Onko kukaan käynyt ko hotellissa? Olisi kiva tietää etukäteen paikasta, olen lähdössä kahden lapsen kanssa. Ruuat ym...kaikki tieto otetaan kiitollisuudella vastaan
Grand Zaman garden park
23
6142
Vastaukset
- hyvästä valinnasta!
Me ollan oltu Grand Zaman Garden Parkissa nyt kahtena kesänä peräkkäin ja ollan kyllä tykätty! Eli voidaan suositella todella lämpimästi! Hotelli erottuu kaikinpuolin edukseen muista hotelleista siinä keskusta alueella missä itse pyörimme. Uusi hieno hotelli ja kaksi uima-allasta, joissa toisessa on vesiliukumäet. Ruoka vaihtelee silleen että ei olla päästy viikon loman aikana ainakaan siihen kyllästymään, päinvastoin jo tulee vesi kielelle kun taas miettiiki niitä runsaita tarjoilupöytiä!!! Jäätelöä on tarjolla tunnin ajan iltapäivästä smoin kun kahvia ja kakkua. Jos aamulla nukuttaa silleen että aamupala jää väliin niin allasbaarista saa muistaakseni 10:30 alkaen niin namia pitsa suikaleita, ranskalaisia, hampurilaisia...
Hotellin sijainti on hyvä. Ulko-ovesta kun astuu pihalle niin reipas kymmenen metrin päässä on rahanvaihto paikka ja samoin alkaa ravintoloita ja vaatteiden yms myyjiä vierivieressä ydinkeskustaan saakka. Vesipuistoon on matkaa n. puoli kilometriä ja uimarannalle kolmisensataa metriä. Hotellista saa yhden ilmaiskupongin rannalle aurinkovarjoon ja tuoleihin ja muina päivinä niistä pitää maksaa vähän (en muista 2-3euroo kaksi tuolia ja varjo???). Hotellin altailla toki varjot ja tuolit ilmaisia, mutta jos meinaa hyvän paikan saada tai ruuhkaisimpana päivänä paikkaa ylipäänsä altailta niin aamulla tarttee olla nopsa ja käydä varaamassa paikka.
Hyvä valinta, suoraansanoen LOISTAVA! Hyvää ja nautinnollista lomaa! - 1+1=2
Olisiko kellään uudempia kokemuksia tästä hotellista? Ollaan menossa elokuussa ja olisi kiva tietää käytännönjuttuja, kivoja paikkoja lähistöllä ja taksin hintoja keskustaan yms? Ja tietty hotellista millanen se on, täyttääkö lupaukset?
- Mä ite
Palasimme pari päivää sitten, joten tuoretta tietoa on. Kyseisen paikan ruokatarjonta on tuotakin kuvausta paljon parempi. Maittavia ruokia, runsaat valikoimat ainakin meille salaattien ystäville. Ulkopuolella olleesta grillistä tuli haettua todella loistavat kanapihvit, jne. (Jossain palstoilla syyteltiin tämän hotellin ruokia kylmiksi, jota en oikeastaan voi ymmärtää.) Yksinkertaisesti tarjontaa oli niin paljon, että useampi ruoka piti jättää kokonaan väliin.
Ruokajuomaksi otimme tavallisesti olutta tai punaviiniä (pöytäviinilaatu). Pari kertaa yritin brändiä maistella kahvin kanssa, mutta sen sitten hylkäsin kokonaan maun takia.
Huoneet ovat tilavat ja siivooja kävi päivittäin.
Euron ja liiran kurssi on käytännössä 1:2, ja käytännössä kaikkialla sai maksaa euroilla. Hotellin vieressä olevat kauppiaat kertovat hinnat noin viidellä ja täytyy olla tosi kärsivällinen jos jaksaa heidän kanssaan kauppaa käydä. Kannattaa kävellä muutaman sadan metrin päähän tai katsoa ensin kiinteähintaisista paikoista todelliset hinnat, Markkinoilta yllättäen teimme parhaat kaupat, tosin kauppiaiden ilmeet kertovat että heille jäi käteen turhan vähän.
Jos harrastat kotimaassa liikuntaa, niin kävely kaupungin keskustaan ei ole juttu eikä mikään, Bussilla (linja numero 1) pääsee 1,25 liiralla per nuppi.
- eero-jantteri
mitä se sinulle kuuluu onko minulla kokemuksia siittä hotelista
- Mä Ite
Oli jäänyt hotellin palveluista lista käsimatkatavaraan. Joten pistetään siitä esiin ruokaa koskevat osiot.
7-10 breakfast
10-10.30 the late breakfast
12.30-14 lunch, open buffet
11-16 turkish snacks
11-18 pizzas
16-17 caffe & cake
19-21 dinner buffet
10-24 local drinks in restaurants and bars
15-16 icecream in aquapark bar
by order in reception: lunch paket
2 bottle of water & soda (daily, minibar) - nälkäinen kauris
Eli oliko niin, että tuo minibaarin sisältö päivittäin oli ilmaista? Entä mikä tuo lunch paket oli?
- Mä Ite
Kyseessä on all-inclusive-hotelli, joten kyllä se siinä mielessä ilmaista on. Tosin hotelli taitaa maksaa noin 200 juroa enemmän kuin ilman palveluita oleva.
En testannut tuota lounaspakettia, mutta se kai on tarkoitettu retkelle lähtevälle eli sen saanee jos sanoo ettei ehdi syömään hotellille. - aurinkoarakastan
Minkälainen hotellin allasalue on auringonpalvonnalle, eli paistaako aurinko koko päivän vain varjostaako esim itse hotelli allasaluetta ja onko siellä tapana, että aamusta aikaisin varattava paikka, jos tahtoo olla allasalueella?
Meillä lapsi mukana, joka rakastaa uimista altaassa, ei siis niinkään meressä.
Kiitos jo etukäteen asiallisista vastauksistasi. - alanya11
Minä lapseni kanssa olen menossa myös tähän hotelliin 30.6 2 viikoks ja haluaa kanssa kaikenlaista infoo :)
- justtulleena
Eilen saavuimme kyseisestä hotellista Alanyasta. Hotelli on tasokas. Huoneet kauniisti sisustettu / viihtyisät. Huoneet siivottiin joka päivä hyvin. Meillä oli mahtavat näköalat seitsemännestä kerroksesta merelle ja Kale-kukkulalle.
Hotellin henkilökunta ystävällinen, palvelu pelasi. Allasalueita siis kaksi, joista toiseen paistoi aamusta aurinko ja toiseen aurinko paistoi puolestapäivästä iltaan saakka. Toisella allasalueella, jossa myös nuo liukumäet oli kaikenlaista ohjattua toimintaa, kilpailuja yms. Allasalueet myös siistit. Uimaan ei tosin saanut mennä enää illasta klo 21 jälkeen.
Tämä on siis all incluse-hotelli ja ruokailusta sen verran, että se oli ainut miinus asia tässä hotellissa. Aika yksipuolista ruokaa. Lounas oli huonointa. Aamupala sai kyllä plussaa monipuolisesta leipätarjonnasta ja munakkaista yms. Päivällisellä ulkosalla grillattiin kanaa, lihaa tai kalaa, joten tuo päivällinen oli pikkaisen monipuolisempi. Mutta viikon aikana ei kovinkaan vaihdellut tuo menu. Etenkin lapsille olisi voinut olla jotain vähän vähemmin maustettuja ruokia. Salaattipuoli oli ok ja jälkiruokaosasto oli todella runsas.
Parina iltana tuotiin ulos upea, iso jäätelökakku kaikkine soihtuineen.
Sijainniltaan hotelli on hyvällä paikalla. Rantaan kävelee sen 5 min ja keskustaan sellaisen 25 min ja taksilla ja bussilla pääsee kätevästi paikasta toiseen. Bussi maksoi 1.25 liiraa/henki ja taksi maksoi sellaisen 8-10 liiraa keskustasta takaisin.
Alanya itsessään oli positiivinen kokemus, siellä ensimmäistä kertaa lomainneen näkökulmasta. Kauppiaatkaan eivät olleet liian tungettelevia meitä kohtaan. Varmasti uudestaan Alanyaan!!! Niin ja kelit suosi ....lämpöä 35 - 41 astetta ja pelkkää aurinkoa!!!! - Kesäkuu 2011
Lisättäköön aiempaan kattavaan tarinaan muutama ehkä joitain kiinnostava asia. Suurella allasalueella joka ilta (tai viikon aikana taisi olla yksi ilta ettei ollut mitään) yhdeksän hujakoilta alkaen ensin lapsille suunnattua ohjelmaa ja sitten muuta viihdettä. Taisivat lopettaa ”kemut” aina yhteentoista mennessä.
Kummallakin allasalueella oli allasbaarit, ja juomia sai viedä myös aurinkotuoleille alueelle. Vesiliukumäkialtaan puolella (hotellin ”takapihalla”) oli mahd. Pelata esim. biljardia ja pöytätennistä, ja löytyi myös sohvaryhmiä, riippumattoja ja pienille lapsille pienimuotoinen leikkialue. Vesiliukumäet taisivat ainakin kerran päivässä olla suljettuna jonkin aikaa.
Vesiliukumäkien puolella oli wc:t ja respan vieressä oli wc:t jotka yleensä olivat siistissä kunnossa. Respan vieressä oli myös internethuone, ei tullut katsottua mitä olisi maksanut, mutta respasta sai ilmaiseksi w-lan tunnukset, joten puhelimella tai kannettavalla pääsi respasta ja etupihan allasbaarista sekä alimpien kerroksien huoneista sujuvasti nettiin. Tosin yhteys saattoi katkeilla riippuen vuorokauden ajasta.
Vesipulloja tuli päivittäin huoneen minibaariin, jos edellisen päivän vesiä ei ollut juonut ei niitä myöskään lisätty. Olisikohan ollut viimeinen lomapäivä kun kuulimme että sitä vettä olisi myös saanut lisää pyytämällä respasta.
Hotellin viihteestä vastaavat pojat olivat myös huippuja. Kävimme heidän järjestämällään ”iltaretkellä”, joka suuntasi ensin muutamaksi tunniksi Havana Beach Clubille, jossa 30 euron hintaan per henki sisältyi matkat minibussilla, ruoka ja alkoholijuomaa (olutta, viiniä, drinkkejä) muutaman tunnin ajan ja rantahietikolla oli järjestettyä ohjelmaa ja leikkimielisiä kilpailuja ja kun itse ei leikkeihin tullut osallistuttua niin tietenkin nauroimme muille :) Sieltä matka jatkui sataman läheisyydessä sijaitsevaan Havana Clubiin, juomingit täytyikin sitten siellä maksaa jo itse. Hotellin pojat pitivät hyvää huolta siitä että jokainen reissulle osallistunut osasi niin halutessaan kyydille joka vei takaisin hotellille. Tämä retki siis K-18, suosittelen!! :)
Ihan mielettömän huippureissu, ja pisteet vain nousevat Turkin matkailulle :) …Neljäs kerta sanoi taas toden ja syssymmällä sitten kattelemaan taas Marmarista :)) - pöö-^
Itse en kyseisestä hotellista pitänyt lainkaan. Ruoka oli kyllä hyvänmakuista, mutta useampi meidän kanssa yhtäaikaa hotellissa ollut oli saanut ruokamyrkytyksen hotellin ruuis. Henkilökunta oli epäasiallista ja palvelu jopa törkeää. Aikuisille ei englanninkielellä ollut minkäänlaisia aktiviteetteja. Hotellin hamamia tuli nuori poika joka alkoi ehdotella hävyttömiä ja yritti saada meidät hierontaan. Viereisessä grand zaman beach hotellin alakerrassa ei missään tapauksessa kannata käydä mani- eikä pedikyyrissä koska seurueemme eräältä henkilöltä leikattiin varpaasta aika muhkean kokoinen palanen. Ja hotellin läheiset kauppiaat vaativat vaatteista yms reilusti ylihintaa ja ovat todella agressiivia. Mutta koko viikon jonka kyseisessä paikassa olin aurinko paistoi ja ilmat oli todella mahtavat. Hotellin parvekkeella näkyvällä kale kukkulalla kannattaa edottomasti käydä, mahtavat maisemat :)
- uudestaan!
olin kyseisessä hotellissa 16.6.-30.6 ja reissu oli todella onnistunut! hotelli ihan huippu ja ruokavaihtoehtoja todella runsaasti.meillä oli 8 hengen seurue,2viikkoa eikä kukaan saanut minkäänlaista ruokamyrkytystä. aurinkomatkojen kuvauksesta ei saa lähellekkään niin hyvää kuvaa hotellista mitä se oikeasti on! ensi kesänä uudelleen! :) suosittelen kaikille!
- Ikikukka
Kuinkas tänä vuonna? Ollaan lähdössä vappuna ko. hotelliin ja ekaa kertaa myös Turkkiin. Laittaa kokemuksia lisää :)
- Kerro kun tulet
reissusta jotta millaista ko hotellissa nyt oli! Matka sinne elokuussa odottaa :)
- Ekaa kertaa Turkkiin
Varasin juuri äkkilähdön kyseiseen hotelliin. Edessä eka reissu Turkkiin. Toivottavasti lokakuun alussa vielä tarkenee bikineillä..? Luin että vesipuisto esim. suljetaan syyskuussa.
- mat6
Tarkenee...minusta hotelli oli aivan loistava, ennenkaikkea siisti ja lämmin, kun oltiin tosi aikaisin keväällä, ei ollut paljon muita suomalaisia. Yksi tanskalainen eläkeläispariskunta oli ollut siellä yli 10 kertaa. nyt itse sunnuntaina lähdössä mutta ei ollut tuota hotellia listalla kun varasin, jotta muualla nyt. Me kyllä saatiin aina kun pyydettiin niin sellainen lipuke, että ei tarvinut maksaa rantatuoleista. Mutta menen uudestaan tuonne vielä
- Alanya2016
Nostelen, josko löytyisi tuoreita kokemuksia...
- HaiseeVitusti
Höhlä. Tuo hotelli on purettu jo vuosia sitten ja paikalla on nyt kaatopaikka.
- Anonyymi
Uudempia kokemuksia? Hyvät ruokapaikat lähistöllä, hyvää pizzaa? Mikä rantanro hotellilla? Paljonko matkaa näköalahissille?
- Anonyymi
Ja kivat shoppailupaikat lähistöllä?
- Anonyymi
Oisko kenelläkään tuoreempia kokemuksia tästä hotellista? Mietitään josko kesäkuussa mentäisiin. Siis onko hotellilla rannalla omia ilmaisia rantatuoleja hotellin asiakkaille, jollain numerolappu tms systeemillä?
Ruoka, välipaloinen, onko syötävää? Mitä noin välipalat sisältää, pizzaa, sandwish??
Mitenkähän tuo wifin toimiminen tänä päivänä?
Onko kukaan ostanut Alanyasta liittymää tms jos toimii netti?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä521916Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651668Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701398Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411347Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2191278Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3381163- 1281155
- 781106
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3151075Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271067