Pahin painajainen

Olin silloin noin 15-vuotias.
Nyt olen jo 17, mutta vieläkin muistan, kun näin sisareni ensikerran.
Hän oli 13-vuotias ja minusta hän kuulosti pikku tytöltä, jonka isä ja minun rakas äitini aikoivat mennä naimisiin.
Silloin oli juhannuksen alkuviikko ja äitini oli seurustellut vuoden sen miehen kanssa.
En ollut ikinä nähnyt tyttöä, eikä hän ollut nähnyt minua. En edes halunnut nähdä koko likkaa.

Palailin ongelta lähi järveltä kaverini kanssa ja kotipihassa odotti yllätys.
Äitini seisoi parhaimmissaan mustan volvon vieressä ja huusi minulle:
"Tule käymään! Erika on täällä!"
En tajunnut mistä hän höpötti ennen kuin tyttö astui ulos autosta.
Musta nahkatakki kiilsi, vaaleat hiukset oli kammattu tasaisille saparoille ja tummansiniset farkut myötäilivät jalkoja.
Muistan sen hetken paremmin kuin seuraavat kaksi vuotta, mutta se näky ja tunne sekoittivat minut lopullisesti.
Oli yhtä painajaista seurata, kun äiti meni vihille ja omasta unelma vaimostani tuli sisareni.
2405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ajattele pahinta painajaistasi ja kerro se kymmenellä.
aivan niin, bush saatetaan valita toisellekkin kaudelle.

Äänestä
  • Siinä ollaan jo lähellä minun pahinta painajaistani.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


M.L.E. kirjoitti:

Olin silloin noin 15-vuotias.
Nyt olen jo 17, mutta vieläkin muistan, kun näin sisareni ensikerran.
Hän oli 13-vuotias ja minusta hän kuulosti pikku tytöltä, jonka isä ja minun rakas äitini aikoivat mennä naimisiin.
Silloin oli juhannuksen alkuviikko ja äitini oli seurustellut vuoden sen miehen kanssa.
En ollut ikinä nähnyt tyttöä, eikä hän ollut nähnyt minua. En edes halunnut nähdä koko likkaa.

Palailin ongelta lähi järveltä kaverini kanssa ja kotipihassa odotti yllätys.
Äitini seisoi parhaimmissaan mustan volvon vieressä ja huusi minulle:
"Tule käymään! Erika on täällä!"
En tajunnut mistä hän höpötti ennen kuin tyttö astui ulos autosta.
Musta nahkatakki kiilsi, vaaleat hiukset oli kammattu tasaisille saparoille ja tummansiniset farkut myötäilivät jalkoja.
Muistan sen hetken paremmin kuin seuraavat kaksi vuotta, mutta se näky ja tunne sekoittivat minut lopullisesti.
Oli yhtä painajaista seurata, kun äiti meni vihille ja omasta unelma vaimostani tuli sisareni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu