Menemme naimisiin elokuussa ja tarkoitus on hoitaa homma seuraavasti; päivää ennen maistraattiin ihan vain lähimpien kanssa ja seuraavana päivänä rennot juhlat kaveri-painotteisesti noin sadan vieraan voimin, koskapa suku on isoa ja etäistä jää suurin osa heistä kutsumatta.
Valmistelua tämä juhlien järjestäminen vaatii ja kaikki onkin hyvällä mallilla, molemmilla on sama visio, kumpikin on organisoitikykyinen, stressiä tai riitoja ei ole ollut. Ajoissa tosin kaiken suunnittelun ja tekemisen aloitimmekin. Suunnittelu on mennyt mukavasti ja koska maksamme itse juhlamme olemme välttyneet myös tältä yleiseltä ongelmalta, että esim. appivanhemmat alkavat esittää vaatimuksiaan siitä ketä pitäisi kutsua ja miten asiat tulisi hoitaa. Teimme selväksi, että pyydämme apua jos sitä tarvitsemme ja heidän tärkein rooli on saapua paikalle ja nauttia hommasta. :)
Se vain, että kaikki läheiset tuntuu olevan enemmän innoissaan näistä juhlista kuin me.. "Joko on stressiä", "Aivan ihanaa mahtavaa" ja muita kommentteja joka suunnasta. Varsinkin meidän molempien äidit on ihan täpinöissään. Sitten nämä nettipalstat.. Minua ihan ällöttää tämä hääpäivään viittaaminen "elämäni tärkein päivä/hetki" tai muuta vastaavaa..
Toki päivä on tärkeä, mutta silti se on vain yksi päivä. Itse olen varma, että esim. lasten syntyminen on paljon tärkeämpi päivä kuin naimisiin meneminen. Ja muutenkin tuollainen hehkuttaminen "täydellisestä päivästä" jne. saa minut voimaan pahoin.
Meille naimisiin meno ei tunnu suurelta mullistukselta. Se tuntuu luonnolliselta. On vain sellainen olo, että näin tämän pitää mennäkin, juhlitaan ilman turhia pikkumaisuuksia ja itsemme näköisesti ja juhlien jälkeen jatkuu tämä arkemme. Mies jättää edelleen vessan rinkan ylös ja shampoot sekä hammastahnatuubit auki ja minä puolestani olen aamuäreä ja toisinaan pikkumainen. Olo on naimisiin menon kannalta rauhallinen, luonteva ja muutenkin rento.
Onko täällä muita morsiamia, jotka eivät ole täysin "ylikierroksilla" häistänsä ja niiden järjestämisestä? On alkanut tuntua, että olen oikeasti ainoa..
Olenko ainoa, joka ei ole innosta pinkeänä?
9
640
Vastaukset
- kaltaiseksesi
Mä en tykkää siitä että olen keskipisteenä juhlissa. Haluaisin rennot ja hauskat juhlat ilman mitään turhia pingottamisia, mutta halusin kuitenkin juhlat.
- ---
Meillä oli pienet meidän näköisemme juhlat lähinnä vanhemmille ja sisaruksille. Itse en ole hääihminen, ja olen ollut kaksissa häissä kaasona, joten tiesin, että en halua samanlaista stressiä itselleni. Hääpäivä ei ollut elämäni tärkein päivä - sitoutuminen oli tapahtunut jo aiemmin, kun tiesimme elävämme yhdessä ja ostimme yhteisen asunnon. Mutta päivä oli kuitenkin mukava: hyvää ruokaa, rento tunnelma ja kerrankin sai pynttäytyä luvalla. Minulle oikeastaan naimisinmenossa oli hienoin hetki se, että saimme liitollemme papin siunauksen. Anoppi oli selkeästi pettynyt, kun emme pitäneet isoja häitä, jonne olisi kutsuttu hänen sukuaan - mutta hienona ja hienotunteisena ihmisenä nieli pettymyksensä ja kiitteli jälkeenpäin kivoista juhlista.
- lottariitta
Olipa maino kirjoitus ketjun aloittajalta:D
Meillä oli kanssa pienet häät (15 henkeä) ja tarkoitus oli hoitaa kaikki mukavalla tunnelmalla ilman stressiä. Suku otti asian hyvin, mutta työkaverit ja ystävät painoivat päälle joka kerta kun nähtiin. Olisi pitänyt olla sitä ja tätä, nimikoituja lautasliinoja, riisipussukoita ja ties mitä, ehdotuksia riitti joka lähtöön. Olihan se tavallaan ihan herttaista, että ihmiset jaksoivat olla kiinnostuineita, mutta välillä kyllä ärsytti ja teki mieli huutaa, että nämä ovat meidän juhlat ja teemme niistä juuri sellaiset kuin tykkäämme, emmekä sellaiset kuin kaikilla kuuluu olla ettei olisi väärin naitu.
Elämän tärkein päivä...hmm...hyvin tärkeä päivä se kieltämättä oli, tuntui tosi upealta jännittää kahdestaan morsiushuoneessa juuri ennen h-hetkeä, kulkea yhdessä kirkon käytävää ja pujottaa sormukset sormeen ja tulla julistetuksi aviopariksi. Ehkä tuo oli yhteiselämämme tärkein päivä tähän asti. Seuraava tärkein päivä on toivon mukaan lapsen syntymä. - lottariitta
lottariitta kirjoitti:
Olipa maino kirjoitus ketjun aloittajalta:D
Meillä oli kanssa pienet häät (15 henkeä) ja tarkoitus oli hoitaa kaikki mukavalla tunnelmalla ilman stressiä. Suku otti asian hyvin, mutta työkaverit ja ystävät painoivat päälle joka kerta kun nähtiin. Olisi pitänyt olla sitä ja tätä, nimikoituja lautasliinoja, riisipussukoita ja ties mitä, ehdotuksia riitti joka lähtöön. Olihan se tavallaan ihan herttaista, että ihmiset jaksoivat olla kiinnostuineita, mutta välillä kyllä ärsytti ja teki mieli huutaa, että nämä ovat meidän juhlat ja teemme niistä juuri sellaiset kuin tykkäämme, emmekä sellaiset kuin kaikilla kuuluu olla ettei olisi väärin naitu.
Elämän tärkein päivä...hmm...hyvin tärkeä päivä se kieltämättä oli, tuntui tosi upealta jännittää kahdestaan morsiushuoneessa juuri ennen h-hetkeä, kulkea yhdessä kirkon käytävää ja pujottaa sormukset sormeen ja tulla julistetuksi aviopariksi. Ehkä tuo oli yhteiselämämme tärkein päivä tähän asti. Seuraava tärkein päivä on toivon mukaan lapsen syntymä.Se mitä noista häistä jäi tärkeimpänä mieleen oli juuri se, miten kaikki tehtiin yhdessä miehen kanssa. Se oli nimenomaan meidän kahden yhteinen juttu. Oli kutkuttava tunne kun päätettiin että mennään naimisiin ja sovittiin hääpäivä 3 kk päähän. Sovittiin että pidetään pienet häät ja etsittiin juhlapaikka ja valittiin tilattavat tarjoilut. Kun kaikki järjestelyt olivat niin pienimuotoisia ja yksinkertaisia pystyttiin hoitamaan kahdestaan kaikki ja se tuntui yhdistävältä asialta. Tunnelma hääpäivänä oli vain aivan pikkuisen jännittynyt, kun ei ollut mitään täydellisyyspaineita kun juhlittiin vain kaikista läheisimpien ihmisten kanssa. Meillä oli hauskaa jopa valokuvaamossa, alkoi naurattamaan kun kuvaaja väänsi väkisin ihan luonnottomiin asentoihin jollaisissa emme olisi ikimaailmassa oikeasti olleet:D
- Pian naimisiin
lottariitta kirjoitti:
Se mitä noista häistä jäi tärkeimpänä mieleen oli juuri se, miten kaikki tehtiin yhdessä miehen kanssa. Se oli nimenomaan meidän kahden yhteinen juttu. Oli kutkuttava tunne kun päätettiin että mennään naimisiin ja sovittiin hääpäivä 3 kk päähän. Sovittiin että pidetään pienet häät ja etsittiin juhlapaikka ja valittiin tilattavat tarjoilut. Kun kaikki järjestelyt olivat niin pienimuotoisia ja yksinkertaisia pystyttiin hoitamaan kahdestaan kaikki ja se tuntui yhdistävältä asialta. Tunnelma hääpäivänä oli vain aivan pikkuisen jännittynyt, kun ei ollut mitään täydellisyyspaineita kun juhlittiin vain kaikista läheisimpien ihmisten kanssa. Meillä oli hauskaa jopa valokuvaamossa, alkoi naurattamaan kun kuvaaja väänsi väkisin ihan luonnottomiin asentoihin jollaisissa emme olisi ikimaailmassa oikeasti olleet:D
No onpas kyllä kiva, että on muitakin, jotka suhtautuvat tähän hääasiaan ihan lunkisti..
Erään kirjoittajan vastauksessa mainittiin riisipussukat, hääkarkit ja ties mitkä, joista ympäristö on kysellyt.. Tuokin on tuttua.. Tosiaan ihan herttaista, että ehdotuksia satelee, mutta miksipä moisia näpertelemään, kun minusta ainakin ne tuntuvat täysin turhilta..? Muistan kun viime syksynä kävimme varaamassa tulevan hääpaikkamme ja siellä tiloja katsastimme tämän tilojen esittelijän sanoneen; "No nyt kun olette nähneet paikan, on helpompi alkaa miettimään lautasliinojen väriä.". Mulkaisimme mieheni kanssa toisiamme huvittuneesti. Ei meinaan ajateltu, että vuotta aikaisemmin pitäisi noita lautasliinojakin alkaa miettimään. :)
Ja tuo, että anoppi tai muut henkilöt suvusta tai kaveripiiristä voivat tulla vetaisemaan herneet nenään sen vuoksi, ettei kutsua heille tule on minulle sinänsä yhdentekevää. Olemme nimittäin tehneet vieraslistamme niistä ihmisistä, jotka todella haluamme kanssamme juhlimaan, eikä meillä sen puolesta ole mitään anteeksi pyydeltävää..
Maistraatti oli meille täysin selkeä valinta naimisiinmeno paikaksi. Emme kirkkoon kuulu, eikä uskonnolla ole koskaan ollut minkäänlaista tekemistä meidän parisuhteemme tai arkielämämme kanssa. Emme usko Jumalaan, mutta uskomme avioliittoon. Anopin ensimmäiset sanat ilmoitettuamme tulevista häistä olivat "Oi ihanaa, kirkkohäät!". Siinä sitten piti ystävällisesti selittää, että valitettavasti kirkkoa ei tule ja miksi näin. Pettynyt oli tietty, mutta ei alkanut inttämään. Mieheni veli meni nimittäin muutama vuosi sitten myös maistraatissa naimisiin ja olisi halunnut jo kirkkohäitä tämä nainen silloin. Anopin onneksi mieheni sisko on kuitenkin tapauskovaisuudestaan huolimatta sitä mieltä, että kun naimisiin menee haluaa tehdä tämän kirkossa. On kuulemma niin paljon juhlallisempaa. Ja tuo kai se on monelle syynä kirkkohäihin. Jotenkin mielletään, että vaikkei Jumalaan uskotakkaan, niin kirkko olisi se "ainoa oikea" vihkipaikka.
Ja entäs häävalssi? Lähipiiri kyselee, että tuleekos Akselia ja Elinaa vai miten.. Emme ole tähän päivään mennessä miehen kanssa ennen valssanneet, emmekä aloita nytkään. Tanssimme kyllä, mutta sellaisen musiikin tahdissa, josta itse tykkäämme.
Valtavasti on kyllä kaikkia oletuksia siitä, että mitä kaikkea (turhaa) häiden kuuluu sisältää.. - lottariitta
Pian naimisiin kirjoitti:
No onpas kyllä kiva, että on muitakin, jotka suhtautuvat tähän hääasiaan ihan lunkisti..
Erään kirjoittajan vastauksessa mainittiin riisipussukat, hääkarkit ja ties mitkä, joista ympäristö on kysellyt.. Tuokin on tuttua.. Tosiaan ihan herttaista, että ehdotuksia satelee, mutta miksipä moisia näpertelemään, kun minusta ainakin ne tuntuvat täysin turhilta..? Muistan kun viime syksynä kävimme varaamassa tulevan hääpaikkamme ja siellä tiloja katsastimme tämän tilojen esittelijän sanoneen; "No nyt kun olette nähneet paikan, on helpompi alkaa miettimään lautasliinojen väriä.". Mulkaisimme mieheni kanssa toisiamme huvittuneesti. Ei meinaan ajateltu, että vuotta aikaisemmin pitäisi noita lautasliinojakin alkaa miettimään. :)
Ja tuo, että anoppi tai muut henkilöt suvusta tai kaveripiiristä voivat tulla vetaisemaan herneet nenään sen vuoksi, ettei kutsua heille tule on minulle sinänsä yhdentekevää. Olemme nimittäin tehneet vieraslistamme niistä ihmisistä, jotka todella haluamme kanssamme juhlimaan, eikä meillä sen puolesta ole mitään anteeksi pyydeltävää..
Maistraatti oli meille täysin selkeä valinta naimisiinmeno paikaksi. Emme kirkkoon kuulu, eikä uskonnolla ole koskaan ollut minkäänlaista tekemistä meidän parisuhteemme tai arkielämämme kanssa. Emme usko Jumalaan, mutta uskomme avioliittoon. Anopin ensimmäiset sanat ilmoitettuamme tulevista häistä olivat "Oi ihanaa, kirkkohäät!". Siinä sitten piti ystävällisesti selittää, että valitettavasti kirkkoa ei tule ja miksi näin. Pettynyt oli tietty, mutta ei alkanut inttämään. Mieheni veli meni nimittäin muutama vuosi sitten myös maistraatissa naimisiin ja olisi halunnut jo kirkkohäitä tämä nainen silloin. Anopin onneksi mieheni sisko on kuitenkin tapauskovaisuudestaan huolimatta sitä mieltä, että kun naimisiin menee haluaa tehdä tämän kirkossa. On kuulemma niin paljon juhlallisempaa. Ja tuo kai se on monelle syynä kirkkohäihin. Jotenkin mielletään, että vaikkei Jumalaan uskotakkaan, niin kirkko olisi se "ainoa oikea" vihkipaikka.
Ja entäs häävalssi? Lähipiiri kyselee, että tuleekos Akselia ja Elinaa vai miten.. Emme ole tähän päivään mennessä miehen kanssa ennen valssanneet, emmekä aloita nytkään. Tanssimme kyllä, mutta sellaisen musiikin tahdissa, josta itse tykkäämme.
Valtavasti on kyllä kaikkia oletuksia siitä, että mitä kaikkea (turhaa) häiden kuuluu sisältää..Juu, eihän naimisiin kerta kaikkiaan voi mennä ilman häävalssia...
Muistan hyvin kun veli oli vihitty maistraatissa ja vanhempiemme luona oli kahvitilaisuus (paikalla vain hääparin sisarukset ja vanhemmat) ja morsiamen vanhemmat olivat tuoneet mukanaan CD:n ja kivenkovaan vaativat hääparia tanssimaan häävalssin, vaikka kumpikaan ei osannut eikä halunnut eikä kenelläkään muullakaan ollut tarkoitusta tanssia siinä tilanteessa. Oli äärettömän kiusallista katsoa sitä kireä ilme naamalla koikkelehtimista kun sulhanen ei osannut viedä ja morsian ei osannut auttaa asiaa. Kukaan ei taatusti nauttinut sen valssin katselemisesta. Toivottavasti morsiamen vanhemmat tajusivat, ettei ketään pidä pakottaa mihinkään perinteeseen, jos se ei kerta kaikkiaan istu ko. henkilöiden tapoihin ja luonteeseen!
Se ei edes ole mikään vanha suomalainen perinne, mutta me emme halunneet suudella miehen kanssa vihkimisen jälkeen. Jotenkin ei vaan tuntunut luontevalta pusutella kirkossa papin, vanhempien ja sisarusten katsellessa, joten sanoimme papille etukäteen, että jätetään se väliin. Jälkeenpäinkin oli hyvä mieli siitä, että teimme juuri noin:) Kahtilaisuudessa suikkasimme kyllä suukon, kun joku alkoi kilistellä lusikalla kahvikuppia. Se on meidän mielestämme ihan hauska perinne. Kaikki eivät tosin tunne sitä, joten joiltain näytti menevän kokonaan ohi mitä tapahtui... - ---
Pian naimisiin kirjoitti:
No onpas kyllä kiva, että on muitakin, jotka suhtautuvat tähän hääasiaan ihan lunkisti..
Erään kirjoittajan vastauksessa mainittiin riisipussukat, hääkarkit ja ties mitkä, joista ympäristö on kysellyt.. Tuokin on tuttua.. Tosiaan ihan herttaista, että ehdotuksia satelee, mutta miksipä moisia näpertelemään, kun minusta ainakin ne tuntuvat täysin turhilta..? Muistan kun viime syksynä kävimme varaamassa tulevan hääpaikkamme ja siellä tiloja katsastimme tämän tilojen esittelijän sanoneen; "No nyt kun olette nähneet paikan, on helpompi alkaa miettimään lautasliinojen väriä.". Mulkaisimme mieheni kanssa toisiamme huvittuneesti. Ei meinaan ajateltu, että vuotta aikaisemmin pitäisi noita lautasliinojakin alkaa miettimään. :)
Ja tuo, että anoppi tai muut henkilöt suvusta tai kaveripiiristä voivat tulla vetaisemaan herneet nenään sen vuoksi, ettei kutsua heille tule on minulle sinänsä yhdentekevää. Olemme nimittäin tehneet vieraslistamme niistä ihmisistä, jotka todella haluamme kanssamme juhlimaan, eikä meillä sen puolesta ole mitään anteeksi pyydeltävää..
Maistraatti oli meille täysin selkeä valinta naimisiinmeno paikaksi. Emme kirkkoon kuulu, eikä uskonnolla ole koskaan ollut minkäänlaista tekemistä meidän parisuhteemme tai arkielämämme kanssa. Emme usko Jumalaan, mutta uskomme avioliittoon. Anopin ensimmäiset sanat ilmoitettuamme tulevista häistä olivat "Oi ihanaa, kirkkohäät!". Siinä sitten piti ystävällisesti selittää, että valitettavasti kirkkoa ei tule ja miksi näin. Pettynyt oli tietty, mutta ei alkanut inttämään. Mieheni veli meni nimittäin muutama vuosi sitten myös maistraatissa naimisiin ja olisi halunnut jo kirkkohäitä tämä nainen silloin. Anopin onneksi mieheni sisko on kuitenkin tapauskovaisuudestaan huolimatta sitä mieltä, että kun naimisiin menee haluaa tehdä tämän kirkossa. On kuulemma niin paljon juhlallisempaa. Ja tuo kai se on monelle syynä kirkkohäihin. Jotenkin mielletään, että vaikkei Jumalaan uskotakkaan, niin kirkko olisi se "ainoa oikea" vihkipaikka.
Ja entäs häävalssi? Lähipiiri kyselee, että tuleekos Akselia ja Elinaa vai miten.. Emme ole tähän päivään mennessä miehen kanssa ennen valssanneet, emmekä aloita nytkään. Tanssimme kyllä, mutta sellaisen musiikin tahdissa, josta itse tykkäämme.
Valtavasti on kyllä kaikkia oletuksia siitä, että mitä kaikkea (turhaa) häiden kuuluu sisältää..Me menimme naimisiin maistraatissa, ja jälkeenpäin pidettiin siunaustilaisuus kirkossa. Juhlavastaanotto oli ravintolassa, joka oli kattanut kabinettiinsa pöydän ja laittanut sinne kauden kukkia. Emme ilmoittaneet etukäteen mitään värisävyjä tai sitä, millaisia kukkia haluamme. Myös riisipussit, hääkarkit ja muu krääsä tuntuivat turhilta. Tein ainoastaan nimilaput pöydille, ja hyvin ne sinne sointuivat, vaikka eivät olleet saman värisiä pöytäliinan ja kukkien kanssa.
Itselleni kirkko-osuus oli tärkeä mm. siksi, että toivoin, että joku puhuisi jotain avioliitosta ja sen merkityksestä. Olin edellisenä kesänä häissä, jossa näin tapahtui, ja minusta papin puhe oli hieno, kaunis ja syvällinen. Ajattelin, että jos pappi ei sitä tee, tuskin sitä kukaan muukaan tulee tekemään. Häävalssia ei ollut eikä sitä kukaan kaivannut - isäni oli itse asiassa helpottunut, koska hänenkään ei tarvinnut tanssia.
Meille häätilaisuuden tarkoitus oli juhlistaa naimisiinmenoamme lähimmäisten kesken, tarjota heille hyvää ruokaa hyvässä ravintolassa ja myös osoittaa, että haluamme elää yhdessä avioliitossa.
Oikeastaan kukaan ei puuttunut siihen, miten meidän pitäisi järjestää häät. Eniten minua ahdisti ehkä se, että ihmiset työkavereita myöten alkoivat kysellä, minkä sukunimen otan, kun itse en vielä ollut valinnasta varma. Sitten sainkin kuulla kaikenlaisia kommentteja ja mielipiteitä sekä omasta että mieheni sukunimestä.
- rennosti eteenpäin
Me menemme naimisiin heinäkuussa. Mietimme aluksi että menemmekö maistraatissa vaiko kirkkohäät. Päädyimme kirkkohäihin ja juhlien järjestämiseen, ja kun kerta juhlat niin ajateltiin että ne sitten kunnolla. Hääjuhlat on meillekin yksi päivä eikä mikään mullistava juttu. Luonnollinen asia jossa pääasiana ei ole hääjuhlapäivä, vaan tahto olla toisen kanssa ikuisesti ja se vannotaan läheisten ja ystävien läsnä ollessa. Ärsyttää vaan selitellä kaikille järjestelyistä ja antaa tilannekatsauksia, tuntuu että mikä ihmeen tiedottaja olen. Järjestelyt on hyvässä mallissa ilman dramatiikkaa, ja en todellakaan ymmärrä heitä jotka ottavat häiden järjestelyn elämän tehtäväkseen ja kirjoittelevat kaikenlaista foorumeihin...miettivät päänsä puhki servettien väriä yms. Välillä tuntuu että olisi pitäny mennä vaan hissuksiin naimisiin maistraatissa:) Lisäksi mihin olen törmännyt on kateus ja kyynisyys avioliittoon, mikä on todella säälittävää, mutta jotenkin avartanut näkemään ystäviä uusin silmin ja miettimään koko ystävyyden tärkeyttä heidän kanssaan.
Odotan sitä päivää kun nousemme lentokoneeseen ja matkaamme etelän lämpöön häämatkalle :-)- syysmorsian
Avomieheni kanssa kihlauduimme viime elokuussa ja jo silloin päätimme, että menemme maistraatissa naimisiin muutaman todistajan läsnäollessa ja pidämme sitten hyvin rennot juhlat myöhemmin.
Nyt on sitten maistraatti varattu tän vuoden syyskuulle, paikalle saapuvat 2 lastamme ja kaaso ja bestman. Vihkimisen jälkeen tarjoamme kakkukahvit.
Juhlista ollaan puhuttu, et myöhemmin syksyllä kutsutaan ystävät paikalle juhlimaan liittoamme.
Tai sitten nappaan idean, jonka tuossa äskettäin luin, et vihkimisen jälkeen vain ilmoitamme menneemme naimisiin ja että ystävät ovat tervetulleita kahvittelemaan kanssamme itselleen sopivana ajankohtana ja jos lapset ovat reissussa, niin sitten voidaan ottaa hieman juhlajuomaa, lämmittää sauna ja yhdessä kokkailla.. Sillä tavalla saataisiin mukavaa aikaa ystävien kesken riittämään pidemmälle aikavälille, pystytään keskittymään kulloisiinkiin vieraisiin ja niidenkin kuulumisiin ihan eri tavalla, kun et nää parikymmentä läheisintä tulis paikalle yhtäaikaa.
Sukuun (kummankin) välit etäisemmät, joten ne jäävät kutsua vaille, koska haluamme jakaa tämän elämänvaiheen niiden kanssa, joista oikeasti välitämme.
Kuulostaa miltä kuulostaa, mutta ei me haluta nostaa meteliä avioitumisellamme, kuten emme tehneet kihlautumisestamme tai yhteenmuutostakaan...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Naiset miltä kiihottuminen teissä tuntuu
Kun miehellä tulee seisokki ja ja sellainen kihmelöinti sinne niin mitä naisessa köy? :)664562Haistoin ensin tuoksusi
Käännyin katsomaan oletko se todellakin sinä , otin askeleen taakse ja jähmetyin. Moikattiin naamat peruslukemilla. Tu142239- 251764
- 121498
- 271433
Miksi kohtelit minua kuin tyhmää koiraa?
Rakastin sinua mutta kohtelit huonosti. Tuntuu ala-arvoiselta. Miksi kuvittelin että joku kohtelisi minua reilusti. Hais51298- 101227
- 131136
- 221086
Martinasta kiva haastattelu Iltalehdessä
Hyvän mielen haastattelu ja Martina kauniina ja raikkaan keväisenä kuvissa.2911014