Pahoinpitelyä

Pastori poltti päreensä
Rippileirillä nuoria kurittanut seurakuntapastori tuomittiin sakkoihin, kertoo Ilta-Sanomat.

RAIVOKOHTAUS RIPPILEIRILLÄ Seurakuntapastori tuomittiin sakkoihin kolmesta pahoinpitelystä, vaaran aiheuttamisesta sekä liikennerikkomuksesta. Rikokset tapahtuivat Mäntän seurakunnan omistamassa Eskolan leirikeskuksessa kesällä 2007.
- Ilmeisesti pastorilta vain pettivät hermot, laamanni Olavi Leppämäki kommentoi tapausta Ilta-Sanomille.

Jämsän käräjäoikeus määräsi eilen kokeneelle seurakuntapastorille 80 päiväsakkoa. Miespappi syyllistyi kolmeen pahoinpitelyyn, vaaran aiheuttamiseen sekä liikennerikkomukseen.
Rikokset tapahtuivat Mäntän seurakunnan omistamassa Eskolan leirikeskuksessa kesällä 2007.
Teki suupesun, tarttui kurkusta, Kaikki kolme pahoinpitelyn uhria olivat 14-vuotiaita.
Yhdelle nuorista pastori teki suupesun. Pastori heitti nestemäistä saippuaa pojan naamalle ja yritti tunkea saippuaa tämän suuhun. Ennen pesua pastori tarttui poikaa kauluksesta ja retuutti pojan lavuaarille.
Toista poikaa pastori tarttui kiinni kurkusta ja niskasta. Tämän jälkeen hän löi poikaa kepillä vatsaan ja jalkaan. Tyttöä pastori puristi niskasta. Lisäksi pastori oli ajaa kahden nuoren päälle autolla.
Nuorilla tai heidän vanhemmillaan ei ollut korvausvaatimuksia pastorille.
- Taisi pastorin perhana laskeutua nuorten kanssa samalla aaltopituudelle leikkimään. Kakarat osaavat kyllä halutessaan ärsyttää. Harmi vaan, että tämä meni niin pitkälle, yhden nuoren isä kommentoi tapausta Ilta-Sanomille.

Selitteli käytöstään väsymyksellä

Rippileiri jouduttiin keskeyttämään etuajassa. Tilanne rauhoittui vasta kun paikalle soitettiin vartijat ja poliisit.


IL
6699
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos kerran riparilla on noin pimeetä porukkaa niin mä en sinne mene.

Äänestä
  • Luulet varmaan oikeestikin, että kaikilla ripareilla on tuollaista... -.-

    Äänestä

Olisi voinut sattua missä vain.
Jos jo Helsingin kaduilla nuori teekkari alkaa huutaa 15 vuotiaille kiroilusta niin ei tämä mitenkään yllätä.

Äänestä

Ja vaan sakkoihin, kun tuollaiset pitää panna linnaan ja pois viralta!

Lapsiparoilla on elinikäinen trauma ja yksi joutuu maksamaan vain sakkorahoja valtiolle. Törkeää!!!

Äänestä
  • Mä olen vanhempien kannalla. Meissä teineissä osa on kauheita mulkeroita ja olisin varmaan pappina tehnyt saman... Enkä usko, että mikään niskasta/kauluksesta tarttuminen aiheuttaa traumoja... tahtovat vain huomiota...

    Kyllä papinkin pitäisi pystyä hallitsemaan itsensä, mutta joskus sellaiset päätä aukovat mulkerot vain alkavat yksinkertaisesti vituttamaan.

    Eikä teidän ateistienkaan kannata yhtään jeesustella, pappikin on vain ihminen... sitä paitsi, tuo on kyllä aika mukava vastine niille protuleirin itsetyydytys/seksikokemus lappusille, jotka piti täyttää...

    Harmittaa, kun vanhemmat PAKOTTIVAT sinne: "Jos sä haluat jonnekkin leirille toisten kanssa, sä et kyllä mene minnekkään aivopestäväksi!! Palvot vielä tullessas jotakin puuta tuossa pihalla!"

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Totuudentuoja33 kirjoitti:

Pastori poltti päreensä
Rippileirillä nuoria kurittanut seurakuntapastori tuomittiin sakkoihin, kertoo Ilta-Sanomat.

RAIVOKOHTAUS RIPPILEIRILLÄ Seurakuntapastori tuomittiin sakkoihin kolmesta pahoinpitelystä, vaaran aiheuttamisesta sekä liikennerikkomuksesta. Rikokset tapahtuivat Mäntän seurakunnan omistamassa Eskolan leirikeskuksessa kesällä 2007.
- Ilmeisesti pastorilta vain pettivät hermot, laamanni Olavi Leppämäki kommentoi tapausta Ilta-Sanomille.

Jämsän käräjäoikeus määräsi eilen kokeneelle seurakuntapastorille 80 päiväsakkoa. Miespappi syyllistyi kolmeen pahoinpitelyyn, vaaran aiheuttamiseen sekä liikennerikkomukseen.
Rikokset tapahtuivat Mäntän seurakunnan omistamassa Eskolan leirikeskuksessa kesällä 2007.
Teki suupesun, tarttui kurkusta, Kaikki kolme pahoinpitelyn uhria olivat 14-vuotiaita.
Yhdelle nuorista pastori teki suupesun. Pastori heitti nestemäistä saippuaa pojan naamalle ja yritti tunkea saippuaa tämän suuhun. Ennen pesua pastori tarttui poikaa kauluksesta ja retuutti pojan lavuaarille.
Toista poikaa pastori tarttui kiinni kurkusta ja niskasta. Tämän jälkeen hän löi poikaa kepillä vatsaan ja jalkaan. Tyttöä pastori puristi niskasta. Lisäksi pastori oli ajaa kahden nuoren päälle autolla.
Nuorilla tai heidän vanhemmillaan ei ollut korvausvaatimuksia pastorille.
- Taisi pastorin perhana laskeutua nuorten kanssa samalla aaltopituudelle leikkimään. Kakarat osaavat kyllä halutessaan ärsyttää. Harmi vaan, että tämä meni niin pitkälle, yhden nuoren isä kommentoi tapausta Ilta-Sanomille.

Selitteli käytöstään väsymyksellä

Rippileiri jouduttiin keskeyttämään etuajassa. Tilanne rauhoittui vasta kun paikalle soitettiin vartijat ja poliisit.


IL

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu