Jokainen vois miettiä että veisikö lapsiaan sellaiseen päiväkotiin, jota pitää homopari tai lesbopari. Vuoden jokaisena päivänä kunnes lapsi menee kouluun. Miltä tuntuisi?
Voisiko eduskunnan edistyksellisyyskin? joutua koetukselle jos asiaa viitsisi miettiä tarkemmin.
Mutta kun on vallitsevana käsityksenä "eihän se minua kosketa"- asenne niin ei voi muuta odottaa ns. päättäjiltä.
Sama koskee lasten asemaa yhteiskunnassa. Otetaan vain lapset leikkikaluiksi kun "pitäähän heilläkin olla jotain oikeuksia". Hyi helvetti!
Saadaan taas valmiiksi lapsia, jotka tulevat elämään kiusatun leima otsassaan.
Voi teitä itsekkäitä.
Voisiko eduskunnan edistyksellisyyskin? joutua koetukselle jos asiaa viitsisi miettiä tarkemmin.
Mutta kun on vallitsevana käsityksenä "eihän se minua kosketa"- asenne niin ei voi muuta odottaa ns. päättäjiltä.
Sama koskee lasten asemaa yhteiskunnassa. Otetaan vain lapset leikkikaluiksi kun "pitäähän heilläkin olla jotain oikeuksia". Hyi helvetti!
Saadaan taas valmiiksi lapsia, jotka tulevat elämään kiusatun leima otsassaan.
Voi teitä itsekkäitä.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Toisaalta voi ajatella myöskin niin, että tuo oli edistysaskel kohti suvaitsevaisempaa 2000-luvun linjausta. Propagandalla aivopesty jengi alkaa pikkuhiljaa avaamaan silmät ja huomaamaan, ettei elämänarvot olleetkaan sitä, mitä isoäiti luki joskus aapiskukosta. Kiusaus ei ole pelkästään lapsen vika, vaan taitaa perimmäinen syy olla siellä lapsenteko-osastolla, eli kun on p*skat vanhemmat.
^ tarkoitin siis kiusaavaa lasta.
Tunnut luulevan, että mitä eriskummallisemmaksi maailma menee niin sen paremmaksi se muuttuu.
Millä ihmeen propagandalla, ja aivopesty :) Propagandaa on mielestäni se, ettei näitä seksuaalisesti poikkevia saa arvostella ollenkaan, muuten olet rasisti. Ja kumminkin aina näiden ilmiöiden klikit ovat aina itse niitä rasistisimpia.
Mieti vähän; kaverit tunkevat peniksensä toisen peräaukkoon rakkauden osoituksena :) Sieltähän piti vain tulla mainitsemaasi p*ska. Voi kun herttaista.
Ja naiset tunkevat muoviesineitä toistensa jalkojenväliin. Ihanaa :) Eiks ne vois samalla vetäistä sieltä niitä muovinukkeja ja leikkiä sit kotia.
Antakaa niille lapsia kun eivät muuten voi saada! Paljon lapsia, että voivat leikkiä isää ja äitiä.
Mihin unohtui se tärkeä etävanhempi? Siis se, jonka piti näyttää se toinen puoli, ja jonka piti olla tärkeä lapsen kehityksen kannalta.
Mites se lapsenteko, propagandaa? Taas mennään lapsen kustannuksella perse edellä puuhun ja laitetaan ne kaikkein heikoimmat kärsimään.
Totuushan on, että jos näin mentäis eteenpäin niin ihmiskunta kuolis sukupuuttoon.
itse "hieman" sekaisin. Kun homoista ja lesboista ensimmäisenä tulee mieleen se seksi ja miten ne sitä harrastaa. Tiedoksi: kaikki homot ei pidä peppuseksistä ja aika moni heteromies sen sijaan siitä pitää ja haluaa sitä naiseltaan. Onko oikein että heillä sitten on lapsia? Ja näitä homo/lesboparien lapsia mahdollisesti kiusataan nimenomaan siksi koska näiden kiusaajien vanhemmat ovat ahdasmielisiä idiootteja. Ja turha enää nykymaailmassa väittää että homous on luonnotonta, vai onko ne (vähintään) n. 1500 muutakin eläinlajia luonnottomia kun niiden parissa esiintyy homoseksuaalisuutta? (tästä oli juttua esim. tieteen kuvalehdessä) Mitäs jos vaan tulisit sieltä tynnyristä ulos, homotkin uskaltaa nykyään jo sieltä kaapistaan tulla. Niin, ja ennenkuin alat minua haukkua, niin ihan hetero itse olen.
Onneksi homous on vain vakava sairaus, josta voi kyllä parantua.
Ei juma...ei oo totta että jotkut OIKEESTI ajattelee näinkin ahdasmielisesti vielä 2000-luvulla...!!!
"Voi niitä vanhoja hyviä aijkoja ko poijjat ol poikii ja tyttöi ne vua riijas..."
Näillä mennään vai...?!? Ei teille ahdasmielisille ole enää tilaa tämänpäivän yhteiskunnassa... Miettikääs sitä...:)
Normaaleista seksileikeistä pitäviä on vieläkin huomattavasti enemmän kuin teitä peppuseksimiehiä :)
Ja kyllä se perseseksi homoista mieleen tulee, ihan syystä.
Mites maistuu homoille AIDS?
Aika metkaa että aina joku heittää ton 2000-luvun. Mitä väliä sillä on?
Ei kaikkien pidä pitää tai hyväksyä homoja eikä lesboja olematta silti mitenkään ahdasmielinen :) Oli sitten 2- tai 3000 luku.
Ne on vaan niin kuvottavan näköisiä kimpassa.
Aivan varmasti se Päiväkoti, joka mainostaa seksuaalisesti poikkeavilla hoitajilla, menee alta aikayksikön konkkaan. On tää niin vapaa maa :D
Hyvin oot kuitenkin perehtynyt heidän mieltymyksiinsä!
Siinä oli just se viisaus siulta: mies ja nainen voivat saada lapsia ihan normaalin yhdynnän kautta mutta noi epäseksuaalit ei. Juu nou...
Kyl ne homot eläimetkin katsotaan poikkeaviksi lajinsa parissa, ei koko lajia. Jos nyt ymmärrät mitä tarkoitan....
Ihminen on eläin. Eläimen tarkoitus on jatkaa sukuaan. Ei onnistu perspanolla. Homous ei ole luonnollista vaan poikkeama. Tiedä sitten voiko luokitella sairaudeksi. Itse rinnastaisin lähinnä kehitysvammaisuuteen. Jotkut rajat ihmisen 'viisaudella' pitäisi olla. Maalaisjärjellä pitäisi saada ajatella asioita. Mutta kun ei niin ei. Onneksi en ole enää 50 vuoden päästä näkemässä mitä kaikkea ihminen suuressa viisaudessaan on keksinyt.
Tätä menoa pedofiilitkin saa muutaman vuoden kuluttua erityisaseman ja heidän touhunsa laillistetaan.
Jos eläimilläkin homoseksuaalinen käytös on yleistä, niin silloinhan se on luonnollista. Ja ei taida sukupuutto uhata (valitettavasti) ihmistä, vaikka homoja olisi enemmän. Onneksi nykyään homous ei ole sairaus tai laitonta muualla kuin sellaisissa maissa missä muutenkin ollaan ajassa 500 vuotta jäljessä. Muuttakaa johonkin sellaiseen arabi tai afrikan maahan, niin päästään teistäkin. Teillä sitä vikaa on enemmän pääkopassa kuin homoilla. Olkoonkin että onhan homoissakin yhtälailla sairaita kuin heteroissa. Tuskin tunnette yhtään homoa, mutta se takaa sen että voitte rauhassa vaan asua siellä tynnyrissä mielipiteinenne. Jo se osoittaa ihmisten sairauden täällä että heti aletaan puhumaan perspanoista tai jopa pedofiliasta. Omassa pääkopassa silloin tosiaan viiraa jos näin ajattelee.
...HOMO !!!!
joo kyllähän nykyään kaikki on paremmin kun joka asiaa pitäis suvaita niin pirusti ja erilaisuus on valttia ja muutenkin lellitään ja lällitään kaikkia pennuista lähtien.eipä tainnu kakskytä vuotta sitten olla kouluampumisia ja pahoinvoivia nuoria tähänmalliin kuin nykyään.saas nähä mitä meininki on taas kahdenkymmenen vuodenpäästä kun kuri ja normaali maalaisjärki häviää sukupuuttoon koska pitää olla niin perkeleen kansainvälistä ja yltiösuvaitsevaa.sillon varmaan saa mennä lampaitten kans naimisiin koska pitää olla suvaitsevainen kato ihmisellä on oikeus rakastua eläimeen..nojoo,ei mulla ole homopareja vastaan mitään mutta en nyt ehkä lapsia niille antais.kiusausta ne lapset kokee 100%varmuudella jossainvaiheessa elämäänsä ja jokainenhantuon ymmärtää mitä nuoresta tulee jos sitä kiusataan oikein olan takaa,ei ainakaan henkisesti tervettä yksilöä.siinävaiheessa on ihan sama vaikka kuinka rakastavat vanhemmat on jos muu elämä on tuskaa..tai oikeastaan ihan sama mulle mitä kukin tekee,ei vaikuta minun elämään eikä palkkaan paskanvertaa,ajatellaan vain omaa persausta niinkun nykyään on tapana
Tuskin homot ja lesbot mitään erikoiskohtelua ovat edes vaatimassa, ainoastaan tasa-arvoista. Ja se ei valitettavasti toteudu vielä nykypäivänäkään. Siinä olet oikeassa että se on poikkeavuus, mutta se tulee jo syntymässä. Eli kasvatuksella ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Eli ei niistä homoparien lapsista tule yhtään sen todennäköisemmin homoja kuin niistä heteroparien lapsista. Johan sen jo järkikin sanoo, muutenhan homoja ei olisi ollenkaan, koska todennäköisesti kaikkien homojen vanhemmat kuitenkin ovat heteroita (tai bissejä) Ja se että niitä homoparien lapsia kiusattaisiin, johtuu tosiaan ihan vaan siitä että niiden heteroparien lapset on kasvatettu kieroon ja ne kiusaavat kaikkia jotka on jotenkin erilaisia (ulkonäöltään tms) Ja kyllähän se vaan on tosiasia että aika monella lapsella olisi parempi elämä jos saisivat elää jonkun toisiaan ja lastaan rakastavan homo/lesboparin luona, kuin sen heteroparin jotka ryyppää tai muuten ei ole kiinnostunut lapsestaan. Ja koska ne homot joutuisivat adoptoimaan sen lapsen, niin siinä selvitetään aika tarkkaan ovatko sopivia vanhempia. Toisin kuin ne heterot saa panna toisiaan miten sattuu ja saavat jälkeläisiä ja ei ole mitään takuita huolehtiiko ne niistä. Ja edelleenkin, jotain vikaa on oltava päässä jos rinnastaa homoseksuaalisuuden eläimiin sekaantumiseen tai pedofiiliaan. Kerron nyt sitten senkin miksi (koska ette näköjään käsitä) Homosuhteissa kun on molemmat osapuolet omasta vapaasta tahdostaan, toisin kuin jossain eläimiin sekaantumisessa. Turhaa tässä kai on enempää asiasta keskustella, koska jotkut vaan asuu mieluummin siellä tynnyrissä.
Tasa-arvosta juurikin on kyse mutta kenen, lapsien vai homojen? Lapsia yritetään suojella nälänhädältä, lapsiprostituutiolta, pedofiileilta jne. mutta sitten tässä asiassa ollaan tekemässä jotain ihan muuta poikkeavien ehdoilla. Homojen pitäisi kyllä ensin sisäistää oma poikkeavuutensa ja hyväksyä se, oppia OIKEASTI elämään sen kanssa. Sen sijaan pidetään suurta melua, halutaan erityisoikeuksia jne. Kyllä se niin vaan on, että poikkeava on poikkeava. Ei se paskakaan mansikalta maistu vaikka lakikirjassa niin sanottaisiin.
ole koskaan tavannut yhtään homoa, saati heidän lapsiaan. Niin, kyllä heillä myös niitä lapsia on, ehkä ei biologisesti kuin toisen osapuolen, mutta molemmat niitä kasvattaa. Voisit sitten mennä kysymään näiltä lapsilta ovatko onnellisia. Veikkaan että ihan yhtä onnellisia ovat kuin heteroperheiden lapset. Lapsille kun homous ei ole niin suuri asia kuin aikuisille. Vaan heille tärkeintä on että kotona on joku joka välittää. Viis siitä mitä sukupuolta ne vanhemmat edustaa. Ihan täyttä puppua on ne väitteet että lapsi olisi jotenkin hämillään tästä. Kyllä ne tenavat tajuaa että yleensä perheessä on äiti ja isä, mutta voi olla myös toisin. (onhan monessa perheessäkin vain se äiti tai isä) Aikuiset vaan aliarvio lapsia hyvinkin usein. Homofoobiset ihmiset vaahtoaa asiasta josta ne ei mitään tiedä, eivät edes tunne yleensä yhtään homoa. Toivon totisesti ettei teillä ole yhtään lasta, heitä kävisi sääliksi. Viis siitä että olisi heterovanhemmat, jos niillä ei ole järkeä päässä.
eikä se sinun sanoma ole se totuus, vaikka itse oletkin sitä mieltä. En minäkään pidä typeristä ihmisistä, mutta silti niitä on vaan siedettävä.
Pitäisi poistaa koko hiton sukupuolisidonnaisuus parisuhdelaista. Mitä hiton väliä sillä on, mitä sukupuolia aikuiset ihmiset liitoissaan edustavat.
Pidän vain molemmista sukupuolista. Olen suvaitsevainen. Pidän lapsista ja huolehdin jos yksinäisen lapsen näen vaeltelevan itkien prisman käytävillä tai kaupungilla tai ihan missä vain. Näin valitettavasti kaikki eivät tee. Tekisi mieli mennä kysymään etteikö sydämeen koske, kun voit noin vain kävellä ohi vaikka näet ettei lapsella ole kaikki hyvin.
Mitä merkitystä kenestä kiinnostun??
Kumpaan veisitte lapsenne?
Hetero- vai homo/lesbo-omistus.
Olkaa nyt sit edistyksellisiä, onhan jo 2000-luku!
Niin, sitä minäkin. Ei kukaan halua lapsistaan poikkevia, millään tavalla.
Eikä kukaan lapsi halua vanhemmistaan poikkevia, millään tavalla.
Muistakaa se, te aikuiset, 2ooo-luvun vapaamieliset ihmiset!
"Jokainen vois miettiä että veisikö lapsiaan sellaiseen päiväkotiin, jota pitää homopari tai lesbopari. Vuoden jokaisena päivänä kunnes lapsi menee kouluun. Miltä tuntuisi?" kysyit.
Kun tietää, etteivät homot ja lesbot ole pedofiileja sen enempää kuin heterotkaan ja ko. päiväkotia pitävät muuten olisivat maineeltaan moitteettomia ja ammattinsa osaavia ihmisiä, niin ei tuntuisi miltään erityiseltä.
Sinä kerrot vain omista peloistasi. Kiusattu on milloin mistäkin, se vähenee tiedon myötä.
Samaa sukupuolta olevien parien kasvattamissa lapsissa, joita on jo aikuisia, ei ole havaittu mitään normaalista poikkeavaa.
Sinä sen sijaan pelkäisit tulisiko lapsistasi homoja tai lesboja tai mit sit lieneekään.
Kukaan lapsi ei halua millään tapaa poikkeavia aikuisia, ja kukaan aikuinen ei halua millään tavalla poikkeavia lapsia. Usko vaan huviksesi. Et edes sinä :)
"Samaa sukupuolta".... Hyvä kun lohdutit, luulin olevani jotenkin poikkeava!
Voisitko lopuksi kertoa,että mitä merkkiä nämä pedofiilit on?
Tuskin sinun tarvitsee huolehtia toisten peloista, tutkiskele omiasi.
Muihin juttuihisi saat vastauksen vaikka Wkipediasta. Sitä sivistyy, kun ottaa asioista selvää. Lukeminen ja lukemansa pohtiminen kannattaa aina.
Hyvää ja vapaata kesää niin homoille kuin heteroillekin ja etenkin heidän lapsilleen, sekä omille että adoptoiduille.
Mieluummin luen jonkin muun alan julkaisuja.
Mutta mitä tohon muuhun juttuusi vastaisi, niin valitsen tämän repliikin: Riittää kun pitää vain silmänsä auki.
Mie voisin pari lespoa adoptoida. Kahtelisin niijen touhuja ja runkkaisin. Ja jos vaikka pääsis mukaan touhuihin. Perkele ois se komiaa nussia kahta lespotyttöö samanaikaisesti saatana
mistä nämä paikalliset lesbot hankkii omansa, eli Thaimaasta. Sieltä kun saa mitä vaan. Ja halvalla.
Miks Janilla on kaks isää?......................................kysyy pikku poika isältä kun tulee kaverin synttäreiltä..
Miten sie pikkupojalle selität jos Janin kotona on nainen, joka ei ole Janin äiti mutta on Janin isän vaimo ja Janin "äiti"? - Ei se sen monmutkaisempaa ole. Lapset eivät ole ennkkoluuloisia, jos heitä ei siihen opeta.
Kun ne lapset näkee naapurissa ja sen naapurissa ja sen naapurissa..., että siellä on mies ja nainen. Ei kaksi miestä, ei kaksi naista. Ja olet aivan oikeassa "lapset eivät ole ennakkoluuloisia", mutta on niillä silmät päässä.
Nyt menit kyllä puihin!
en oo ennkkoluulonen....
enkä oo savosta ..enkä etsi kesä hommoo...ei oo rahat loppu..
kyl on monmutkaista...
"Kun ne lapset näkee naapurissa ja sen naapurissa ja sen naapurissa..., että siellä on mies ja nainen..."
Joo, ja sitten jossain onkin vain yksi nainen tai mies lapsineen tai kaksi miestä tai kaksi naista lapsineen. Lapsi oppii, että niinpä onkin ja että se on aivan luonnollista ja luontevaa, sellainen maailma on. Ja vielä että maailmassa on monenlaisia ja erilaisia ihmisiä mutta kaikki ovat tasa-arvoisia. Kaunista, sivistynyttä ja humaania, eikö?
En mene nykyään enää puihin kuin ehkä vihaista sonnia tai koiraa pakoon, joka on vakuuttunut omasta asiastaan.
mistä näitä lapsia tulee,kun pekka panee mattia peppuun..tai naapurin tanja laittaa merjaa..
onhan se ihan luonnollista kun mies ja mies tai nainen ja nainen makaa yhdessä..
ei tarvi leikkiä enää naapurin tytön kanssa ´´lääkäri´´leikkiä,voi ihan luonnollisesti leikkiä naapurin pekan kanssa..