Henkisiä olentoja???

Ollaanko me pelkkiä kehoja vai henkisiä olentoja kehossa??? Uskoa parempi vaihtoehto on aina oma kokemus ja havainto. Milläs sen havainnon sitten yrität tehdä? Siinäpä pulmaa kerrakseen. Monihan on kertonut leikkauksessa "irtaantuneensa" kehostaan. Ikävä kyllä se ei meille kaikille ole totta, koska emme itse ole tehneet sitä havaintoa vaan joku toinen.

Eli missä teknologia siihen, että saisimme sen oman havainnon henkisyydestämme? Onko sellainen teknologia jo olemassa? Hypnoosi on tietyssä mielessä sitä, mutta erittäin vaarallista tietämättömien käyttämänä. Väitteethän asioista ovat tosiaankin hulluja siihen asti kun voit tehdä oman havaintosi väitteistä. Kysymys kuuluukin: kuka uskaltaa ja on valmis tekemään oman havainnon asiasta josta haluaa vastauksen.
1200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Katsoitteko ohjelmasarjaa "Entiset elämät"? Siellä ohjelmassa oleva ihminen pystyi palaamaan menneisyyteensä taisi olla 1400-luvulle. On paljon ihmisiä jotka pystyvät palauttamaan mieleensä menneen elämänsä. Mutta tämähän on vastaan tätä meidän yleismaailmallisesti hyväksyttyä teoriaa vastaan (ihminen=aivot). Esim. mieleltään sairaita ihmisiä hoidetaan "aivosairaina". Eli aivoissa olisi mukamas jotain häikkää (esim. psykologia = oppi sielusta, joka tänä päivänä kieltää koko sielun olemassaolon). Hieman outoa, että teoriaa on muutettu perusteellisesti matkan varrella??? Ihmisiä jotka sanovat, että he ovat henkisiä olentoja pidetään jotakuinkin hulluina. Se akilleen kantapäähän on se, että meistä suurin osa ei pysty tosta vaan palaamaan entiseen elämäänsä. Silloin siitä aivoteorista tulee helpommin hyväksyttävä totuus.

Ihminen ei oikein usko ennenkuin hän itse havaitsee tai kokee asioita. Tämähän on tietysti se paras ja oikea keino muodostaakkin omia totuuksiaan. Missäs tekniikka sitten siihen, millä voisi tehdä tämän oman havainnon henkisyydestään? Se on jo olemassa! Etsippä se. Silloin tiedät itse miten asiat todella ovat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Filosofi kirjoitti:

Ollaanko me pelkkiä kehoja vai henkisiä olentoja kehossa??? Uskoa parempi vaihtoehto on aina oma kokemus ja havainto. Milläs sen havainnon sitten yrität tehdä? Siinäpä pulmaa kerrakseen. Monihan on kertonut leikkauksessa "irtaantuneensa" kehostaan. Ikävä kyllä se ei meille kaikille ole totta, koska emme itse ole tehneet sitä havaintoa vaan joku toinen.

Eli missä teknologia siihen, että saisimme sen oman havainnon henkisyydestämme? Onko sellainen teknologia jo olemassa? Hypnoosi on tietyssä mielessä sitä, mutta erittäin vaarallista tietämättömien käyttämänä. Väitteethän asioista ovat tosiaankin hulluja siihen asti kun voit tehdä oman havaintosi väitteistä. Kysymys kuuluukin: kuka uskaltaa ja on valmis tekemään oman havainnon asiasta josta haluaa vastauksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu