.net uusperheellisten osiossa. Keskustelu rakentavaa. Eikö me tästäkin voitaisi saada asiallinen palsta. Jo uusperheiden imagonkin kannalta olisi hienoa, jos keskustelu olisi monipuolista ja rakentavaa. Välillä on tosi vaikeaa, mutta jos haluamme että menemme eteenpäin perheiden ja lasten parhaaksi, niin ollaan asiallisia ja toisiamme kunnioittavia.
Kävin
eroperhe
5385
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
rakentavaa keskustelua.
turha toivo. Olen ollut palstan sisällöstä yhteydessä palstan seriffiin ja suomi 24 ylläpitoon, eikä mikään auta. Parempi vaan siirtyä muille palstoille tai siirtyä postituslistoille.
täällä ei olla tosissaan, vain provoillaan. Vai onko niin, että nämä ovat vaikeita asioita ihmismielelle. Täytyy olla todella kypsä, että hyväksyy eksät ja nyksät ja toisen lapset. En väitä, että minula olisi helppoa. Yritän yli voimienikin. Mutta kyllä tämä skitsoa välillä on. En halua rakentaa mitään yhtä suurta perhettä idylliä. En koe sitä mielekkääksi. Meillä on oma perhe ja heillä on oma. Pikkuisen joskus leikkaavat toisiansa, mutta piste. Muutaman tunnin pystyy olemaan korrekti, vaikka hammasta purren. Isä saa meillä kotona olla isä. Ja minä äiti saan meillä kotona olla äiti. Yhteisissä tilanteessa olemme muodollisia. Ja kukaan ei niistä vahingoitu. Ei lapsetkaan, kun ovat saaneet turvallisen kasvuperustan ja tietävät, mikä on homman nimi. Voimia, sitkeyttä, viisautta teille jokaiselle exälle ja nyxälle. Me kaikki haluamme omille puolisoillemme ja itsellemme ja ennen kaikkea kaikille lapsille vain hyvää. Uskon, että loppuviimeks voimme kaikki siihen asiaan yhtyä. Kykyjä ja voimia meillä kaikilla on se määrä, mitä on. Uskon, että yritämme parhaamme, vaikka emme aina onnistu. Minä ainakin tunnen suurta riittämättömyyttä ja osaamattomuutta. Mutta y r i t ä n. Ja uskon, että meistä jokainen Y r i t t ä ä , joskus yli voimienkin. Ole armollinen itsellesi. Jos välillä menee ööveriksi, ei se mitään, uusia mahdollisuuksia on. Arvostan teitä jokaista, olet ex tai nyx, tiedän mistä puhun, siis kirjoitan.
uusionni.net -palstoille. Ihan erilaista keskustelua.
Ja itse olen henkilökohtaisesti ERITTÄIN tyytyväinen, että on olemassa tämä törkyisempi keskustelupalsta suomi24:llä. En erityisemmin toivo näitä riidankylväjiä ja raivohulluja asiallisemmille palstoille. Antaa heidän täällä raivota kiukkuaan pihalle ja solvata. Välillä käydä heittämässä luu, niin eivät lähde muille apajille. ;)