Älä vie koiraasi koirapuistoon

Perustelut:

-Koirapuisto on likainen paikka, jossa on koirien jätöksiä, koirien tassut likaantuvat
-Koirapuistoissa pesii kaikenlaiset taudit, jos koirasi on terve puistoon tullessaan, on todennäköistä että sieltä lähtiessä se on saanut jonkin sortin tartunnan
-Koirapuisto ei ole luonnollinen paikka koirille - aidattu alue, jonka useimmat koirat ottavat omaksi reviirikseen, ja puolustavat sitä -> tuloksena ongelmia muiden koirien kanssa. Tästä johtuu useimmat koiratappelut / rökittämiset
-Koirapuistot vetävät puoleensa koirien myrkyttäjiä. Esimerkkinä vaikkapa Tampereen Tesoma
-Koirapuistot vetävät puoleensa aggressiivisten koirien omistajia, jotka haluavat esittää koiransa eräänlaisena munan jatkeena. Seurauksena pureman saaneita pikkukoiria ja joskus vähän isompiakin
-Koirapuistot vetävät puoleensa myös niitä, jotka eivät ole osanneet kouluttaa koiriaan, eivätkä kasvattaa. Eli koirat eivät kunnioita ihmis-johtajaa, vaan tekevät jossain tilanteessa niinkuin itse tykkäävät
-Koirapuistoon tuodaan myös sellaisia koiria, jotka eivät hallitse koirien välistä elekieltä, eli näitä tynnyrissä kasvaneita hauveleita. Näin ollen koirien merkkikielen osaavat koirat tulkitsevat näiden pelkästään ihmisten kanssa varttuneiden haukkujen aikeet väärin, ja syntyy esim. kimppuun käymisiä ja rökityksiä.

KOIRAPUISTON ON KEKSINYT JOKU SELLAINEN, JOKA EI TAJUA KOIRIEN SIELUNELÄMÄSTÄ YHTÄÄN MITÄÄN.

60

4715

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pysyt kaukana

      koira-aitauksesta, ja hoidat koirasi rokotukset kuntoon.

    • oman

      lääkityksesi kuntoo/ muistat ottaa niitä värillisiä pillereitä saamasi ohjeituksen mukaisesti!

      • lääkityksiäsi.

        Minulla ei sellaisia pillereitä ole koskaan ollutkaan eikä tulekaan olemaan, edustan tervepäistä ikäluokkaa, ihmiset olivat tuolloin vielä täyspäisiä.

        Mutta koska sinä osaat noin tarkasti kuvata kyseiset lääkkeet, siitä voi päätellä, että ne ovat sinulle siis tuttuja.

        Näin ollen, älä projisoi omia lääkityksiäsi ja niiden aiheita muihin ihmisiin. Vaikka se onkin hyvin yleinen käyttäytymismalli psykologisesta näkövinkkelistä katsoen, ei se kuitenkaan tee sitä hyväksyttäväksi ja sopivaksi.

        Sitäpaitsi, tässä keskustelussa oli tarkoitus puhua koirapuistoista. Etkö huomannut sitä kun tulit tälle palstalle "keskustelemaan". Niin että kukahan niitä lääkityksiä oikeasti tarvii, jos huomiokyky on tätä tasoa?

    • samaa mieltä

      Itse melko lailla samoilla linjoilla, ei mitenkään luonnollinen koirien ulkoilutuspaikka. Käyn joskus omien koirien kanssa silloin kun puistossa ei ole muita koiria.

      • ole yrittänyt

        mennä oman koirani kanssa TUTUSTUMAAN verkon läpi muihin koiriin, en IKINÄ veisi koiraani sellaiseen häkkiin. Joka ikinen kerta sieltä joku koira HYÖKKII aidan läpi ja räyhää. Oma koirani yrittää häntä heiluen tehdä tuttavuutta mutta pelästyy sitten räyhääjää.

        Koirapuistot ovat tehty laiskoille kaupunkilaisille..minusta.

        Älkää viekö sinne koirianne jos ne eivät tule KAIKKIEN kanssa toimeen.

        Sekä samat ihmiset seisovat ja juoruavat siellä...onpa kiva mennä kun mulkoillaan pahasti.

        Pois tälläiset puistot. yhdyn siihen joka kirjoitti koiran sielun elämästä.!

      • vois pysyä poissa sieltä
        ole yrittänyt kirjoitti:

        Koiria ei sais ikinä tutustuttaa verkon läpi!!
        Kyllä taas huomaa miten vähän ihmisillä on tietoa koirista! Toivon että sulla ei oo omaa koiraa tolla tietämyksellä, hyi! :/

      • se pitäs
        vois pysyä poissa sieltä kirjoitti:

        Koiria ei sais ikinä tutustuttaa verkon läpi!!
        Kyllä taas huomaa miten vähän ihmisillä on tietoa koirista! Toivon että sulla ei oo omaa koiraa tolla tietämyksellä, hyi! :/

        päästää agressiivisen koiran purtavaksi????!!!!! koira saisi elinikäiset traumat ja luultavsti tulisi itsekkin samanlaiseksi!!!!

        ja miksi ei saisi tutustuttaa verkon läpi, voisitko PERUSTELLA??

      • MiiMii
        se pitäs kirjoitti:

        päästää agressiivisen koiran purtavaksi????!!!!! koira saisi elinikäiset traumat ja luultavsti tulisi itsekkin samanlaiseksi!!!!

        ja miksi ei saisi tutustuttaa verkon läpi, voisitko PERUSTELLA??

        Koiria ei saisi tutustuttaa verkon läpi samalla periaattella, kuin ei sitenkään, että toinen remmissä ja toinen irti.
        Omani pistää kyllä rähinäksi helposti, jos toinen on verkon toisella puolella, verkon sisäpuolella ei ongelmia ole.

        Mielenkiinnosta kysyn, että miksi ihmeessä sinun pitää mennä ärsyttämään muita koiria puiston liepeille, kun noin kamalasti niitä inhoat? Pysyisit suosiolla sitten poissa.

        Käsittääkseni koirien luonnollinen ulkoilutapa ei ole myöskään remmissä kävely, mutta näin on pakko toimia, koska koiria ei saa pitää irti kuin harvoissa paikoissa, joihin puistot lukeutuu. Ei sillä, toki itsenkin harrastan paljon remmilenkkejä, mutta pyrin myös pitämään koiraani paljon irti.

        Jä mikäli luokittelet haukkuvan koiran aggressiiviseksi, niin ehkä sinun kannattaisi vaikkapa lukaista vähän koirista kertovia kirjoja.. Niin kovasti toivon, että olisit tehnyt sen jo ennen kuin otit edes koiraasi! Voi koiraparkaa...

      • ompataas
        MiiMii kirjoitti:

        tarkkaavaista porukkaa, missä välissä sanoin haukkuvaa koiraa agressiivikseksi?? kyllä aggressiivisuuden merkit täyttää jos RÄYHÄÄ, näyttelee hampaita ja hyökkii!! eikö kuvailemassasi tilanteessa minun koirani pitäisi räyhätä kun on kiinni?? ja se joka vapaana pitäisi olla hiljaa koska sehän pääsee tilanteesta karkuun!!?? Ompa täällä taas niin kiva keskustella :)

      • .........
        ompataas kirjoitti:

        Ei oo totta mikä idiootti oot! Anna koiras pois niin silläkin ois parempi elämä varmasti!

      • itselläsi
        ......... kirjoitti:

        Ei oo totta mikä idiootti oot! Anna koiras pois niin silläkin ois parempi elämä varmasti!

        räyhääjä koira johon et vaan saa kontaktia? tiedäthän toki että sanomisesi ovat kunnianloukkauksia. on se kumma että ei mielipidettään saa sanoa kun heti porukka hyökkää niskavillat pystyssä kimppuun.

      • hahahaa!!!
        MiiMii kirjoitti:

        Koiria ei saisi tutustuttaa verkon läpi samalla periaattella, kuin ei sitenkään, että toinen remmissä ja toinen irti.
        Omani pistää kyllä rähinäksi helposti, jos toinen on verkon toisella puolella, verkon sisäpuolella ei ongelmia ole.

        Mielenkiinnosta kysyn, että miksi ihmeessä sinun pitää mennä ärsyttämään muita koiria puiston liepeille, kun noin kamalasti niitä inhoat? Pysyisit suosiolla sitten poissa.

        Käsittääkseni koirien luonnollinen ulkoilutapa ei ole myöskään remmissä kävely, mutta näin on pakko toimia, koska koiria ei saa pitää irti kuin harvoissa paikoissa, joihin puistot lukeutuu. Ei sillä, toki itsenkin harrastan paljon remmilenkkejä, mutta pyrin myös pitämään koiraani paljon irti.

        Jä mikäli luokittelet haukkuvan koiran aggressiiviseksi, niin ehkä sinun kannattaisi vaikkapa lukaista vähän koirista kertovia kirjoja.. Niin kovasti toivon, että olisit tehnyt sen jo ennen kuin otit edes koiraasi! Voi koiraparkaa...

        miten koiralle voi olla luonnollinen ulkoilutapa laittaa se häkkiin tuntemattomien koirien kanssa?

        Tiedäthän ettei koirat leiki vaan ne aina taistelevat, pentuja lukuunottamatta. Ja nekin harjoittelevat sillä taisteluun.

      • koiralle paras
        hahahaa!!! kirjoitti:

        miten koiralle voi olla luonnollinen ulkoilutapa laittaa se häkkiin tuntemattomien koirien kanssa?

        Tiedäthän ettei koirat leiki vaan ne aina taistelevat, pentuja lukuunottamatta. Ja nekin harjoittelevat sillä taisteluun.

        ulkoilu paikka.sitäpaitsi koira ei kuulu alueelle jossa ei voi juosta metsissä ja pelloilla vapaana se on omistajoen itsekkyyttä.turha sanoa jotta koira pitää asfaltti lenkeistä ja muutaman minuutin koirapuistoissa olemisesta.se on eläinrääkkäystä mulkut....haloo.

      • JES!!!
        koiralle paras kirjoitti:

        vihdoinkin järkevä kommentti! Mielestäni ei koirat kuulu kaupunki olosuhteisiin. Miettikää jos koiria ei tuotaisi kaupunkiin säästyttäisiin niiiiiiin monelta harmilta, koirankakat joita ei kerätä, haukkumiset kerrostaloissa, yms kaikki. Muuttakaa hyvät ihmiset maalle :) täällä on mukava asua vaikka vähän kalliimmaksi tuleekin, on se sen arvoista :)))))

      • paviaaniidiootti

        Olipas vaikea lukea kun oli niin paljon kirjoitusvirheitä! Ihme kouluttamatonta porukkaa täällä lappaa...

        Meidän koira on puistossa joka päivä vähintään neljä tuntia eikä muutamaa minuuttia. En ikinä lähtis niin vähäks aikaa koirapuistoon! Sehän vasta eläinrääkkäystä oliskin,ääliö!

      • MiiMii
        ompataas kirjoitti:

        tarkkaavaista porukkaa, missä välissä sanoin haukkuvaa koiraa agressiivikseksi?? kyllä aggressiivisuuden merkit täyttää jos RÄYHÄÄ, näyttelee hampaita ja hyökkii!! eikö kuvailemassasi tilanteessa minun koirani pitäisi räyhätä kun on kiinni?? ja se joka vapaana pitäisi olla hiljaa koska sehän pääsee tilanteesta karkuun!!?? Ompa täällä taas niin kiva keskustella :)

        Mistä lähtien ompa on ollut sana? :) Heh..
        Ei mikään ihme, ettet tiedä koirien käyttäytymisestä yhtään mitään, kun et edes osaa kirjoittaa.
        Mikäli et halua kommenteja, niin älä ystäväiseni kerro mielipiteitäsi keskustelupalstalla.

        Totuus on, että aina on ollut ja aina tulee olemaan niitä, jotka pitävät koirapuistoista ja niitä, jotka eivät voi sietää puistoja.

        Kukin taaplaa (murresana, ehkä ymmärrät) tyylillään, mutta ole kiltti ja pysy poissa puiston reunoilta.

      • HIHIHIIHIHII

        melko lapsellista porukkaa, kun lyö jauhot suuhun teille niin alatte narista jostain kirjoitusasuista.

        Ja sinä niin murteen asiantuntijana luulisi tietävän että ompa on myös murresana;)

        Ihan mielelllään jätän teidät sinne koirapuistoihin.

        oliko tarpeeksi kirotusvirheitä?

        Samoin sinulle että mene pois keskustelupalstoilta jos et osaa ottaa kommentteja vastaan :))) katso peiliin, olet juuri samanlainen.

        hih heippa XD

      • moralisti.....
        paviaaniidiootti kirjoitti:

        Olipas vaikea lukea kun oli niin paljon kirjoitusvirheitä! Ihme kouluttamatonta porukkaa täällä lappaa...

        Meidän koira on puistossa joka päivä vähintään neljä tuntia eikä muutamaa minuuttia. En ikinä lähtis niin vähäks aikaa koirapuistoon! Sehän vasta eläinrääkkäystä oliskin,ääliö!

        Yritän parhaani mukaan ajatella, että tällaiset viestit kuten edellinenkin, edustavat vain ihan pientä osaa koiranomistajista, eli juuri niitä tyhmiä, lapsellisia, junttimaisia.

        Olen itsekin koiranomistaja, mutta en koskaan käyttäisi tuollaista kieltä ja minulle on sentään lapsena jo opetettu hyvät tavat.

      • Puistoilija
        ole yrittänyt kirjoitti:

        mennä oman koirani kanssa TUTUSTUMAAN verkon läpi muihin koiriin, en IKINÄ veisi koiraani sellaiseen häkkiin. Joka ikinen kerta sieltä joku koira HYÖKKII aidan läpi ja räyhää. Oma koirani yrittää häntä heiluen tehdä tuttavuutta mutta pelästyy sitten räyhääjää.

        Koirapuistot ovat tehty laiskoille kaupunkilaisille..minusta.

        Älkää viekö sinne koirianne jos ne eivät tule KAIKKIEN kanssa toimeen.

        Sekä samat ihmiset seisovat ja juoruavat siellä...onpa kiva mennä kun mulkoillaan pahasti.

        Pois tälläiset puistot. yhdyn siihen joka kirjoitti koiran sielun elämästä.!

        Olen mielihyvällä huomannut, että Helsinkiin on tullut enenevässä määrin puistoja, joissa on eri aitaukset pienille ja isoille koirille. Joitakin olemaasolevia "yhden koon" puistojakin olisi helppo jakaa kahtia koiran koon mukaan.

        Toinen juttu on vihaiset tai arvaamattomat koirat ; niitä ei pidä viedä minkäänlaisiin aitauksiin joissa on muita koiria/ihmisiä.

        Tupakointi aitauksissa on ihan ok., mutta miksi niitä tumppeja ei voi laittaa roskikseen ? Itselläni on tällä hetkellä pentu, joka imuroi kaikki tumpit ja muutkin herkut mitä maassa näkyy. Jos koirien oletetaan olevan siistejä, niin miksei myös ihmisten ? Tietysti tuhkikset olisivat hyvä yllyke siisteyteen...

      • Anonyymi
        JES!!! kirjoitti:

        vihdoinkin järkevä kommentti! Mielestäni ei koirat kuulu kaupunki olosuhteisiin. Miettikää jos koiria ei tuotaisi kaupunkiin säästyttäisiin niiiiiiin monelta harmilta, koirankakat joita ei kerätä, haukkumiset kerrostaloissa, yms kaikki. Muuttakaa hyvät ihmiset maalle :) täällä on mukava asua vaikka vähän kalliimmaksi tuleekin, on se sen arvoista :)))))

        Hahhahhahhahhaa................. Vai maallako kaikilla koirilla on hyvät oltavat??
        Joillakin koirat tarhassa eivätkä pääse välttämättä sille hihnalenkille päivittäin, kun on se tarha, mihin koira voi tarpeensa tehä........... Tai iso piha/tontti, millä juosta vapaana ja lenkittäminen jää, kun on se piha, jonne koira pääsee tarpeilleen ja vieläpä vapaana - ihqua........... 🙂
        Itselläni on virkeä sekarotuinen koiramummo, kohta 12 wee kerrostalossa ja on niin tyytyväinen kuin olla ja voi.........
        Arvaapas, mikä minut saa tuonne lenkille neljän seinän sisältä???
        Mun ihana koira tietenkin, kun tuntuu, että kotona seinät kaatuu päälle........... 😉
        Joo ja lenkkiä me heitetään yleensä hihnassa niitä pitkiäkin, koska mun koira on itepäinen jötkäle, joka ei aina tottele Tänne-käskyä ja on viltsakka tyttö, joten pidän muita ihmisiä ajatellen hihnassa kaupunki/taajama-alueella, paitsi nyt koirapuistossa ja kun se käy uimassa järvessä........
        Koirapuistossa käydään, mutta tilanteen mukaan - koirani on omiva lelujen suhteen ja itsevarma ja dominoiva, joten en vie puistoon, jos on muita narttuja samaan aikaan tai paljon muita koiria, koska vastuu on minun, jos koirani puree jotakin toista koiraa yms.
        Mutta jos siellä ei ole muita, niin aivan varmasti vien ja lähetään sit pois, jos tulee koiria, joiden kanssa voi tulla kahakkaa...........
        Kyllä, mun koiralla on kaikki rokotukset ja huolehin, että tulee olemaan, ku oon kiintyny
        tuohon höperöön karvapesäkkeeseen.........😉😉
        Koiran jätökset yleensä siivoon pois, ku on pussi mukana, jos tekee sopimattomaan paikkaan, mut jos se jonnekin pusikkoon tekee, niin ei sillon tartte siivota...........
        Koirani ei hauku yksin ollessaan, pentuna teki sitä kotiin jäädessään, mutta nyt on tottunut yksin jäämään...........
        Jos jätän kaupan eteen, nostaa hirveen haukkukonsertin pystyyn niinkuin kaikissa muissakin vieraissa paikoissa, koska on hirveesti mun perään - eletään yhdessä 24 h, johon kuuluu mullakin niitä huonoja päiviä ja päiviä, jolloin toivoisin, että ei olis koko elukkaa, kun aiheuttaa sitä sotkuakin, mutta kuuluu lemmikin pitoon........
        Ihmiset tykkää monet, kun on hyvin ihmisläheinen ja kiltti ihmisille, antaa vieraidenkin silittää eikä uskois kohta 12-vuotiaaksi, koska on niin pentumaisen höperö, että murisee esim. kissoille ja kaneille junalla matkustaessa, ei ole ollu tekemisissä kissojen kanssa ja on metsästysviettiä vähän........
        Joo, koirani ei ole saanut mallitason koulutusta, peruskäskyt osaa yms.
        Ja mitä hemmettiä se teille kuuluu, vaikka ihmiset vievät koiriaan puistoihin?
        Joo, varmaan puistossa kiertää taudit sun muut, mutta niin ne kiertää myös muuallakin,
        ulkona on pöpöjä kaikkialla..........
        Se puisto on hyvä paikka koiralle olla vapaana, kun niitä paikkoja ei ole kaupungissa hirveästi koiran vapaana pitämiseen, vaikka tuolla on niitä omaehtosia piipertäjiä, jotka pitåå koiraa vapaana missä vain - noh, mikäs siinä, jos koira tottelee eikä siitä ole muille haittaa, mutta ite en pidä tuolla luonnossa ihan vain muita ajatellen........
        Maalla olen pitäny, mutta sielläkään koirasta ei saa aiheutua haittaa muille ihmisille, esim. karkaa muiden ihmisten maatiloille ja tonteille, missä on muita eläimiä ja koiria.
        Eikö tämän palstan pölkkypäillä ole muuta tekemistä kuin haastaa riitaa ja solvata täällä ihmisiä, jotka pitävät koiransa asiallisesti, vaikka kävisivätkin koirapuistossa?? 😉🙂

    • kyllä

      ihme sakkia... Minun koirani aina kiskoo innoissaa koirapuistoon ja siellä ollessaan leikkii iloisena muiden kanssa, eikä koskaan edes haluaisi lähteä pois. Ja eipä ole meidän tytöllä koskaan koirapuistosta saatuja tauteja ollut. Älkää ihmiset aina jaksako valittaa kaikesta! Se, että koira kulkee lyhyessä hihnassa keskellä kaupunkia, ei ole sen luonnollisempi ulkoilutustapa kuin koirapuistotkaan. Jos haluatte viedä koiranne luonnolliselle lenkille niin metsään vain ystävät hyvät!

      • sippe20

        Meillä toki on se ihanuus, että vaikka ei maalla asuta niin päästään sinne melkein joka viikonloppu sukulaisten luokse.
        Olen itse vasta alkanut käymään koirapuistossa, koska ennen ei ole tarvinnut, kun maalla on asuttu. Mutta pidän sitä vähän samana kuin lapsen viemistä päiväkotiin, ja samanlaisia kommenttejakin näköjään herättää ihmisissä, toiset ovat täysin vastaan, toiset puolesta jne. Jos koirasi nauttii puistoilusta ja se on terve ja rokotettu, niin miksi sitä ei sinne saisi viedä?
        En väitä että se sopisi kaikille koirille, mutta olisi mielenkiintoista kuulla miksi sellaista koiraa joka nauttii ison porukan seurasta, juoksemisesta jne. ei saisi puistoon viedä?
        Mielenkiintoista miten ihmisillä on niin jyrkkiä mielipiteitä ja ehdottomia näkemyksiä tälläisistä asioista.
        Mutta meidän koirat ovatkin aina olleet suuressa laumassa maalla ja rakastavat päästä muiden kanssa peuhaamaan koirapuistoon. Ja mielipiteeseeni vaikuttaa myös se, että paikalliset koirapuistot ovat hyvin hoidettuja, isoja, vehreitä ja niissä käy sellaista porukkaa, että jaksavat koiriensa kakulit siivoilla pois.
        TÄSTÄ VIELÄ, remmissä ulkoillessa koira ei pääse kunnolla jaloittelemaan, menemään hajujen perässä minne mieli tekee ja varmasti siellä tienvarrella on myös koirankasoja, pakokaasuja, saasteita jne. ainakin jos pääkaupunkiseudulla asuu.
        En osaa kyllä oikein itse sanoa olenko tämän asian puolesta vai vastaan, mutta kallistun puolesta puolella, ihan omien koirieni näkemykset huomioon ottaen.

        Ja kyllä ihmiset ovat luotuja valittamaan ja nyt olen itsekin kantanut korteni kekoon.

    • Hukka-Musti

      Taidat, aloittaja, olla aika sairas, kun kiellät koirapuistoon koirien viennin sellaisilla perusteilla, jonka laisten, eli aggressiivisten, koirien vienti koirapuistoon on yleisten sääntöjen mukaan kiellettyä.

      Mikset saman tien huomauta, ettei matkustajakoneilla kannata mennä matkustelemaan, koska siellä joku voi yrittää kaupata teille huumeita?

      • Mäkin olen koirien kanssa monta tuntia päivässä koiratarhassa, ja neidit aina innolla sinne menevätkin, kun on tutut kaverit odottamassa.:)
        Kaupunki alueilla varsinkin koiran pito vapaana on aika hankalaa, siksi
        on kiva mennä koiratarhaan juoksemaan.:)
        Kyllä ihmiset jaksavat kaikesta valittaa.
        Takapihaani en voi aidata, kun se ei ole koiralle luonnollinen elinympäristö?
        Voi huoh.

      • julia_t kirjoitti:

        Mäkin olen koirien kanssa monta tuntia päivässä koiratarhassa, ja neidit aina innolla sinne menevätkin, kun on tutut kaverit odottamassa.:)
        Kaupunki alueilla varsinkin koiran pito vapaana on aika hankalaa, siksi
        on kiva mennä koiratarhaan juoksemaan.:)
        Kyllä ihmiset jaksavat kaikesta valittaa.
        Takapihaani en voi aidata, kun se ei ole koiralle luonnollinen elinympäristö?
        Voi huoh.

        vaan vielä mieleen, että tunnollinen koiranomistajahan rokottaa koiransa.
        Eipä ole meidän tytöille koskaan mitään tauteja tarhoista tullut.
        Sama se, käveletkö kadulla/metsässä, vai tarhassa, idiootit.

      • koiranomistajissa.

        Kuule, jos sinä luulet olevasi fiksu tai että tuolla sinun kirjoituksellasi oli jotain lisäarvoa, kerron sinulle, kun et sitä itse näy tajuavan, että asia on juuri päinvastoin.

        Ihmettelen sivistystasoasi ja ajattelen, että sinun laisiasi on vain ihan pieni vähemmistö koiranomistajista, ja että useimmiten me olemme ihan fiksua porukkaa.

    • koirani haluaa

      puistoihin vielä vanhanakin ja nauttii siellä olostaan. :)

      Tosin seuraan tarkasti aina kenen kanssa koirani päästän leikkimään ja emme ole saaneet sairauksia emmekä puremisia -onneksi. :)

      Katson että koiralle on tärkeää olla hyvien sosiaalisten ja terveiden lajitovereidensakin seurassa. Lenkin yhteydessä on mukava poiketa koirapuistoon ja vaihtaa sana omistajienkin kanssa. Eli molemmille mukavaa.

      • näinhän sitä luullaan

        >Katson että koiralle on tärkeää olla hyvien sosiaalisten ja terveiden lajitovereidensakin seurassa
        Tuo on juuri yleinen harhakuvitelma. Koirille tämä on usein äärimmäisen stressaavaa. Koira on laumaeläin, joka oppii että se tuttu, oma lauma on hänen laumansa, ja tutustuminen uusiin laumoihin ja niiden yksilöihin ei todellakaan ole koirista kivaa eikä mukavaa. Aihetta on tutkittu paljon, ja useimmat tutkimustulokset tukevat tätä.

        Kaupunkilegendoja on myös se, että aina pitäisi "tervehtiä" vastaantulevia koiria lenkillä, ei sen väärempää käsitystä enää juuri ole.

      • ettei koira
        näinhän sitä luullaan kirjoitti:

        kaipaa lajitovereitaan koira on erittäin sosiaalinen olento ja koirasta kyllä näkee stressaako vai ei! Eli kannattaa perehtyä lisää!! Koira ei ole susi joka on erittäinkin omaan laumaansa sitoutunut vaan eriytynyt omakseen johon ei päde kaikki suden piirteet.

        Usein puistoon tuodaan koira ilman perehtymistä koiran sosiaalisuuteen sen kykyyn mennä laumassa muiden kykyyn mennä laumassa yleensä ottaen eleisiin ja silloin tulee ongelmia. Omani on jo lähes 12v ja pitää puisto visiiteistä ja muiden koirien seurasta myös lenkeillä. Ja miksi sen ottaisin koiraltani pois??

        Koirani menee vain sellaisten kanssa(omani on sosiaalinen mutten riskeeraa koiraani joten stressiä sen ei tarvi ottaa siitä etten tiedä kenen luokse voi mennä ja kenen ei) joiden tiedän luotettaviksi ja omistajat koiran eleitä tajuaviksi ja osaavat komentaa koiransa ajoissa jos mopo lähtee keuliin.

        on myös sellaisia rotuja jotka ei välitä koirapuistoiluista ja niitä sinne on turha tuoda kuten dogo argentino, sakemannit toisinaan, laumanvartijat etc.. ellei sitten ole poikkeus säännöissä koirat omaa myös yksilöllisiä piirteitä joka rodussa. :)

    • huvittaa tää remmi

      Älä suotta, aloittaja jakele helmiä sioille, hukkaan menevät.

      Monikaan näistä "neroista" ei edes lue hyviä perustelujasi vaan ovat päättäneet että puisto on hyvä paikka.... erityisesti "höpö mamit".

      Kannattaa keskustella asiasta jossain sellaisessa paikassa, jossa ÄO on yli 100 ... enkä nyt tarkoita keskustelijoiden yhteenlaskettua ÄO:ta ;)

      • kuin

        rotta.

    • enää..

      Oli siellä aikoinaan ihan mukava käydä, mutta kahden agressiivisen hyökkäämisen (siis oman koirani kimppuun hyökättiin, verta tuli, eikä koirallani ollut oman käyttäytymisensä puolesta mitään osuutta asiaan) vuoksi emme sinne enää suin surminkaan astu. Valitettavasti osa koiranomistajista siellä ei vaan saa mitään kontaktia koiriinsa eivätkä sitten edes yritä, ja se tekee paikasta vaarallisen. En ole kuitenkaan samaa mieltä tuosta, että siellä tauteja tulisi, jos vain koira on asianmukaisesti rokotettu.

      • aina tarkistaa

        voiko puistoon mennä vai ei. Siellä käy monenlaisia omistajia ja koskaan ei parane luottaa täysin jos eleet sotii vastaan..paras turva on eleiden tuntemus ja omistajalta tiedustelu onko reagoinut johonkin aggressiivisesti..eli ei suinpäin puistoon oletuksilla.

    • koira puisto on sikala

      Mulla on myös koira ja en ikinä veisi koiraani koirapuiston sikalaan koska:

      -todellakin tassut likaantuu ja on todella epähygieenistä tuoda koira puhtaaseen kotiin puiston jälkeen

      -en haluaisi että mun koira pääsisi imppaamaan vapaasti toisten koirien jätöksiä, yök!!!

      -koira on pesukunnossa kun makaa tai painii likaisessa maassa, jossa on varmasti enemmän tai vähemmän toisten koirien jätöksiä

      -en halua että mun koira pääsee imppaamaan toisten koirien perseitä

      Kaikki jotka puoltavat koirapuistoa ovat itsekin aivan sikoja!!!

      • nähnyt

        yhtäkään paskaläjää niissä koirapuosoissa joissa olen käynyt. Siellä on kyllä roskikset jätöksiä varten ja lapiot, millä läjät voi kerätä. Ja ainakin täällä pohjoisessa tuo systeemi on toiminut.
        Tosin olen käynyt vain kahdessa puistossa Oulussa, joten en voi tietää minkälaisia sikoja Eteläsuomen koiranomistajat ovat....

      • SPK uros

        yks ISO pelle!Jos haluut ettei koira tuo paskaa sisälle niin pistäppä kuule koira vaikkapa jätesäkkiin kun lähet lenkille!Ton kirjottamas tekstin mukaan et tiedä perseen vertaa koirista joten mitäs jos vaikka antaisit koirasi parempaan ja rakastavaan kotiin ja hankkisit vaikkapa jonkun pussirotan tai hamsterin niin ei kuule tarvi lenkittää!!!!!

      • Anonyymi
        SPK uros kirjoitti:

        Täytyy sanoa, että osuvasti sanottu..........
        Mulla sekarotuinen koiramummo, joka tykkää piehtaroida maassa lumessa ja kesällä nurmella ja välillä joissain ihmehajuissa maaperässä ja käy myös koirapuistossa - tilanteen mukaan.
        Ja vaikka se turkki nyt välillä paskaantuu puistossa, en jaksa aina olla pesemässä, jos ei ihan mutainen ja rapainen ole.........
        Muuten hoidan, lenkitän, ruokin yms.
        Joo, ei munkaan koti aina ole puhdas, mutta ei se maailma siihen kaadu..........
        Siivoon sit, ku itteeni alkaa häiritä.......... 😉😉🙂
        Mun koira on sottapytty ja karvapesäke, mutta ihana sellanen............ 🙂🙂

    • iloinen koirapuistoilija

      itse käyn koirapuistossa joka päivä ja koirani on aina aivan innoissaan. Melkein kaikki koirat on tuttuja ja kivoja kavereita. Ja yleensä ne jotka sinne tulee rähisemään on just niitä jotka ei oo ennen koirapuistossa ollu. Ja sana kyllä kiirii puistossa nopeasti, jos joku on hyökännyt kimppuun, ja sitä kyseistä koiraa sitten kaikki välttelee. Omalla koiralla on niin paljon koirapuistokavereita että ei mahtuis tähän luettelemaan. ja agressiivisia koiria käy TOSI harvoin. Ja se on oikeestaan aina niin, että ne jotka koirapuistoja arvostelee ei siellä itse käy, tai vain hyvin harvoin, niin ettei kavereita ole tullut ja näin ei ole päässyt mukaan "puistohenkeen". Itse ainakin juttelen omistajen kanssa (enkä TODELLAKAAN pelkästään koirista) samalla kun koirat leikkivät. Ja on muuten mahtava näky, kun kymmenkunta koiraa juoksee ympäri puistoa sulassa sovussa, ja kaikilla on huippukivaa. Nimittäin tämmöistä on oikeasti koirapuistossa!

      • "-todellakin tassut likaantuu ja on todella epähygieenistä tuoda koira puhtaaseen kotiin puiston jälkeen"

        -Oletko kuullut semmoisesta kuin koiran pesu? Yhtälailla ne tassut likaantuvat tuolla muualla pöpelikössä, kun puistossa.

        "-en haluaisi että mun koira pääsisi imppaamaan vapaasti toisten koirien jätöksiä, yök!!!"

        - Eipä noissa puistoissa missä me käydään, jätöksiä ole näkynyt. Ne voi katsos kerätä pois.

        "-koira on pesukunnossa kun makaa tai painii likaisessa maassa, jossa on varmasti enemmän tai vähemmän toisten koirien jätöksiä"

        - Sitäkin sinun olisi kannattanut miettiä, ennen koiran hommaamista. Jätöksiähän ei missään muualla ole, kun puistoissa^. Enemmän mä olen jätöksiä teiden varsilla nähnyt, kun puistoissa.:) Koiranpesuhan on niin rankkaa puuhaa, että..

        "-en halua että mun koira pääsee imppaamaan toisten koirien perseitä"

        Kyllä käy koiraasi sääliksi, jos ei ikinä pääse muita koiria tervehtimään.:/

        Toivottavasti viestis ole provo.

      • julia_t kirjoitti:

        "-todellakin tassut likaantuu ja on todella epähygieenistä tuoda koira puhtaaseen kotiin puiston jälkeen"

        -Oletko kuullut semmoisesta kuin koiran pesu? Yhtälailla ne tassut likaantuvat tuolla muualla pöpelikössä, kun puistossa.

        "-en haluaisi että mun koira pääsisi imppaamaan vapaasti toisten koirien jätöksiä, yök!!!"

        - Eipä noissa puistoissa missä me käydään, jätöksiä ole näkynyt. Ne voi katsos kerätä pois.

        "-koira on pesukunnossa kun makaa tai painii likaisessa maassa, jossa on varmasti enemmän tai vähemmän toisten koirien jätöksiä"

        - Sitäkin sinun olisi kannattanut miettiä, ennen koiran hommaamista. Jätöksiähän ei missään muualla ole, kun puistoissa^. Enemmän mä olen jätöksiä teiden varsilla nähnyt, kun puistoissa.:) Koiranpesuhan on niin rankkaa puuhaa, että..

        "-en halua että mun koira pääsee imppaamaan toisten koirien perseitä"

        Kyllä käy koiraasi sääliksi, jos ei ikinä pääse muita koiria tervehtimään.:/

        Toivottavasti viestis ole provo.

        "Ihmettelen sivistystasoasi ja ajattelen, että sinun laisiasi on vain ihan pieni vähemmistö koiranomistajista, ja että useimmiten me olemme ihan fiksua porukkaa."

        Kyllä, todella fiksulta vaikutatte, kun jaksatte tommosesta ulista.:')

    • isin tyttö <3

      Hyvänen aika ihmiset! Muuttakaa maalle täällä koiranne saavat juosta vapaina eikä oo mitään vaaraa ilkeistä, likaisista piskeistä koira puistoissa :Dmul on koira se ei rähise se on ollu koko elämänsä maalla ja hyvin pärjää ulkona osaa olla yksikseen ja jos toisia koiria tulee se tajuaa onko koira ystävällinen vaiko eikö :D

      -----MAALAISET RULAA!!!!!!!-----

      • hahahahahahahah

        kaupunkilais pellet muuttakaa maalle muutatte niin mettään että eipä tartte muita koiria pelätä xD ja työ katotta jotain kirjotusvirheitä koira palstalla LoL!
        Ompa taas porukkaa! ja te kukka täällä "keskustelette" ootte hulluja tää on suomi24 täällä pörrää kaikenlaisia hulluja ;DD ja kaikilla ihimisillä on murre sanat ja ne kekkä ei sitä ymmärrä on aivan pellei xDD

        ----MUUTTAKAA LUMIMEHTÄÄN TÄÄLLÄ ON HYVÄ ASUU

    • siis kyllä

      koiraa saa viiä koirapuistoon kun sellane olemassa. Koira ei todellakaan sairastu kun on rokotettu tauteja vastaan!!!! Älä viä koiraas puistoon kun sitä ei oo rokotettu edes pentuna eikä aikuisena. Hohoijaa tota alottelijaa!!!!!

    • ei tapaa muita koiria

      joten maallaa niitä koiria ei tuu vastaa. Älä jätä aivoja narikkaa, mieti!!!!!!!

      • Ja ota selvää!

        Nyt on tiedon tasossa parannettavaa, sinulla! Koirien sosiaalistaminen tehdään pentuiässä, ennen 6kk ikää. Tämä toteutetaan parhaiten pentupiireissä!

        Ei suinkaan enää aikuisena koirapuistoissa, tai vielä pahempaa, nämä tantat jotka tulevat fifiensä kanssa vastaan, "saako meidän fifi TUTUSTUA teidän koiraan..." , tai vielä pahempaa, nämä, jotka ryykäävät kimppuun mitään kysymättä. Todella tyhmää ja tunkeilevaa. Sitäpaitsi vaarallista.

    • viestistä

      ei oo järkeenkäypä

      • niiiiiiiiiiii

        ............

      • SAIRAS

        äähh

    • kapoint

      Itse en ole vienyt koiriani koirapuistoon, enkä taida koskaan viedäkään. Siellä leviävät taudit, on ongelmakoiria(ongelma omistajia oikeasti) ja niin..edelleen.

      • essen

        Ei se koirapuisto varmaankaan luonnollinen paikka koiralle ole mutta parempi se sinne on välillä päästää juoksemaan vapaasti kuin jättää pieneen kerrostaloon makaamaan tai vain kävellä pieniä lenkkejä koira hihnassa... jos koiralla rokotukset ok niin ei sieltä mitään tauteja välttämättä tartu ja muutenkin koirapuistot ovat yllättävän puhtaita :p

    • ...

      1.Koirapuisto on likainen paikka, jossa on koirien jätöksiä, koirien tassut likaantuvat

      Korjaus: Koirapuistot ovat ulkona, tottakai siellä voi likaantua. Mutta yleensä niissä on erittäin vähän jätöksiä, koska ne kerätään pois puiston lapioilla.

      2.Koirapuistoissa pesii kaikenlaiset taudit, jos koirasi on terve puistoon tullessaan, on todennäköistä että sieltä lähtiessä se on saanut jonkin sortin tartunnan

      Korjaus: Missä tahansa voi ja on tauteja.. Siksi koirat rokotetaan.

      3.Koirapuisto ei ole luonnollinen paikka koirille - aidattu alue, jonka useimmat koirat ottavat omaksi reviirikseen, ja puolustavat sitä -> tuloksena ongelmia muiden koirien kanssa. Tästä johtuu useimmat koiratappelut / rökittämiset

      Korjaus: Onko koiralle luonnollisempaa kulkea kireässä hihnassa asfaltilla? Koirapuistot ovat täydellisiä niille, jotka eivät voi pitää koiraansa muuaalla vapaana. (esim. pk-seudulla, tämä on täysin kiellettyä, vaikka koira tottelisi)

      4. Koirapuistot vetävät puoleensa koirien myrkyttäjiä. Esimerkkinä vaikkapa Tampereen Tesoma

      Korjaus: On totta, että koiria yritetään aina silloin tällöin myrkyttää, mutta se on aina omistajan korjattavissa. Näitä myrkyttäjiä on myös muualla kuin puistoissa, ja kuten myös puiston ulkopuolella myös itse koirapuistoissa, omistaja valvoo omaa koiraansa ja katsoo, ettei tämä syö siellä mitään, eikä omistaja tarjoa sille puistoissa seisovaa vettä, vaan tuo oman vesipullon mukanaan.

      5. Koirapuistot vetävät puoleensa aggressiivisten koirien omistajia, jotka haluavat esittää koiransa eräänlaisena munan jatkeena. Seurauksena pureman saaneita pikkukoiria ja joskus vähän isompiakin

      Korjaus: Eli siis nyt puhutaan näistä "vaarallisista roduista". Tämä on kamalaa yleistämistä.. Kyllä niitä purijoita on muutkin kuin pittbullit ja rotikat. Se on täysin siitä koiran kasvatuksesta kiinni. Voisit yhtä hyvin sanoa pikkulapsellesi ettei hän saa mennä leikkipuistoon, koska siellä somalit varastavat hänen polkupyöränsä.
      Yleistämistä.. Ja erittäin harvinaista, että koiraa purraan tarhassa.

      6. Koirapuistot vetävät puoleensa myös niitä, jotka eivät ole osanneet kouluttaa koiriaan, eivätkä kasvattaa. Eli koirat eivät kunnioita ihmis-johtajaa, vaan tekevät jossain tilanteessa niinkuin itse tykkäävät

      Korjaus: "vetävät puoleensa niitä.." Siis koirapuistoissa käyvät kaikenlaiset koirat ja koiranomistajat. Ne jotka eivät ole osanneet koiraansa kouluttaa voivat pitää koiraansa vapaana koirapuistoissa. Sehän on hyvä, koska muualla kouluttamaton koira todennäköisesti vetää hihnassa, karkailee.. Puistossa se voi kuluttaa energiaansa. Mitä väliä sillä on jos sitä ei ole koulutettu? Omalla vastuullaanhan se omistaja sen koiransa siellä pitää, joten sinun murheesi se ei ole.

      7. Koirapuistoon tuodaan myös sellaisia koiria, jotka eivät hallitse koirien välistä elekieltä, eli näitä tynnyrissä kasvaneita hauveleita. Näin ollen koirien merkkikielen osaavat koirat tulkitsevat näiden pelkästään ihmisten kanssa varttuneiden haukkujen aikeet väärin, ja syntyy esim. kimppuun käymisiä ja rökityksiä.

      - Hah.. Tää oli kyl ehdottomasti paras väitös. Jos joku koira tulee koirapuistoon, miksi kuvittelet sen olevan "tynnyrissä kasvanut hauveli"??

      • jos pystyt

        >>1.Koirapuisto on likainen paikka, jossa on koirien jätöksiä, koirien tassut likaantuvat

        >Korjaus: Koirapuistot ovat ulkona, tottakai siellä voi likaantua. Mutta yleensä niissä on erittäin vähän jätöksiä, koska ne kerätään pois puiston lapioilla.

        Ei pidä paikkaansa ainakaan joka kaupungissa - jossain voi toimiakin, yleensä kakkaa on kukkupäin.

        =================
        >>2.Koirapuistoissa pesii kaikenlaiset taudit, jos koirasi on terve puistoon tullessaan, on todennäköistä että sieltä lähtiessä se on saanut jonkin sortin tartunnan

        >Korjaus: Missä tahansa voi ja on tauteja.. Siksi koirat rokotetaan.

        Et nyt tainnut käsittää. Koirapuisto on paikka, jossa yleensä koirat joutuvat kontaktiin enemmän kuin lähes missään muualla keskenään. Tässä kirjoittaja lienee tarkoittanut SUUREMPAA TODENNÄKÖISYYTTÄ
        =============
        >>3.Koirapuisto ei ole luonnollinen paikka koirille - aidattu alue, jonka useimmat koirat ottavat omaksi reviirikseen, ja puolustavat sitä -> tuloksena ongelmia muiden koirien kanssa. Tästä johtuu useimmat koiratappelut / rökittämiset

        >Korjaus: Onko koiralle luonnollisempaa kulkea kireässä hihnassa asfaltilla? Koirapuistot ovat täydellisiä niille, jotka eivät voi pitää koiraansa muuaalla vapaana. (esim. pk-seudulla, tämä on täysin kiellettyä, vaikka koira tottelisi)

        Kyllä. Ja ei, koirapuistot eivät ole "täydellisiä" MISSÄÄN mielessä. Koiralle on lukuisten tutkimuksien mukaan luonnollisempaa ja vähemmän stressaavaa kulkea "laumansa" (omistaja, perheenjäsenet) kanssa asfaltilla yhdessä kun "TUTUSTUA" vieraisiin koiriin koirapuistossa ja riekkua siellä ilman älyllisiä virikkeitä. Keskity muutenkin koirasi kasvatuksessa vähemmän fyysisiin leikkeihin, ja kehitä koirasi kanssa älyä ja päätä rasitavia leikkejä niin koirasi on tasapainoisempi.
        ==========
        >>4. Koirapuistot vetävät puoleensa koirien myrkyttäjiä. Esimerkkinä vaikkapa Tampereen Tesoma

        >Korjaus: On totta, että koiria yritetään aina silloin tällöin myrkyttää, mutta se on aina omistajan korjattavissa. Näitä myrkyttäjiä on myös muualla kuin puistoissa, ja kuten myös puiston ulkopuolella myös itse koirapuistoissa, omistaja valvoo omaa koiraansa ja katsoo, ettei tämä syö siellä mitään, eikä omistaja tarjoa sille puistoissa seisovaa vettä, vaan tuo oman vesipullon mukanaan.

        Täyttä puppua. Et sinä eikä kukaan muukaan voi valvoa koiraa koko ajan kun se juoksee puistossa. Jos sinne on myrkkysyötti jemmattuna, ei sitä ehdi kuin todella hyvällä tuurilla estämään koiraa sitä syömästä. Tämä toimii, jos ihminen huomaa syötin ja koira tottelee kieltoa, eikä syö sitä, TAI koira on koulutettu olemaan ottamatta maassa olevaa ruokaa (vaikeaa, mutta mahdollista.. Erittäin harvassa kuitenkin nämä koirat)..

        ================

        >>5. Koirapuistot vetävät puoleensa aggressiivisten koirien omistajia, jotka haluavat esittää koiransa eräänlaisena munan jatkeena. Seurauksena pureman saaneita pikkukoiria ja joskus vähän isompiakin

        >Korjaus: Eli siis nyt puhutaan näistä "vaarallisista roduista". Tämä on kamalaa yleistämistä.. Kyllä niitä purijoita on muutkin kuin pittbullit ja rotikat. Se on täysin siitä koiran kasvatuksesta kiinni. Voisit yhtä hyvin sanoa pikkulapsellesi ettei hän saa mennä leikkipuistoon, koska siellä somalit varastavat hänen polkupyöränsä.
        Yleistämistä.. Ja erittäin harvinaista, että koiraa purraan tarhassa.

        Mistä ihmeestä vedit johtopäätöksen että aloittaja puhui "vaarallisista roduista"? Omasta pikku päästäsi? Tai hihastasi?
        Mistä "tarhasta" puhut? Tässä puhuttiin koirapuistosta. Jälleen kyse on varmastikin aloittajan mielestä SUUREMMASTA TODENNÄKÖISYYDESTÄ, että koira saa selkäsaunan koirapuistossa kun koirapuiston ulkopuolella. Olettaen tietysti, että puistossa on samaan aikaan muita koiria.
        >Se on täysin siitä koiran kasvatuksesta kiinni
        Niin, juuri näin kuten itsekin kirjoitit. Ja et voi tietää, miten ne muut vieraat koirat siellä puistossa on kasvatettu. Voit vain tietää, miten oma koirasi on kasvatettu.
        ===========================

        >>6. Koirapuistot vetävät puoleensa myös niitä, jotka eivät ole osanneet kouluttaa koiriaan, eivätkä kasvattaa. Eli koirat eivät kunnioita ihmis-johtajaa, vaan tekevät jossain tilanteessa niinkuin itse tykkäävät

        >Korjaus: "vetävät puoleensa niitä.." Siis koirapuistoissa käyvät kaikenlaiset koirat ja koiranomistajat. Ne jotka eivät ole osanneet koiraansa kouluttaa voivat pitää koiraansa vapaana koirapuistoissa. Sehän on hyvä, koska muualla kouluttamaton koira todennäköisesti vetää hihnassa, karkailee.. Puistossa se voi kuluttaa energiaansa. Mitä väliä sillä on jos sitä ei ole koulutettu? Omalla vastuullaanhan se omistaja sen koiransa siellä pitää, joten sinun murheesi se ei ole.

        Täyttä puppua taas. Ei missään tapauksessa niiden, jotka eivät ole osanneet koiraansa kouluttaa, pitäisi pitää koiraansa vapaana koirapuistossa. Silloin kun siellä on muitakin koiria. Sen nyt pitäisi olla aivan itsestään selvä asia.

      • jos pystyt

        >>Mitä väliä sillä on jos sitä ei ole koulutettu? Omalla vastuullaanhan se omistaja sen koiransa siellä pitää, joten sinun murheesi se ei ole.

        Ehkä jos OIKEIN tarkkaan mietit, ja ajattelet, voit hyvällä tuurilla käsittää, mitä väliä sillä on (?) - vai toivonko nyt liikaa?

        >>7. Koirapuistoon tuodaan myös sellaisia koiria, jotka eivät hallitse koirien välistä elekieltä, eli näitä tynnyrissä kasvaneita hauveleita. Näin ollen koirien merkkikielen osaavat koirat tulkitsevat näiden pelkästään ihmisten kanssa varttuneiden haukkujen aikeet väärin, ja syntyy esim. kimppuun käymisiä ja rökityksiä.

        >- Hah.. Tää oli kyl ehdottomasti paras väitös. Jos joku koira tulee koirapuistoon, miksi kuvittelet sen olevan "tynnyrissä kasvanut hauveli"??

        Tästä on paljon käytännön esimerkkejä, näin on käynyt useasti. Valitettavasti tällaisia koiria tuodaan puistoihin, ja ne ovat omiaan hämmentämään niitä koiria, jotka merkkikielen hallitsevat. Seuraa rähinöitä, ja yhteenottoja. Esim: koira ei osaa osoittaa alistumistaan.... dominoiva koira rökittää.

        Ja et sitäpaitsi tainnut taas käsittää (?) mitä aloittaja kirjoitti. Yritä ymmärtää lukemasi. Tässä kirjoittaja kirjoitti: "Koirapuistoon tuodaan "MYÖS SELLAISIA KOIRIA" jotka eivät hallitse jne. .."

        Eli hän EI väittänyt, että "Jos joku koira tulee koirapuistoon, miksi kuvittelet sen olevan "tynnyrissä kasvanut hauveli"??" kuten sinä kirjoitit. Tarkkuutta! Ja luetun ymmärtämistä! Tässä kirjoittaja lienee tarkoittanut ETTÄ NIITÄKIN TUODAAN PUISTOON - ja siellä niistä on enemmän harmia kuin puiston ulkopuolella.

      • Bichoni
        jos pystyt kirjoitti:

        Ensinnäkin, aloittaja kirjoitti asiasta oman mielipiteensä. Koska Suomi on vapaa maa, myös mielipiteet ovat vapaita. Ja koska kaikilla on koirapuistoista OMA mielipiteensä, ei asiasta herranjestas pitäisi riidellä, hyvät ihmiset! Koirapuistoissa käy MONENLAISIA koiria, räyhääjiä, agressiivisia, iloisia, ystävällisiä, siistejä, likaisia, leikkisiä. On omistajan oma asia, haluaako puistoon koiransa viedä. Ja on myös suositeltavaa, että jos joku haluaa viedä koiransa puistoon, mutta pelkää siellä olevia MAHDOLLISIA agressiivisia koiria, niin olkoon sitten viemättä! Kukaan ulkopuolinen ei voi taata, onko koira agressiivinen vaiko ei. Joittenkin koirien haukunta on vain leikkisyyttä ja yli-innostunutta, mutta joittenkin agressiivista. jos puistossa sattuu olemaan omasta mielestäsi agressiivisia muita koiria, kannattaako silloin sinne mennä. Bakteereja ja tauteja voi saada MISTÄ VAIN. Ilmassakin on miljoonia bakteereja, jotka saattavat aiheuttaa ties mitä tauteja. Suurempi riski on tietenkin likaisissa paikoissa. Mutta sitähän varten ROKOTUKSET on. Kaikki puistot eivät ole samanlaisia, ja kaikista puistoista on kaikilla koiranomistajilla erilaisia mielipiteitä, joita he perustelevat. Mielipiteistä ei pidä todellakaan riidellä! Se, joka on koirapuistoja vastaan, olkoon viemättä koiriaan sinne! Se joka koirapuistoja puoltaa, menköön sinne, jos niin haluaa! Tässä asiassa ei ole oikeaa eikä väärää mielipidettä. Yrittäkää nyt vain sietää koirapuistojen olemassaoloja, mielipiteistänne riippumatta! Itse en vie koiraani koirapuistoihin, omasta syystäni.

    • mieti sitä

      "-Koirapuistoon tuodaan myös sellaisia koiria, jotka eivät hallitse koirien välistä elekieltä, eli näitä tynnyrissä kasvaneita hauveleita."

      Miten koira voisi oppia toisten koirien elekieltä jos se ei olisi tekemisissä toisten koirien kanssa?

      • neidin omistaja

        Hmm.. Pikkasen järjetön keskustelu. Kyllä mun mielestä koirapuistoissa on ollut siistimpää, kun esim. tienvarsilla, joilta ihmiset ei aina suvaitse kakkoja noukkia. Muutenkin koirat touhuavat usein niin innoissaan, että ainakin meillä päin myös pissaaminen puistoon on aika vähäistä. Meidän neiti pelkäsi kuolemakseen mustia koiria ja häntä isompia koiria, mistä apu - no koirapuistosta. Tiedetään jo kenen kanssa kannattaa mennä puistoon ja ketkä koirat kannattaa jättää rauhaan. Meillä on tähän asti ollut vain mukavia kokemuksia, tosin puisto hyvin syrjässä täällä Puistolassa ja kävijöitä vähän, joten en tiedä millaista olisi puistossa, jossa kävisi satoja koiria päivässä. Eikä mitään tauteja tai muita olla saatu ollenkaan ja pidetty myös itse huolta koiran terveydestä. Ei musta puistossa ole ollenkaa vikaa, jos kaikki vaan pitää yhteisistä säännöistä kiinni. Kerran yksi setä päästi meidän koiran karkuun, mutta onneksi on tottelevainen koira niin antoi heti kiinni, eikä autotietä ole lähellä. Kadulla sen sijaan on tullut vastaan kaikenlaista koiraa ja kerran yhden juopon koira kävi oikein päälekin, onneksi selvittiin säikähdyksellä. Itse en vie meidän koiraa arkuutensa takia isolla porukalla puistoon, nauttii enemmän ja tykkää leikkiä ja riehua kun on yksi koira kaveri tai max kaksi. (; mutta nämähän olivat nyt MIELIPITEITÄ ja miten itse toimin.

    • Koirapuistot

      selvää että vihaatko koiria, ihmisiä vai itseäsi. Tai sitten perusluonteesi vain kertakaikkiaan on niin kielteinen.
      Joka tapauksessa et tuolla aloituksella ainakaan meidän koirapuistoa kuvaile. Missäpäin Suomea on noin ikäviä koirapuistoja että niistä ei löydy mitään hyvää.

      • löklöklöklö

        "Koirapuisto on likainen paikka, jossa on koirien jätöksiä, koirien tassut likaantuvat"

        Kuule kyllä meidän koira kurasilla ilmoilla lenkeillä tulee ihan paskaisena kotiin, mutta sitten suihkutellaankin lika pois"

        "Koirapuistoissa pesii kaikenlaiset taudit, jos koirasi on terve puistoon tullessaan, on todennäköistä että sieltä lähtiessä se on saanut jonkin sortin tartunnan"

        Jaahas, pitäisikö itsekin alkaa boikotoida muiden ihmisten näkemistä ja citymarketteja. Tiesitkö että tartunnan voi saada vaikka ovenkahvasta

        "-Koirapuisto ei ole luonnollinen paikka koirille - aidattu alue, jonka useimmat koirat ottavat omaksi reviirikseen, ja puolustavat sitä -> tuloksena ongelmia muiden koirien kanssa. Tästä johtuu useimmat koiratappelut / rökittämiset"
        Lähikoirapuistomme on melko suuri ja jos koira haluaa se voi lymyillä myös omissa oloissaan. Jos tulee tappeluja, ihmiset vetävät koiransa pois. Agressiivisen koiran tai käytöshäiriöisen yksilön koirapuistoon tuovat rikkovat koirapuiston sääntöjä. Meidän koiralla ei ole ikinä ollut mitään suurempia kahinoita muiden koirien kanssa, enkä kunnon kahinaa ole ikinä nähnytkään. Koiramme on aina niin onnessaan koirapuistoon pääsystä että häntä heiluu jo korttelia ennen. : )

        -Koirapuistot vetävät puoleensa koirien myrkyttäjiä. Esimerkkinä vaikkapa Tampereen Tesoma
        Hmm...

        -Koirapuistot vetävät puoleensa aggressiivisten koirien omistajia, jotka haluavat esittää koiransa eräänlaisena munan jatkeena. Seurauksena pureman saaneita pikkukoiria ja joskus vähän isompiakin
        "Provo."

        -Koirapuistot vetävät puoleensa myös niitä, jotka eivät ole osanneet kouluttaa koiriaan, eivätkä kasvattaa. Eli koirat eivät kunnioita ihmis-johtajaa, vaan tekevät jossain tilanteessa niinkuin itse tykkäävät
        "Tämä on kyllä ihan totta että joillakin ei koira ole ihan hanskassa. Suurimmaksi osaksi mielestäni koirat osaavat ihan hyvin käyttäytyä mitä olen koirapuistoissa käynyt."

        .

    • Norppa-

      Kaikki väittämäsi ovat jossain määrin oikeita, mutta..

      Isoissa kaupungeissa ei ole helppo löytää muuta paikkaa missä koiraa voisi turvallisesti pitää vapaana. Esimerkiksi itse en pienellä kotipaikkakunnallani vie koskaan koiraani koirapuistoon, koska tunnen seudun metsät ja tiedän missä koiraa voi koirapuistoa turvallisemmin juoksuttaa vapaana. Mutta kun lähdemme viikoksi pariksi Helsinkiin, käymme koirapuistossa päivittäin.

      Ensinnäkin jokaisen koiran olisi päästävä säännöllisesti juoksemaan ja kirmailemaan vapaana eikä vain tassutella hiljaa päivästä ja kuukaudesta toiseen omistajansa vierellä. Jotkut koirat masentuvat ja tyytyvät siihen tassutteluun, toiset (kuten omani) keräävät energiaa, turhautuvat ja ovat pian täysin mahdottomia talutettavia.

      Oma koirani ei myöskään osaa tehdä tarpeitaan asfaltille tai katukiveykselle, kun ei ole isojen kaupunkien "betoniviidakkoon" tottunut.

      Jos olen menossa koirapuistoon, ja siellä on valmiiksi joku toinen, kyselen AINA TARKASTI esitietoja toisesta koirasta. Joko sitten menen sisälle aitaukseen ja katson miten koirat tulevat toimeen, tai lähden tekemään ylimääräisen kierroksen jotta koirapuisto ehtii tyhjentyä. Usein pyrin kyllä ajoittamaan koirapuistoilut niin etten pahimpaan ruuhka-aikaan mene. Koirallani on tietyt tutut koirakaverit täysin muista ympyröistä, eikä se välttämättä tarvitse muita kontakteja vieraisiin koiriin.

      Ihmisten on vain harkittava ja punnittava koirapuistoilun hyötyjä ja riskejä toisiinsa. Molempia löytyy, mutta riippuu täysin tilanteesta kummat alkavat painaa kupissa enemmän.

    • Anonyymi

      Jaahas-

      On se jännää, kun vastakkaisesta mielipiteestä tekee mielipidekirjoitusta koulutehtävänä, ja päätyy lukemaan näitä keskusteluja yli kummenen vuoden takaa. Osa hyvin perusteltuja ja järkeen vedoten kirjoitettuja, osa taas vetoaa enemmän tunteisiin tai on muuten vain ristiriitaisia. Eihän tästä apua ollut, mutta huvittava tapa viettää äikän tuntia.

      Toivottavasti nimettömät kirjoittajat ovat kasvaneet hieman näiden keskusteluiden jälkeen, sillä kyllä jotkin kommentit aiheuttavat jopa nykyiselle kahdeksasluokkalaiselle myötähäpeää. :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7937
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      177
      1755
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      62
      1031
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      193
      945
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      823
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe