Merikievari

Merikievari oli minun kokemukseni mukaan todella suosittu paikka siinä 1994-97, ehkä aiemminkin. Sitten se tuntui laimentuvan, rakensivat jossain vaiheessa baaritiskin vintille ja siitä se alamäki alkoi. Millainen paikka on nykyään? Käykö siellä väkeä, minkä ikäistä?
3418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

keski ikäisten suosima paikka jokunen nuori voi joskus paikalle eksyä
toki riippuu esiintyjästä. eileen sie oli aika vähä porukkaa vaik oli teräsniska esiintymässä. onneksi sie oli baarinmikko nais puolinen semmoinen vapaalla ja pelasti meikäläisen tanssi illan. siinä oli kyllä taitava nainen tanssiin.

Äänestä

Mitens Merikievari nyt pari vuotta myöhemmin? Loppukuusta siellä näyttää olevan Pohojanmaan Pelimiehet, käykö porukkaa siellä vielä tanssimassa? Ei sitä voi aina naisbaarimikkojen varaan laskea.

Äänestä
  • Pohojanmaan Pelimiehet kuuluu Kievarin "vakiokalustoon" eli ei aiheuta minkäänlaista yleisöryntäystä. Hiljaista siellä on nykyään - Souvarit jos on niin vähän enemmän väkeä - tosin nyt tulevana perjantaina on Arttu Viskari (luulis olevan paikalla nuorempaa väkeä) ja lauantaina Eini eli voipa tulla väkimäärässä poikkeava vkl ja kun on vielä kesäloma aika. Mutta totuus on että noin 100 henkilöä on lauantaisin paikalla - ei ainakaan enempää. Niin ja ikä > 55

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


millainen nykyään? kirjoitti:

Merikievari oli minun kokemukseni mukaan todella suosittu paikka siinä 1994-97, ehkä aiemminkin. Sitten se tuntui laimentuvan, rakensivat jossain vaiheessa baaritiskin vintille ja siitä se alamäki alkoi. Millainen paikka on nykyään? Käykö siellä väkeä, minkä ikäistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu