Kaasuuntuminen

Uros marsullani on kaksi patin tapaista kyljissään, ne ovat pehmeät ja minusta se ei ole ollenkaan tai lähelläkään mitään rasvapattia tai sen tapaista, vaan ihan kuin siellä olisi ilmaa. Patti "katoaa" kun marsu esim makaa toisella kyljellään. Yritin antaa disflatyl lääkettä (anteeksi jos lääkkeen nimi on väärin kirjoitettu) mutta se ei tepsinyt vaan tuntui alussa auttaneen vain pikkuriikkisen, tuntui siis että kyhmyt silti ovat samanlaiset.

En haluaisi tuota lääkettä marsulleni enempää antaa, koska olen jo syöttänyt sitä melkeinpä puoli purkkia enkä viitsisi tuota tavaraa noin pienelle eläimelle koko purkillista antaa etenkään näin pienessä ajassa.

En muista mistä kuulin jotenkin että eläinlääkäri saattaisi tyhjentää kaasut kokonaan. Kysyin eläinlääkäriltä yksi päivä että onko se kaasuuntumista jos on tuollaiset kyhmyt niin vastaus oli kyllä, haluisin kuitenkin vielä toisten mielipiteitä ja onko vastaavaa ollut muilla ja kuinka toimitte? Kiitoksia jo etukäteen ja toivottavasti jaksaisitte vastata. :)
1325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaasuuntuminen ei yleensä tunnu kahtena pattina kyljissä, vaan silloin tuntuu koko maha olevan pyöreä ja pehmeä, ja marsu saattaa olla vaikean oloinen.
Disflatyl vaikuttaa jo parissa päivässä, jos olet antanut sitä kauemminkin niin kyse tuskin on ilmasta vaan esim. juuri rasvapateista, kasvaimista...ne saattavat mennä piiloon kun marsu muuttaa asentoaan.

Kannattaa ottaa yhteyttä toiseenkin osaavaan pieneläinlääkäriin ja mielellään viedä marsu tutkittavaksi, pattia voidaan sanoin kuvailla niin monella tavalla, parasta olisi kun lääkäri saisi itse tunnustella ne ja nähdä missä kohtaa marsua ne on ja kuinka ovat kiinnittyneet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neuvoja ja kokemuksia? kirjoitti:

Uros marsullani on kaksi patin tapaista kyljissään, ne ovat pehmeät ja minusta se ei ole ollenkaan tai lähelläkään mitään rasvapattia tai sen tapaista, vaan ihan kuin siellä olisi ilmaa. Patti "katoaa" kun marsu esim makaa toisella kyljellään. Yritin antaa disflatyl lääkettä (anteeksi jos lääkkeen nimi on väärin kirjoitettu) mutta se ei tepsinyt vaan tuntui alussa auttaneen vain pikkuriikkisen, tuntui siis että kyhmyt silti ovat samanlaiset.

En haluaisi tuota lääkettä marsulleni enempää antaa, koska olen jo syöttänyt sitä melkeinpä puoli purkkia enkä viitsisi tuota tavaraa noin pienelle eläimelle koko purkillista antaa etenkään näin pienessä ajassa.

En muista mistä kuulin jotenkin että eläinlääkäri saattaisi tyhjentää kaasut kokonaan. Kysyin eläinlääkäriltä yksi päivä että onko se kaasuuntumista jos on tuollaiset kyhmyt niin vastaus oli kyllä, haluisin kuitenkin vielä toisten mielipiteitä ja onko vastaavaa ollut muilla ja kuinka toimitte? Kiitoksia jo etukäteen ja toivottavasti jaksaisitte vastata. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu