Kaukainen kukunta käen,
alussa kesäinen huomen.
Haistan, tunnen ja näen
jossain kukkivan tuomen.
Lempeä sini lemmikin
polkuni koristaa;
mihin katseeni käännänkin,
kukkia pursuu maa.
Peipon heleä laulu
maiseman täydentää.
Luonnon kauneinkin taulu
ilman vajaaksi jää.
Vaikka olen onnellinen,
samalla kipu viiltää.
Sylissä lehden poimujen
kyynel helmenä kiiltää.
alussa kesäinen huomen.
Haistan, tunnen ja näen
jossain kukkivan tuomen.
Lempeä sini lemmikin
polkuni koristaa;
mihin katseeni käännänkin,
kukkia pursuu maa.
Peipon heleä laulu
maiseman täydentää.
Luonnon kauneinkin taulu
ilman vajaaksi jää.
Vaikka olen onnellinen,
samalla kipu viiltää.
Sylissä lehden poimujen
kyynel helmenä kiiltää.
Vastaukset 8
Vanhimmat
olet yhtä ympäröivän luonnon kanssa kaikin aistein - kiitos näistä aamun tunnelmista
Keskellä luontoa, kesällä varsinkin, tuntee olevansa osa sitä, suurta kaikkeutta.
Mukava että pidit - ja kiitos kommentistasi!
Minun on ihan pakko hieman peesata tuota toista kommentoijaa ja sanoa että Sinä ja luonto olette todellakin yhtä - sen näkee kaikesta =)
Tuo loppu... niin monta merkitystä saa lukija siitä - sellaista surua aina keväisin tuntee, kun tajuaa kaiken kauneuden ja kukoistuksen rajallisen ajan.
Tai ehkä kaunis muisto jostain toisesta keväästä...
Yhtä kaikki - sanasi koskettavat herkkää sielua.
Hyvin kaunis!
Annan täyden arvon palautteellesi; jos onnistun, niin että sinäkin pidät, olen tyytyväinen.
Ja runon tulkinta, mikäpä kirjoittaja olisi määräämään, mikä on oikea . Lukijan ja kokijan tulkinta on hänelle juuri oikea.
On niin vaikeaa luonnon kauneutta kokonaisvaltaisesti sanoilla kuvata, sinä olet onnistunut siinä. Kaikkien aistien kautta tunnelma tuoksuineen, äänineen piirtyy kuvaksi runosi myötä. Lopun surusävykin lisänsä antaa, mitä olisi onni, jos ei sitä kipua/surua vasten näkisi, elämän kontrastit toisiaan korostavat.
Kiitos kauniista sanoistasi. Niiden takia tunnen melkein onnistuneeni. Yritän tasapainoilla kuvauksen tarkkuuden ja sen minimoinnin välillä. Onnistuminen siinä on satunnaista. Se, että pidit, on palkinto.
runosi puhuu kesän kaikilla sen äänillä,
tuoksuilla ja väreillä. Luonto ja Sinä olette aisapari,
niin täydellisen kaunista jälkeä jälleen.
Viimeinen säkeistö ainoastaan jää mietityttämään
' vaikka olen onnellinen,
samalla kipu viiltää '
noissa lauseissa on jotain satuttavaa !
Mukava että taas huomasit runoni - ja taas vain kaunein sanoin. Kiitos.
Et kyllä monta kertaa ole ollut huomaamatta, mikä on yhdenlainen ihme!