Yksinäisyys..

Tunnen oloni välillä todella yksinäiseksi. Minulla vain kaksi hyvää ystävää, eikä pahemmin kavereita. Välillä ystäväni kertovat, kuinka hauskaa oli olla kaveriporukan kanssa esim. leffassa ja sitten kaupungilla. Minua ei ole ikinä pyydetty mihinkään porukalla, olen vain näiden kahden ystäväni kanssa kahdestaan.
Ihmettelen myös sitä, miksei kumpikaan ystävistäni pyydä minua mukaan porukkaan. Luultavasti kukaan ei halua olla kanssani, enkä tajua miksi.
Olen aina ollut hyvä koulussa ja luonteeltani olen vähän ujo ja varautunut, mutta ystävieni kanssa olen todella puhelias ja vitsikäs. Olen yrittänyt päästä ujoudestani eroon ja mennä juttelemeen luokkalaisilleni, mutta tuntuu että he kohtelevat minua jotenkin tylysti. Olen pari kertaa kommentoinut yhdelle ystäväni hyvälle kaverille galleriassa, ja tämä poisti kommenttini ja vastasi siihen vain yhdellä sanalla. : /
Kukaan ei ole ikinä kehunut kuviani galleriassa tyyliin: "Ihana kuva!" "Oikun oot nätti!" Eikä minusta ole ikinä mitään ryhmä/kaverikuvia netissä, jossa joku olisi kommentoinu esim. "Anna
5457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Heippa, haluisin tosissani auttaa koska oon ite ollu samassa tilanteessa ja osittain oon vieläki :) Ensinnäki, oo ilonen noista kavereista jotka sulla jo on. Joillaki ei oikeesti ole ketää. Voisitko kysyy niiltä suoraa miksei ne pyydä sua mukaa porukoihin? Ehkä ne ei oo ite ees tajunnu ettei oo tullu kysyneeks sua. Hyvä et oot alkanu juttelee luokkakavereilles ! :) ja se on heidän omaa lapsellisuuttaan jos ei ota sua mukaan. Se on vaa että jos nyt oon ollu vuosia samassa luokassa, ja oot ollu aina ujo, sulle on saattanu jäähä sellane ujon rooli päälle ja kaikki automaattisesti pitää sua jotenki outona. Mut tiiätkö, kun mä tulin seiskalle, olin todella ujo, hiljanen ja ruma. Sillonki mulla kyllä oli kavereita mut niitten kans oltii koulussa ja sillai .. ei oikeestaa vapaa-aikana. Sillon olin niin pelokas ja arka kaikkee kohtaa, en uskaltanu haaveilla tai suunnitella tulevaisuutta. Menin massan mukana ja yritin olla mahollisimman näkymätön. Syytin itteäni siitä et annoin elämän mennä hukkaa enkä silti tehny asialle mitää. Nyt oon siis ysillä. Mulla on neljä mielettömän hyvää kaverii ja vajaa kymmenen kaverii. Käyn kerran viikossa musiikkiopistos harrastuksessa, koulussa oon välkät millon kenenki kanssa. Vieläki mä olen ujo mutta paljo rohkeempi nyt kun vaikka vuosi sitte. Tämmönen muutos tuli mulle itelleni ainaki aika yllättäen, ja se oli tänä keväänä. Mua ei enää tunnistais samaks ihmiseks ! :) Niimpä lukio on meille molemmille varsinainen näytön paikka ! Mieti mikä tilaisuus.. Niin paljo uusia ihmisiä jotka ei tunne sua. Ihmisiä joilla ei oo susta mitään ennakkoluuloja ja käsityksiä .. Ja mitäs luulet, eroatko lukiossa joukosta sillä et oot hyvä koulussa ? Lukiossa ihmiset on paljon, paljon kypsempiä kun yläasteella. Epäkypsät ja lapselliset yleensä karsiutuu pois lukiosta. Ei sillä että lukiossa jo pitäis olla ihan aikuinen .. Syksyllä tai jo kesällä, voisitko mitenkää alottaa jotaki harrastusta? Lukiossa järjestetää paljo ohjelmaa ja kaikkee, rohkeesti mukaa vaa ! :) Tunneilla ja välitunneilla voi hyvin mennä juttelemaa tyypeille iha arkisista asioista .. Ite oon oottanu lukiota niin kauan, just siks että mulle on jääny rooli päälle yläasteella. Itsevarmuutta kun saat, et välitä enää siitä jos joku kohtelee sua vähän tylysti. Tai sitte sä nytkin vaan kuvittelet ettei sua oteta mukaan .. Galleriassa monet ei kommentoi sulle jos sä et ite kommentoi kenellekkää. Vastaathan kaikille ketkä sulle joskus kommentoi? Tuntemattomille ihmisilleki saa kommentoida, ei siellä oo sellasta sääntöä etteikö saisi .. Seurustelulla ei oo kiire. Ite oon kerran seurustellu ja jos nyt saisin päättää oisin jättäny senkii kokematta .. Se ei ollu mitää.

Kerää siis itseluottamusta kesän aikana mahollisimman paljo. Ehtisitköhän vielä jollekkin leirille? Leireiltä saa helposti kavereita ! :) Mene nuorten tapahtumii, eti netistä omasta kaupungista joku jonka kanssa voitte viettää aikaa? Kaikenlaista toimintaa järjestetää kesälläki .. Ja itseluottamusta tosiaa saa nopeesti, vuosi sitte en ikinä ois uskonu että näin nopeesti musta tulis tälläne ku mitä mä nyt olen ! ^^ Ja niiku saatat huomata, osaan nykyää iloita omista tekemisistäni. Sunkin pitää olla ilonen pienistäki saavutuksistas, "hymyilin tuntemattomalle, oon rohkee". Voi kuulostaa tyhmältä mut pieni itsensä tsemppaus oikeesti auttaa :) Kirjastossa on kirjoja ujoudesta .. Jos luet sellasen huomaat ettet oo ollenkaa pahin mahollinen tapaus. Ite oon todennu hyväks tavaks, varsinki vähä vieraammas porukas tunkee sinne karkkipussin kanssa ja tarjota tyypeille. Siinä voi samalla ihan jotain että "mitäs meinaatte viikonloppuna?" tai jotain vastaavaa (: Tämmöset neuvot ei välttämättä itteäni olis auttanu sillon joskus mutta nyt juttelu on ihan luontevaa. Anna itelles lupa haaveilla ja kuvitella asioita. Unelmat auttaa aina jaksamaan. Tee itelles tavotteita. Esimerkiks mulla on tällä hetkellä tavote; Haluun kaveripoikia. (sellasia mulla ei oikeastaan ole..) Seurustelua en oo oikeestaa ees miettiny hirveesti. Tietysti haluaisin rakastuu mut rakkaus ei usein tule jos sitä odottaa.

Itse muuten oon huomannu jotain aika yllättäviäkin asioita nyt kun olen rohkaistunu .. Esimerkkinä tyttö jota olen pitäny kaks vuotta todella puheliaana ja rohkeena .. Ollaa sen kanssa nyt tutustuttu aika paljo ja yllättäen se sano mulle mite se on kadehtinu mua siitä et uskallan olla oma itteni. Sano itteää ujoks. Älä siekää liikaa "palvo" puheliaita ja rohkeita ihmisiä, jotka ei välttämättä sitä loppujen lopuks olekkaa. =)

Tsemppiä sulle tosi paljo syksyks! Lukio on mielettömän hyvä tilaisuus, saat kokonaa uuden alun ja voit rakentaa elämäks sellaseks kun haluat ja uskallat. Toivon oikeesti että sulla tulee menee hyvin ja saat kavereita sen verta ku tuntuu sopivalta ! Ja kyllä sä vielä joskus seurusteletki, sano mun sanoneen ! ^_^

Äänestä

Poikaystävän voi saada ilman että kuuluisi mihinkään kaveriporukkaan. 16-vuotias nuori nainen voi laittaa profiilin Suomi24:n treffeihin tai hakea seuraa tekstikanavan treffi-palstojen kautta tai löytää chatistä jonkun tai harrastuksesta tai vaikkapa lukiosta... Siihen ei tarvita yhtä ainuttakaan kaveria ! :)

Hienoa, että menet lukioon, kun tykkäät lukea paljon. Siellä on fiksua porukkaa. Opiskelu onkin lukiossa ollessa siinä pääasiana (toisin kuin vielä yläasteella:D) eikä se, kehen kaikkiin tutustuu. Tutustua voi koulussa tai sen ulkopuolella, siitä ei pidä stressata. Oppilaat ovat lukiossa isompia eivätkä syrji ketään kirjaviisasta, ujoa taikka yksinäistä. Kun selviää peruskoulusta, voi todeta, että selviää elämässä melkein mistä vain :) Peruskoulu on kouluista ilmapiiriltään aina kaikista rankin, syrjivin ja ahdasmielisin. Sieltä saa ties millaisia virheellisiä käsityksiä itsestään.

No, joka tapauksessa, ei pidä lannistua :D Kun menee lukioon, elämä vasta ALKAA...

Äänestä
  • *viimeinen lause*

    ...tai sitten EI. :D

    Vittu.

    No, jokatapauksessa ei pidä lannistua. Muttei kyllä kannata liikojakaan odottaa. Lukio ei ole mikään automaattinen ihmissuhdeparatiisi.

    Mutta siellä voi kokeilla ns. uutta alkua.

    Äänestä

  • ehrgwe kirjoitti:

    *viimeinen lause*

    ...tai sitten EI. :D

    Vittu.

    No, jokatapauksessa ei pidä lannistua. Muttei kyllä kannata liikojakaan odottaa. Lukio ei ole mikään automaattinen ihmissuhdeparatiisi.

    Mutta siellä voi kokeilla ns. uutta alkua.

    oma itsensä. Se vaikuttaa itsetuntoon! Niinpä pystyy tutustumaan paremmin ihmisiin, sama se tutustuuko koulussa vaiko koulun ulkopuolella.

    Äänestä

Sama tilanne. tosin olen poika.
Erona on varmaankin se etten ole ikinä halunnut mihinkään porukkaan, mutta jollain tapaa kaipaan toisinaan ikäisteni seuraa.
Silti olen tyytyväinen etten ole kvasti seuraan hakeutunut nyt kun näkee kuinka tyhmyys tiivistyy joukossa. (joo on se Jouko aika tyhmä kaveri)
Olen tyytväinen siitä mitä olen muttei se vie pois sitä seuran kaipuuta.

Minussa on vaan kaksi täysin erilaista ihmistä.
Se on ristiriitaista kun haluaisi muttei haluakkaan.
Kun haluaisi muttei uskallakkaan.
Kun Uskaltaisi muttei haluakkaan.

Karua tämä. No nuoruus on ohimenevä elämänvaihe ja olen tyytyväinen etten ole tehnyt toistaiseksi tyhmyyksiä ja tämäkin menee ohi aikanaan.


Eli vinkkini on: Vältä tekemästä mitään peruuttamatonta sen takia että pääsisit porukoihin. Kahden kymmenen vuoden päästä nautit yhä omasta seurastasi mutta nuoruuden ystävistäsi monikaan ei ole paikalla. Silloin olisi hyvä että pitäisit itsestäsi.
Eli älä tee mitään mitä katuisit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.:Bansku93:. kirjoitti:

Tunnen oloni välillä todella yksinäiseksi. Minulla vain kaksi hyvää ystävää, eikä pahemmin kavereita. Välillä ystäväni kertovat, kuinka hauskaa oli olla kaveriporukan kanssa esim. leffassa ja sitten kaupungilla. Minua ei ole ikinä pyydetty mihinkään porukalla, olen vain näiden kahden ystäväni kanssa kahdestaan.
Ihmettelen myös sitä, miksei kumpikaan ystävistäni pyydä minua mukaan porukkaan. Luultavasti kukaan ei halua olla kanssani, enkä tajua miksi.
Olen aina ollut hyvä koulussa ja luonteeltani olen vähän ujo ja varautunut, mutta ystävieni kanssa olen todella puhelias ja vitsikäs. Olen yrittänyt päästä ujoudestani eroon ja mennä juttelemeen luokkalaisilleni, mutta tuntuu että he kohtelevat minua jotenkin tylysti. Olen pari kertaa kommentoinut yhdelle ystäväni hyvälle kaverille galleriassa, ja tämä poisti kommenttini ja vastasi siihen vain yhdellä sanalla. : /
Kukaan ei ole ikinä kehunut kuviani galleriassa tyyliin: "Ihana kuva!" "Oikun oot nätti!" Eikä minusta ole ikinä mitään ryhmä/kaverikuvia netissä, jossa joku olisi kommentoinu esim. "Anna

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu