Loma ohi

Juuri tullut lomalta Lissabonista ja täytyy sanoa että kaupunki on lumoava. Paljon matkustaneena voin todeta että en ole missään saanut niin ystävällistä palvelua kuin siellä. Olin varautunut että palvelu ei olisi niin ystävällistä joten tämä oli iloinen yllätys.
Kaupungissa oli turvallista ja siistiä. Helsingin rautatieasemalla koin pientä pelkoa kun jatkoin matkaani kotiin.
Lissabonissa kukaan ei tullut tarjoamaan huumeita, vaikka liikuttiin paljon myös iltaisin.
Siellä on valtavasti tummia jotka trokaavat koruja, aurinkolaseja ym ja aika paljon kerjäläisiä. Rannalla kun makasin niin se häiristsi kun koko ajan myymässä koruja. Ainut mikä pisiti silmään oli liikennekaaos. Kävellen pääsee nopeammin kuin takseilla, varsinkin iltapäivisin.
Ruoka ja juoma hyvää ja fado... ohlalaa.
0793
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Castelo kirjoitti:

Juuri tullut lomalta Lissabonista ja täytyy sanoa että kaupunki on lumoava. Paljon matkustaneena voin todeta että en ole missään saanut niin ystävällistä palvelua kuin siellä. Olin varautunut että palvelu ei olisi niin ystävällistä joten tämä oli iloinen yllätys.
Kaupungissa oli turvallista ja siistiä. Helsingin rautatieasemalla koin pientä pelkoa kun jatkoin matkaani kotiin.
Lissabonissa kukaan ei tullut tarjoamaan huumeita, vaikka liikuttiin paljon myös iltaisin.
Siellä on valtavasti tummia jotka trokaavat koruja, aurinkolaseja ym ja aika paljon kerjäläisiä. Rannalla kun makasin niin se häiristsi kun koko ajan myymässä koruja. Ainut mikä pisiti silmään oli liikennekaaos. Kävellen pääsee nopeammin kuin takseilla, varsinkin iltapäivisin.
Ruoka ja juoma hyvää ja fado... ohlalaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu