Cheetan elämänkerta
Tarzan-elokuvien tähti tarinoi
”Olin mustasukkainen Janelle Tarzanista”
Minä Cheeta, omaelämänkerta, suom. Marja Helanen-Ahtola,
WSOY 2009
”Ajoimme Beverly Hillsiin, ja Johnny jakoi kanssani perunalastunsa ja jutteli minulle koko matkan. – Näetkös?
Los Angeles Country Club, missä pelaan golfia. Ja tuossa on
North Wilshire…”…
Minä Cheeta on taitavasti tehty kirja, jopa niin taitavasti, että
Cheetan ajatukset on kirjattu ”ihmismäisesti” ja kirjan kirjoittaja tuntuu tutkineen tarkkaan Cheetan ”historian” aina Afrikan viidakoista Hollywoodin seurapiirielämään. Pari vuotta sitten,
kun kirjan kirjoittamista tarjottiin Richard D Rosenille, mies
aloitti tutkimustyön ja joutui toteamaan, että legenda on kasvanut ulos raameistaan. Jopa Cheetan oletettu korkea ikä osoittautui
epäilyksen arvoiseksi.
Sinänsä kirja tarjoaa melkoisen makoisaa irvailua Hollywoodin
tähdistä, joiden elämää, jopa bylsimistä, Cheeta seurailee aitiopaikalta. Joskus apina tosin päätyy tuumaamaan, että apinan
päivät olivat kuvausten välillä yksitoikkoisia, sisälsivät odottelua
häkissä ja masturboitia.
Cheetah analysoi mm. Johnny Weissmullerin naisia melkoisella
asiantuntemuksella ja apinan onnistuu kuvata myös lapsuutensa
ja nuoruutensa kuvioita Afrikan sydämessä mielenkiintoisesti.
Hommassa on kyllä vähän sellainen maku, että Cheeta ei erityisesti sureksi eläinten hyötykäyttöä tai kohtaloita, paremminkin ihannoi elämäänsä ja unohtaa ne monet elokuvien
ex-tähdet jotka päätyivät uransa jälkeen koe-eläimiksi.
Kirja ei kuitenkaan ole lapsille tarkoitettu opus herttaisesta
apinasta, vaan melkoisen aikuismainen toteutukseltaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.