Joskus 1980-luvun alussa kävin korteista ennustajalla, ihan kokeilumielessä.
Madame oli 80v suosittu ennustaja. Emme olleet aikaisemmin tuttuja.
Aukaisi korttipakan: sinulla on sydämessäsi tänään, huomenna, tulevaisuudessa.
Ihme ja kumma hän lateli täysiä totuuksia koko -80 luvulle.
Silloin ajattelin ei voi olla mahdollista, mutta niin vain asiat etenivät
hänen ennustamallaan tavalla koko ajan. Joten uskon että joillekin henkilöille
on annettu lahja nähdä asiat pintaa syvemmälle. Maksua kysyessäni hän vastasi:
”Lahjaksi olen taidon saanut, lahjana annan ennustukseni, älä jäädytä tunteitasi
vaikean ajan kohdatessa, sielukkaan sydämen olet lahjaksi saanut jota tunteillasi
ilmennät.
Minulle on jäänyt myönteinen kuva Madamesta – vanhasta luonnonparantajasta.
Mitähän palstabestikset asiasta ajattelevat.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jotain yliluonnollista kykyä on muutamilla. Minä olin kerran menossa tankkaamaan ja tuli mieleen, että 40 km:n päässä on hyvä arpa. Kävin bensaa 40 km:n päästä. Arvassa oli 20 000 mk. Äiti oli tietäjätyyppiä. Hän varmaan sähkötti pilven reunalta, että mene poika ostamaan arpa sieltä.
Äiti aina ennusti aamulla keneltä tulee kirje ja unet hän selitti.
Mulla oli kanssa.
Muistathan sinä minut, MNP?