Filosofiaa ja funtsintaa

Olen erakko ja tykkään ajatella.

Maailmassa on hemmetin paljon pahaa. Jotkin teot ovat kuitenkin yhteiskunnassa hyväksytympiä kuin toiset. Onko asia niin, että mitä suurempi porukka sitä asiaa tekee, sitä hyväksytympi se on? Onko lihansyönti vähemmän maailmaasaastuttavaa tai eläimiä rääkkäävää, jos kaikki syövät lihaa? Sattuuko uhriin vähemmän, vai onko se vain jotenkin normaalimpaa, mitä useampi ihminen hakkaa yhtä ihmistä?

Entä se kaikki peitelty pelko ja kipu, sekä tulevaisuuden huolet, mitä me olemassaolollamme, tosin tietämättämme muille aiheutamme; ilmastonmuutos ruokailutottumuksillamme, liikkumistavoillamme ja rutiineillamme, aavikot leviävät ja nälkä ja epätoivo ajaa ihmiset tuhoamaan toisiaan? Sitä emme näe, sitä ei siis ole. Suomalaisteurastamot keittävät yhä tänäkin päivänä sikoja elävältä, muunmuassa HK:n teurastamo. Sitä emme näe, sitähän ei siis ole. Olemme ostaneet upouudet farkut, Made In India, jossa tuhannet lapset työskentelevät 12 tuntista päivää hallissa vain kupillinen riisiä päivässä. Sitä emme näe, sitä siis ei kerta kaikkiaan voi olla olemassa. Eiks je?

Mikään ei missään tapauksessa voi olla meidän vika. Me emme voi päättää mitään, kun me ei olla "isoherroja". Mutta me ollaan kuluttajia. Kuluttajia on suurin osa kansasta. Eikös se olisi sitten järkevää että se olisi meillä se päätösvalta...? Ja eikös tämä kaikki paha, mitä uutiset suoltavat joka päivä, ole ihmisen syytä? Ja mehän ollaan ihmisiä, vai...? Onko se sitten jotenkin vähemmän meidän syytä, jos me ollaan vaan yksi niistä jotka tuottaa valinnoillaan pahaa toisilleen vaan saadakseen itse hienon vaatteen, pihvin pöytään tai kosmetiikkatuotteen?

Suomalaista logiikkaa... On se jännä... (Jälkimmäinen sitaatti lainattu Suurelta Funtsijagurulta, Routalemmeltä Pasilasta)
3263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ensin kun luin tuon otsikon niin ajattelin että saan lukea aika paskaa tekstiä, mutta olinpa yllättynyt. En edes tiedä miksi enää luen tätä palstaa, kun tuo sinun kirjoittama tekstisi on ollut varmaan ainut vastaamisen arvoinen viesti kuukausiin, mutta ehkä tämäkin oli kaiken vaivan arvoista.

Olit oikeassa oikeastaan kaikissa kohdissa. Mutta mikä onkaan meidän yhteiskunnan tarkoitus? Minusta ainakin se on että meidän olot saataisiin niin hyviksi kuin vain mahdollista... välittämättä muitten kärsimyksistä, kunhan vaan saadaan rahaa ja mielihyvää.

Mietihän kun sinut koulutetaan, kaikki koulutus tehdään sen takia että pääsisit "hyvään" työpaikkaan. Oikeastaan KAIKKI työpaikat ovat vaan ihmisten tarpeiden tyydyttämistä varten, tarjotaan juomia, ruokia, palveluita, tekniikkaa jne ja näitä sitten parannellaan, mutta vain sellaista mikä hyödyttää meitä ja sellaista mitä voi kuluttaa. Ei yrityksiä huvita pelastaa maailmaa, tai auttaa nälänhädässä eläviä lapsia, nekun eivät ole hyviä maksajia. Sikojakin saa kiduttaa, katsos kun niitten lihasta saa rahaa, ja sekun maistuu niin hyvälle.

Toivottavasti se on ironiaa kun sanoit ettei se ole meidän vikamme. Kenen vika se sitten on? Vaikka emme olisi itse valinneetkaan päättäjiämme, niin onko meidän pakko totella heitä jos he tekevät kaikkea moraalia vastaan olevia päätöksiä? Mitä me teemme? Ei normaaleja ihmisiä kiinnosta taistella minkään arvojen puolesta kun on niin helppoa sulloa vaan kaljaa naamaan ja katsoa telkkaria. Nykyajan ihmiset ovat toivottomia velttoilioita... No ei siitä asiasta sen enenmpää, menee jo haukkumiseksi muuten koko juttu.

Kun jaksoit sen verran että otit asiat puheeksi saat tästä lahjan:

http://video.google.com/videoplay?docid=5582448293644760013

Näkemisiin.

Äänestä

Hyvällä on monia määrityksiä, mutta onko mitään hyvää olemassa mikä koskettaisi kaikkia ihmisiä samanarvoisesti?

Mikä on toiselle hyvää on usein toiselle pahaa. Itse hyväkin on määritelty moneen osaan:
Havainnollistan asiaa esim. tupakalla. Se on huonoa terveydellisessä hyvässä, se on hyvää mielihyvällisessä eli hedonistisessa hyvässä. Se on pahaa niille, jotka kehitysmaissa sitä kasvattavat ruokakasvien sijaan, mutta hyvää taas siinä mielessä, että he saavat tupakkaa ja muita rahakasveja viljelemällä rahaa, se on myös luonnolle pahaa.

Täällä pidämme suurimmalti osalti teurastusta, turkistarhausta ja kehitysmaissa teetettyjä vaatteita arkipäivänä. Se ei kosketa useitakaan, koska olemme kasvaneet tähän ympäristöön.
Paitsi jotkut ihmiset oman kulttuurimme sisällä kritisoivat "enemmistön hyvää": Osa pitää taas tehomaataloutta, eläinkokeita ja turkistarhausta pahana, koska he ajattelevat asiaa eläinten hyvinvoinnin kannalta. Eläinkokeet mahdollistavat lääketieteen kehityksen, mutta vahingoittavat eliöitä.

Käsitykset hyvästä poikkeavat myös kulttuurisesti, kuten edellä mainitut meidän näkökantamme.
Kritisoimme paljon toisia kulttuureja: Ajattelemme orjien pidon olevan väärin, kun taas näille kulttuureille se on normaalia. Vankien teloitus ja kuolemantuomiot ovat suotavia, niitä ei katsota pahalla, kun taas täällä länsimaissa ne eivät tulisi kysymykseenkään ihmisoikeus sääntöjen nojalla.
Pidämme esimerkiksi lasten tekemää työtä pahana, vääränä, lasten pitäisi elää lapsuutensa. Täällähän se toki onnistuisi muitta mutkitta, mutta ajatellaampa asiaa vaikka Intiassa tämän esimerkin avulla:
"Neyla on 14 vuotias, hänen isänsä kuollut ja äitinsä sairas eikä kykene hankkimaan elantoa perheelleen. Neylalla on 4 nuorempaa sisarusta. Perhe on köyhä ja Jareth tekee työtä paikallisessa ompelimossa, jossa valmistetaan merkkivaatteita ulkomaille vietäväksi. Hänen perheensä on täysin riippuvainen hänen pienistä tuloistaan."
Jos ihmiset lakkaisivat ostamasta esim. Intiassa valmistettuja merkkifarkkuja, jotka mahdollisesti ovat lasten tekemiä, johtaisi siihen ettei Neyla ei saisi tuloja ja perhe joutuisi vararikkoon. Siellä ei satu olemaan sosiaaliturvaa kuten meillä. Olisiko se sitten hyvää heille? Ehkä meidän mielestämme, ainakin aluksi: Neyla saisi leikkiä, mutta hänen perheensä nääntyisi lopulta nälkään.
Lisäksi moraalisia kysymyksiä herättää kehitysmaiden teollistaminen. Tietysti se toisi paljon hyvää sinne. Ihmiset voisivat paremmin, MUTTA taas tulemme hyvän ristiriitaan:
Ympäristön kantokyky ei kestä nykyistenkään teollisuusvaltioiden kulutusmäärää. Jos saamme kehitysmaatkin teollistumaan ja voimaan hyvin, tuhoutuuko maapallo? Ajaudummeko kaaokseen? Loppuuko meiltä ruoka ja luonnonvarat?
Ehkä meidän todella pitäisi lakata tuijottamasta omaa napaamme ja hillitä taloudellista himoamme, antaa tilaa muillekin. Mutta kävisikö se meidän kaltaistemme "hyvää elämää" elävien ihmisten itsekkäälle luonteelle?

Tuskaa on myös kotimaassa, elämä on muuttunut yritykseksi. Suunnitelmat pyritään toteuttamaan niin, että ne toisivat mahdollisimman vähän häviötä ja mahdollisimman paljon voittoa. Ja tuo voidaan liittää meidän yhteiskunnallisiin ongelmiimme. Onko taloudellinen hetkellinen hyvä parempaa kuin ihmisten hyvinvoinnin tuottama hyvä?
---
Pyrin kirjoittamaan mahdollisimman monesta näkökulmasta ja puolueettomasti kirjoittaessani esimerkkejä.
Myönnän että saatoin hieman poiketa aiheesta käsitellessäni hyvää, mutta filosofiahan on vapaata pohdiskelua, olisi hyvä jos kaikki ihmiset pysähtyisivät joskus miettimään mikä on oikeasti hyvää ja mikä ei.

Äänestä

Perjaatteessa ei ole olemassa oikeutta tai vääryyttä. Hyvää tai pahaa. Faktaa tai fiktiota. Kaikki tietoisuus on vain ihmisten luomaa instituutiota. Myös tämä keskustelu.

Ps: Solidaarisuutta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


............. kirjoitti:

Olen erakko ja tykkään ajatella.

Maailmassa on hemmetin paljon pahaa. Jotkin teot ovat kuitenkin yhteiskunnassa hyväksytympiä kuin toiset. Onko asia niin, että mitä suurempi porukka sitä asiaa tekee, sitä hyväksytympi se on? Onko lihansyönti vähemmän maailmaasaastuttavaa tai eläimiä rääkkäävää, jos kaikki syövät lihaa? Sattuuko uhriin vähemmän, vai onko se vain jotenkin normaalimpaa, mitä useampi ihminen hakkaa yhtä ihmistä?

Entä se kaikki peitelty pelko ja kipu, sekä tulevaisuuden huolet, mitä me olemassaolollamme, tosin tietämättämme muille aiheutamme; ilmastonmuutos ruokailutottumuksillamme, liikkumistavoillamme ja rutiineillamme, aavikot leviävät ja nälkä ja epätoivo ajaa ihmiset tuhoamaan toisiaan? Sitä emme näe, sitä ei siis ole. Suomalaisteurastamot keittävät yhä tänäkin päivänä sikoja elävältä, muunmuassa HK:n teurastamo. Sitä emme näe, sitähän ei siis ole. Olemme ostaneet upouudet farkut, Made In India, jossa tuhannet lapset työskentelevät 12 tuntista päivää hallissa vain kupillinen riisiä päivässä. Sitä emme näe, sitä siis ei kerta kaikkiaan voi olla olemassa. Eiks je?

Mikään ei missään tapauksessa voi olla meidän vika. Me emme voi päättää mitään, kun me ei olla "isoherroja". Mutta me ollaan kuluttajia. Kuluttajia on suurin osa kansasta. Eikös se olisi sitten järkevää että se olisi meillä se päätösvalta...? Ja eikös tämä kaikki paha, mitä uutiset suoltavat joka päivä, ole ihmisen syytä? Ja mehän ollaan ihmisiä, vai...? Onko se sitten jotenkin vähemmän meidän syytä, jos me ollaan vaan yksi niistä jotka tuottaa valinnoillaan pahaa toisilleen vaan saadakseen itse hienon vaatteen, pihvin pöytään tai kosmetiikkatuotteen?

Suomalaista logiikkaa... On se jännä... (Jälkimmäinen sitaatti lainattu Suurelta Funtsijagurulta, Routalemmeltä Pasilasta)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu