samanlaista seuraa kuin itse olet. Eli kaapissa olevaa tyyppiä, jolta varmasti löytyy luottamusta."
hän voi olla kaapin ulkopuolellakin, tärkeintä tässä on se ettei hänellä ja sinulla olisi yhteisiä tuttavia ja tietysti hänen luotettavuus.

mies21hmmm kirjoitti:
"Etkö muka koskaan halua mitään lähemmyyden tunnetta?"

haluan, mutta ei erityisen paljon.
minulla on paljon muita suuria ongelmia elämässäni homouteni lisäksi, joiden rinnalla tämä lähemmyyden puute tuntuu pieneltä ongelmalta.
olen 30 vuotias.

M25-v kirjoitti:

Mulla oli/ on osaksi edelleen sama juttu, että pelkään kiinnijäämistä paljon. Otin kuitenkin pari vuotta sitten ensi askeleet ja hommasin itselleni jätkä-seuraa. Nyt parin vuoden jälkeen olen edelleen suht tiukasti kaapissa. Yhdelle ystävälle olen itsestäni kertonut ja se otti asian tosi hyvin vastaan. Joillekin muille kerron joskus, ehkä. Jos sinulla oli naispuolisia kavereita, niin lähde vaikka niistä liikkeelle. Naiset ovat yleensä suvaitsevaisempia tällaisissa asioissa. On minulla kavereita ja sukulaisia, jotka ei ihan varmasti hyväksi minua enää, jos sanon olevani bi. Mutta uskon että osalle kavereistani se on ihan sama. Siitä huolimatta en uskalla sitä kertoa niille, sillä mitä jos...?

No anyway, tällä hetkellä tilanteeni on se, että "seurustelen" yhden jätkän kanssa, joka myös on kaapissa. Emme todellakaan seurustele julkisesti vaan se on meidän kahden välinen juttu. Niin kuin seurusteleminen yleensäkin on. Muille ihmisille me ollaan ihan normaaleja kavereita ja se sopii minulle (ja myös hänelle) oikein hyvin. Ja oikeasti seurustellaan, tää ei ole mikään seksisuhde. Vietämme niin paljon aikaa yhdessä kuin vain voimme. Ollaan ja hengaillaan :)

Kun haet seuraa, niin hae samanlaista seuraa kuin itse olet. Eli kaapissa olevaa tyyppiä, jolta varmasti löytyy luottamusta. Minun kriteerini seuran haussa tässä suhteessa oli juurikin se, että toisen piti myös olla kaapissa. Silloin ei saa "homoleimaa" otsaansa vaikka liikkuukin kadulla tällaisen kaverin kanssa. Kun molemmat ovat kaapissa, niin teillä on samanlainen tilanne. Jos toinen uhkaa paljastaa sinut, niin voit tehdä samoin takas. Julmaa, mutta totta. Sitäpaitsi, kaiken voi aina kieltää. Kukaan muu ei pysty sinun homouttasi todistamaan kuin sinä itse. Jos tuntuu että hommat alkaa menemään päin hlvttiä ja haluat hetero-julkisivun takas, niin kiellä kaikki ja hommaa vaikka joku muija vähäksi aikaa ja todista sillä muille, että olet ainakin bi... Tollainen on näytteleminen on hullua hommaa varsinkin jos sekoittaa muiden elämän siihen, mutta hätä ei lue lakia.

Hae ihmeessä itselle samaa sukupuolta olevaa seuraa!! Se on oikeasti vaivan arvoista ja opit siinä samalla itsestäsikin ihan uusia puolia. Ei tässä maailmassa tarvi yksin olla, etkä sinäkään ole tilanteesi kanssa yksin. Tsemiä!!

Lue lisää

Kun haet seuraa, niin hae samanlaista seuraa kuin itse olet. Eli kaapissa olevaa tyyppiä, jolta varmasti löytyy luottamusta. Seuraa mistä?

Katsoin Areenasta, kun he keskustelivat kirjasta ja tuli mieleen kuin olisi itsensä nähnyt siinä. Äiti, vahvana, kiristävänä, silti tunteellisena naisena, estää minua irtautumasta hänestä rakkaudelle. Tai sitten olen itse niin säälittävä, koska en pysty irtautumaan ja kaapissa olo tekee tästä entisestään vaikeampaa. Ainoastaan keskustelusta puuttui se, että miten ihminen pystyisi irtautumaan tällaisesta tilanteesta. Sukuvuori ja Karukoski näkivät vain kirjan emansipoivana, jonka ihmisen tulisi ymmärtää itse. Tai sitten kaipaan, että joku tulisi myös elämääni repimään itseni pois tästä tilanteesta.

http://areena.yle.fi/video/303673

moi sinä idee fixe kyllä minä asun omillani minä olen ollut kanssa kaapissa ja siellä oli
n aika pitkään kunnes sekin rupesi kyllästyttämään ja niinpä tulin ulos kaapista ja sisk
o oli ensimmäinen jolle kerroin koska äitini joka oli jo kuollut ennen sitä niinpä kerroin
siskolleni olevani homo ja sitten veljeni oli toinen jolle kerroin ja se helpotti kummasti niinpä rohkaisen kaikkia tulemaan ulos kaapista

hei sinä nimimerkki tstt voisitko miettiä mitä kirjoitat että ei sitä tartte toitottaa niin se o
ttaa aivoon lukea kun kirjoitat tuolla tavoin

Oletko suhteessa naisen kanssa? vai miten ihmeessä ei muka aiheuta mitään ahdistusta?

whahhaatt kirjoitti:

Oletko suhteessa naisen kanssa? vai miten ihmeessä ei muka aiheuta mitään ahdistusta?

enkä koskaan ollut.
äiti joskus (kerran vuodessa) kysyy onko minulla tyttöystävää.
vastaan ettei ole.
kukaan muu ei edes kysy.

homo kirjoitti:

enkä koskaan ollut.
äiti joskus (kerran vuodessa) kysyy onko minulla tyttöystävää.
vastaan ettei ole.
kukaan muu ei edes kysy.

Etkö muka koskaan halua mitään lähemmyyden tunnetta? Itse olen miltei kuin kuollut, kun ei ole mitään kaapissa ollessani mitään rakkauden osoituksia, eikä uskalla edes etsiä mitään, koska pelkää tulevansa haavoitetuksi.

Kuinka vanha olet? Itse olen 21 ja tuntuu kuin elämästä puuttuisi iso lovi, koska ei ole tuntenut aitoa rakkautta koskaan, pelon takia, vai mistäköhän se sitten johtuukaan?

mies21hmmm kirjoitti:

Etkö muka koskaan halua mitään lähemmyyden tunnetta? Itse olen miltei kuin kuollut, kun ei ole mitään kaapissa ollessani mitään rakkauden osoituksia, eikä uskalla edes etsiä mitään, koska pelkää tulevansa haavoitetuksi.

Kuinka vanha olet? Itse olen 21 ja tuntuu kuin elämästä puuttuisi iso lovi, koska ei ole tuntenut aitoa rakkautta koskaan, pelon takia, vai mistäköhän se sitten johtuukaan?

Lue lisää

Kuten mainitsitkin niin uskalluksesta se on paljolti kiinni. Jos ei jostain syystä ole usallusta elää omaa elämää, joka vaatii myös omia linjauksia niin silloin aidon rakkauden löytäminen tulee huomattavasti hankalammaksi.

Ensiksi kannattaa koittaa tulla sinuiksi itsensä kanssa ja vasta sen jälkeen rakentamaan suhdetta.

Kannattaa miettiä mitä on valmis tekemään suhteen eteen ja millaiseksi haluaa suhten muodostuvan.

Kuka olen, mitä haluan, mitä tarjoan suhteelle.

-C

vastasin väärään kohtaan.
Laitan tänne kopion.

M25-v kirjoitti:
"Mulla oli/ on osaksi edelleen sama juttu, että pelkään kiinnijäämistä paljon."

asutko jossain pienessä kylässä, jossa kaikki tuntevat toisensa?
helsingissä kiinnijäämisen todennäköisyys on todella pieni.

M25-v kirjoitti:

"No anyway, tällä hetkellä tilanteeni on se, että "seurustelen" yhden jätkän kanssa, joka myös on kaapissa. Emme todellakaan seurustele julkisesti vaan se on meidän kahden välinen juttu. Niin kuin seurusteleminen yleensäkin on. Muille ihmisille me ollaan ihan normaaleja kavereita ja se sopii minulle (ja myös hänelle) oikein hyvin.".

juuri tätä minä tarkoitan.
kaupungeissa voi elää näin todella pitkään, ennen kiinnijäämistä.
kiinnijäämisen todennäköisyys kasvaa paljon, jos vieressä asuu äiti/veli/sisko/entinen koulutoveri.
mutta jos asut eri puolella kaupunkia, silloin kiinnijäämisen todennäköisyys on todella pieni.

M25-v kirjoitti:
"Kun haet seuraa, niin hae samanlaista seuraa kuin itse olet. Eli kaapissa olevaa tyyppiä, jolta varmasti löytyy luottamusta."
hän voi olla kaapin ulkopuolellakin, tärkeintä tässä on se ettei hänellä ja sinulla olisi yhteisiä tuttavia ja tietysti hänen luotettavuus.

mies21hmmm kirjoitti:
"Etkö muka koskaan halua mitään lähemmyyden tunnetta?"

haluan, mutta ei erityisen paljon.
minulla on paljon muita suuria ongelmia elämässäni homouteni lisäksi, joiden rinnalla tämä lähemmyyden puute tuntuu pieneltä ongelmalta.
olen 30 vuotias.

parantukoot ken haluaa, ite oon kyllä mielummin vakavasta masennuksesta kärsivä homo ku iloinen perheen omistava hetero.

se ei ole sairaus

no se riippuu millanen perhe ja tuttavapiiri sulla on. Jos ne on työttömiä, alkoholisteja, juntteja ja etenkin jos ne on sanonu sulle jo pienestä pitäen että homous on sairasta niin en suosittele tulemaan kaapista ulos ainakaan muutamaan vuoteen, mä tiedän mistä puhun.. Mut jos ne on kuunon ihmisiä, korkeasti koulutettuja ja jos ne on sanonu ettei homoissa ole mitään vikaa niin sitten asia on ok

10+1 kirjoitti:

no se riippuu millanen perhe ja tuttavapiiri sulla on. Jos ne on työttömiä, alkoholisteja, juntteja ja etenkin jos ne on sanonu sulle jo pienestä pitäen että homous on sairasta niin en suosittele tulemaan kaapista ulos ainakaan muutamaan vuoteen, mä tiedän mistä puhun.. Mut jos ne on kuunon ihmisiä, korkeasti koulutettuja ja jos ne on sanonu ettei homoissa ole mitään vikaa niin sitten asia on ok

Lue lisää

Ongelma mullakin....

Yksi mun sisaruksista on tunnustanut/kertonut äidille olevansa bi.... äiti otti sen ihan ok vastaan.

Ongelma on se, että itse en uskalla tehdä sitä, ihailen sitä, että jotkut "uskaltaa" tehän sen, kertoa olevansa homo/lesbo/bi.

Mitä mä itse teen, elän tuskassa ja "kivussa", pelkään kertoa ja pelkään että joku saa tietää, olenhan "täyshetero", niinkuin "kaikki" kaverinikin olettavat. Löytyy myös pari homofobiasta kärsivää kaveria (tai niin he väittävät).

Tuntuu siltä, että jotkut tietävät ja hyväksyvät asian/ rohkaisevat kertomaan. Mutta en uskalla... Haluaisin vain löytää jonkun, jonka kanssa olisin onnellinen, mutta rohkeus ei riitä, tuntuu että revitään eri suuntiin, mitäs tässä nyt vois tehdä?

Kaapissa ollut pari vuotta, pääsisikö helpommalla jos kertoisin...?

Kaapissa ja kaapissa! Kas kun ei piirongin laatikossa. Jos olet mieheen ja naiseen ihastuva/rakastuva , niin nauti elämästä. Jos olet nainen, joka rakastut naiseen, niin tee se. Jos olet miestä rakastava mies, niin rakastu ihmeessä. Istu elämäsi parvekkeela, huikkaa ja vilkuta ohikulkijoille. Tule elämän raitille, ihastu ja rakastu. Jätä jo nuo tilastotieteen termit: biseksuaali, homoseksuaali jne. Ei kukaan ihmisyksilö ole mikään tilastohomo, tilastobi, tilastolesbo tms. Sinulla, kuka lienetkin, on syntymäsi perusteella oikeus omaan elämääsi ilman, että sinun tarvitsee anella olemassaolosi oikeutta muilta. Elät maan lakien mukaan, siinä se. Arvosta, rakasta ja kunnioita itseäsi aina ja kaikkialla missä oletkin. Ole aina, ainakin hitusen verran, ylpeä omasta seksuaalisesta suuntauksestasi mikä se sitten onkaan, toisilta siihen oikeutta anelematta. Onnea elämään!

Montrei kirjoitti:

Kaapissa ja kaapissa! Kas kun ei piirongin laatikossa. Jos olet mieheen ja naiseen ihastuva/rakastuva , niin nauti elämästä. Jos olet nainen, joka rakastut naiseen, niin tee se. Jos olet miestä rakastava mies, niin rakastu ihmeessä. Istu elämäsi parvekkeela, huikkaa ja vilkuta ohikulkijoille. Tule elämän raitille, ihastu ja rakastu. Jätä jo nuo tilastotieteen termit: biseksuaali, homoseksuaali jne. Ei kukaan ihmisyksilö ole mikään tilastohomo, tilastobi, tilastolesbo tms. Sinulla, kuka lienetkin, on syntymäsi perusteella oikeus omaan elämääsi ilman, että sinun tarvitsee anella olemassaolosi oikeutta muilta. Elät maan lakien mukaan, siinä se. Arvosta, rakasta ja kunnioita itseäsi aina ja kaikkialla missä oletkin. Ole aina, ainakin hitusen verran, ylpeä omasta seksuaalisesta suuntauksestasi mikä se sitten onkaan, toisilta siihen oikeutta anelematta. Onnea elämään!

Lue lisää

Mä en ole kertonut homoudestani kenellekään sillä asun valitettavasti pienellä paikkakunnalla pohjoisessa Suomessa. Homouteni olen tiennyt jo useamman vuoden mutta kokemusta seksistä on vain tyttöjen kanssa. Takana muutama lyhyt seurustelu joiden avulla oon yrittänyt esittää muuta kuin todellisuudessa olen. Lukio käyty ensi keväänä ja sen jälkeen olen muuttamassa etelään ja voin olla vihdoin oma itseni. Tietysti pelkään sitä että suhde vanhempiini särkyy täysin koska eivät hyväksy homoutta.

pelkkää teatteria kirjoitti:

Mä en ole kertonut homoudestani kenellekään sillä asun valitettavasti pienellä paikkakunnalla pohjoisessa Suomessa. Homouteni olen tiennyt jo useamman vuoden mutta kokemusta seksistä on vain tyttöjen kanssa. Takana muutama lyhyt seurustelu joiden avulla oon yrittänyt esittää muuta kuin todellisuudessa olen. Lukio käyty ensi keväänä ja sen jälkeen olen muuttamassa etelään ja voin olla vihdoin oma itseni. Tietysti pelkään sitä että suhde vanhempiini särkyy täysin koska eivät hyväksy homoutta.

Lue lisää

Kirjoituksestasi päätellen olet hyvin rehdin tuntuinen nuorimies. Se on hyvä lähtökohta elämäsi rakentumiseen hyvinkin vankalle pohjalle tulevaisuudessa. Keskity ja paneudu nyt lukion loppuun saattamiseen ja tuleviin ylioppilaskirjoituksiin. Hyvä opiskelutekniikka, tasapainoinen ravitsemus, kohtuullinen liikunta ja riittävä uni, ovat mainio perusta opintojesi onnistumiselle sinulle parhaalla mahdollisella tavalla. Se taas on hyvä perusta tulevaan ammattiin ja työelämään. Tämänhän varmaan tiedätkin. Sinun seksuaalisuus ja sinun seksuaalinen suuntautuneisuus kyllä kulkee sujuvasti mukanasi koko elämäsi ajan, siitä sinun ei tarvitse huolta kantaa. Arvosta, rakasta ja kunnioita itseäsi miehenä ja ihmisenä aina ja kaikkialla missä oletkin. Silloin, kun olet tasapainossa ja arvostavassa suhteessa itseesi, ett ole ympäristön arvojen ja arvostusten heiteltävissä, etkä toisten armoilla anelemassa oikeutta olemassaolollesi. Toisaalta, sinun ei tarvitse piilotella itseäsi homoseksuaalina tässä elämässä ja toisaalta sinun ei tarvitse selitellä omia yksityisasioitasi muille. Voi olla että ystävät, kaverit, tuttavat, sukulaiset, työ-/opiskelutoverit jne. asian ymmärtävät ja hyväksyvätkin, tai sitten ei. Mielestäni elämässä on tärkeää olla kriittinen sopivasti. Ellei joku sinua hyväksy, kun elät kohtuudella hyvin ja maan lakien mukaan, niin anna sellaisen mennä ohi elämässäsi oikealta tai vasemmalta. Jatka elämää eteenpäin. Ole hyvä kaveri itsellesi. Osoita rehdisti itsellesi arvostusta, rakkautta ja kunnioitusta elämässäsi aina ja kaikkialla, sekä ole aina ainakin hitusen verran ylpeä omasta seksuaalisesta suuntauksestasi. Onnea elämään sinulle! P.S. Sinulle parhaan mahdollisen elämänkumpanin kyllä elämä tuo tullessaan, siitä olen varma sinun kirjoituksestasi päätelleen. Kerran vielä: Onnea sinulle elämän matkalle!

Montrei kirjoitti:

Kirjoituksestasi päätellen olet hyvin rehdin tuntuinen nuorimies. Se on hyvä lähtökohta elämäsi rakentumiseen hyvinkin vankalle pohjalle tulevaisuudessa. Keskity ja paneudu nyt lukion loppuun saattamiseen ja tuleviin ylioppilaskirjoituksiin. Hyvä opiskelutekniikka, tasapainoinen ravitsemus, kohtuullinen liikunta ja riittävä uni, ovat mainio perusta opintojesi onnistumiselle sinulle parhaalla mahdollisella tavalla. Se taas on hyvä perusta tulevaan ammattiin ja työelämään. Tämänhän varmaan tiedätkin. Sinun seksuaalisuus ja sinun seksuaalinen suuntautuneisuus kyllä kulkee sujuvasti mukanasi koko elämäsi ajan, siitä sinun ei tarvitse huolta kantaa. Arvosta, rakasta ja kunnioita itseäsi miehenä ja ihmisenä aina ja kaikkialla missä oletkin. Silloin, kun olet tasapainossa ja arvostavassa suhteessa itseesi, ett ole ympäristön arvojen ja arvostusten heiteltävissä, etkä toisten armoilla anelemassa oikeutta olemassaolollesi. Toisaalta, sinun ei tarvitse piilotella itseäsi homoseksuaalina tässä elämässä ja toisaalta sinun ei tarvitse selitellä omia yksityisasioitasi muille. Voi olla että ystävät, kaverit, tuttavat, sukulaiset, työ-/opiskelutoverit jne. asian ymmärtävät ja hyväksyvätkin, tai sitten ei. Mielestäni elämässä on tärkeää olla kriittinen sopivasti. Ellei joku sinua hyväksy, kun elät kohtuudella hyvin ja maan lakien mukaan, niin anna sellaisen mennä ohi elämässäsi oikealta tai vasemmalta. Jatka elämää eteenpäin. Ole hyvä kaveri itsellesi. Osoita rehdisti itsellesi arvostusta, rakkautta ja kunnioitusta elämässäsi aina ja kaikkialla, sekä ole aina ainakin hitusen verran ylpeä omasta seksuaalisesta suuntauksestasi. Onnea elämään sinulle! P.S. Sinulle parhaan mahdollisen elämänkumpanin kyllä elämä tuo tullessaan, siitä olen varma sinun kirjoituksestasi päätelleen. Kerran vielä: Onnea sinulle elämän matkalle!

Lue lisää

tarvii vain päästää suusta ne pari sanaa ihan rohkeasti sittenhän se on sanottu, ja se helpottaa

"niin" kirjoitti:

Ongelma mullakin....

Yksi mun sisaruksista on tunnustanut/kertonut äidille olevansa bi.... äiti otti sen ihan ok vastaan.

Ongelma on se, että itse en uskalla tehdä sitä, ihailen sitä, että jotkut "uskaltaa" tehän sen, kertoa olevansa homo/lesbo/bi.

Mitä mä itse teen, elän tuskassa ja "kivussa", pelkään kertoa ja pelkään että joku saa tietää, olenhan "täyshetero", niinkuin "kaikki" kaverinikin olettavat. Löytyy myös pari homofobiasta kärsivää kaveria (tai niin he väittävät).

Tuntuu siltä, että jotkut tietävät ja hyväksyvät asian/ rohkaisevat kertomaan. Mutta en uskalla... Haluaisin vain löytää jonkun, jonka kanssa olisin onnellinen, mutta rohkeus ei riitä, tuntuu että revitään eri suuntiin, mitäs tässä nyt vois tehdä?

Kaapissa ollut pari vuotta, pääsisikö helpommalla jos kertoisin...?

Lue lisää

No tuohon voin sanoa että rohkeasti uloskaapista, äitisi on jo hyväksynyt lapsensa bi seksuaalisuuden, miksei siis homoutta?

"Totuus ei pala tulessakaan" kuuluisa sanonta ja pitää kyllä paikkansa. Totuuden kertomalla ei kärsi vaikka aluksi voi pientä häpeää ja surua olla.

Rakkaudesta äitisi sinusta huolta pitää ei koska on pakko, ei äitisi voi kovinkaan kauaan sinua vihata vain koska olet homo, tässä kuitenkin on kyse sinun elämästä ei sinun äitisi sinulle haluamasta elämästä, jos äitis välinen suhde homoksi paljastumiseen sammuu niin silloin sammuu, ainakin olet kertomalla homoutesi äidillesi osoittanut sitä mitä kaikki äidit haluavat lapsiltaan nähdä, rohkeutta seistä selkä suorana ja olla oma itsensä muiden mielipiteistä huolimatta.

Itselläni on kohta 8 vanha veljenpoika enkä voisi olla enempää ylpeämpi hänestä sillä hän on tehnyt näinkin hurjia temppuja kuin heittänyt vanhempiensa tupakat paperisilppurista läpi ja sanonut "ei ole kiva isi ja äiti katsoa kun poltatte tupakkaa" :)

Ei seksuaalisuus loppupeleissä vanhemmilta salassa pysy, kyllä biologinen äiti oman lapsensa tuntee kun oikein tarkkaan miettii onko asiasta edes yllättynyt.

Omat siskoni sekä veljeni itse asiassa väittivät jokainen tietävänsä homouteni kun tämän heille kerroin. Jos omat sisarukset osaavat asian arvata niin miten henkilö, joka kovalla vaivalla ja tuskalla sinut synnyttää ja aikuiseksi kasvattaa ei tätä huomaisi?

Asian tietäminen ja asian hyväksyminen ovat 2 eri asiaa, homoseksuaalisuus ei vanhemmille välttämättä ole piire jota eivät lapsestaan tunnistaisi. Se on eri asia suostuvatko vanhemmat hyväksymään sitä

Ja jos vanhemmat eivät sinua hyväksy niin et voi asialle mitään. Surullista tälläiset tapaukset ovat mutta eipä vanhempien tarvitse enää tiedustella milloin niitä lasten lapsia alkaisi tulemaan.

Voit itseltäsi kysyä tätä: Oletko mielummin oma itsesi sanoivat muut mitä tahansa, vai elätkö perheen ja yhteiskunnan painostuksen varjossa?

Valheet kyllä paljastuvat vanhemmille sillä kyllä äiti oman lapsensa tuntee, ei itsensä kieltäminen saatikka seksuaalisuutensa vanhemmilta salaaminen kannata koska siinä vain satuttaa itseään ja vanhempiaan.

Moni umpiheterokin hyväksyy homoseksuaalisuuden vaikka julkisesti puhuisi toisin, tunnen monta heteroa jotka hyväksyvät homouteni kunhan vaan en ala heitä lääppimään.

Jos vanhempasi ovat tähän asti sinua rakastaneet ei homous muuta asiaa, et voi pakottaa ihmistä vihaamaan henkilöä jota tämä syvästi rakastaa.

Kerro vanhemmillesi tämä ja anna heille aikaa tottua niin kyllä he antavat asian olla, ei asialle voi mitään ja mitä aiemmin vanhemmat tietävät, sen nopeammin he sen hyväksyvät.

Voit tietysti olla asiasta hissukseen ja jatkaa salaamista, mutta siinä tapauksessa ahdistuneisuus ja paha mieli eivät minnekkään katoa.

Apua! Mä oon 12-vuotias, ja homo. Mä en tietenkään voi sille mitään, ja en uskalla tulla kaapista! Mua aina ahdistaa, kun vanhemmat aina puhuu, että: "Teethän sitte paljon lapsia?" Ja Iskä sano kerran vielä, että: "Et sä turhaan sitä kalua saanu." Mullon ollu jo yks poikaystäväkin, mut sitä juttua on tietysti pitäny salailla. Sitte ku meillä meni välit poikki, niin se kerto mun vihamiehelle, joka taas kerto mun luokkakavereille. Nyt mullei sitte oo yhtään kaveria, joten onko mulla menetettävää?

Epätoivoinen Lapsi kirjoitti:

Apua! Mä oon 12-vuotias, ja homo. Mä en tietenkään voi sille mitään, ja en uskalla tulla kaapista! Mua aina ahdistaa, kun vanhemmat aina puhuu, että: "Teethän sitte paljon lapsia?" Ja Iskä sano kerran vielä, että: "Et sä turhaan sitä kalua saanu." Mullon ollu jo yks poikaystäväkin, mut sitä juttua on tietysti pitäny salailla. Sitte ku meillä meni välit poikki, niin se kerto mun vihamiehelle, joka taas kerto mun luokkakavereille. Nyt mullei sitte oo yhtään kaveria, joten onko mulla menetettävää?

Lue lisää

Voisit hyvin olla jo ainakin yhden lapsen isä ja vanhempasikin olisivat onnellisia.

itse harrastan palokuntatoimintaa ja olen peräti sen nuoriso-osaston vetäjä, muun toiminnan ohessa. nyt olen löytänyt aika kivan kaverin ja hän haluaa että jos jatkamme suhdetta pitemmälle, niin minun pitäsi tulla ns kaapista ulos. mietin vaan että miten yhteisö suhtautuu, esim nuorisotyön tekemisen suhteen, olisko parempi sittenkin olla hiljjaa, oisko kellään vastaavia kokemuksia tästä, ....

Sinun ei tarvitse tulla ulos kaapista kerralla kaikille, voit kertoa sen ensiksi vaikkapa parhaalle ystävällesi jonka tiedät pitävän asian omana tietonaan tai kertoa asiasta netissä ventovieraille kaappihomoille.

Minkään näköistä esittämisiä ja naimisiin menoa lapsia tai edes tyttöystävää ei kannata järkätä, sillä se tekee kaapista ulos tulemisesta vaikeampaa, ajan myötä vaikeuttaa elämistä sekä aiheuttaa enemmän mielipahaa kun sitten homous selviää muillekkin.

Ihan diksua miettiä tollasii jo etukäteen. Kaapissa ollessa voi joutua keskustelutilanteissa aika hankalaan välikäteen. Toiset ihmiset kun osaa keskustelun virittää tarvittaessa niin että kaappihomo joutuu epäsuorasti valehtelemaan.

Kassakaappia ei pysty aukaisemaan sisältä päin!
Tohtori Kinseyn kirjojen lukeminen kyllä auttaa mutta pulmallista se edelleen on.

Ja lisäyksenä että hän kehuu että olen kaunis jne. että seksin haluaminen ei ole siitä kiinni. On tokaissut että ei vanha jaksa..mutta seksin loppuminen oli aika äkillistä.

Anonyymi kirjoitti:

Ja lisäyksenä että hän kehuu että olen kaunis jne. että seksin haluaminen ei ole siitä kiinni. On tokaissut että ei vanha jaksa..mutta seksin loppuminen oli aika äkillistä.

Lue lisää

Se voi olla hänelle itselleen vaikeaa myöntää ja hän painii asian kansaa.

On ilman muuta! Saavat varmasti täytettä reikään!

Anonyymi kirjoitti:

On ilman muuta! Saavat varmasti täytettä reikään!

Yhtä hyvin voit paneskella tyttöjä jos reikää tarvitset ja tykkäät pikkutyttömäisistä hihittelijöistä. Niillä on jopa yksi reikä enemmän.

Anonyymi kirjoitti:

On ilman muuta! Saavat varmasti täytettä reikään!

Nolompaa ei olekaan kuin pikkutyttömäinen hihittelevä bottom. Sitä se tekee kun ei ole isää kasvattamassa.

Anonyymi kirjoitti:

Nolompaa ei olekaan kuin pikkutyttömäinen hihittelevä bottom. Sitä se tekee kun ei ole isää kasvattamassa.

Niitä nuo baarit on pullolllaan

Anonyymi kirjoitti:

Niitä nuo baarit on pullolllaan

Voi tulla nenä kipeäksi kun tirskuu väärälle tyypille. Kaapissa olevat neiti homppelit pahimpia kun yrittävät peitellä omaa homouttaan, mutta tuijotella vaan täytyy.

Jätä se sika, ansaitset parempaa

Anonyymi kirjoitti:

Jätä se sika, ansaitset parempaa

...kiitos Anonyymi 16.11.

panoissa tuo tuskin homoja haittaa. Suhde naisen/miehen kanssa onkin ihan toinen juttu