Erilaiset kuntien ja valtion järjestämät palvelut saavat joissain tapauksissa ns. korvamerkittyä rahaa sen mukaan kuinka suuri on seutukunnan väestöpohja. Ja kuinka suuri on ko. palvelujen tarvitsijoiden joukko siellä.
Sentakia, jos on olemassa mahdollisuus, että henkinen isku voi uhata seutukuntaa. Ja sen ihmiset eivät näe mahdolliseksi perustaa perheitä. Voi siitä pahimmillaan olla seurauksena siirtyminen hitaaseen taantuma vaiheeseen.
Tässä katsantokannassa vanhat ja jo väsyneet tulisikin korvata uusilla joilla puhtia vielä riittää. Elvytykset on nyt tällä erää elvytetty.
Mikäli kyseessä on mahdollisuus, että valtion osuudet pienenisivät kunnallisen sektorin palveluiden tuottamisesta. Siinä voitaisiin joutua tilanteeseen, jossa se voitaisiin joutua uudelleen organisoimaan.
Mutta mikäli seutukunnan väestönmäärä voisikin joillain konsteilla ja keinoilla lisääntyä, silloin ei virkasuhteessa olevilla olisi hädänpäivää. Kunta on olemassa sen virkoja varten. Ja hallintoalamaisia tarvitaan takaamaan se, että virat eivät suinkaan vähenisi, vaan pikemminkin lisääntyisivät.
Tällaisia ajatuksia voi syntyä silloin jos kunnassa on olemassa tyhjää huonetilaa. Ja aletaan pohtia sitä, miten niiden olemassa oloa voidaan kustannustehokkaimmalla tavalla hyödyntää.
Uskon Suomalaiseen järjestelmään. Vielä hetken aikaa meillä on mahdollisuus kysyä kansamme moraalisesti terveimmän osan sotaveteraanien mielipidettä asioista ja niiden hoidosta. Tosipaikoissa hioutuneet elämän realiteettien ymmärtämisen kyvyt ovat vieläkin tarpeellisen maallemme.
Hyvinvointinimisen utopian kustannuksen ovat olleet maallemme liian raskaat kantaa. Ajatus siitä, että viranomainen korvaisi lähimmäisen on johtanut sellaiseen tilanteseen, että sen rahoittaminen ja ylläpitäminen on mahdotonta ilman jatkuvaa valtion lisävelkaantumista.
Tämän hyvinvoinnin väärinymmärtämisen seurauksia ovat mm. sydän ja verisuonisairaudet, aikuisiän diabeetteksen lisääntyminen, masennukset, alkoholismi, mielenterveyden häiriöt, hoitamattomat osaksi aliravitsemuksesta kärsivät vanhukset ja monet muut asiat, joilla kansaamme on kuritettu yhä kiihtyvällä vauhdilla sen rauhan vuosina.
Kurjuus ja nälkä on kahlinnut ihmisiä koteihinsa pois muiden ihmisten silmistä. Terveydenhuollon "kuoleman enkeleiden" tarjotessa palveluitaan niille, jotka ovat vielä voimissaan sitä pyytämään.
Terveen elämän realiteettien ymmärrys on kadonnut ja sen tilalle on tuotu ajatus siitä, että se mikä kimaltelee on kaunista ja tavoittelemisen arvoista. Monenlaiset henkisen velttouden oireet vaivaavat kauan kärsinyttä kansaa.
Meidän on myönnettävä, että vanhojen vielä olemassa olevien sotiemme veteraanien pussista uudelleen kasvavalle nuorisollemme jakamalla me voimme vielä työtä tekemällä korvata ne tekoset, joihin me tässä välillä seilaavat ja yhteiset tavoitteemme kadottaneet olemme omalta osaltamme syyllistyneet.
Virheiden avoimella myöntämisellä ja nuorten ottamisella mukaan päätöksen tekoon voidaan saada myös niitä uusia ajatuksia, joita tarvitaan, että tilanne voidaan korjata.
Suomi ei ole ehkä ajautunut ajopuunan talvi ja jatkosotaan, mutta rakentamansa väärän hyvinvointi ajatuksen tähden se ajelehtii velkojalta toiselle, peloteltuna ottamasta omaa yksilöiden vastuusta vastata taistojen tiellä tuleviin haasteisiin.
Mikä ilmeisesti on kuitenkin ollut osaltaan syynä siihen, että maamme on vielä vapaa muuttamaan nykyistä linjaansa ihmistä arvostavaan ja kehittävään suuntaan.
Jokainen tietää, että hyvin suunniteltu on vasta puoleksi tehty. Ja, että suunnittelijoita meillä toisten asioille kyllä riittää. Mutta missä ovat ne tekijät, jotka tilannetajullaan tekevät mahdolliseksi sen, että entiset ylevät ajatukset voisivat totetua.
Arjen sankaruus ei ole sitä, että tekee sen minkä pitää. Tämä on velvollisuus. Arjen sankaruus on sitä, että tekee siinä olevat asiat siten, että ne yhdessä tehtyinä mahdollistavat sen, että lopputulos on suurempi kuin sen mitkä ovat yksittäisten tekijöiden mahdollisuudet.
Ei ainoastaan joukkosidontaa, vaan myös torjuntavoittoja, selkeitä vastahyökkäyksiä, sekä uusien ja edullisempien asemien valtaamista.
Vene pysyy pinnalla kunnes se on niin täynnä vettä, että se uppoaa. Veneessä alimpana istuvat kastuvat ensin. Ja tyhmät miehet heittävät tällöin ylimääräisen lastin veneestä pois, että sinne virtaavan veden määrä vähenisi. Käymättä kuitenkaan käsiksi siihen onko kyseessä laajemmankin evakuonnin tarve tai miten vene joka matkalle on välineeksi annettu tulisi korjata?
Ja näin meillekin on lopulta käymässä, jos tilanteeseen ei tule muutosta. Asioilla on herkkä riippuvuus toisistaan, eikä kaikkien asioiden vuorovaikutussuhteita toisiinsa kuitenkaan koskaan opita ymmärtämään. Siksi jokainen ääni joka voi nostaa ymmärrystä asioiden vuorovaikutuksista on tärkeä. Ei välttämättä aina oikea, mutta niinkuin ei yksi taistelukaan välttämättä ratkaise sotien tuloksia tai niiden seuraamuksia. Niin ei myöskään mielipiteet.
Sentakia, jos on olemassa mahdollisuus, että henkinen isku voi uhata seutukuntaa. Ja sen ihmiset eivät näe mahdolliseksi perustaa perheitä. Voi siitä pahimmillaan olla seurauksena siirtyminen hitaaseen taantuma vaiheeseen.
Tässä katsantokannassa vanhat ja jo väsyneet tulisikin korvata uusilla joilla puhtia vielä riittää. Elvytykset on nyt tällä erää elvytetty.
Mikäli kyseessä on mahdollisuus, että valtion osuudet pienenisivät kunnallisen sektorin palveluiden tuottamisesta. Siinä voitaisiin joutua tilanteeseen, jossa se voitaisiin joutua uudelleen organisoimaan.
Mutta mikäli seutukunnan väestönmäärä voisikin joillain konsteilla ja keinoilla lisääntyä, silloin ei virkasuhteessa olevilla olisi hädänpäivää. Kunta on olemassa sen virkoja varten. Ja hallintoalamaisia tarvitaan takaamaan se, että virat eivät suinkaan vähenisi, vaan pikemminkin lisääntyisivät.
Tällaisia ajatuksia voi syntyä silloin jos kunnassa on olemassa tyhjää huonetilaa. Ja aletaan pohtia sitä, miten niiden olemassa oloa voidaan kustannustehokkaimmalla tavalla hyödyntää.
Uskon Suomalaiseen järjestelmään. Vielä hetken aikaa meillä on mahdollisuus kysyä kansamme moraalisesti terveimmän osan sotaveteraanien mielipidettä asioista ja niiden hoidosta. Tosipaikoissa hioutuneet elämän realiteettien ymmärtämisen kyvyt ovat vieläkin tarpeellisen maallemme.
Hyvinvointinimisen utopian kustannuksen ovat olleet maallemme liian raskaat kantaa. Ajatus siitä, että viranomainen korvaisi lähimmäisen on johtanut sellaiseen tilanteseen, että sen rahoittaminen ja ylläpitäminen on mahdotonta ilman jatkuvaa valtion lisävelkaantumista.
Tämän hyvinvoinnin väärinymmärtämisen seurauksia ovat mm. sydän ja verisuonisairaudet, aikuisiän diabeetteksen lisääntyminen, masennukset, alkoholismi, mielenterveyden häiriöt, hoitamattomat osaksi aliravitsemuksesta kärsivät vanhukset ja monet muut asiat, joilla kansaamme on kuritettu yhä kiihtyvällä vauhdilla sen rauhan vuosina.
Kurjuus ja nälkä on kahlinnut ihmisiä koteihinsa pois muiden ihmisten silmistä. Terveydenhuollon "kuoleman enkeleiden" tarjotessa palveluitaan niille, jotka ovat vielä voimissaan sitä pyytämään.
Terveen elämän realiteettien ymmärrys on kadonnut ja sen tilalle on tuotu ajatus siitä, että se mikä kimaltelee on kaunista ja tavoittelemisen arvoista. Monenlaiset henkisen velttouden oireet vaivaavat kauan kärsinyttä kansaa.
Meidän on myönnettävä, että vanhojen vielä olemassa olevien sotiemme veteraanien pussista uudelleen kasvavalle nuorisollemme jakamalla me voimme vielä työtä tekemällä korvata ne tekoset, joihin me tässä välillä seilaavat ja yhteiset tavoitteemme kadottaneet olemme omalta osaltamme syyllistyneet.
Virheiden avoimella myöntämisellä ja nuorten ottamisella mukaan päätöksen tekoon voidaan saada myös niitä uusia ajatuksia, joita tarvitaan, että tilanne voidaan korjata.
Suomi ei ole ehkä ajautunut ajopuunan talvi ja jatkosotaan, mutta rakentamansa väärän hyvinvointi ajatuksen tähden se ajelehtii velkojalta toiselle, peloteltuna ottamasta omaa yksilöiden vastuusta vastata taistojen tiellä tuleviin haasteisiin.
Mikä ilmeisesti on kuitenkin ollut osaltaan syynä siihen, että maamme on vielä vapaa muuttamaan nykyistä linjaansa ihmistä arvostavaan ja kehittävään suuntaan.
Jokainen tietää, että hyvin suunniteltu on vasta puoleksi tehty. Ja, että suunnittelijoita meillä toisten asioille kyllä riittää. Mutta missä ovat ne tekijät, jotka tilannetajullaan tekevät mahdolliseksi sen, että entiset ylevät ajatukset voisivat totetua.
Arjen sankaruus ei ole sitä, että tekee sen minkä pitää. Tämä on velvollisuus. Arjen sankaruus on sitä, että tekee siinä olevat asiat siten, että ne yhdessä tehtyinä mahdollistavat sen, että lopputulos on suurempi kuin sen mitkä ovat yksittäisten tekijöiden mahdollisuudet.
Ei ainoastaan joukkosidontaa, vaan myös torjuntavoittoja, selkeitä vastahyökkäyksiä, sekä uusien ja edullisempien asemien valtaamista.
Vene pysyy pinnalla kunnes se on niin täynnä vettä, että se uppoaa. Veneessä alimpana istuvat kastuvat ensin. Ja tyhmät miehet heittävät tällöin ylimääräisen lastin veneestä pois, että sinne virtaavan veden määrä vähenisi. Käymättä kuitenkaan käsiksi siihen onko kyseessä laajemmankin evakuonnin tarve tai miten vene joka matkalle on välineeksi annettu tulisi korjata?
Ja näin meillekin on lopulta käymässä, jos tilanteeseen ei tule muutosta. Asioilla on herkkä riippuvuus toisistaan, eikä kaikkien asioiden vuorovaikutussuhteita toisiinsa kuitenkaan koskaan opita ymmärtämään. Siksi jokainen ääni joka voi nostaa ymmärrystä asioiden vuorovaikutuksista on tärkeä. Ei välttämättä aina oikea, mutta niinkuin ei yksi taistelukaan välttämättä ratkaise sotien tuloksia tai niiden seuraamuksia. Niin ei myöskään mielipiteet.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hieno teksti. Täällä avautuminen on vähän sama asia kun kuuloluuriin soittaminen. Kuka hitto jaksaa kiinnostua. Ei järjen hiventä.
Tuo kirjoittaja on sellainen "oikeassaolija", jonka mielestä kaikki muut ovat PASKAA.
Mallin vuoksi pitää kalastella ääniä kirjoittamalla veteraaneista.
Tulee mieleen muuan kahjo, joka omasta mielestään oli "KAIKKIEN AIKOJEN SANKARI". Vertasi itseään suuriin sotapäälliköihin, tuollainen pikkukylän kylähullu.
Hän luuli voivansa palauttaa kaikki palvelut kansalle, rähjäämisellä, uhkailulla ja kiristyksellä.
Tuloksena oli palveluiden huonotuminen siitä syystä että päättäjät vittuuntuivat koko kulmakuntaan ja lopettivat kaikki mahdolliset palvelut.
Oikeuksiaan pitää puolustaa, mutta siinä on pidettävä mielessä että pysyy asiallsena vaikkakin lujana, näin säilyy yhteistyön mahdollisuus.
Kirjoittelit pitkään ja hartaasti pohdintojasi, lujin sen silti läpi sinnilläkin.
Sanoma rivien välissä niinkuin monasti.
Kolme viimeistä lausetta piti sisällään ihan hyvän huipennuksen.
Mielestäni edesmennyt akateemikko Yrjö Kallinen TV:n haastattelussa sanoi ihmisten kulkevan SYVÄSSÄ UNESSA, eivät he huomaa mitä ympärillämme oikeasti tapahtuu.
Siksi olenkin tuosta sinun viimeisestä lauseesta eri mieltä. Mielipiteet kun niitä tuodaan esiin vapaasti, toivottavasti herättää jonkun tuosta syvästä unesta, se on niiden merkitys vaikkakaan yhden mielipide ei pasahda.
:)