Uutinen

Rakennuksista puolet ovat homeessa! Mitäs sanotte vastuuntuntoiset rakennusliikkeet?
Faktat on ollut tiedossa jo pitkään, mutta miksi ongelma on näin katastrofaalinen?
2234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aikoinaan jo vanha ja kunnioitettu urakoitsia lausahti "väärin asuttu" armas .....matka

Äänestä

...homeitiöitä esiintyy kaikkialla ja kosteuttakin. Näin ollen kaikkialla luonnossa on edellytykset kasvustoille, eikä vähäiseen kasvustoon tarvita suunnittelu- tai rakennusvirheitäkään ihan välttämättä.

Uutisesta tekee vakavan vasta se, että siinähän kerrottiin tuon määrän olevaksi niitä tapauksia, joissa on osoitettavissa se virhe ja vaurio, joka edellyttäisi välitöntä korjaamista - eikä tuollaisia vaurioita juurikaan esiinny oikein oikein suunnitelluissa ja rakenneteuissa kohteissa.

Uutinen kertoo siitä, että rakentamisen laatu vaihtelee paljon. Toisaalta se, ettei kaikki talot ole välittömän korjauksen tarpeessa, kertoo siitä, että joku joskus onnistuukin tekemään laatua. Henkilökohtaisen kokemuksen perusteella tekisi mieli väittää, että laatu ailahtelee eniten pelikentän äärilaidoilla. Oikein isoilla työmailla tehokkuus haetaan valvontaa ja työnjohtoa suhteessa työntekijöihin vähentämällä ja omatoimirakentajista kaikki eivät tiedä kosteusongelmien torjumisesta tarpeeksi.

Omakohtaisen kokemuksen perusteella alalla on kuitenki paljon sellaisiakin tekijöitä, jotka osaavat ja yrkivät tekemään hyvin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maamme kirjoitti:

Rakennuksista puolet ovat homeessa! Mitäs sanotte vastuuntuntoiset rakennusliikkeet?
Faktat on ollut tiedossa jo pitkään, mutta miksi ongelma on näin katastrofaalinen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu