Olen saanut 20kk tuomion, josta lusin puolet. Nuorena 20-vuotiaana olin kiinni pikkutuomion näpistyksestä. Ja nyt sitten tuli tämmöinen tuomio, syytä en kerro, mistä tuli. Jokatapauksessa ansaitsen tuomioni. Tahdon hiukan tiedustella tuosta valvotusta koevapaudesta, johon voi päästä 6-kuukautta aikaisemmin siviiliä. Eli ensiviikolla menen Turun saramäkeen. Yritän sieltä avolaitokseen, mieluiten vanajalle. Osaako kukaan sanoa mahdollisuuksiani? Olen täysin päihteetön. Tupakoin kuitenkin jonkun verran. Avolaitokselta yritän siihen valvottuun koevapauteen. Olen valmis menemään töihin tai opiskelemaan.
Toivon hyviä vastauksia, joista olisi apua.
Toivon hyviä vastauksia, joista olisi apua.
Vastaukset 11
Vanhimmat
2000-luvulla ei Suomessa ole yksikään ihminen ollut vankilassa pelkästä näpistyksestä.
Siitä ei saa kuin sakkoa!
Olin 18v ja sain törkeästä varkaudesta 1 vuoden vankeutta. Ennen oli paljon kovemmat rangaistukset. Nykyisin akuisen täytyy tehtailla rikoksia saadaksen vuoden. Esimerkkinä tämä sarjamurhista epäilty 58 vuotias nainen. Hän sai 5 kk törkeästä varkaudesta, ehdollisena.
Kaverini oli murtautunut suurehkoon tavarataloon, jääden rysän päältä kiinni. Olin katsomassa oikedenkäyntiä. Suurin riita oikessalissa tuolloin oli, saako hän maksuttoman oikeudenkäynnin, ja avustaja valtion varoista palkkion. Ei saanut.
Kaverini sai sakkoja tuosta yrityksestä.
2000-luvulla ei myöskään ole tapahtunut minun näpistyksenikään. Eikä nykyinen tuomioni ole näpistyksestä.
Kiitos sinulle joka neuvoit koevapaus asioissa. Kysyn vielä semmoista, kun sanoit että hae kurssi/opiskelu paikka avovankilan läheltä siellä ollessasi. Jos ei tiedä niin hyvin siellä alueella olevia kurssi paikkoja, niin ehdottavatko he itse, että tämmöiseen olisi mahdollisuus päästä, jos olisi itsellä haluja. Kertovatko avovankilassa mitä kannattaisi tehdä, jotta olisi hyvät mahdollisuudet koevapauteen?
Ei ole kukaan ollut kiinni pelkästä näpistyksestä. Ei myöskään edes 70-luvulla.
Miksi sinä valehtelet?
näytät työntävän lusikkasi joka soppaan.
Tässä topikis taas juttu luistaa raiteille jonne se ei kuulu ollenkaan.
Elikkä jos ja kun kerran sulla on jo nyt selvillä se mihin pyrit vankeustuomiosi aikana, niin helpoimmalla pääset siten että valmistelet jo ennen linnaan menoa asioitasi.
Voithan kävellä oman kuntasi ( tai sen missä oleskelet) Työvoimatoimistoon ja sieltä katsella eri vaihtoehtoja koulutukseen. Tosin netistähän kaiken tiedon saat.
Silloin kun saat tiedon siitä tuomion täytäntöönpanon ajankohdasta, niin voit tietysti laittaa netin kautta kurssihakemuksia niihin oppilaitoksiin jotka olisivat sen avotalon läheisyydessä jonne pyrit.
Se että jätät kurssihakemuksen etukäteen ei sido kuitenkaan sinua mihinkään, mutta siitä on hyötyä avotaloon hakeutuessa kun liitteeksi tulee esim. hyväksytty oppilaitokseen.
Voit ja kannattaa hakea moneen eri oppilaitokseen / linjalle.
Onhan sellainenkin kuin kriminaalihuolto, vai onko senkin nimi muuttunut. Tuon kautta saa paremmin tietoa kuin palstalla huhuilemalla tai netistä yleensä. Kukaan ei ole aloittajalta urkkinut mistä on saanut rangaistuksen, mutta kun minusta tutntuu, että kyseessä on keksitty juttu.
Kannattaa vähän silmäillä tätä palstaa kaikki ei ole Sulo.s satua täällä joskus tänne eksyy kysyviä.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8164596
Varastin nuorena vaateliikkeestä ja siitä tuli 2kk tuomio. En tiedä historiaa onko muut saanu näpistyksestä tuomiota, eikä mua sinänsä kiinnostaakaan. Antakaa olla etin muualta neuvoa, kun täältä kyseenalaistaan kaikkea.
Onhan täällä palsta huuhaa, jonne voi valehdella jos siihen on tarvis. Minä en usko juttujasi. Näpistys ja varkaus on rikosnimikkeenä täysin eri asia. Joten se siitä!
heti ihmistä valehtelijaksi, jos ei ole varma asiastaan.
Saattaahan olla että ko. henkilö on "näpistänyt" jotain arvokasta, mutta tuomio on tullut varkaudesta. Kaikille oikeus- ja lakitermit eivät ole kovinkaan selkeitä.
Yksi mahdollisuus myöskin, että saanut sakon näpistyksestä ja se muunnettu myöhemmin vankeudeksi maksamatta jättämisen takia.
Sama joka aloittaa kanssa itselleen vastaa.