tetaan niin kovasti vainajan erinomaisuutta.
`Kuollut ihminen on hyvä ihminen.`` Tosi hyvä.`
`Kuollut ihminen on hyvä ihminen.`` Tosi hyvä.`
ärsyttävää
kun hautajaisissa hehku-
13189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
sitä hautajaisissa aleta vainajaa haukkumaan ja pahalla muistelemaan. Omaisilla on surunsa. Ihminen on lopullisesti poistunut.
Puolustuskyvyttömyys muissakin tilanteissa..
heikommat ihmiset eivät jaksa itseään kovin hanakasti puolustaa. Ihmisten välittäminen toisistaan on pieniä asioita. Tehkäämme niitä toisilemme.
voi haukkuakaan, se nyt oisi ainakin..
hiukka vähemmän sitä kehumista. joteskin aikuismaisemmin ja asiallisemmin. mahoton kehuminen menee överiks.
Ymmärrän keskustelun avaajaa, olisi pitänyt "vainajan" eläessä ehkä auttaa, eikä jälkeen päin vain ????, kun ei mitään kuitenkaan ole tehty.
Voihan sitä erinomaisuutta hehkuttaa, siitähän voi saada vaikka omaa mielenrauhaa, tuskin vainajalle enää apua.
"Kuollut (vanha) ihminen on hyvä ihminen.`` Tosi hyvä.`".
Niin kai se menee yhteiskunnankin näkökulmasta katsottuna, meitä tarpeettomia (tosi tarpeellisia ) priorisoidaan, ollaan muka riippakivinä tässä yhteiskunnassa.
kaan kiitettyä, kehuttua vainajaa tämän eläessä, mutta hautajaisissa tämä tuntuu olevan aivan erikoisen erinomainen ollut. Tiesiköhän vainaja sitä eläessään? No hyvä kun edes nyt sanottiin. :) Jotennii koomista. tragikoomista.
yleinen tapa. Ihmisillä on paljon kummempiakin tapoja.
Olisipa erityisen omituista, jos arkun ääressä alettaisiin pitämään ilkeilysaarnoja.
Kuolleista ei saa puhua pahaa, sanotaan, joten, on kai tyydyttävä puhumaan hyvää.
Enpä muuta, kuin kehua, ole kuullut syntymäpäiväpuheissakaan.
.
hautajaisissa ja muistotilaisuuksissa, joissa olen ollut, ei ole mitenkään ylenpalttisesti kehuttu edesmennyttä. Ei kertaakaan ole tullut kiusallista tunnetta, saati ärsyttänyt.
Aikoinaan meiltä omaisilta pappi hieman kyseli etukäteen "toivomuksia", ja myös millainen äitimme oli, mitä harrasti jne. Halusi kai varmistaa, ettei tulisi mitään kiusallista tunnetta kenellekään tai peräti asiavirhettä.
Muistotilaisuudessa äitini asunnossa poikani piti ehkä minuutin kestävän puheen, jonka sisältö oli suunnilleen, että vaikka meitä kaikkia yhdistävä rakas ihminen, mummi, äiti, ystävä, on nyt poissa, niin pidetään me edelleen yhtä, eikä etäännytä toisistamme. Ei mitään hehkutuksia.
Ehkä joskus vieraat pitävät kohteliaana omaisia kohtaan edesmenneen ylistämistä?
Teillä oli asiat järjestyksessä.
Myös "mediassa" alkaa usein ihmisen kuoleman jälkeen ylistys niistä saavutuksista, joista olisi voinut palkita jo ihmistä hänen elinaikanaan.
Lainaus Eino Leinoa:
Aurinkolaulu
Näin lauloin ma kuolleelle äidillein
ja äiti mun ymmärsi heti.
Hän painoi suukkosen otsallein
ja sylihinsä mun veti:
»Ken uskovi toteen, ken unelmaan,
viis siitä, kun täysin sa uskot vaan,
sun uskos se suurin on totuutes –
usko, poikani, unehes!»
järjestyksestä.
Muistuu kyllä mieleen muutamia taiteilijoita, jotka todella olisivat ansainneet sen kuolemansa jälkeisen arvostuksen jo eläessään. Ja rahatkin. Tosin usein vasta taiteilijan kuolema on nostanut hänen teostensa arvoa, rahallistakin.
Minusta tuo Aurinkolaulun alku on hieno, olen kai vähän unelmoivaa sorttia.
Myös tästä kohdasta pidän:
Me kaikki olemme laivalla
ja kynnämme suurta merta.
Me synnyimme tänne vaivalla,
ja vaivalla kuolemme kerta.
Mut se mikä niiden on välillä,
se olkohon lämpöä, lempeä.
Kas, yössä kun yhteen sattuu kaks,
käy kulkukin helpommaks.
Ja hyvähän se tunnetuin ? kohtakin on.
ymmärrystä. Kun näkee kuolinilmoituksessa, Rakkaamme sitä ja tätä, ja tietää millainen piru oli eläissään, vähempikin hehkutus riittää.
Ei tarvi rumasti puhua, vaan turhat höpinät pois.
On ihan eri tuomioistuin joka ne synnit pesee puhtaaksi, jos pesee.
Kun koko pienikylä tietää, tuntee, miksi liioittelu?
Kirjoitustasi ei haluttu ymmärtää oikein, niin ulkokultaisia oli vastaukset.
kuin ei milloinkaan. Itse yritän muistaa lähimmäisiäni heidän eläessään. Hautajaisissa voisimme vähän ottaa mallia sellaisista kulttuureista, joissa ajatellaan asioita vainajan näkökulmasta. Iloitaan siitä, että on päässyt pois. Itse järjestin mieheni hautajaiset toivoa antavaksi, ei kovin synkkiä virsiä esim. Henkilöt, jotka puhuivat muistotilaisuudessa, puhuivat kauniisti miehestäni. Sanat olivat mielestäni totta. Itse aloin melko pian ajatella asioita mieheni näkökulmasta. Esim. sitä, että hän pääsi nopeasti pois eikä tarvinnut kärsiä kipua kauaa. Lienee oma selviytymiskeino.