Professori Pulliainen ja valokuvaaja Rautiainen kertovat kirjassaan "Suurpetomme", millä tavoin viimeiset suomalaiset sudet surmattiin:
Tunturi-Lapissa Enontekiön Tsuukisnautsissa porojen kasvattajat ansaitsivat susien tapporahoja 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa. Sudet saivat ruokailla porokarjoissa, jotta ne tuottaisivat runsaan pentueen. Kesäkuussa sudenpennut otettiin pesästä ja tapettiin. Pesä ryöstettiin välittömästi pentujen syntymän jälkeen, sillä poikaskuolleisuus on korkea. Tapporahat nostettiin nimismiehen kansliasta.
Menetelmä toimi aina vuoteen 1962 saakka, jonka jälkeen vanhat sudet eivät enää kyenneet tuottamaan pentuja. Vuosina 1955-1962 Tsuukisnautsin alueella syntyi 14 pentua. Viimeiset suomalaiset sudet tapettiin Inarissa 1970-luvun alkupuolella. Tämän jälkeen Suomessa harhailevat sudet ovat itärajan takaa tulleita.
Pulliainen ja Rautiainen kuvaavat kirjassaan myös sitä, kuinka ilvekset hävitettiin sukupuuttoon Suomessa 1950-luvulla. Nykyinen ilveskanta on peräisi Ruotsista ja Venäjältä. Kuvaukset jatkuvasta ilvesemojen ja pentujen raakalaismaisesta surmaamisesta ovat riipaisevaa luettavaa. Salametsästäjät eivät anna armoa myöskään ahmalle tai karhuille.
Julkisuudessa esitettään yhä uskomattomia tarinoita eläimistä. Osa jutuista edustaa silkkaa tietämättömyyttä. Joissakin tapauksissa kiikarissa on irtonumeromyynti. Osan motiivina on viha ja hysterian lietsominen.
On selvää, että suurpedot tarvitsevat erittäin voimakkaita suojelutoimenpiteitä. Ahneiden, tietämättömien ja metsästysrikollisten jäljillä seuraa eläimien sukupuutto ja luonnonarvojen pysyvä menetys.
Suurpedot ovat arvokasta kansallisomaisuutta ja alkuperäisiä villin metsän edustajia. Viimeiset suurpedot ja ikimetsät koettavat vielä pitää puoliaan. Sallimmeko niiden hävittämisen?
Tunturi-Lapissa Enontekiön Tsuukisnautsissa porojen kasvattajat ansaitsivat susien tapporahoja 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa. Sudet saivat ruokailla porokarjoissa, jotta ne tuottaisivat runsaan pentueen. Kesäkuussa sudenpennut otettiin pesästä ja tapettiin. Pesä ryöstettiin välittömästi pentujen syntymän jälkeen, sillä poikaskuolleisuus on korkea. Tapporahat nostettiin nimismiehen kansliasta.
Menetelmä toimi aina vuoteen 1962 saakka, jonka jälkeen vanhat sudet eivät enää kyenneet tuottamaan pentuja. Vuosina 1955-1962 Tsuukisnautsin alueella syntyi 14 pentua. Viimeiset suomalaiset sudet tapettiin Inarissa 1970-luvun alkupuolella. Tämän jälkeen Suomessa harhailevat sudet ovat itärajan takaa tulleita.
Pulliainen ja Rautiainen kuvaavat kirjassaan myös sitä, kuinka ilvekset hävitettiin sukupuuttoon Suomessa 1950-luvulla. Nykyinen ilveskanta on peräisi Ruotsista ja Venäjältä. Kuvaukset jatkuvasta ilvesemojen ja pentujen raakalaismaisesta surmaamisesta ovat riipaisevaa luettavaa. Salametsästäjät eivät anna armoa myöskään ahmalle tai karhuille.
Julkisuudessa esitettään yhä uskomattomia tarinoita eläimistä. Osa jutuista edustaa silkkaa tietämättömyyttä. Joissakin tapauksissa kiikarissa on irtonumeromyynti. Osan motiivina on viha ja hysterian lietsominen.
On selvää, että suurpedot tarvitsevat erittäin voimakkaita suojelutoimenpiteitä. Ahneiden, tietämättömien ja metsästysrikollisten jäljillä seuraa eläimien sukupuutto ja luonnonarvojen pysyvä menetys.
Suurpedot ovat arvokasta kansallisomaisuutta ja alkuperäisiä villin metsän edustajia. Viimeiset suurpedot ja ikimetsät koettavat vielä pitää puoliaan. Sallimmeko niiden hävittämisen?
Vastaukset 48
Vanhimmat
Valtarin, Sinuhe egyptiläinen oli mielikuvituksen tuotetta mutta kalpenee Pulliaisen esityksille. Miten hän tutkii kymmenien vuosien takaisten susien perimän, mistä olivat kotoisin. Huuhaata! Koko kirja ei palvele tidontarvetta, se on kirjoitettu lähinnä palvelemaan Pulliaisen ideoita petomäärien rajuun lisäämiseen asutuille alueille.
Pulliainen on iso pelkuri toiminnassaan. Odotin, että hän rehellisenä miehenä olisi tullut lohduttamaan itäsuomessa karhun raateleman ja tappaman miehen omaisia.
Perustellut myös miehen omaisille kuinka onnellisia he saavat olla, kun heillä oli kunnia antaa ensimmäinen uhri Suomen suurpetoasiassa.
Pulliainen käytti tutkimuksensa lähteinä ilmeisesti nimismiespiirin asiakirjoja, jotka koskivat alueella nostettuja susien tapporahoja. Tiedot eivät voisi olla enemmän luotettavia.
Ihmetellä täytyy ccc:n kyvyttömyyttä katsoa tappamisen peiliin. Vasta syntyneiden pentujen murmaaminen on tietysti ilkeää ja äärimmäistä ahneutta, mutta silti ikävää totuutta.
CCC on ikävä esimerkki vastuuttomasta nimittelystä ja hysterian lietsonnasta. Tällaisten henkilöiden käsiin ei pidä antaa mahdollisuutta päättää kansallisten luonnonarvojen hävittämisestä.
asiakirjoista voi päätellä mistä sudet ovat tulleet, eikä se ole hysterian lietsomista, jos ihminen kantaa asioista vastuun, joita hän palavasti ajaa eteenpäin.
Ei Pulliaiselle eikä muillekkaan suurpetojemme ihannoijille saa tulla yllätyksenä väistämättömät petovahingot, kannan runsastumisen seurauksena, jotka kohdistuvat ihmisiin.
Te kannattajat olette parrikaadeilla huutamassa suurpetojen puolesta mutta kun jonkun ihmisen läheinen (isi tai äiti) joutuu petojen raatelemaksi, ei ihme kyllä näy yhtään "pulliaista".
Kaikki antavat piilosta puhelimella lausuntoja: "Valitettavasti näin on tapahtunut, hän joutui tyhmyyttään emän ja penikan väliin".
Ei penikkojen tappamisesta ole kysymys, pitää nähdä asiat laajemmin. Fanaatikkojen kanssa pitää yhteiskunnassa kyetä toimimaan (kettutytöt ja suurpetohörhöt). Suuri enemmistö hyväksyy teidät tiettyyn pisteeseen saakka mutta kun tietty piste on ylitetty (pullistuma) niin teidät kyllä pannaan järjestykseen.
Metsästäjissä on niitä jotka yrittävät painaa asioita järkeviin mittasuhteisiin mutta epäilen heidän onnistumistaan.
CCC(p?):ltä putosi hihna päältä ja tekstinsä sekosi jälleen. Mahtavatko ylikierrokset puhkaista sylinterikannen vai leikkaako kone kiinni?
Harmi, ettei ccc ymmärrä lukemaansa. Siis vielä kerran: Pulliainen katsoo Tsuukisnautsin susien olleen viimeisiä suomalaisia susia. Pennut syntyivät ja surmattiin Suomen alueella. Koko valtakunnan alkuperäinen susikanta hävitettiin, samoin hävitettiin ilveskanta (Hämeen vaakunaeläin) 1950-luvulla. Tämä on surkea fakta. Suurpetojen esiintyminen on pääasiassa itärajan ansiota.
Sivistyneissä ja luontoon tottuneissa Euroopan maissa sekä Amerikassa osataan elää luonnonvaraisten eläimien kanssa. Suomessa hysteerikot ja salametsästäjät vaarantavat uhanalaisten lajien elämän ja saattavat maan häpeään. Jos fanaatikot eivät hävittäisi eläimiä, niiden pohjalle voitaisiin rakentaa menestyvää liiketoimintaa ja kohottaa alueiden imagoa.
Valtio ylikompensoi "peto"vahingot. Tämän ccc tietää, mutta jatkaa monien muiden keralla hysterian lietsomista. Motiivina on tappamisen sairas huvi. Jos liikaa pelottaa, on ccc;n parasta pysyä poissa metsästä, sillä eihän sitä todellakaan tiedä, jos karhu päättäisi syödä suihinsa peräkammaripoikia likaisista kalsareista huolimatta.
ccc-kuuluu minimaaliseen hysteerikkojen ryhmään joka yrittää jatkuvasti esiintyä uhmakkaalla "isännän äänellä". Kuitenkin ilman mandaattia. ccc:n omalle edulle riittää, että hänet pidetään lain valvonnan alaisena.
"Ei ymmärrä lukemaansa".
Minä toistan, Pulliaisen mielestä, ei missään tapauksessa tarkoita, että näin on todella tapahtunut.
Ethän sinä voi olla noin yksinkertainen, että uskot Pulliaisen fantasioita.
Hänhän olettaa asioita, jos rajantakaa tulee naaras ja urossusi tekee Suomen puolella poikueen ei poikue ole Sumen viimmeinen, vaan kysymyksessä on Venäjän alueen susipoikue.
Kukas se oli, kun hävitti Suomen alkuperäisen leijonakannan? Nykyään näitä Suomen VALTIOn vaakunaeläimiä esiintyy enään pääasiassa sirkusten ansiota ja satunnaisesti Ruokolahdella.
ccc: "Minä toistan, Pulliaisen mielestä, ei missään tapauksessa tarkoita, että näin on todella tapahtunut.
Hmm.. Pulliainen on koulutukseltaa tohtori, arvoltaan professori, jonka tutkimusksia tai kirjoituksia ei - ainakaan vielä - kukaan tutkija ole kyseenalaistanut. Mikähän tämä ccc on koulutukseltaan? Varmaankin joulupukki, joka jankuttaa uskokaa minua...
Kumpaahan minä uskoisin?
eivät tee minuun vaikutusta. Tunnen Pulliaisen historian, eikä sieltä löydy erehtymätön älykkö. Ota selvää hänen aikaisemmista tavoitteistaan suurpetojen siirtoistutuksista, nehän ovat todettu joka taholla älyttömiksi toimiksi. Tuohan todentaa vain sen, että ei Suomessa kouluteta yliopistotasolla petotutkijoita. Katso professorin väitösalue ja vastäväittelijä.
Suurpetojen asiassa jyrkästi kantaa ottaen, rajaa helposti itsensä ulos petokysymyksestä. Onko mielestäsi luotettava ja harkittu mielipide henkilöllä, joka kiihkeästi ajaa petojen lisäämistä tai niiden täydellistä poistamista.
Pulliaisen lasken noista toiseen fanaattiseen ryhmään.
Oma koulutukseni on toisarvoinen asia mutta voin sinulle paljastaa, että korkeakoulu ja rakennusala.
Tällä hetkellä Suomessa on tapahtunut suurpetokannoissa liian raju petomäärien lisääminen ja petoalueiden laajentaminen, joka osoittaa malttamattomuutta Pulliaisen oppilaitten keskuudessa.
Ongelmia aiheuttaa lähinnä petojen ihmisarkuuden katoaminen. Sallimalla rajoitettu metsästys, jossa kannan lisäyksestä tietty määrä, joutuu alueellisesti ohjattuun vähennykseen. Tällä toiminnalla saavutetaan suurpedoissa tarpeellinen pelko ihmistä kohtaan.
Ccc esittää arvioita professorien pätevyydestä ja yliopistojen koulutuspolitiikasta alueilla, jolla hänellä ei ole edes peruskoulutusta. ccc antaa -hintansa arvoisia- ilmaisia neuvoja, sekoittaa olemisen ja pitämisen sekä esittää kuvitelmiaan tosiasioina.
Pahasti on pelkääminen, että metsästysasioiden hoito on yleisemminkin sillä tasolla, jolla ccc:den keskustelu liikkuu.
Sinulla on kadonnut jo terve talonpoikaisjärki. Paljonko otat rauhoittavia??
Taisit päästä avohoitoon?
Menet henkilökohtaisuuksiin. Toisin sanoen selkävoitto ccc:ltä.
Viestissäsi ei ole edes kokonaista lausetta ilman että yrittäisit loukata/ärsyttää asiallista keskustelijaa.
Harvoin törmää porukkaan, joka
- ei ymmärrä mistä puhutaan ja
- jolla ei näytä olevan mitään sanottavaa mutta
- joka kuitenkin pitää epämääräistä älämölöä.
Koita nyt saada jotain asiallista sanottavaa tai ole kokonaan sanomatta.
Edelleenkään en löydä viestistäsi asian hitustakaan, kuten en yhdestäkään viestistäsi.
Onneksesi et törmännyt tähän porukkaan luonnossa. Todennäköisesti se on mahdotonta,koska et taida juuri poistua asfaltilta. Kaikesta huolimatta onnea ja menestystä ja ennenkaikkea ymmärrystä.
Jaa-a. Miten luonnonvaraiset eläimet ovatkaan arvokasta ja sivistynyttä joukkoa metsästäjien rinnalla.
Niinpä ja saati sitten vielä viherpiiperöiden rinnalla. Onneksi minun ei tarvitse tehdä valintaa ihmisen tai pedon väliltä....
Ajattelehan,ai niin jos osaisit.
Mahdatko käyttää tätä erinomaista silmääsi myös siihen kolmanteen mahdolliseen tarkoitukseen? Miten on, sopiiko se myös tähtäämiseen:)
Taitaa olla kaikkiruokainen ja käy myös ns.paskajuttujen sihtaamiseen. Riittävän likaista...
Löytyi homma lopulta heikommallekin. Sihtaa peilin avulla tai käy edes pesulla.
Jep,suosittelisin sinulle kuitenkin sihtihommiin navetan taustaa,ettei paikat likaantuisi ...
En ole vielä kuullutkaan, että suden levinnäisyys tai lajityyppi seuraisivat erityisesti valtion rajoja. Ts. onko venäläinen kanta ja suomalainen kanta eri susilajeja?
Se on totta että maamme susi- ja ilveskanta tapettiin törkeästi lähes sukupuuttoon aikoinaan. Se ei kuitenkaan poista sitä tosi asiaa että nykyinen maassamme oleva susikanta on pahasti häiriintynyttä. Tämän päivän sudet pyörivät ihmisasuntojen nurkissa. Eivät pelkää niiden luontaista vihollista, ihmistä. Tällaisia populaatioita esiintyy ainakin Itä- ja Kaakkois-Suomen alueilla. Onko tuollaista populaatiota syytä suojella?
Kyseinen susilauma on todellakin lähtöisin Venäjältä. Siellä susi tappaa vuosittain useita ihmisiä. Viime vuosina uhriksi on alkanut joutua myös lapsia eikä pelkästään luontokuvajia yms.
Onko meidän todellakin syytä suojella noita niin suloisia mutta tehokkaita tappajia senkin riskin uhalla että ihmisuhreja alkaa tulla täälläkin. Maalla asuminen on tänä päivänä jo riittävän vaikeata ilman pihaan tunkevia susiakin.
Tavallinen kotikoira tappaa kansaa enemmän ja tehokkaammin kuin susi ja muut pedot yhteensä.
Naapurin koira raateli hiljakkoin pari poikaa sairaalaan, eikä niiden naamataulua ehkä koskaan saada täysin paikattua.
Mukana ollut omistaja ei vain hallinnut koiraansa.
Näin juuri tänään vertailun, jossa todettiin, että USA:ssa on puuma tappanut 12 sadan vuoden aikana, mutta salama 10000 samana aikana.
Koirista ja autoista puhumattakaan.
Eihän susi ole mikään ongelma. John Browning on jo keksinyt siihen ratkaisun. Muo muut se ongelma on.
Sudet raatelevat ja tappavat kotieläimiä, kuten lampaita ja poroja.
Tekevät näin vahinkoa enemmän kuin koirat.
enemmän, kuin liikenne. Joten nopeusrajoitukset pois.
Eikö koirat tapa lampaita ja poroja?
Eivät yleensä omia, mutta naapurin kyllä kelpaa.
Koirahan on länsimaiden "pyhä lehmä" auton ohella.
Ei sitä saa arvostella, vaikka koira olisi juuri toisen käden syönyt ja nahka vielä suupielessä kaikkien nähden roikkuisi.
On sitä kissatkin tietämättään pikkuvauvoja vahingossa tappaneet, mutta eivät ole koskaan niitä syöneet, kuten koirat.
Ei ihme, että maailma "kaatuu" kun kansalla on tuollainen asenne.
Kyllä täällä on kohta tilaa susillakin temmeltää, kun sars, lintukuume, rutto, aids, ym. taudit, sekä yleinen taloudellinen ja poliittinen sekasorto pääsee valtaan.
seikkailut, sopisi kirjan nimeksi paremmin. Ei ilkeät metsästäjät tai salametsästäjät ampuneet petojamme sukupuuttoon aikoinaan.
Minä olen kasvanut pienellä syrjäisellä maatilalla ja tiedän nuo ajat eläneenä, miten ja miksi pedot hävitettiin.
Elämä -50 luvun alussa oli todella köyhää ei ollut varaa jättää petoa tappamatta. Laitumella yksi lehmä ja pari lammasta oli seuraavan talven vakuus elämiselle ja jos oli yksikin peto lähettyvillä ei vanhemmat saaneet rauhaa. Me olimme paimenessa jo 6-7 ikäisinä mutta meihin ei luotettu, että olisimme pärjänneet susille.
Isä lähti aina tilaisuuden tullen metsälle eikä varmasti suojellut ilvestäkään ja miksi olisi.
Jos ammatikseen metsästi oli etu suuressa riistamäärässä mutta asutustilalliset tappoivat pedot loppuun. Nyt herääkin kysymys olisiko silloinen pikkutilallinen tappanut sudet ja karhut loppuun jos valtiolta olisi tullut jokaisesta kotieläimestä ylikorvaus?
Miksi susipulliainen irroittaa asioita kokonaisuudesta ja pyrkii tekemään petojen hävittämisestä Suomen historiassa, rikollista toimintaa. Ainakin tuosta kirjoituksesta saa sellaisen käsityksen.
käsittäneen väärin kirjassa esiintuodut seikat. Kyllä Pulliaisella on harkintakykyä yhdistää eri asioita historiaan, osaahan hän tiemmä avata jääkaapin ovenkin kahvanpuolelta.
Pulliaisen tarkoitus on provosoida ihmisiä ja antaa kuva epäinhimillisestä susivihasta ja petovihan seurauksista. Pulliainen lähti aikoinaan ajamaan suurpetojen palautusohjelmaa, joka asiana oli hellyttävä aate mutta ohjelma koki mahalaskun, kun siirretyt pedot eivätkä paikalliset asukkaat toimineet annettujen ohjeiden mukaan.
Hyvät hyssykät sentään,miten ne pedot olisi pitänyt tappaa?? Silittämällä vai? Taitaa olla sanomattakin selvää,että jos kannasta halutaan päästä eroon,kuten vielä 60-livullakin niin tehokkain tapa on tappaa koko poikue pesäänsä. Pitäisikö odotella,että ne kasvavat aikuiksiksi vai?
Jos olisit ymmärtänyt lukemasi, olisit huomannut, ettei tarkoituksena ollut tappaa AIKUISIA susia vaan ainoastaan pentuja, jotta tapporahojen virta jatkuisi.
Ahneuksissaan ihmiset alentuvat pesärosvoiksi ja pentujen tappajiksi. Ahneus voitti petovihankin. Tästä voidaan päätellä etteivät sudet entiseenkään aikaan todellista uhkaa ole aiheuttaneet.
Ehkä voisit joskus pysähtyä miettimään, mikä / kuka oikeastaan on "peto".
Susia siis "kasvatettiin". Niiden pesistä pidettiin tarkka selko ja vahdittiin tarkasti toisilta toivoen mahdollisimman suurta pesuetta joka vuosi.
Laskelmat vain pettivät, koska susi on melko lyhytikäinen eläin, eikä yhtään pentua jätetty henkiin, vaikka aikuiset sudet säästettiinkin.
Samaa menetelmäähän on muuten käytetty kaikkiin tapporahaa tuottaviin eläimiin!
siinä pesänympärillä. Minä kuulin kun vaari jutteli niistä, että niillä oli juoksulanka nehän olis voineet mennä joku yö vaikka Venäjän puolelle ja rahat olis jääneet saamatta.
Sitä pienintä piti ruokkia tuttipullolla että kasvoi karva. Eihän nimismies olis uskonut, että oli sudesta kysymys.
Oli niissä muuten sukurutsausta, kun ne teki aina pesänkin samaan paikkaan vaikka kaikki pennut aina vietiin. Vaari kertoi, että ne pahat metsästäjät olivat antaneet vähän ennen penikoimista maitoa sille emälle.
Toki on niin,etten jaksanut lukea koko litaniaa. Tämä pesältä pentujen tappaminen emät säästäen kuuluu sarjaan Opelkin on auto. Lapissa on yksikin susi ammuttu ahneuksissa pois jottei se naapurin ketale sitä vain ammu,joten jätä mutu jutut kirjoittelematta....
Ihminen on peto siinä missä muutkin luonnossa elävät pedot,tehokkaampi tosin. Puolustaa reviiriään ja etujaan niin metsästyksessä,kuin työelämässäkin. Mikä tekee meistä jumalia,oli sitten kyse kettutytöistä tai metsästäjistä? Ihmisten alennustilaa taitaa kuvata paremmin se,että osa porukasta huutelee apua Brysseliä myöten piittaamatta paikallisten asukkaiden mielipiteistä. Täällä on osattu asua iät ja ajat ilman Grenpeaceakin......
Suomessa paikallisiin asukkaisiin luetaan 5,2 miljoonaa henkilöä. Valtakunnan asioista päätetään lainsäädännössä, ei peräkammarin penkillä.
Kun laki, valistus, vahinkojen ylikompensaatiot eikä virkavalta saa asioita säälliselle kannalle, on erittäin paikallaan, että kansalliset ja kansainväliset luonnonsuojelujärjestöt yms. ryhtyvät puolustamaan Suomen paikallisten asukkaiden mielipidettä ja luontokappaleiden reviiriä salametsätysaktivisteja ja petohysteriaa piipertäviä vastaan!
Ota nilla lista ja käy itäsuomessa kyselemässä talosta taloon, mitä he haluavat ympäristöltään. Sinä saat parhaan kuvan asioista jalkautumalla, jos et jaksa kävellä niin ilmoita minulle, onhan mulla aikaa ajeluttaa sua.
Ei laki ja uhkaaminen saa ihmisiä muuttamaan mielipidettä. Yritä jotain uutta keinoa. Mene villieläimen kanssa samaan aitaukseen ja osoita heille, että ei niitä tarvitse pelätä.
Aseta itsesi alttiiksi ajamallesi asialle, sillä eihän se, että sinä asetat muiden hengen tarjottimelle osoita sinusta muuta, kuin pelokkaan sadistin. Sadismissa on piirre, että sadistisen teon perusteluna käytetään aina lakia ja oikeutusta.
On todella erikoista ajattelua, että laki ja ympäristön kanssa sovussa eläminen on sadismia. Ei sitä ajatusta moni osta.
Oletko tullut huomanneeksi että Itä-Suomen alkuperäisasukas on susi.
Ei villieläin kuulu aitaukseen. Rajoja tarvitsevat ymmärtämättömät ihmiset.
Metsästäjät tappavat ja vahingoittavat vuosittain ihmisiä. Villeistä susista ei mitenkään voi sanoa samaa. Tosin ihmisen turmelemista susista (lue: koirista) on kaikenlaista riesaa ja uhkaa lapsille ja ympäristölle. On totaalisen naurettavaa, että susien tappamisen syynä pidetään sitä, että ne saattavat syödä luontoon kuulumattoman koiran.
Tässä on esitelty laitota sadismia:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000011&conference=4500000000000268&posting=22000000002415604
Ei metsästyslain rikkominen ole hyväksyttyä mutta ei ihmisten ja eläinten vertaaninen tasaarvoisena ole myöskään hyväksyttävää.
Jos sinä lähdet siitä lähtökohdasta, että ihmisen henki tai pari on hyväksyttävä hinta, villieläimen päästämisestä asutulle alueelle, olet sadisti.
Sinähän odotat ihmisen kuolemaa tekemättä mitään. Jos liikenteessä ja työpaikalla kuolee tai on läheltäpiti tilanne, monta vastuullista ihmistä harkitsee, kuinka vältetään toistuva tapahtuma.
Suurpetomme levittäytyminen ei ole aiheuttanut mitään toimenpiteitä yhteiskunnassa. Valehtelin, on annettu ohje, että karhun hyökätessä pitää heittäytyä maahan ja toivoa haisevansa niin pahalta, että karhukin pötkii pakoon (joten syökää piimää).
Suomen alkuperäisväestö on saamelaiset, mihin olet ajatellut siirtää itses?
Samalla kuviolla kiinalaisetkin ovat paikalliasia ja niitä on pirulauta miljardi,tai koko EU. Sielläkö meidän asioista tulisi mielestäsi päättää??
Todella hyvin kuvaa ajatusmaailmaasi edellä kirjoitettu. Pedot kuuluvat mielestäsi luontoon,ihminen ei?? Näin sinun kirjoituksistasi voi päätellä. Lapsellista ja naivia...
Pulliainehan oli tietenkin paikalla toteamassa, kuinka paikalliset rosvot suorastaan ryöstivät ja murhasivat raakalaismaisesti sudenpennut. Sen jälkeen nämä luopiot vielä laillisesti rahastivat valtion lupaampia tapporahoja,miten törkeää. Pulliainen kirjoittamasi perusteella on vieläpä sivusta seurannut.... Huh huh.
Ei Pulliainen ole ollut paikalla seuraamassa pesärosvousta. Hän on saanut käyttöönsä tutkimuksiaan varten nimismiespiirin kirjanpidon. Nimismies on laskenut sudenpentujen nahat, joissa on pitänyt olla kiinni takajalat.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että harvinaisen törkeää menettelyä se pentujen teurastus on ollut. Yleinen ongelma on se, ettei metsästäjien tekosia aina ole kukaan näkemässä.
Ehkäpä sinäkin nyt otat sen vyön alaisen kolmannen silmäsi käyttöön ja teet entistä tarkempia havaintoja että saadaan sudenpennut varjeltua.
Meidän poruksássa tarkin silmä...
Tätä kysymystä joku yritti jo vähän herätellä aiemminkin, mutta mitä tarkoittaa suomalainen susikanta. 1800-luvulla ei ollut edes itsenäistä Suomea. Käyttikö Pulliainen kenties 1918-1940 välistä Suomen karttaa vai mahdollisesti 1941-1944 Suomea joka oli hieman isompi vai kenties tätä nykyistä.
Ok tuo oli provo, mutta minun käsitys on, että ainakin Uralin länsipuoliset sudet ovat enemmän tai vähemmä samaa lajia, ja ei se kaukaa liippaa, ettei niin olisi myös noiden Aasian puoleisten susien kanssa.
Mitä tuohon pesärosvoukseen tulee, niin mitä ihmeellistä siinä on. Eläimiä seurattiin - niiden elinolot mahdollisesti tehtiin sellaisiksi etteivät ne päässeet tai halunneet lähteä muualle, ja sitten pennutuksen jälkeen korjattiin "sato" josta valtio maksoi palkan. Aivan sama tilanne kuin esim porotaloudessa - lihakarjan kasvatuksessa - broileri kanaloissa - turkistarhoissa ja monissa muissa eläinten kasvattamoissa nykyisin. Valtiota tosin kusetettiin, mutta niinhän moni tekee nykyisinki. Haetaan sosiaalietuuksia perusteettomasti. Rahallisesti tässä on kysymys aivan samasta asiasta.
Susia on Euraasiassa (olikohan tuo Euroopan ja Aasian nimitys oikea) ihan riittävästi. EU määrää, että myös meidän suomalaisten on annettava kasvaa maahamme elinvoimainen kanta. Sille me emme varmaankaan voi mitään, mutta toivoisi täällä metsäsuomessa asuvana, että niitä laumoja voisi kotiuttaa sinne Etelä- ja Länsi-Suomeenkin eikä aina vaan tänne Itä-, Keski- ja Pohjois-Suomeen.
Kiitos ei tänne länsilappiin ainakaan,mikäli haluatte että ne pysyvät hengissä..
Ei niitä kaivata täällä itäsuomessakaan sen enempää. Takkuturkeille kun ei ole edes sitä tapporahaa nykypäivänä, täysin turhia otuksia.
Ai niin, on siitä se etu, ettei pikkulapsia enää kannata aamuhämärässä päästää kouluun lähtemään jalan, naapurin mammat niitä sitten kyyditsevät pienempiäkin matkoja. Ei juuri isommin herätä innostusta laskea lasta koulumatkalle kun yöllä on käynyt susia pihamaalla.
Paras tapaus on pari viikkoa sitten olleen lumisateen jälkeen, jolloin susi seuraili erästä lapsikaksikkoa jälkeä pitkin noin 300 metriä, kääntyen sitten metsään. Mitähän mietti, varmasti ajatteli että nuo kivat lapset varmaan silittävät.
Metsän puolella oli ollut 2 sutta lisää. Varsin mielenkiintoista, miksi jälki seurasi pitkän matkaa täysin lasten jälkiä, jokaista lasten tekemää mutkaa seurasi suden vastaava.
Jäljet olivat tulleet melkein keskellä päivää liikkuneiden lasten jälkien päälle (aamupäivällä olivat menneet 10 maissa tiellä oman kertomuksensa mukaan), hiljaisella sivutiellä ei ollut muita jälkiä kuin nämä. Käytiin paikalla katsomassa tilannetta. Pikku hiljaa alkaa mietityttämään, paljonko pitää tapahtua että jotenkin asiaan reagoidaan.
Hyvä puoli omasta puolestani on se, ettei itseäni kiinnosta juurikaan, jos pari kakaraa kuolee suden suuhun. Toisaalta säälittää puolustuskyvyttömät kakarat, ei niillä ollut ennen tälläistä aikaa liialta tekemistä täällä "susirajalla", nyt ei uskalla naapurit pitää lapsiaan edes päivisin ulkona; suden jälkiä ilmestyy jopa aamupäivällä hiljaisempiin pihoihin.
Lampaita, koiria, kissoja, poroja ja jokunen lehmäkin on mennyt jo, koska mahtaa alkaa uudestaan ihmissyönti, saa nähdä.