Istuskelin kapakassa ja ryyppäsin suruuni. Pari viikkoa aikaisemmin minulle oli tullut bänät tyttöystäväni Tuijan kanssa. Tai oikeammin hän oli kiivaan riidan jälkeen lähtenyt toisen jätkän matkaan tästä samasta ravintolasta, enkä sen jälkeen ollut saanut häneen mitään yhteyttä yrityksistäni huolimatta.
Tuulaa ei näkynyt, mutta jossain vaiheessa iltaa pöytääni istahti vanhempi naishenkilö. Molemmilla oli jonkun verran pohjia, joten juttu alkoi luistaa sujuvasti. Hän esittäytyi Seijaksi, ja kertoi että hänen miesystävänsä oli ukkojen kanssa mökillä ryyppäämässä, eikä häntä ollut huvittanut lähteä sinne piiaksi. Tilasimme lisää juotavaa ja kerroin myös omat murheeni.
Niinkuin aina hyvässä seurassa, aika menee lentäen ja valomerkin jälkeen Seija ehdotti että voisin tulla yömyssylle hänen luokseen "mutta ei sitten mitään muuta". Eipä minulla ollut mitään sen parempaakaan tekemistä, joten suostuin ja lupasin pitää housut jalassa.
Seija asui aika lähellä, joten kävelimme hänen luokseen. Hän asui pienessä yksiössä jossa ei ollut juuri muita huonekaluja kuin kirjahylly, pöytä, pari tuolia ja parisänky. Loput tavarat olivat kuulemma jääneet avioerossa hänen ex-miehelleen. Olutta ja vähän kirkasta kuitenkin löytyi joita naukkailimme keskustelun lomassa. Jossain vaiheessa olin ilmeisesti torkahtanut, koska Seija ravisteli minua hereille ja kehotti menemään sänkyyn. Tottelin kehoitusta. Riisuuduin kalsareilleni ja kömmin parisängyn seinän puolelle. Hetken päästä tunsin myös Seijan kömpivän viereeni.
Olin jo melkein unessa kun tunsin Seijan käden vatsallani. Siitä se valui hitaasti alaspäin alushousujeni sisään ja edelleen kaluni ympärille. "Ei sitten mitään muuta" kaikui mielessäni kun Seijan käsi runkkasi kaluani, joka reagoi naisen kosketukseen niinkuin pitääkin. Käännyin ja vein käteni hänen reidelleen. Seija ei vastustellut kun hitaasti hivutin kättäni reiden sisäpintaa pitkin hänen jalkoväliinsä. No niin, paljas tussuhan se siellä ja ihan märkänä, totesin mielessäni. Kierähdin Seijan jalkojen väliin ja upotin kaluni hänen sisäänsä.
Heräsin siihen kun jotain kylmää osui paljaalle vatsalleni. Pomppasin sängystä ylös, tartuin ojennettuun kaljapulloon ja lähdin etsimään vessaa. Olo oli krapulainen ja aivoni jauhoivat tyhjää. Jonkun aikaa parantelin vessassa oloani ja illan tapahtumatkin alkoivat muistua mieleen. Pienessä morkkiksessa palasin olohuoneeseen jossa asunnon emäntä parhaillaan touhusi tiskipöydän ääressä. Seijahan sen nimi taisi olla? Hänellä oli päällään punainen, lähes läpinäkyvä yöpaita joka juuri ja juuri ulottui "vesirajaan" ja paljasti ettei sen alla ollut mitään.
Kuinka vanha hän olikaan? Hänen täytyi olla ainakin viidenkymmenen, eli meikäläistä lähes kolkyt vuotta vanhempi. Tunsin nolostuvani, mutta miksi? Siksikö että olin päätynyt mutsini ikäisen naisen kanssa sänkyyn, vai siksi että olin todennäköisesti sammunut kesken panon? Joka tapauksessa minua panetti ja Seijan asu oli vähintäänkin provosoiva. Mitä väliä, ajattelin, eihän tätä kukaan saa tietää. Ja aikuisia ihmisiähän tässä kumpikin oltiin.
Kävelin Seijan taakse ja kiedoin kädet hänen ympärilleen. Hän ei sanonut mitään kun puristin toisella kädellä hänen rintaansa ja vein toiden käteni hänen vatsalleen. Annoin käteni liukua hitaasti alaspäin yöpaina helmalle ja siitä edelleen karvaiselle häpykummulle. Edelleenkään Seija ei estellyt kun liutin kättäni hänen jalkoväliinsä, ja hetken hänen pilluaan hierottuani tunsin hänen kostuvan. Tunsin kiihkoni kasvavan, nostin hänet vatsalleen tiskipöydälle ja työnnyin hänen sisäänsä. Nain häntä pitkin, hitain vedoin kunnes tunsin etten voinut enää pidätellä. Junttasin pari kertaa kunnolla pohjaan asti ja laskin siemeneni sisään. Huohotimme hetken aikaa yhdessä, kunnes Seija kysyi haluaisinko kahvia. Irtauduin hänestä ja istahdin pöydän ääreen.
Taisimme molemmat olla aika noloina, joten kahvia juodessamme juttelimme niitä näitä, kunnes Seija totesi että minun olisi ehkä aika lähteä. Olin samaa mieltä ja aloin pukeutumaan. Seija saatteli minut ovelle, ja hetken mielijohteesta kumarruin antamaan hänelle pusun. Seija vastasi suudelmaani ja hetken aikaa suutelimme toisiamme kiihkeästi samalla kun käteni vielä kerran vaeltelivat hänen yöpaina peittämällä vartalollaan. Tunsin kuinka halumme alkoi taas kasvamaan, joten pakottauduin irtautumaan Seijasta. Minun oli tosiaankin viisainta lähteä. Hyvästelin Seijan ja suuntasin kohti kotia vähintäänkin sekavin ajatuksin.
Eka kerta vanhemman naisen kaa
Rattoboy
0
15636
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.704878Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.103320Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j172545Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.561633- 471556
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441316- 931249
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.217995Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.68942IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra51855