Hei,
Sunnittelemme matkaa Chileen joulu-tammikuussa ja kysyisin onko kenelläkään lentovinkkejä? Onko todellakin niin, että lennoista saa edelleen pulittaa tuon 1400e per hlö. Se on paljon se!
Toisaalta perillä kyllä odottaa paljon ilmaisia majapaikkoja joten ehkä ei pidä lentojen hinnan kiusata liikaa, muistan vain vasta jostain lukeneeni kun argentiinalainen Suomessa asuja iloitsi lentohintojen tippuneen 300e kriisin myötä, ovatko lennot Chileen siis olleet jopa kalliimmat vai eikä sama näy? :/
Matkalla Chileen
14
2932
Vastaukset
- anz
Chileen saa lentoja mainitsemaasi halvemmallakin. Ajankohta tietenkin vaikuttaa, mutta 1000e/nenä ja vähän allekin lentoja löytynee useimpiin ajankohtiin. Kannattaa kokeilla ihan päivän parin muutoksia lähtö-/paluuaikoihin, jos vain mahdollista. Sillä säästää helposti satasia.
- Puoliksi Chileläinen
kolme vuotta Santiagossa asuneena ja useat kerrat tuota väliä lentäneenä voin todeta että alta tonnilla (ei tosin paljon) pääsee jos on valmis ottamaan lisää välilaskuja ja kentällä odotus aikaa. Kannattaa muistaa että jos menee lomalle ja aikaa on rajoitetusti niin haluaako viettää noin 35 tuntia suuntaansa pelkästään matkustamiseen. Helpoin reitti on ehdottomasti Helsinki-Madrid-Santiago. Itse yleensä käytän lufthansaa ja lennän frankkujen kautta Sao Paoloon sieltä sitteen Santiagoon.
Voin onnitella valitsemastasi matkakohteesta, Chile on ehkä hienoin maa missä olen käynyt. Sieltä löytyy jokaiselle jotain ja hintatasokin on siedettävä vaikkakin Santiagon hienosto osissa kaikki on jo kotimaan hinnoissa.
Hyvää matkaa
T:Mikko - katja
Puoliksi Chileläinen kirjoitti:

T:MikkoKatselin juuri lentoja kahdelle henkilölle ensi tammikuulle ja hinnaksi tuli vajaa 2000€ yhteensä! Liekö kone joka tippui on vaikuttanut näin pian hintoihin. Pari kuukautta sitten kun katsoin niin hinta oli kahdelta henkilöltä melkein 2500€. Ah, kun pääsisi vielä käymään Chilessä, oli aivan huippu matka viimeksi, vuonna 2004, jolloin olin Concepcionissa ystävän luona kolme viikkoa!
- Hantsu 79
katja kirjoitti:
Katselin juuri lentoja kahdelle henkilölle ensi tammikuulle ja hinnaksi tuli vajaa 2000€ yhteensä! Liekö kone joka tippui on vaikuttanut näin pian hintoihin. Pari kuukautta sitten kun katsoin niin hinta oli kahdelta henkilöltä melkein 2500€. Ah, kun pääsisi vielä käymään Chilessä, oli aivan huippu matka viimeksi, vuonna 2004, jolloin olin Concepcionissa ystävän luona kolme viikkoa!
Olemme suunnitelleet reissua Chileen marraskuussa ja silloin lennot aika paljon halvemmat , yht. 2 hlö n. 1700€.
Osaatko sanoa minkä hintaista on majoittua kyseisessä maassa? Ja onko Chilessa helppo liikkua ja millä kulkuneuvoilla?
Kiitoksia jo etukäteen, tuli vähän kysymyksiä... - katja
Hantsu 79 kirjoitti:
Olemme suunnitelleet reissua Chileen marraskuussa ja silloin lennot aika paljon halvemmat , yht. 2 hlö n. 1700€.
Osaatko sanoa minkä hintaista on majoittua kyseisessä maassa? Ja onko Chilessa helppo liikkua ja millä kulkuneuvoilla?
Kiitoksia jo etukäteen, tuli vähän kysymyksiä...Majoituksten hinnoista en osaa kyllä sanoa, koska itse asustelin ystäväni luona. Mutta muuten siellä elinkustannukset tuntuivat edulliselta, kuten ruoka, juoma ja vaatteet. Itsellä oli omaa rahaa v.2004 mukana n.400€ mikä riitti vallan hyvin omiin ostoksiin ja ruokiin siellä. Me liikuimme busseilla jotka oli myös halpoja vaikka matkat olivatkin todella pitkät. Kannattaa kyllä miettiä lentääkö jos aikoo käydä etelä ja pohjoischilessä koska matka bussilla kestää useita päiviä.
- Hantsu 79
katja kirjoitti:
Majoituksten hinnoista en osaa kyllä sanoa, koska itse asustelin ystäväni luona. Mutta muuten siellä elinkustannukset tuntuivat edulliselta, kuten ruoka, juoma ja vaatteet. Itsellä oli omaa rahaa v.2004 mukana n.400€ mikä riitti vallan hyvin omiin ostoksiin ja ruokiin siellä. Me liikuimme busseilla jotka oli myös halpoja vaikka matkat olivatkin todella pitkät. Kannattaa kyllä miettiä lentääkö jos aikoo käydä etelä ja pohjoischilessä koska matka bussilla kestää useita päiviä.
Kiitokset kovasti vastauksistasi, niistä oli paljon apua!Eli ei kuin tutkimaan lentoja maan sisällä. Osaatko lentofirmoista heittää mitään vinkkiä?
Ja mikä on mielestäsi chilessä ihan must paikka? Entäs olitko Santiagossa ja viihtyykö siellä pidempään?
Kiitokset taas! - Hantsu 79
Puoliksi Chileläinen kirjoitti:
kolme vuotta Santiagossa asuneena ja useat kerrat tuota väliä lentäneenä voin todeta että alta tonnilla (ei tosin paljon) pääsee jos on valmis ottamaan lisää välilaskuja ja kentällä odotus aikaa. Kannattaa muistaa että jos menee lomalle ja aikaa on rajoitetusti niin haluaako viettää noin 35 tuntia suuntaansa pelkästään matkustamiseen. Helpoin reitti on ehdottomasti Helsinki-Madrid-Santiago. Itse yleensä käytän lufthansaa ja lennän frankkujen kautta Sao Paoloon sieltä sitteen Santiagoon.
Voin onnitella valitsemastasi matkakohteesta, Chile on ehkä hienoin maa missä olen käynyt. Sieltä löytyy jokaiselle jotain ja hintatasokin on siedettävä vaikkakin Santiagon hienosto osissa kaikki on jo kotimaan hinnoissa.
Hyvää matkaa
T:MikkoOsaatko antaa neuvoja Chilen sisäisistä lentofirmoista ja lippukäytännöistä? Entäs juna? Onko niillä helppo ja nopea liikkua paikasta toiseen?
- katja
Hantsu 79 kirjoitti:
Kiitokset kovasti vastauksistasi, niistä oli paljon apua!Eli ei kuin tutkimaan lentoja maan sisällä. Osaatko lentofirmoista heittää mitään vinkkiä?
Ja mikä on mielestäsi chilessä ihan must paikka? Entäs olitko Santiagossa ja viihtyykö siellä pidempään?
Kiitokset taas!Tiedän ainakin http://www.lan.com. Ja voit yrittää googlettaa myös flights south america, tulee paljon linkkejä ja vinkkejä. http://www.viajeporchile.cl/vers_eng/transporte/buses.htm Tuossa linkissä on bussiasiaa, kuten myös tässä http://www.gochile.cl/info/xporte/bus.asp
Itse ei oltu juurikaan Santiagossa, koska ystäväni asuu Concepcionissa, keski Chilessä jossa olimme suurimman osan ajasta. Jonkin verran teimme retkiä keski chilessä. Loppulomasta menimme Vina del Mariin ja valparaisoon, jotka ovat lähellä Santiagoa. Tykkäsin kovasti näistä kaupungeista. Sitten jos haluaa käydä pohjois Chilessä niin kannattaa kuulemma käydä Atacaman aavikolla! - jepjepjep
Hantsu 79 kirjoitti:
Osaatko antaa neuvoja Chilen sisäisistä lentofirmoista ja lippukäytännöistä? Entäs juna? Onko niillä helppo ja nopea liikkua paikasta toiseen?
pidemmät matkat kannattaa tosiaan mennä lentäen, bussi todella hidas vaikka niitä tosin menee jatkuvasti joka suuntaan. Itse menin santiagosta pohjoiseen san pedro de atacamaan bussilla (Turbus), matka muistaakseni hieman yli 1000km, kesto 24h. Hinta tosin ei ollut kuin muutaman kympin ja lippuja myytiin mm. santiagon metroasemilla (Turbus ja Pullman yleisimmät firmat). Toisen reissun tein etelään Puerto Monttiin (n. 1000km) lentämällä, hinta n. 70€ meno-paluu Lan:ilta. Liput sai ostettua netistä. Muitakin lentofirmoja on mutta lan suosituin ja luotetuin. Junat kulkevat chilessä huonosti, ainoastaan 'vähän matkaa' santiagosta etelään.
Tosiaankin Santiagon lisäksi kannattaa käydä myös Valparaisossa. Chilessä on vaikka mitä nähtävää esim. etelän järvialue los lagos ja vielä eteläisempi patagonia ja torres del paine- luonnonpuisto (chilen kesällä). Pohjoisessa atacaman autiomaa, sieltä voi tehdä retkiä vaikkapa geysireille tai bolivian suolajärville. - Hantsu 79
jepjepjep kirjoitti:
pidemmät matkat kannattaa tosiaan mennä lentäen, bussi todella hidas vaikka niitä tosin menee jatkuvasti joka suuntaan. Itse menin santiagosta pohjoiseen san pedro de atacamaan bussilla (Turbus), matka muistaakseni hieman yli 1000km, kesto 24h. Hinta tosin ei ollut kuin muutaman kympin ja lippuja myytiin mm. santiagon metroasemilla (Turbus ja Pullman yleisimmät firmat). Toisen reissun tein etelään Puerto Monttiin (n. 1000km) lentämällä, hinta n. 70€ meno-paluu Lan:ilta. Liput sai ostettua netistä. Muitakin lentofirmoja on mutta lan suosituin ja luotetuin. Junat kulkevat chilessä huonosti, ainoastaan 'vähän matkaa' santiagosta etelään.
Tosiaankin Santiagon lisäksi kannattaa käydä myös Valparaisossa. Chilessä on vaikka mitä nähtävää esim. etelän järvialue los lagos ja vielä eteläisempi patagonia ja torres del paine- luonnonpuisto (chilen kesällä). Pohjoisessa atacaman autiomaa, sieltä voi tehdä retkiä vaikkapa geysireille tai bolivian suolajärville.Kiitoksia kovasti kattavista neuvoista!! Kyllä me sinne Chileen liput varataan!
- katjuska1983
Hantsu 79 kirjoitti:
Kiitoksia kovasti kattavista neuvoista!! Kyllä me sinne Chileen liput varataan!
Koska olette lähdössä? Ja kuinka pitkäksi aikaa? Voi että kun rupesi nyt itsellä polttamaan tuo Chilen matka päässä, että takaisin ois päästävä. Saisin pari viikkoa lomaa tammi-helmikuun vaihteeseen, mutta riittääköhän kaksi viikkoa?!
- Hantsu 79
katjuska1983 kirjoitti:

Vastaus hiukan kesti..
Olemme suunnitelleet, että lähtisimme reissuun noin kuukaudeksi Chileen. Matkalla käydään myös Riossa muutama pv. - katjuska1983
Hantsu 79 kirjoitti:
Vastaus hiukan kesti..
Olemme suunnitelleet, että lähtisimme reissuun noin kuukaudeksi Chileen. Matkalla käydään myös Riossa muutama pv.Kertoilehan jos käyt vielä täällä, että mitä kaikkea teette siellä ja missä paikoissa ajattelitte käydä? Voi kun pääsis itsekin tammi-helmikuun vaihteessa Chileen! :)
- Hantsu 79
katjuska1983 kirjoitti:
Kertoilehan jos käyt vielä täällä, että mitä kaikkea teette siellä ja missä paikoissa ajattelitte käydä? Voi kun pääsis itsekin tammi-helmikuun vaihteessa Chileen! :)
Joo tarkoituksena olis mennä eka Santiago de Chileen ja sieltä sitten lentäen etelään Punta Arenasiin katsomaan pingviinejä, jäätiköitä ja kansallispuistoihin patikoimaan ja sitten vähän ylemmäs kalastelemaan, en kyllä minä...ja sitten loppusuunnitelmat onkin auki, ehkä takas Santiagon korkeudelle, jos siellä olis vähän lämpimämpää, kuin etelässä. Lennot onnistuttiin saamaan 900€/hlö- HELSINKI-PARIISI- CHILE, sitten hintaan sisältyy Rio- Pariisi - Helsinki. Rioon lennetään Urugualaisella Plunalla, 179€ /hlö 20 dollaria per laukku.
osaako joku auttaa autonvuokraus asiassa?!!Onko turvallista ajella ja onko mahdollista ajaa Punta Arenasista(etelästä) takaisin phjoiseen päin, joku 1000km ylemmäs- millaiset tiet menee siellä etelässä?
Nyt täytyy vihdoin alkaa suunnitelemaan hiukkasen enemmän tuota reissua:)Jee enää noin kuukausi matkaan!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123810MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782017Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5441617Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851288Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671087Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798