Kaikki kunnia hallitukselle!
????????????????????????
Lähi historiaa:
Maailmantalous kasvoi noin neljä-viisi vuotta, tämän kasvun vetureina toimi Kiina, Intia, Venäjä ja useat muut ns. kehitysmaat.
Tästä talouskasvusta pieni Suomikin sai osansa.
Suomen hallitus puolueiden edustajat kertoilivat, että hallitus oli saavuttanut kaikki asetetut tavoitteet, ja antoi ymmärtää, että juuri heidän toimenpiteiden johdosta myöskin Suomen talous kasvoi ja kunnia siitä kuuluu heille.
90 luvulla kun Suomessa puhkesi talouskupla ja tuli lama, se selitettiin johtuvan muun maailman taloudesta.
Nykyinen finanssi-/talouskriisi tuli, mistä löytyivät syylliset, saman kaltaisia selityksiä löytyy kuin 90 luvun lamaan, ulkopuoliset tuntemattomat tahot sen aiheutti.
Taitaa olla niin, että toiset tekevät työn ja toiset ottavat siitä kunnian. Kaiken hyvän olemme me aikaansaaneet, kaikki kriisit ja muut huonot asiat johtuvat ulkopuolisista.
Mistä löytyy kansallemme sellaiset johtajat, jotka osaavat ja myöskin ottavat vastuun niistä poliittisista päätöksistä, joilla vaikutetaan yhteiskunnan hyvinvointiin.
Miksi köyhyys lisääntyy?
Mitä pitäisi tehdä, että köyhyys vähentyisi Suomessa?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mielestäni työn "syrjään" pitäisi päästä jo nuorempana. Vertaamatta itseeni, joka olin ehkä poikkeus hakeutuessani tähän "työnsyrjään" jo 11-v, siis pois kodista, mutta vain naapuriin lapsenlikaksi.
Nythän nuorisoa suojellaan edes pienistä askareista vedoten lapsityövoiman hyväksi käyttöön.
Tietysti itse olin tottunut jo nuorena maalaistalossa tähän "työnsyrjään" hyvinkin pienenä, mutta siinä oppi pikkuhiljaa huomaamatta, josta nyt olen kiitollinen.
Nykyinen sosiaalihuolto turvaa aikamonelle "asiansa osaavalle" riittävän toimeentulon, kun taas avuttomammat jäävät tarvitessankin sitä ilman.
Näinollen syrjäytyy ainakin kaupunkipaikoissa melkoinen joukko nuoria, joilla ei ole edes mahdollisuutta tehdä mitään työhön viittaavaa. Sitä eivät mielestäni ole mitkään nuorten kokoontumispaikat, joissa on vain mahdollisuus pelailla jotain tai muuten vain viettää aikaansa.
Jos pystyttäisiin luomaan nuorille työpaikkoja kohtuullusimmilla työehdoilla, kuin joku lehdenjakaja, joka ei saa edes ruokaraahaansa päivässä ja joka kannustaisi ahkeroimaan paremman ansion saavuttamiseksi, niin kaikilla on käsittääkseni kilpailuhenki, jos siihen kannustetaan ilman "ilmaisen" rahan saantia.
Paljon nuoremmille pitäisi luoda työmahdollisuus kodin ulkopuolella, olipa se sitten lasten- tai vanhusten ulkoilutusta, kodin siivous (vain imurointi tai pölyjen , pyyhintä, silitys) ja pienet kotiaskareet, mutta vain maksua vastaan. Ei mitään hyväntekeväisyyttä, mihin meitä eläkeläisiä nyt kannustetaan.
Mielestäni eläkeläisillekin pitäisi olla joku korvaus, jos he huolehtivat ja jaksavat toimia yhteiskunnan hyväksi. Mainitsen viellä, että kesän lapsenlikkana ollessani sain palkaksi 5,-mk, jonka söin jäätelössä jollain maatalous messuilla. Sitten sain syksyllä ruutukankaan, josta minulle ommeltiin leninki(mekko)..
12 vuotias olin, kun aloin itseni elättämään.
Eipä tuohon viestiisi ole oikeastaan mitään lisättävää.
köyhillä.
Rahat häipyy EU:ssa kuin tuhka tuuleen.
Euroopan keskuspankin henkilöstö aikoo ryhtyä historiansa ensimmäiseen lakkoon.
Pankilla on 1 500 työntekijää. Yleisesti yhteiseurooppalaisten laitoksien henkilöstöt nauttivat hyvistä työsuhde-eduista ja hyvin turvatusta työsuhteesta.
Ennen lakkoilijoita kutsuttiin kommunisteiksi.
Olisiko nämä lakkoilijat kommareita vai liian AHNEITA.
Käytätkö pankkien palveluksia?
Silloin myös rahoitat AHNEITA Euroopan keskuspankin henkilöstön ylimitoitettua elämäntasoa.
Isot palkat ja tulot.
Luin jokin aika sitten tutkimuksen, jossa todettiin, että ihmisten liian isoista tuloista on yhteiskunnalle enemmän haittaa kuin hyötyä. Perusteluina oli, että isot rahat jäävät harvojen omistukseen, eivätkä jakaudu pyörittämään yhteiskuntaa. Parempi olisi, että erilaisista yli suurista optioista, tulospalkkioista ja suhteettoman suurista palkoista luovuttaisiin ja tulokset rahana jaettaisiin useammille, se hyödyttäisi paremmin koko yhteiskuntaa.
Nythän on hyviä esimerkkejä miten palkkaerot ja köyhyys lisääntyy, kun joillekin maksetaan enemmän kuin tarpeeksi.