Mua suoraan sanoen vituttaa se että olen näin turha. Kaikilla mun kavereillla on joku harrastus jossa ne on ihan tuhottoman hyviä, lisäksi ne aina onnistuu kaikessa eikä mokaa koskaan. Entä minä sitten? Mähän olen tietysti se jonka osa on olla kaikkein paskin. Mokaan aina kaiken. En osaa mitään, en uskalla tehdä mitään, en ole koskaan tehnyt mitään muistamisen arvoista, en harrasta mitään, en kestä mitään, kaikki vittuilevat mulle koska en ole mikään langanlaiha riisitikku. Erityisesti ne jotka käyttävät vapaa-aikansa pelaamalla CS:ssää, mutta jotka nyt tietenkin ovat perineet sellaiset geenit jotka estävät heitä lihomasta. Mainitaan vielä, että harrastan liikuntaa päivittäin ja syön terveellisesti. Koululääkärin mukaan olen normaalipainoinen. Lisäksi mua jatkuvasti kiusataan lukuharrastukseni takia. Olen kuulemma myös "nörtti" koska käyn koneella muutaman kerran viikossa. Nämä Tietokoneella koko vapaa-aikansa istuvat eivät sen sijaan kuulemma ole. Eli oon tullut nyt siihen tulokseen että olen vain yksinkertaisesti turha. Toivottavasti joku ymmärtää eikä tule heti kertomaan "kuinka sinä olet varmasti hyvä jossain" ja "Kyllä sä olet varmasti tehnyt joskus jotain merkittävää".
Vituttaa
qwertyasdf
7449
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
meinasin kirjoittaa.mieti mikä sinua kiinnostaa.ei sen tartte olla urheilu tms.varmasti joku löytyy.noh,lukeminen on hyvä harrastus.ja 10 pistettä oikeinkirjoituksestasi.
itsetunto kasaan ja kohti aurinkoa :)
t.kriisi
Eikä edes kaikkia temppuja tehtyä saa.
Eihän sitä tiedä missä on hyvä viel täs vaihees.
Kun kavereiltas kysytään kysymyksii niist kirjoist, joita luet niin ei he välttmättä niit tiedä.
nuorena, oppii voittamaan ja häviämään ja syntyy terve itsetunto joka ei välitä muiden sanomisista.
Nyt lopeta se itse säälissä rypeminen ja ota ittees niskasta kiinni. Angstaus seis!!!
...KUKAAN meistä ei kelpaa tulevaisuudessa kellekään tai pärjää missään hommassa, etkä siis ole ainut joka kärsii. Pudokkaaksi joutuminen kaikilla elämänalueilla on jo monilla miltei kohtalo, joka ihan ¨sattumalta¨ valitaan sen kaikkein vähiten ansaitseville. Eikä sadan vuoden päästä ole kenelläkään mahdollisuutta inhimillisesti tyydyttävään elämään.
Juttu sai uuden kivan käänteen kun tämä CS-pelaajatyyppi rusentui junan alle...
oli trolli