niin kysyisin että onko tommosen pehosveitsen avaus hirveen vaikeeta kun on nyt tullut katottua youtubesta videoita kun ne temppuilee niillä niin hienosti niin aattelin itekkin hankkii tommosen.kiitos jo etukäteen vastauksista
joo kysyisin vaan
perka
3843
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eihän perhosveitsen avaus mitään vaikeaa ole jos ei kiirettä tarvitse pitää. Mutta kuten kaikilla aloilla, niin tässäkin varsinaiseksi taituriksi kehittyminen vaatii harjoittelua.
Se on mukava tuo perhosveitsi, kun kulkee taskussa mukavasti. Voi sitten harjotella vaikka linja-autoa odotellessa pysäkillä, tai lähijunassa kun matkustaa.
Kotona ja koulussa on harjotella, siinä sitä kehittyy mestariksi aikanaan.
On kuitenkin hyvä pitää mielessä että tiukkapipoinen lain tulkinta on sellainen että teräaseen kuljettaminen mukanaan on pääsääntöisesti kiellettyä. Poikkeuksena esim. työkalut joita tarvitaan työtä tehdessä.
Sikäli ei välttämättä ole hyvä idea esitellä teräasetta julkisella paikalla.
Eipä silti, ei minunkaan teräaseeni kenellekään vaaraa tai vahinkoa aiheuta. Laki on typerä. Esineet ovat vain esineitä, eivät ne oma-aloitteisesti ihmisten silmille hypi.