ylen keskustelupalstalla.
Eli ylen sivuilta Areenaan ja sieltä A-tuubiin ja sieltä keskusteluihin. Tuo keskustelu on listalla heti ensimmäisenä. Käsittelee vanhusten ja lastensuojelun valvontaa.
Eli ylen sivuilta Areenaan ja sieltä A-tuubiin ja sieltä keskusteluihin. Tuo keskustelu on listalla heti ensimmäisenä. Käsittelee vanhusten ja lastensuojelun valvontaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
todella puoluellinen keskustelupaikka, kun ei saa ääntä kuuluville, silloin kun haluaisi.
Asiani oli 3000 kirjainta ja ilmoitti, että olin ylittänyt kirjainmäärän, vaikka oli todellisuudessa 12 vaille.
Asiani koski huostaan otosta ja siihen liittyvistä aiheista.
ainakin kokeillut lyhentää. Kyllä minun juttu julkaistiin.
Mutta mitä väliä siitäkään keskustelupalstasta on. Kyllä toimittajat ja päättäjät tietävät nämä epäkohdat, niihin ei vain välitetä puuttua.
Sekä vanhusten hoidossa kuin sijaishuollossakin, niin sanoo jo lakikin!
Mutta kun ei ole. Aivan turha yhdenkään sijarin selittää, miten sossut palaveeraavat heillä kerran kuukaudessa, hah! Miksi kuitenkin joku sijaisisä kerrankin valitti tv-haastattelussa, että sossut eivät vastaa edes kiireellisiin soittopyyntöihin viikkokausiin!?
Kyllä se tiedetään, että valvonta on olematonta, on se myönnetty lääninhallituksen taholtakin.
sijaispaikassa silloinkin vain kehumassa paikkaa,kun on hoitopalaveri.Minun sanani lapsen kotoutuksesta menevät kuuroille korville.Etukäteen sovittu palaveri,mitäs oikeastaan siellä tekisinkään.
Meillä ainakin asiat on päätetty etukäteen. Joskus onnistun olemaan niin nopea, että sossu ei ehdi kieltää, kun siirryn jo seuraavaan asiaan. Tämä on ainut keino vaikuttaa.
Sossu vastaa yleensä, että esimies on asian näin päättänyt. Sijaishuolto vastustaa ihan kaikkea, mitä pyydän.
Koen myös palaverit täysin turhiksi, koska vaikutusmahdollisuutemme ovat minimaaliset. Lasta kyllä kuullaan ja sillä saadaan kulutettua palaveriaika. -, mutta hänen vastauksistaan ei käytännössä piitata mitään.
jo valmiiksi laadittu,ihan sama mitä vanhempi sanoo.Lapsi viedään soskun kanssa ylähertaan kuulemaan hänen mielipidettään,mutta koyiin pääsy on pois suljettu,ainoa mitä lapsi haluaa.
Sossut muistavat tämän vanhan totuuden väärin tai ovat tahallaan vääntäneet sen tuohon muotoon.
Lapsen halua päästä omaan kotiinsa ei millään tavoin huomioida palavereissa, eikä lapsella muita toiveita yleensä ole. Kuulemisissa yritetään kaikin mahdollisin keinoin saada lapsi puhumaan jotain negatiivista kotiintuloa vastaan ja helppohan lasta on harhauttaa.
se ei käy,sossu vaatii parempaa numeroa,silloinhan se on aoaaun mielipide.