Vaikka väkisin. Vaikka ei olisi tarvetta, ei syytä, ei haluja. Lapsia tehdään itselle, ei voi automaattisesti ajatella, että jonkun heistä on "pakko" jatkaa tilanpitoa. Lyödään painetta jo lapsuudessa, toivotaan ja uskotaan. Moniko sitten kysyy, haluatko oikeasti alkaa jatkajaksi?
Ja se lapsien teko, kahden kauppa, kolmannen korvapuusti. Osat haluaa tehdä, osat ei. Ja ne, jotka elelevät kahdestaan, ovat vähintään jotain kummajaisia, varsinkin, jos se on yhdessä päätetty asia. Jotenkin hyväksyttävämpää olisi se, ettei voi saada lapsia, kuin se, ettei vaan ole tehnyt, monista syistä.
Naisen kuuluu tehdä lapsia, olen joskus sellaista kuullut. No, on hienoa, että ihmiset tekevät. Oikeus on olla myös tekemättä. Jokaisella syynsä, kumpaankin.
Ja se lapsien teko, kahden kauppa, kolmannen korvapuusti. Osat haluaa tehdä, osat ei. Ja ne, jotka elelevät kahdestaan, ovat vähintään jotain kummajaisia, varsinkin, jos se on yhdessä päätetty asia. Jotenkin hyväksyttävämpää olisi se, ettei voi saada lapsia, kuin se, ettei vaan ole tehnyt, monista syistä.
Naisen kuuluu tehdä lapsia, olen joskus sellaista kuullut. No, on hienoa, että ihmiset tekevät. Oikeus on olla myös tekemättä. Jokaisella syynsä, kumpaankin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mitä se muille kenenkään lapsiasiat kuuluu? Vanhakantaista ajattelua, saa siitä syyn puhua pahaa jos ei joku tee, monilla ihmisillä kuvitelma että joka ikinen naisihminen syntyy äidiksi. Vaan eipä synny. vasten tahtoa ei keltään moista pidä vaatia,maalla vaan se on melkein käsite. Odotetaan naisen olevan koko ajan paksuna, mitä useammin sen parempi. Sitte ukot ihmettelee aikojen päästä kun akka on ihan sippi,,missäs se nyt ois rasittunu??!!!!
Vanha mäkeen ja uutta tilalle,siinä monella isännällä elämisen motto.
kummalista ja 100% paskamaista jos on itse saanut elämän mutta ei suostu sitä toiselle antamaan..
lapsista pidettäisiin huolta. Paljonko on lapsia, jotka ovat oman onnensa nojassa? Heistä ei välitä omat vanhemmat ja harva alkaa kantamaan vastuuta muiden lapsista. Siinä sitten yrittää selvitä elämässä eteenpäin vaikka eväät ei kovin kummoiset ole.
Aikuisilla on omituinen ajatusmaailma, peiliin vois moni katsoa.
Mitään kummallista ei ole siinä ettei tee lapsia, jotain vikaa on kyllä siinä, että tekee vaan ei pidä huolta. Ajattelee vaan itsekkäästi omia tarpeitaan viinan huurujen sumentamassa päässä ja silloin kun on selvin päin, on juotava lisää ettei joudu kohtaamaan totuutta joka voi olla kova.
Tai menee mieluummin kavereiden kanssa kaljalle kuin viettää aikaa lasten kanssa.
Tai jurnottaa ja riitelee ukkosa tai akkasa kanssa.
Lapset ei voi valita vanhempiaan, aikuiset voivat valita tapansa hoitaa heitä.
Miettikää avioerojen määrää, se on paskamaista, siinä kärsii eniten lapset.
Ihania ne ihmiset, jotka rakastavat ja ohjaavat lapsiaan elämään, antavat siivet ja elämän eväät. Onneksi tällaisia vanhempia on paljon.
Nojaa, sanoisin.
Täytyyhän jonkun lapsiakin tehdä, muuten suku sammuu ja yhteiskuntakin romahtaa, ei sitä noin voi ajatella, että vain itselle eletään.
Yhteiskunta vaan on muuttunut niin hektiseksi, ettei lapset oikein mahdu enää sekaan, jotenkin sitä pitäisi muuttaa niin, että se olisi lapsiystävällisempi.
Suomen pitäisi pitää kiinni nykyisestä väkimäärästä ja päästää ulkomailta uutta väestöä kun oma väki ei oikein lisäänny, pääasia on ettei väkiluku laske.
Asiassa monta puolta, suvun pitää mielellään jatkua vaan ei sen takia ketään pidä väen väkisin saada lisääntymään. Joskus vaan nainenkin joutuu tahtomattaan siihen tilanteeseen, että asiat menee niin kuin on mennäkseen. Ja kyllähän se niin on, että jos synnytys ois miesten puuhia, jokainen mies tekisi korkeintaan yhden. Sen yhden "kokemuksen" jälkeen, voi olla pelottava ja tosi kivulias, jäis homma siihen.
Ja se jatkaja, monesti mies, tulee vaan joskus mieleen, joka yksin elelee, milloinkas hänellä olisi edes aikaa etsiä kumppania? Moni yksinäinen kaipaa elämäänsä toista ihmistä, harva kuitenkaan ottaa ketä vaan, on mieluummin yksin kuin huonon kumppanin kanssa. Sama pätee lasten tekoon, nainenkin on joskus mieluummin yksin.
Näinhän se on, kun nainen haluaa lasta niin se pitää tehdä ja kun nainen ei halua lapsia, niin niitä ei tehdä ja otetaan vaikka abortti jos nainen niin haluaa ...
Mitäpä sitä mieheltä kyseleen, sehän on vaan oletettu isä ...
Mielestäni perheeseen kuuluu isä, äiti ja lapsi.
vaan nainen ei, niin siihen on yksinkertainen ratkaisu: Vaihtaa emäntää, ei kai se sen vaikeampaa ole!