Tästä tulee sentimentaalinen valitus. Mutta kun olen niin yksin. Minulla ei enää ole kertakaikkiaan ketään läheisiä ihmisiä. Elää kapeutuu kovasti kun moniin paikkoihin ei tee mieli lähteä yksin - en mennyt esim. Maailma kylässä -tapahtumaan enkä mene Prideillekaan. Yksin olo vaan korostuisi kun kaikki muut jonkun kanssa tai isommassa porukassa.
Minulla on kyllä ollut kumppani (itse asiassa kolme pitkää suhdetta yli 5v.) ja ystäviäkin, mutta enää ei ole. Työtoverit ovat kivoja ja tulen heidän kanssaan hyvin toimeen, mutta ikimaailmassa en haluaisi että he saavat tietää tästä totaalisesta yksinäisyydestä.
En tiedä miten tässä on näin käynyt. On ollut kuolema, ero... Yksi ystävä vain lakkasi pitämästä yhteyttä, yksi taas oli kiinnostunut minusta suhdemielessä ja kun sanoin että minä en tunne samoin niin hän sanoi ettei kestä olla yhteydessä. Osa ystävistä taas oli sittenkin kumppanin ystäviä.
Pahinta on kun koen että minussa täytyy olla vikaa kun olen tällaisessa tilanteessa. Ehkä onkin?
Kaipaisin niiin kovin että joku edes soittaisi tai laittaisi sähköpostia.
Pelkään myös, että hyvät työtoveritkin jotenkin outtaavat minut kohta, ehkä siksi että alan olla liian erikoinen koska olen aina yksin ja omien ajatusten heijastuspinta puuttuu?
Minulla on kyllä ollut kumppani (itse asiassa kolme pitkää suhdetta yli 5v.) ja ystäviäkin, mutta enää ei ole. Työtoverit ovat kivoja ja tulen heidän kanssaan hyvin toimeen, mutta ikimaailmassa en haluaisi että he saavat tietää tästä totaalisesta yksinäisyydestä.
En tiedä miten tässä on näin käynyt. On ollut kuolema, ero... Yksi ystävä vain lakkasi pitämästä yhteyttä, yksi taas oli kiinnostunut minusta suhdemielessä ja kun sanoin että minä en tunne samoin niin hän sanoi ettei kestä olla yhteydessä. Osa ystävistä taas oli sittenkin kumppanin ystäviä.
Pahinta on kun koen että minussa täytyy olla vikaa kun olen tällaisessa tilanteessa. Ehkä onkin?
Kaipaisin niiin kovin että joku edes soittaisi tai laittaisi sähköpostia.
Pelkään myös, että hyvät työtoveritkin jotenkin outtaavat minut kohta, ehkä siksi että alan olla liian erikoinen koska olen aina yksin ja omien ajatusten heijastuspinta puuttuu?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Moikka,
taidan tietää miltä susta tuntuu. Itse olin talvella erittäin yksin, siihen yhdistettynä vielä selkäkipu, ja toisen vanhemman juominen. Ei ollut mitään paikkaa minne mennä ja aina kun selkä antoi myöten ja olisin henkisestikin jaksanut lähteä, niin ei ollut ketään. Nyt onneksi olen löytänyt ystäviä, joiden kanssa vietän aikaa.
Mutta silloin talvella olin niin yksinäinen, että iloitsin jopa ilmoitusvahdin infoviestistä, jossa luki, että hakuasi vastaava ilmoitus on löytynyt.
Mulle saa kirjoitella, en tiedä ikääsi tai muutakaan, mutta juttuseuraa löytyy [email protected]
Voimia sinulle!
mutta olen varma ettei kukaan tule ovikelloasi soittamaan ja sinua ulos seurustelemaan raahaamaan. Ota itse aloite ystävyysasioissa, ehkä joku työkavereistasi olisi mahdollinen?
Kaikki eivät muutenkaan viihdy isoissa seurueissa, vaan keskittyvät yhteen tai kahteen ihmiseen kerrallaan. Tämä sisältää toisaalta riskin ja toisaalta totaalisen yhteen hitsautumisen mahdollisuuden. Myönnän nuorempana sortuneeni tällaiseen, ja jääneeni sitten yhtäkkiä yksin kun ystävät muuttivat pois ja suhteet viilenivät vaikkei kukaan sitä tarkoituksella tehnyt. Nyt olen siitä onnellisessa tilanteessa, että nuruuden kamuni, rakkaat kasvukumppanini ovat taas kiinteä osa elämääni, ja uusiakin tärkeitä ystäviä on yllättäen löytynyt.
Pää pystyyn vaan ihmisten ilmoille! Anna uusille ihmisille mahdollisuus, älä suhtaudu heihin ennakolta varauksella. Voit löytää helmen!
Aika koskettava teksti!
Tee oma profiili ja kirjoittele mulle chat postia. Minäkin lupaan vastailla.
'Ihminen tarvitsee ihmistä'!
Mä tunsin itseni joskus nuorempana muutaman vuoden suhteen päättymisen jälkeen tosi yksinäiseksi ja kyllä siinä helposti käy niin, että tilannetta häpeää ja siitä syyttää itseään ja itsetunto laskee. Olen vähän ujo luonne ja uskoisin, että yksinäisyyteni johtui silloin siitä. Toisaalta, olen ujoudesta huolimatta seurallinen ja puhelias ja sitten löysinkin ystäviä.
Jos haluat vaihtaa ajatuksia, kirjoitella saapi:
[email protected]
Tiedän tuon tunteen.
Laita mulle meiliä, lupaan vastata:
[email protected]
:D
vaan laittaa joku s.posti osote tänne ni mäkin kyllä voin sulle kirjoittaa ja eihän sitä koskaan tiiä jos joku meistä oiskin täällä sellanen kenen kanssa kolahtais yhteen :P
Hei vaan, tiedän miltä sinusta tuntuu.....Itse en ole koskaan seurustellut, joten siitä en tiedä mitään. Mutta tiedän miltä tuntuu olla yksin. Olen saanut olla yksin todella pitkään. Kaverit ovat töissä tai koulussa ja menevät keskenään baariin ja kahville. Minua ei kutsuta ja se satuttaa hyvin paljon.
[email protected] tuossa on minun meseni, lisää jos haluat.....juttelen mielelläni ja tutustun paremmin...^^
hei vaan ja häntä pystyyn! ;)
Moi! Mä kans luulen tajuavani sun tilanteen...pitkän suhteen aikana jäi yhteydenpito kavereihin hieman niukalle... Eron jälkeen olenkin huomannut, että kas kummaa kaikilla on niin omaelämä ja kiirettä ettei kukaan kerkiä näkemään....kun itsellä nyt onkin sitä aikaa...mutta tossa munkin yhteystiedot...jos vaikka löytyisi yhteisiä mielenkiinon aiheita. Aurinkoista alkavaa kesää kuitenkin toivottelen ja tsemppiä arkeen :)
[email protected]
Kiitos teille vastauksista. Kirjoitin pari päivää sitten pitemmän vastauksen mutta jostain syystä nettiavaruus nielaisi sen enkä jaksanut silloin kirjoittaa uutta.
Yksinäisyys on niin monitahoinen juttu, kun uusiin ystäviin yleensä tutustuu entisten kautta, kutsutaan yhteisiin juhliin, joku tulee baarissa samaan pöytään jne. Minä en tällä hetkellä kaipaa niinkään paljoa yhtä tiettyä ystävää (tai tottakai sitäkin) vaan jonkinlaista verkostoa.
Luulen tietäväni miltä sinusta tuntuu. Itsekkin olen kovin yksinäinen. Onneksi minulla kuitenkin on seurustelukumppani. Suuressa kaupungissa on vaikeata tutustua ihmisiin. Tsemppiä sinulle! :)