Suomen suurin ufoaalto koettiin 60- ja 70-luvuilla Pudasjärvellä, ja Imjärven tapaus on kuuluisin yksittäinen maassamme julkisuutta saanut tapaus. Kysyisinkin, tutkittiinko tuota Pudasjärven maastoa ja tienoota kuinkakin perusteellisesti ufoparveilun aikaan ja sen jälkeen? Entäs Imjärvi, siellä väitteiden mukaan on metsässä koettu myös paranormaaleja ilmiöitä ufotapauksen lisäksi?
Im- ja Pudasjärvi ?
4
276
Vastaukset
- oli varmuudella
"suokaasua", eli ns. aarnivalkeita. Vanha paikkakuntalainen tuttavani kertoi losautelleensa niitä valoja haulikolla ja ymmärrettävästi ilman näkyvää tulosta.
En väitä, ettei muutakin olisi ollut, mutta paikallinen kaiffari ei ainakaan -80 luvun puolivälssä ollut kuullut kuin aarnivalkeista. Hän asui silloin jo Etelä-Suomessa.
Paranormaaleja ilmiöitä alkaa varmasti ilmaantua tällaisten tapausten yhteydessä. On vaan vaikea enää todeta, ovatko jutut paranormaaleista syntyneet esim 20 v varsinaisten ilmiöiden jälkeen. Nykyään nettiaikana ne syntyvät hyvin nopeasti.- lissuk.ka
Niin, näin jossain jutun että Pudasjärvi (Iso-Syöte) jutussa kyse olisi ollut kesytettyjen variksien jalkoihin kiinnitetyistä lampuista tms. Tieto peräisin netistä jotenka täysin huuhaatakin voipi olla.
t: Lissuk.ka - taskulamput
lissuk.ka kirjoitti:
Niin, näin jossain jutun että Pudasjärvi (Iso-Syöte) jutussa kyse olisi ollut kesytettyjen variksien jalkoihin kiinnitetyistä lampuista tms. Tieto peräisin netistä jotenka täysin huuhaatakin voipi olla.
t: Lissuk.kaolivat vielä peltikuorisia ja varsin raskaita. Tuskin varis olisi edes jaksanut sellaista kantaa. Ja varisten elävänä pyydytäminenkään ei ole ihan helppo temppu. Kuka olisi nähnyt niin paljon vaivaa pelkän pilailun takia?
Legendaa, uskoisin. hirvikiväärillä tuli parempaa tulosta. Liian moni näki tuota "suokaasua", vaikka sitäkin voi paikkakunnalla olla, mutta miksi sitä ei ole nyt?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194919Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä543925Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve603503Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942858On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732658Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1362397Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta572289Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582084