Saadakseni vähän puolueetonta näkökulmaa ongelmaan, jonka parissa olen jo pitkään paininut, kysyisin teidän mielipidettänne. :) Kiitos teille, jotka jaksatte lukea ja kommentoida!
Minulla on kaksi hyvää ystävää, joiden kanssa olemme tunteneet muutaman vuoden. Olemme tehneet paljon asioita yhdessä, yleensä aina kolmistaan. Minä olen tavannut näitä kavereitani yksitellenkin, he toisiaan harvemmin.
Näin ennen. Nykyään he asuvat lähellä toisiaan, joten heidän on helppo tavata usein. Koska asun kauempana, minä en enää ole ollut mukana, eikä minua ole edes kysytty. Tiedän, että tavallaanhan tuosta loukkaantuminen on hyvinkin lapsellista, mutta se että harmistumisen tunteet tulevat esille aina kun he puhuvat keskenään jutuista, joihin en kuulu, ei ole hallittavissa. Kurkkuani alkaa kuristaa, kun olen taas jäänyt ulkopuoliseksi, ja olen itkenyt paljon.
Tämä on valitettavasti johtanut siihen, että en pysty olemaan enää oma itseni ystävieni seurassa. En pysty entiseen tapaan nauramaan hauskoille jutuille tms, vaan koen olevani ulkopuolinen ja loukkaannun herkästi. Nyt olen pari kertaa kertonutkin tästä ystävilleni, ja nimenomaan sanonut, että tiedän olevani tyhmä, mutta että minusta tuntuu todella pahalta. Viimeisimmän kerran sanoin olevani surullinen ja väsynyt, ja kaipaisin heidän tukeaan. Vastaukseksi sain tietää olleeni taakka heille jo pitkän aikaa, että luonteeni on muuttunut, ja että eivät he voi ottaa minunkin ongelmia kantaakseen, heillä on omansakin... Minkä ymmärrän kyllä. Mutta enhän minä muuta pyydä, kuin että ystäväni sanoisivat minulle, että olen tärkeä, tulisivat vaikka kerran yhdessä käymään, sanoisivat, että voin soittaa aina jos tuntuu pahalta... Vaikka he ovat jo pitkään tienneet huonosta olostani, koen, että he eivät ole halunneet tehdä mitään oloani parantaakseen. Sivulauseessa on ollut uhkailuja, että ystävyys saattaa kärsiä, jos edelleen olen tällainen, ja jos en olisi näin hyvä ystävä heille, eivät he edes jaksaisi tätä enää vaan antaisivat asian olla.
Ja nyt vain mietin, että onko vika minussa? Vaadinko liikaa ystäviltäni? Tiedän, että olen herkkä ja loukkaannun liian helposti, mutta jos suoraan sanon, ja pyydän apua, onko oikein että en saa lainkaan tukea?
Itse ajattelen, että minulle saa ystävistäni olla myös vaivaa, ja tietenkin autan heitä, jos elämä tuntuu rankalta. Ja tämän uskon tekeväni ilman että minulta sitä suoraan edes tarvitsee pyytää. Minä pyysin apua, ja minut jätettiin yksin. Enhän enää voi tietenkään soittaa heille omista ongelmistani, koska tiedän rasittavani heitä, olevani ärsyttävä, vieväni pohjan ystävyydeltä. He jaksavat minua vain, jos olen iloinen ja hauska. Muutoin....
Ja kun minulle riittäisi, jos he soittaisivat ja vilpittömästi kysyisivät, mitä minulle kuuluu.
Haluaisin palata entiseen, olla taas oma itseni, mutta ei kai tuosta vain onnistu? Varsinkin jos koen heidän olevan välinpitämättömiä minua kohtaan. Ja nyt minun ainakin tarvitsee varoa sanojani heidän seurassaan, etten taas rasita heitä.
En tiedä miten tästä pääsisin nyt yli. Minä kuitenkin tarvitsen heitä. Jos voisinkin vain sanoa, että en tarvitse tuollaisia ystäviä, antaa sitten olla, niin hyvä! Mutta se vaihtoehto vasta sattuisi... En tiedä, pää aivan sekaisin.
olen rasittava ystävä?
15
1126
Vastaukset
- tarvitset?
Nämä "ystäväsi" ovat selvästi tuoneet esille,että he pitävät sinua taakkana ja haluavat sinut vain iloisena ja hyväntuulisena joukkoonsa. He eivät ole ystäviä. Joten en ihan ymmärrä miksi heitä tarvitset?
On totta,että kaikkia ihmisiä ei voi kuormittaa omilla ongelmillaan. Jokainen käsittelee asioita niin erilailla. Mutta poissulkemalla ystävän ahdingon,kertoo se välinpitämättömyydestä ja tunteettomuudesta toista kohtaan. Se ei ole silloin ystävyyttä. Aina ei toinen pysty auttamaan,mutta aina toinen pystyy kuuntelemaan. Mitä nämä "ystäväsi" eivät selvästikään halua tehdä,jolloin voisi todeta että he ovat tuttuja sinulle. Eivät ystäviä. Lisäät vain omaa ahdinkoasi pitämällä näitä kyseisiä ihmisiä ystävinäsi. Ei kukaan tarvitse sellaisia ihmisiä ympärilleen joiden kanssa ei voi olla oma itsensä. Minä en ainakaan halua.
Laitoit sen hyvin selvästi : "Minä pyysin apua,ja minut jätettiin yksi."
Eikö se jo kerro etteivät he ole arvoisiasi? Kenenkään ystävyyttä ei voi ruikuttaa ja anella. Anna heidän mennä ja tee elämästäsi parempi ilman heitä.
Minullakin on ollut ahdinkoni elämässäni ja kyllä todellinen ystävyys silloin mitataan. Ja ilokseni olen saanut huomata,että kyllä minulla on ystäviä. Olen saanut puhelinsoiton: "Hei, miten jakselet?". Se on ystävyyttä. Ja sitä arvostan. Ystävyydessä ei toisen pidä muuttaa itseään toiselle sopivaksi. SE on kaukana silloin ystävyydestä!
Älä riudu näissä ihmisissä vaan elä omaa elämääsi. Huomaat ajan päästyä että on parempi olla ilman tuollaisia ihmisiä. Usko pois!- ---
Kiitos kirjoituksestasi ja mielipiteestäsi. :)
Tavallaan olen täysin samaa mieltä kanssasi, ja itse en voisi kuvitella tekeväni näin kenellekään.
Toisaalta tiedän olleeni rasittava, ja he kokevat auttaneensa, kun ovat sanoneet, että turhaan tunnen itseni ulkopuoliseksi.
Mutta nyt molemmat tosiaan totesivat, että he eivät voi minua auttaa, ja että olen rasittanut heidän elämiään.
Joten olen kanssasi samaa mieltä.... Mutta... Tuntuu, että tällaisia ystäväksi kelpaamattomiksi osoittautuvia ihmisiä on niin paljon! Jos aina hylkään kaikki, niin kohta ei paljon jää jäljelle. Ja näiden nimenomaisten ystävien kanssa on ollut paljon mukavia aikoja, ja tuntuisi kamalalta luopua kaikesta.
Ja silti en taida päästä yli ajatuksesta, että heti hylätään se, jolla menee huonosti, joka kehtaa paljastaa olevansa heikko.
Näitä ihmisiä olen pitkään pitänyt ystävinäni. Siksi tämä tuntuu todella raskaalta.
He tahtoisivat että hoitaisin ongelmani muualla, ammatti-ihmistäkin suosittelivat, ja lisäsivät kyllä, että haluaisivat taas että kaikki olisi kuten ennen. Mutta en tiedä pystynkö käyttäytymään heidän seurassa enää kuin ennen.
Hankalia nämä ihmissuhdeasiat...! Olisi niin helppoa, jos ei itse loukkaantuisi niin helposti, eikä välittäisi aina jos muut vaikka nyt käyttäytyisivät vähän huonosti...
- Kuutamo-Keijo
No tuohon on ulkopuolisen hirveän vaikea kommentoida mitään. Olisi hyvä kuulla myös toisen osapuolen näkemys asiasta. Monestihan näkemykset eroavat hyvinkin radikaalisti. Voihan olla, että olet oikeasti käyttäytynyt naurettavasti ja rasittavasti..? Tai sitten et, mahdotonta sanoa.
Se on totta, että on todella rasittavaa, jos joku esittää koko ajan marttyyria, vetää huomiota itseensä ja tekee pienistäkin asioista elämää suurenpia vääryyksiä. Varsinkin jos olet masentunut yms, niin omassa päässä tulee paisuteltua asioista ihan liian suuria. Suunnilleen kaikki muka vihaavat sinua ja ovat sinua vastaan, vaikka toiset eivät edes ajattelisi asiaa niin.
Eikö se ole ihan luonnollista että toisiaan lähellä asuvat ystävät tapaavat toisensa useammin kuin kaukana asuvan? Onhan siihen lähelle helponpi lähteä kyläänkin? Jos he kerran puhuvatkin asioista ihan avoimesti seurassasi (niistäkin missä et ole ollut mukana), niin eiväthän he sinua tahallaan välttele tms? Vai haluaisitko sinä nyt kieltää heitä tapaamasta toisiaan, jos sinä et ole mukana?- Kuutamo-Keijo
Piti vielä mainita, miltä tilanne näin ihan ulkopuolisen "silmin" näyttää:
Minusta tuntuu, että olet vain mustasukkainen ystäviesi seurasta. Pelkäät että kun he viettävät enemmän aikaa keskenään, niin he unohtavat sinut. Tavallaan sitten yrität saada lisää huomiota säälin kautta.
On tietysti epäkohteliasta kutsua ystäväänsä taakaksi, mutta voisiko siinä olla jotain perää? Oletko jo kauan käyttäytynyt niin? Valitatko joka ainoa kerta kuinka vaikeaa on yms? Sellainenhan voi olla oikeasti tosi rasittavaa, varsinkin jos siihen ei oikeasti ole syytä.
Oletko itse kutsunut ystäviäsi viime aikoina mihinkään, vai odotatko vain että he ovat sinuun yhteydessä?
Mutta kuten sanottua: Ulkopuolinen ei oikein voi tietää, että kummassa se "vika" nyt on. Ehkä molemmissa. - ----
Kuutamo-Keijo kirjoitti:
Piti vielä mainita, miltä tilanne näin ihan ulkopuolisen "silmin" näyttää:
Minusta tuntuu, että olet vain mustasukkainen ystäviesi seurasta. Pelkäät että kun he viettävät enemmän aikaa keskenään, niin he unohtavat sinut. Tavallaan sitten yrität saada lisää huomiota säälin kautta.
On tietysti epäkohteliasta kutsua ystäväänsä taakaksi, mutta voisiko siinä olla jotain perää? Oletko jo kauan käyttäytynyt niin? Valitatko joka ainoa kerta kuinka vaikeaa on yms? Sellainenhan voi olla oikeasti tosi rasittavaa, varsinkin jos siihen ei oikeasti ole syytä.
Oletko itse kutsunut ystäviäsi viime aikoina mihinkään, vai odotatko vain että he ovat sinuun yhteydessä?
Mutta kuten sanottua: Ulkopuolinen ei oikein voi tietää, että kummassa se "vika" nyt on. Ehkä molemmissa.Kiitos kuutamo-keijolle viestistä. :)
Asia on kyllä varmaan juuri noin, kuten kuvailitkin. Ja olen ystävilleni sanonutkin käyttäytyväni typerästi, ja tiedän marttyyriksi heittäytymisen olevan todella rasittavaa... Ja siis, olen varmasti ollutkin rasittava viime aikoina. Ja uskon, että pohjimmiltaan tämä johtuu juuri siitä, että olen mustasukkainen. Mikä on tyhmää, tiedän. ;) Ja on luonnollista, että he näkevät toisiaan enemmän, tiedän.... Mutta se tässä onkin ärsyttävää- tiedän, että olen tyhmä, mutta miksi en saa käytöstäni muutettua??
Ja mikä nyt ehkä eniten mieltäni painaa, on ystävieni suhtautuminen minuun. Olen kertonut heille, miten asian koen, ja että tiedän olevani typerä, mutta kuitenkin minuun sattuu. Koska olen asian suoraan heille kertonut, ja ikään kuin pyytänyt apua, harmittaa, etten ole sitä saanut. Eli myönnän, että olen ollut ärsyttävä, mutta silti toivoin heiltä apua ja tukea.
Elämäntilanteeni tällä hetkellä on raskas, eli muutkin asiat painavat mieltäni. En koe olevani masentunut, vaan minua piristäisi todella paljon jos kokisin ystävieni välittävän minusta.
Se, että pyysin apua, ja sain vain kuulla olleeni taakka jo pidempään, tuntui erityisen raskaalta. He sanoivat, että haluaisivat minun puhuvan ammatti-ihmiselle. Jos ystävä sanoo näin, ei ainakaan halua enää soittaa, jos on huono olo. Ja eikö juuri ystäville pitäisi pystyä puhumaan jos on huono olla?
Ja keijon kysymykseen vastaus: en aivan viime aikoina ole heitä pyytänyt mihinkään. Aiemmin olen ollut aktiivinen heitä kysymään milloin mihinkin, ja esim. järjestämään juhlia. Tässä on taustalla sellainenkin asia, että he eivät kumpikaan tulleet aiemmin järjestämiin juhliini.... Ja siitä lähtien ovat lähinnä tavanneet keskenään, tai sitten olen "voinut tulla mukaan heidän ehdoillaan". Joten hieman mennyt maku siitä että heitä pyytäisin johonkin, ja toisaalta en edes jaksaisi mennä heitä tapaamaan, koska koen että he eivät vastavuoroisesti tee minun eteeni mitään.
Harmittaa, että koko typerä asia on paisunut niin suureksi. Jos olisin saanut jotain pientä vastavuoroisuutta heiltä, uskon, että olisin hetkessä unohtanut huonot fiilikseni "ulkopuolisuudesta" jne. Mutta he eivät todella ole vaivaútuneet vuokseni, vaikka ovat tienneet minun olevan alamaissa. Sen sijaan he ovat nähneet toisiaan, ja jopa puhuneet siellä keskenään "että nyt se varmaan tappaa meidät, kun ollaan täällä kahdestaan...". Eli tietävät, että minuun sattuu, mutta silti eivät voi tehdä mitään toisin.
Kuulostaa kenties siltä, että haluaisin kieltää heitä tapaamasta? No joo, niin haluisin. :) Ei vaan, toki harmittaa, haluisin mukaan joka kerta, mutta miksi ei olisi kerran voitu tulla käymään minun luonani?! Olisi piristänyt paljon. :)
Ja vielä kommentti säälin kerjäämiseen... Se on totta. Mutta aika tavallista, eikö vain? :) Mutta ei ole sääliä herunut, ovat vaan hermostuneet muhun.
Myönnetään, oon ollut ärsyttävä! Mutta eikö ystävä saa joskus olla ärsyttävä ja taakka? Eikä silti uhkailla, että tämä ehkä vaikuttaa meidän ystävyyteen, ja sanota, että olet rasittava? Mun puolesta mun ystävät saa kyllä olla mulle rasittavia, silti ne on mun ystäviä, enkä halua jättää heitä yksin ongelmiensa kanssa!
Kiitos teille viesteistänne, mielelläni kuulen lisää mielipiteitänne! :) Auttaa hirveästi kun saa avautua ja kuulla toisten ihmisten näkemyksiä. Kiitos. - ............
---- kirjoitti:
Kiitos kuutamo-keijolle viestistä. :)
Asia on kyllä varmaan juuri noin, kuten kuvailitkin. Ja olen ystävilleni sanonutkin käyttäytyväni typerästi, ja tiedän marttyyriksi heittäytymisen olevan todella rasittavaa... Ja siis, olen varmasti ollutkin rasittava viime aikoina. Ja uskon, että pohjimmiltaan tämä johtuu juuri siitä, että olen mustasukkainen. Mikä on tyhmää, tiedän. ;) Ja on luonnollista, että he näkevät toisiaan enemmän, tiedän.... Mutta se tässä onkin ärsyttävää- tiedän, että olen tyhmä, mutta miksi en saa käytöstäni muutettua??
Ja mikä nyt ehkä eniten mieltäni painaa, on ystävieni suhtautuminen minuun. Olen kertonut heille, miten asian koen, ja että tiedän olevani typerä, mutta kuitenkin minuun sattuu. Koska olen asian suoraan heille kertonut, ja ikään kuin pyytänyt apua, harmittaa, etten ole sitä saanut. Eli myönnän, että olen ollut ärsyttävä, mutta silti toivoin heiltä apua ja tukea.
Elämäntilanteeni tällä hetkellä on raskas, eli muutkin asiat painavat mieltäni. En koe olevani masentunut, vaan minua piristäisi todella paljon jos kokisin ystävieni välittävän minusta.
Se, että pyysin apua, ja sain vain kuulla olleeni taakka jo pidempään, tuntui erityisen raskaalta. He sanoivat, että haluaisivat minun puhuvan ammatti-ihmiselle. Jos ystävä sanoo näin, ei ainakaan halua enää soittaa, jos on huono olo. Ja eikö juuri ystäville pitäisi pystyä puhumaan jos on huono olla?
Ja keijon kysymykseen vastaus: en aivan viime aikoina ole heitä pyytänyt mihinkään. Aiemmin olen ollut aktiivinen heitä kysymään milloin mihinkin, ja esim. järjestämään juhlia. Tässä on taustalla sellainenkin asia, että he eivät kumpikaan tulleet aiemmin järjestämiin juhliini.... Ja siitä lähtien ovat lähinnä tavanneet keskenään, tai sitten olen "voinut tulla mukaan heidän ehdoillaan". Joten hieman mennyt maku siitä että heitä pyytäisin johonkin, ja toisaalta en edes jaksaisi mennä heitä tapaamaan, koska koen että he eivät vastavuoroisesti tee minun eteeni mitään.
Harmittaa, että koko typerä asia on paisunut niin suureksi. Jos olisin saanut jotain pientä vastavuoroisuutta heiltä, uskon, että olisin hetkessä unohtanut huonot fiilikseni "ulkopuolisuudesta" jne. Mutta he eivät todella ole vaivaútuneet vuokseni, vaikka ovat tienneet minun olevan alamaissa. Sen sijaan he ovat nähneet toisiaan, ja jopa puhuneet siellä keskenään "että nyt se varmaan tappaa meidät, kun ollaan täällä kahdestaan...". Eli tietävät, että minuun sattuu, mutta silti eivät voi tehdä mitään toisin.
Kuulostaa kenties siltä, että haluaisin kieltää heitä tapaamasta? No joo, niin haluisin. :) Ei vaan, toki harmittaa, haluisin mukaan joka kerta, mutta miksi ei olisi kerran voitu tulla käymään minun luonani?! Olisi piristänyt paljon. :)
Ja vielä kommentti säälin kerjäämiseen... Se on totta. Mutta aika tavallista, eikö vain? :) Mutta ei ole sääliä herunut, ovat vaan hermostuneet muhun.
Myönnetään, oon ollut ärsyttävä! Mutta eikö ystävä saa joskus olla ärsyttävä ja taakka? Eikä silti uhkailla, että tämä ehkä vaikuttaa meidän ystävyyteen, ja sanota, että olet rasittava? Mun puolesta mun ystävät saa kyllä olla mulle rasittavia, silti ne on mun ystäviä, enkä halua jättää heitä yksin ongelmiensa kanssa!
Kiitos teille viesteistänne, mielelläni kuulen lisää mielipiteitänne! :) Auttaa hirveästi kun saa avautua ja kuulla toisten ihmisten näkemyksiä. Kiitos.Tuskinpa sinä oikeasti heille mikään taakka olet, kuten "ulkopuolinen" vihjasi. Itsellänikin on hieman samanlaisia kokemuksia, joista ikävä kyllä opin, ettei heikkouttaan pidä paljastaa, ja ymmärtämystäkin on usein turha odottaa. Jos näin erehtyy tekemään, ohjataan "ammattiauttajalle" tai hylätään taakkana, vaikka olisi vain hetken halunnut tulla nähdyksi todellisena, haavoittuvana ihmisenä. Sitähän me halutaan. Ei mitään taakankantajia tai ongelmien ratkojia. Sitä vaan, että joku näkisi ja hyväksyisi todellisena, haavoittuvana inhmisenä - ei pinnallisena tyhjännaurajana ja baarissa selkään taputtelijana.
Ihmiset vaan näkevät asiat lähinnä omasta näkökulmastaan, eikä tuota asiaa yleensä auta, vaikka yrittäisi omaansa avartaa muille. Silloin tahtoo leimautua vain taakaksi, säälinkerääjäksi jne. Itse asiassa sinua marttyriksi syyttelevät asettuvat samaan asemaan. He toitottavat kovaan ääneen joutuvansa toimimaan milloin "roskakoreina" tai taakankantajina. Jokainen meistä kuvittelee aina olevansa se, joka kärsii aina hiukan enemmän kuin toinen.
Onneksi olen kuitenkin oppinut, että on myös ihmisiä, jotka kestävät toisen heikkoudenkin, sillä he hyväksyvät omansa. He ovat ehkä nähneet elämästä enemmän kuin ne, joilta ihmiset lähtevät kiertoon kevyemmin. Luota vain itseesi. Ehkä juuri he ovat kateellisia, ja puhuvat tekemisistään herättääksen kateutta sinussa. Sinussa on voimaa, kun puhut asioista avoimesti. Se saattaa puuttua juuri niiltä, joilla pinnallisia kavereita piisaa.
- sanoisin vielä
että tuskin koko ystävyys on kuralla, voip olla että tässä tarvitaan vain jonkinlaista taukoa. Ja suosittelen että olet täysin rehellinen itsellesi näiden asioiden suhteen- ylensä jo siitä tulee parempi olo.
Ja parempi olo tulee myös jos teet niin että nostat kissan pöydälle ystäviesi ollessa läsnä- niin etteivät he pääse karkuun, vaan että aiheesta on myös oikeesti juteltava!! Eli kysyt heiltä noista asioista jotka vaivaa sinun mieltä. Se voi pelottaa ihan pirusti- oon ite joutunu kanssa tekemäään tuon kaltaisia asioita- mutta jos asiat menee hyvin- ja tilanne selkiytyy niin hyvä- jos asiat menee päin persettä tms niin tiedätpähän ainakin et parhaas oot yrittäny ja jos ystävyys on oikeesti loppu niin ei voi mitään, se oli sitte siinä ja on korkee aika hommata uusia ystäviä.- ---------
Kiitos viestistäsi hyvä nimetön. :) Se oli jotenkin oivaltava ja pisti miettimään...
Sanoit, että ehkä ystävyytemme ei välttämättä tarvitse olla ohi, vaan kaipaa ehkä taukoa. Minäkin koen, että jonkinlainen tauko varmasti tulee, mutta eikö olekin hullua, että meille tulee tauko juuri silloin kun minulla on raskasta? Tauko tulee, jotta voin hoitaa ongelmani toisaalla, ja palata taas heidän seuraan ehyenä itsenä. Koska näin koen, että minun on tehtävä. En aio soittaa heille, ja kertoa olostani/murheistani. En myöskään usko, että kumpikaan heistä soittaa minulle varsinaisesti kysyäkseen kuulumisia. Saattavat muista asioista soittaa, mutta tuskin oloani tiedustelevat. Varmaan olettavat, että jos en sano mitään, kaikki ok.
Ajatuksesi siitä, että jokainen kokee, että itsellä menee hieman huonommin kuin muilla, on jännittävä... Olen itse kyllä taipuvainen ajattelemaan juuri niin, että minulla menee huonommin kuin tuolla ja tuolla... Enkä varsinaisesti koe olevani kateellinen, mutta saatan olla kylmäkiskoinen kun joku esim. kertoo jostain upeasta jutusta, tai vaikka asiasta, joka ei minua miellytä. Eli käyttäydyn kyllä välillä liian itsekeskeisesti, ehkä tämä on osittain syynä ystävieni käytökseen? Toisaalta olen kyllä todellöa empaattinen, valmis auttamaan muita ja tekemään asioita muiden eteen.... Siksi tämä häiritsee minua: miksi minun ystäväni eivät olleetkaan valmiita näkemään vaivaa parantaakseen oloani??!
Ajatustasi, että ystävät olisivat MINULLE kateellisia, en kyllä osta. ;) Tai en todella ymmärrä miksi olisivat. Pidämme melko samoista asioista, ja elämämme ovat aika samanlaisia, ja ennemmin uskoisin itseni olevan kateellinen heidän elämilleen. Mutta olen kyllä oikeasti aivan tyytyväinen elämääni, enkä vaihtaisi osia heidän kanssaan. Mutta silti käyttäydyn joskus kylmäkiskoisesti heidän juttujaan kohtaan, miksiköhän... Jos he esim. nauravat jollekin jutulle, joka ei satu naurattamaan minua, ajattelelen, että miten tyhmää... Ja varmaan näkyy naamastani ettei naurata.
Joten pohjimmiltaan luulen ongelman olevan itsetunnossani, jota voisi hieman kohentaa. Tosta vaan, eikö se olekin helppoa? :)
Mutta oli vika sitten missä hyvänsä, jos, kuten hyvin ilmaisit, paljastan itseni haavoittuvaisena ystävilleni, en siinä tilanteessa olisi halunnut heidän kääntävän selkääni minulle. Mutta ilmeisesti aika tavallista? Ehkä aika monelle on käynyt näin?
Tiuskaisinkin ystävälleni puhelimessa että arvasin, ettei olisi kannattanut avata suutaan! Tämä kun sain kuulla olleeni taakka, ja että ainoa, miten he kokevat voivansa auttaa, on neuvoa minut ammattiauttajalle.
Kiitos jälleen ajatuksia herättävästä kirjoituksesta! :) - -------
--------- kirjoitti:
Kiitos viestistäsi hyvä nimetön. :) Se oli jotenkin oivaltava ja pisti miettimään...
Sanoit, että ehkä ystävyytemme ei välttämättä tarvitse olla ohi, vaan kaipaa ehkä taukoa. Minäkin koen, että jonkinlainen tauko varmasti tulee, mutta eikö olekin hullua, että meille tulee tauko juuri silloin kun minulla on raskasta? Tauko tulee, jotta voin hoitaa ongelmani toisaalla, ja palata taas heidän seuraan ehyenä itsenä. Koska näin koen, että minun on tehtävä. En aio soittaa heille, ja kertoa olostani/murheistani. En myöskään usko, että kumpikaan heistä soittaa minulle varsinaisesti kysyäkseen kuulumisia. Saattavat muista asioista soittaa, mutta tuskin oloani tiedustelevat. Varmaan olettavat, että jos en sano mitään, kaikki ok.
Ajatuksesi siitä, että jokainen kokee, että itsellä menee hieman huonommin kuin muilla, on jännittävä... Olen itse kyllä taipuvainen ajattelemaan juuri niin, että minulla menee huonommin kuin tuolla ja tuolla... Enkä varsinaisesti koe olevani kateellinen, mutta saatan olla kylmäkiskoinen kun joku esim. kertoo jostain upeasta jutusta, tai vaikka asiasta, joka ei minua miellytä. Eli käyttäydyn kyllä välillä liian itsekeskeisesti, ehkä tämä on osittain syynä ystävieni käytökseen? Toisaalta olen kyllä todellöa empaattinen, valmis auttamaan muita ja tekemään asioita muiden eteen.... Siksi tämä häiritsee minua: miksi minun ystäväni eivät olleetkaan valmiita näkemään vaivaa parantaakseen oloani??!
Ajatustasi, että ystävät olisivat MINULLE kateellisia, en kyllä osta. ;) Tai en todella ymmärrä miksi olisivat. Pidämme melko samoista asioista, ja elämämme ovat aika samanlaisia, ja ennemmin uskoisin itseni olevan kateellinen heidän elämilleen. Mutta olen kyllä oikeasti aivan tyytyväinen elämääni, enkä vaihtaisi osia heidän kanssaan. Mutta silti käyttäydyn joskus kylmäkiskoisesti heidän juttujaan kohtaan, miksiköhän... Jos he esim. nauravat jollekin jutulle, joka ei satu naurattamaan minua, ajattelelen, että miten tyhmää... Ja varmaan näkyy naamastani ettei naurata.
Joten pohjimmiltaan luulen ongelman olevan itsetunnossani, jota voisi hieman kohentaa. Tosta vaan, eikö se olekin helppoa? :)
Mutta oli vika sitten missä hyvänsä, jos, kuten hyvin ilmaisit, paljastan itseni haavoittuvaisena ystävilleni, en siinä tilanteessa olisi halunnut heidän kääntävän selkääni minulle. Mutta ilmeisesti aika tavallista? Ehkä aika monelle on käynyt näin?
Tiuskaisinkin ystävälleni puhelimessa että arvasin, ettei olisi kannattanut avata suutaan! Tämä kun sain kuulla olleeni taakka, ja että ainoa, miten he kokevat voivansa auttaa, on neuvoa minut ammattiauttajalle.
Kiitos jälleen ajatuksia herättävästä kirjoituksesta! :)Mitäs mieltä olette näistä ystävistäni?
Viikko kulunut siitä kun juttelimme"aika vakavassa" hengessä, he totesivat minun olleen pitkään väsyneen ja masentuneen oloinen, ja sanoivat, että kannattaisi hakeutua ammattiauttajalle. Ja samassa puhelussa sain siis kuulla olleeni taakka heille jo pidempään.
Nyt tästä on viikko. Kumpikaan ei ole tiedustellut vointiani, pääsinkö juttelemaan jollekin tms... Jotenkin ottaa päähän aivan sairaan paljon!! Enkö mä merkkaa heille todella mitään, kun ei minkään näköistä yhteydenottoa tule, vaikka tietävät tilanteeni!??
Tällä hetkellä on kyllä sellainen fiilis, että tuollaiset ystävät eivät sitten taaskaan taida olla niitä todellisia ystäviä. Ja jotenkin syytän kuitenkin itseäni, ja ajattelen olevani pikkumainen jos vedän tästäkin herneen nenään.
Mitä te tekisitte tilassani? - tutulta....
------- kirjoitti:
Mitäs mieltä olette näistä ystävistäni?
Viikko kulunut siitä kun juttelimme"aika vakavassa" hengessä, he totesivat minun olleen pitkään väsyneen ja masentuneen oloinen, ja sanoivat, että kannattaisi hakeutua ammattiauttajalle. Ja samassa puhelussa sain siis kuulla olleeni taakka heille jo pidempään.
Nyt tästä on viikko. Kumpikaan ei ole tiedustellut vointiani, pääsinkö juttelemaan jollekin tms... Jotenkin ottaa päähän aivan sairaan paljon!! Enkö mä merkkaa heille todella mitään, kun ei minkään näköistä yhteydenottoa tule, vaikka tietävät tilanteeni!??
Tällä hetkellä on kyllä sellainen fiilis, että tuollaiset ystävät eivät sitten taaskaan taida olla niitä todellisia ystäviä. Ja jotenkin syytän kuitenkin itseäni, ja ajattelen olevani pikkumainen jos vedän tästäkin herneen nenään.
Mitä te tekisitte tilassani?Itsekin olen piehtaroinut jos jonkinlaisissa tunnetiloissa ja eräs viisaampi ystäväin antoi minulle neuvon, jota olen yrittänyt noudattaa. Näillä ystävilläsi ei ole varmaan aavistustakaan millaisia mietteitä Sinulla juuri nyt on. Eivät he tiedä, että odotat puhelimen soivan ja heidän kertovan, että välittävät Sinusta kuitenkin. Tilanteesi on kannaltasi kestämätön, eikö totta?
Niin se neuvo - tällä hetkellä olet siis itse ottanut myrkkyä ja toivot, että ystäväsi kärsivät. Mutta oikeasti se olet vain Sinä joka kärsii. Keskity nyt muihin asioihin, tee jotain käsilläsi, lähde liikkeelle, hanki uusi harrastus. Tee jotain mistä oikeasti pidät. Kuuntele rentoutuscd:tä ja mieti itsellesi sopiva mantra. "Kaikki on hyvin" - keskity siis hyviin puoliin elämässäsi, sillä se mihin keskityt lisääntyy. Ja Sinulla on oikeus myös ulkopuolisen apuun. Kynnys avun hakemiseen voi olla korkea, mutta ammattilainen osaa kuitenkin nostaa esille ihan uusia näkökohtia. Voimia Sinulle!
Ps. Vuoden päästä ajatuksesi ovat ihan muualla.... - ---------------
------- kirjoitti:
Mitäs mieltä olette näistä ystävistäni?
Viikko kulunut siitä kun juttelimme"aika vakavassa" hengessä, he totesivat minun olleen pitkään väsyneen ja masentuneen oloinen, ja sanoivat, että kannattaisi hakeutua ammattiauttajalle. Ja samassa puhelussa sain siis kuulla olleeni taakka heille jo pidempään.
Nyt tästä on viikko. Kumpikaan ei ole tiedustellut vointiani, pääsinkö juttelemaan jollekin tms... Jotenkin ottaa päähän aivan sairaan paljon!! Enkö mä merkkaa heille todella mitään, kun ei minkään näköistä yhteydenottoa tule, vaikka tietävät tilanteeni!??
Tällä hetkellä on kyllä sellainen fiilis, että tuollaiset ystävät eivät sitten taaskaan taida olla niitä todellisia ystäviä. Ja jotenkin syytän kuitenkin itseäni, ja ajattelen olevani pikkumainen jos vedän tästäkin herneen nenään.
Mitä te tekisitte tilassani?katkaise kaikki välisi. Mikään ei ole pahempaa, kuin väkinäinen ystävyys, joka perustuu usein yhden henkilön hallitsemiseen. Henkilö voi tarvita sinua itse tähän loukkaamiseen, mieti haluatko todella heidän ystävyyttään. Itselläni on ollut kymmeniä vuosia perässäroikkujia, joille ei ole mennyt perille, etten tahdo heidän ystävyyttään. Sitten he vielä keskenäänkin riitelevät, silti jatkavat. Ota luontevasti. Oletko todella kiintynyt heihin?
- ---------------
--------------- kirjoitti:
katkaise kaikki välisi. Mikään ei ole pahempaa, kuin väkinäinen ystävyys, joka perustuu usein yhden henkilön hallitsemiseen. Henkilö voi tarvita sinua itse tähän loukkaamiseen, mieti haluatko todella heidän ystävyyttään. Itselläni on ollut kymmeniä vuosia perässäroikkujia, joille ei ole mennyt perille, etten tahdo heidän ystävyyttään. Sitten he vielä keskenäänkin riitelevät, silti jatkavat. Ota luontevasti. Oletko todella kiintynyt heihin?
Kiitos jälleen teille viesteistänne! :) Todella ihanaa kun jaksatte kommentoida, auttaa selvittämään omaa päätä kun saa kuulla muiden mielipiteitä!
Sinulle, jonka mielestä tilanne kuulosti tutulta; kiitos hyvistä vinkeistä! Olen itse asiassa toteuttanutkin neuvoasi, olen tavannut muita kavereita, ollut eläinteni kanssa ymsyms. Elämäntilanteeni on valitettavasti nyt niin stressaava, että kaikki tuntuu stressaavalta... Enkä esim. pysty rauhoittua joogaamaan tms. Mikä tällaisessa tilanteessa voisi auttaa.
Miten itse suhtautuisit kavereihini jatkossa? Itse soitin nyt heille ihan normaalit puhelut, puhuttiin ihan muusta. Mikä on mielestäni mun puolelta merkki, että unohdetaan nyt menneet ja silleen. Eli "esitin" antaneeni anteeksi, jotta voidaan ainakin näennäisesti jatkaa normaalisti, vaikka edelleen mielessäni pyörii asiat, joista olen kirjoituksissani maininnut; olen ollut taakka, en voi soittaa heille enää jos mieli on maassa ja haluisi jutella... En oikein voi unohtaa sitä, että he tavallaan hylkäsivät heikolla hetkellä.
Edellinen kirjoittaja neuvoikin unohtamaan heidän. No, joka tapauksessa tulen heidän kanssa olemaan tekemisissä, halusin tai en. Ja kyllä, olen kiintynyt heihin, rakastan monia asioita heissä. Ja nyt ehkä ennemmin koen itse olevani perässäroikkuja, tunnen itseni ulkopuoliseksi ja kerjään huomiota.
Uskon kuitenkin, että he haluavat olla kanssani ystäviä, mutta (varsinkin toinen heistä) ehkä pinnallisemmalla tasolla, mitä minä kaipaisin.
Tällaisia ajatuksia kirjoituksenne herätti. :)
Mielelläni luen lisää kommentteja ja kerron tilanteen kehittymisestä...;) - tutulta....
--------------- kirjoitti:
Kiitos jälleen teille viesteistänne! :) Todella ihanaa kun jaksatte kommentoida, auttaa selvittämään omaa päätä kun saa kuulla muiden mielipiteitä!
Sinulle, jonka mielestä tilanne kuulosti tutulta; kiitos hyvistä vinkeistä! Olen itse asiassa toteuttanutkin neuvoasi, olen tavannut muita kavereita, ollut eläinteni kanssa ymsyms. Elämäntilanteeni on valitettavasti nyt niin stressaava, että kaikki tuntuu stressaavalta... Enkä esim. pysty rauhoittua joogaamaan tms. Mikä tällaisessa tilanteessa voisi auttaa.
Miten itse suhtautuisit kavereihini jatkossa? Itse soitin nyt heille ihan normaalit puhelut, puhuttiin ihan muusta. Mikä on mielestäni mun puolelta merkki, että unohdetaan nyt menneet ja silleen. Eli "esitin" antaneeni anteeksi, jotta voidaan ainakin näennäisesti jatkaa normaalisti, vaikka edelleen mielessäni pyörii asiat, joista olen kirjoituksissani maininnut; olen ollut taakka, en voi soittaa heille enää jos mieli on maassa ja haluisi jutella... En oikein voi unohtaa sitä, että he tavallaan hylkäsivät heikolla hetkellä.
Edellinen kirjoittaja neuvoikin unohtamaan heidän. No, joka tapauksessa tulen heidän kanssa olemaan tekemisissä, halusin tai en. Ja kyllä, olen kiintynyt heihin, rakastan monia asioita heissä. Ja nyt ehkä ennemmin koen itse olevani perässäroikkuja, tunnen itseni ulkopuoliseksi ja kerjään huomiota.
Uskon kuitenkin, että he haluavat olla kanssani ystäviä, mutta (varsinkin toinen heistä) ehkä pinnallisemmalla tasolla, mitä minä kaipaisin.
Tällaisia ajatuksia kirjoituksenne herätti. :)
Mielelläni luen lisää kommentteja ja kerron tilanteen kehittymisestä...;)Ihan konkreettisia neuvoja ystäviesi suhteen on vaikea antaa. Itse haluaisin kuulla vähän enemmän sinusta :-) Minkä ikäinen olet ja mikä tekee elämäntilanteestasi niin stressaavan? Voisiko siihen vaikuttaa ja millä tavoin.
Luin juuri Marika Borgin haastattelun, missä hän antoi hyviä neuvoja:
"Keskity itseesi
- kuinka puhuttelet itseäsi? Omia ajatuskulkuja seurailemalla pääsee jyvälle sisäisestä dialogistaan. Millaisiin asioihin kiinnität itsessäsi huomiota?
- kehu ja kiitä itseäsi, tarkastele sitä, mikä on nyt hyvin
- oletko valmis ottamaan vastuun omista tunteistasi vai ovatko ajatuksesi seurausta muiden ihmisten teoista ja sanoista?
- opettele hengittämään syvään ja hiljentämään mielesi
- keskity asioihin, jotka tuottavat sinulle aidosti hyvää oloa"
Hengitä syvään ja hymyile. Rentoudut. Kesä on vasta alussa :-) --------------- kirjoitti:
Kiitos jälleen teille viesteistänne! :) Todella ihanaa kun jaksatte kommentoida, auttaa selvittämään omaa päätä kun saa kuulla muiden mielipiteitä!
Sinulle, jonka mielestä tilanne kuulosti tutulta; kiitos hyvistä vinkeistä! Olen itse asiassa toteuttanutkin neuvoasi, olen tavannut muita kavereita, ollut eläinteni kanssa ymsyms. Elämäntilanteeni on valitettavasti nyt niin stressaava, että kaikki tuntuu stressaavalta... Enkä esim. pysty rauhoittua joogaamaan tms. Mikä tällaisessa tilanteessa voisi auttaa.
Miten itse suhtautuisit kavereihini jatkossa? Itse soitin nyt heille ihan normaalit puhelut, puhuttiin ihan muusta. Mikä on mielestäni mun puolelta merkki, että unohdetaan nyt menneet ja silleen. Eli "esitin" antaneeni anteeksi, jotta voidaan ainakin näennäisesti jatkaa normaalisti, vaikka edelleen mielessäni pyörii asiat, joista olen kirjoituksissani maininnut; olen ollut taakka, en voi soittaa heille enää jos mieli on maassa ja haluisi jutella... En oikein voi unohtaa sitä, että he tavallaan hylkäsivät heikolla hetkellä.
Edellinen kirjoittaja neuvoikin unohtamaan heidän. No, joka tapauksessa tulen heidän kanssa olemaan tekemisissä, halusin tai en. Ja kyllä, olen kiintynyt heihin, rakastan monia asioita heissä. Ja nyt ehkä ennemmin koen itse olevani perässäroikkuja, tunnen itseni ulkopuoliseksi ja kerjään huomiota.
Uskon kuitenkin, että he haluavat olla kanssani ystäviä, mutta (varsinkin toinen heistä) ehkä pinnallisemmalla tasolla, mitä minä kaipaisin.
Tällaisia ajatuksia kirjoituksenne herätti. :)
Mielelläni luen lisää kommentteja ja kerron tilanteen kehittymisestä...;)Minulla oli kolme rakasta ystävää: M, S ja T. He olivat minulle kaikki kaikessa, S ja M läheisempiä kuin T.
Asun 28 km päässä M:stä ja S:stä, T asuu heistä n. 70 km päässä. M ja T ovat minua ja S:ää vuoden vanhempia. T lähti opiskelemaan yläasteenjälkeen naapurikuntaan, M jäi tänne lukioon, minne minä ja S:kin suuntasimme.
Kerran heräsin siihen että S lähettää viestin. Hän kertoi että T on heillä ja M on tulossa. Kun kysyin, miksei minua oltu pyydetty mukaan sain vastaukseksi: ai, sori unohdin.
Toisen kerran minulla oli vaikeaa: mummoni oli sairas, hän oli terveyskeskuksessa ja ennen sinne menoa hän oli puhunut omasta kuolemastaan. Olin aivan maassa, sillä mummoni on asunut luonamme aina ja on minulle rakas. No sain ystäviltäni tukea ensimmäisen illan. Seuraavana päivänä kuulin että S ja M olivat menossa T:lle. Koin itseni hylätyksi, eikä asiaa auttanut se, että kun sanoin siitä, sain kuulla että keksin salaliittoteorioita pienessä päässäni. Se sattui.
Toisella kertaa minä ja M olimme S:llä. Puhuimme T:n kanssa mesen välityksellä. T sanoi että hänellä oli rankka päivä, ja itki koska ei ollut mukanamme. S:n mielestä se oli söpöä. Jos itse olisin sanonut noin, olisin saanut tyystin toisenlaisen vastaanoton.
No, nämä asiat ovat sovittu, mutta ne jättivät minuun jälkensä. Ne jäljet tosin pahensivat asioita.
Nyt keväällä sain tietää että T ei pidä minua enää ystävänään, vaan kaupanpäällisenä, eli hän ei tahtonut olla minun kanssani, vaan vain S:n ja M:n. T myös puhui S:llä siitä, että olen idiootti, huomiota hakeva pentu, joka puhuu hänestä paskaa. S kertoi tämän kaiken minulle ja M:lle.
Voin myöntää että hain huomiota joskus, mutta nyt olen kasvanut siitä yli. T ei sitä tiennyt koska hän ei nähnyt minua kovin usein. Paskaa en ole hänestä puhunut. S ja M:kin ovat tätä mieltä. En olisi voinut puhua T:stä paskaa muille kuin heille.
Kun sain tietää että olin kaupanpäällinen T:lle, tulin hyvin surulliseksi. Hän oli minulle rakas ystävä ja minulla, ja muilla ei ollut tästä mitään aavistakaan. Hän oli leikkinyt kaveria minulle. S ja M olivat myös sitä mieltä, että T ei ollut tehnyt oikein, T sanoo että käännytin S:n ja M:n häntä vastaan. En todellakaan tehnyt niin.
Yritimme puhua asiat selviksi mesessä, mutta T alkoi syyttämään S:kin. S oli kuulemma kaiken pahan alku ja juuri ja puhui T:stä paskaa.
Ei S kuitenkaan puhunut hänestä paskaa. S oli lähettänyt minulle heidän välisensä mesekeskustelun, missä T sanoo minun olevan idiootti ja paskaapuhuva pentu. Se oli pitkä mesekeskustelu, enkä usko, että kukaan näkee vaivaa kirjoittaa 45 kilotavua puhuakseen toisesta paskaa?
T piti minua dramaattisena hahmona, sen takia kun olin loukkaantunut siitä, että jäin parikertaa ulkopuolelle. Tiedän että se oli lapsellista, mutta kun sanotaan, "sori, unohdin kertoa sinulle", se sattuu. Olin heikko ihminen, ja sen takia tuntuu, että pilasin kaiken. S ja M ovat vielä ystäviäni, T ei.- ------
--------------- kirjoitti:
katkaise kaikki välisi. Mikään ei ole pahempaa, kuin väkinäinen ystävyys, joka perustuu usein yhden henkilön hallitsemiseen. Henkilö voi tarvita sinua itse tähän loukkaamiseen, mieti haluatko todella heidän ystävyyttään. Itselläni on ollut kymmeniä vuosia perässäroikkujia, joille ei ole mennyt perille, etten tahdo heidän ystävyyttään. Sitten he vielä keskenäänkin riitelevät, silti jatkavat. Ota luontevasti. Oletko todella kiintynyt heihin?
Koen asian näin, että ihmiset tulevat ja menevät, ei pidä ripustautua kiinni. Jos keski-ikäisetkin vielä menevät "tyttöjen juttuja" kyllä siinä jotain kipeää on, varsinkin jos ystävyys on taakka. Mikä on itselle tärkeää, voi unohtua. Tietysti kukin taaplaa tyylillään, koin asian näin, jos aikuinen ihminen pitää ystäviään tärkeämpänä kuin omaa elämäänsä ja perhettään, jotain on vialla. Sukulaisten riiputtaminen on suoraan helvetistä, tietenkin tahdon päästä pois helvetistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 938138
- 403922
Lähetä terveisesi kaipaamallesi henkilölle
Vauva-palstalta tuttua kaipaamista uudessa ympäristössä. Kaipuu jatkukoon 💘1021916- 241400
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html341241Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,321122Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia121020Rakastuminenhan on psykoosi
Ei ihme että olen täysin vailla järkeä sen asian suhteen. Eipä olis aikoinaan arvannut, että tossa se tyyppi menee, jonk53857Olisinko mä voinut käsittää sut väärin
Nyt mä kelaan päässäni kaikkea meidän välillä tapahtunutta. Jos mä sit kuitenkin tulkitsin sut väärin? Se, miten sä käyt31832Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v29797