Arvottomat hehtaarit

D-D

Metsämaan käyttäminen yhdyskuntarakenteen tarpeita palvelemaan,esimerkiksi rakennettaessa uusia johtoalueita on pois metsätalouskäytöstä.

Mykyinen käytäntö maanslunastus- ja korvaus menettelyssä pohjautuu rakennuslain 161 §

"Maankäyttö- ja rakennuslain 161 pykälä:
Yhdyskuntateknisten laitteiden sijoittaminen
Kiinteistön omistaja ja haltija on velvollinen sallimaan yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevan johdon sijoittamisen omistamalleen tai hallitsemalleen alueelle, jollei sijoittamista muutoin voida järjestää tyydyttävästi ja kohtuullisin kustannuksin. Sama koskee johtoihin liittyviä vähäisiä laitteita, rakennelmia ja laitoksia. Johtoa tai muuta laitetta ei saa rakentaa niin, että vaikeutetaan alueen kaavoitusta tai kaavan toteuttamista. Jollei sijoittamisesta ole sovittu kiinteistön omistajan ja haltijan kanssa, sijoittamisesta päättää kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Sijoittamisesta päätettäessä on kiinnitettävä huomiota siihen, ettei kiinteistölle aiheuteta tarpeetonta haittaa.
Kiinteistön omistajalla ja haltijalla on oikeus saada korvaus 1 momentissa tarkoitetun johdon tai muun laitteen sijoittamisesta aiheutuvasta haitasta ja vahingosta. Jollei korvauksesta sovita, asia ratkaistaan lunastuslain mukaisessa järjestyksessä."

siinä kaikki lyhykäisyydessään.


Maanomistajan edunvalvonta on kuitattu sanoin "ettei kiineteistölle aiheuteta tarpeetonta haittaa........ja ..on oikeus saada korvaus haitasta ja vahingosta.


Korvausperusteet ovat aiemmin nähtävästi kuuluneet "yhteisen edun nimissä määrätyin perustein"-korvauskäytäntöön,mikä on ollut kansantaloudelliseti järkevää silloin kun sähköyhtiöt toimivat yleishyödyllisin periaattein eikä niiltä edellyttetty voittoa.


Entäs nyt,kun energia- ja verkkoyhtiöt ovat liikelaitoksia ja niiden on tarkoitus tuottaa omistajilleen voittoa?

Onko maanomistajan edelleen taivuttava yleishyödyllisin perustein määrättyihin korvauksiin ja pakkolunastuksiin näiden vanhojen käytäntöjen perusteilla ?

Mielestäni ei ja vielä kerran ei.

2

402

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tämä...

      ole mikään mutu-asia,noudatetaan lakia vaan.

      • D-D

        ...eikä sitä ole päivitetty,koska kansalaisten etuja valvoo viranomaiset ja metsänomistajan etua samoin viranomaiset,eikä kummallakaan ole interessiä tarttua sellaiseen asiaan joka parantaisi omaisuudensuojaa juuri tässä korvausmenettelyasiassa.

        Laki on siis vuodelta 1958 ja sen täytyy olla aikanaan hyvin laadittu,koska sitä ei ole ollut tarvetta muuttaa Kekkosen kuoltua.

        Laki kattaa edelleen kauppalat,maalaiskunnat ja muut kummajaiset jotka muuten ovat lakanneet olemasta näinä "yhteisön etua" edustavina osapuolina sosialisoinnissa.

        http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1958/19580370

        Sähköyhtiöt ja varsinkin se osa yhtiöistä joka hallinnoi ja vastaa sähköverkon ylläpidosta voitaisiin aivanhyvin astetta vuokralaisen asemaan suhteessa maanomistajaan,jolloin vuokra määräytyisi normaalin markkinaehtoisen hinnoittelun mukaan.

        Avojohtolinja pienentää vähimmillään metsäpinta-alaa 10% / ha ja estää metsätalouden harjoittamisen perinteisellä tavalla.


        Muistaakseni Järvi-Suomen MHy yritti taannoin hakea muutosta lakiin meidän muiden munattomien puolesta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      18
      3863
    2. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      3561
    3. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      485
      1845
    4. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      139
      1604
    5. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      149
      1551
    6. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      577
      1473
    7. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      217
      1427
    8. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      113
      1375
    9. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      49
      1109
    10. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      75
      1065
    Aihe