harmi

Harmillista olin kiinnostunut nuorempana tästä alasta olin myös työssä tällä alalla. Jäi todella kaunis ihana tunne siitä. Pääsin opiskelemaan alaa. Ajattelin koulutuksen olevan todella hyvä mutta petyin väsähdin ja olin raivoissani siitä. Keräsin ja ajattelin myös itse asioita ja melkeinpä koin ajatukseni jopa paremmiksi kuin meille opetettiin. Työharjoitteluissa petyin vielä enemmän. Ruusuiset kuvani ihanasta hoitotyöstä murskaantuivat. Opiskelin alan loppuun ja olin työelämässäkin. Työpaikoissa aina oli niin paljon kiusaa että vaihdoin toiselle alalle. Jälkeen kävin myös terapian. Ehkä joskus minäkin pääsen toteuttamaan unelmaani melkein täydellisessä hoitoalan työpaikassa jossa me kaikki olemme eduksemme.
0147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


HARMILLISTA kirjoitti:

Harmillista olin kiinnostunut nuorempana tästä alasta olin myös työssä tällä alalla. Jäi todella kaunis ihana tunne siitä. Pääsin opiskelemaan alaa. Ajattelin koulutuksen olevan todella hyvä mutta petyin väsähdin ja olin raivoissani siitä. Keräsin ja ajattelin myös itse asioita ja melkeinpä koin ajatukseni jopa paremmiksi kuin meille opetettiin. Työharjoitteluissa petyin vielä enemmän. Ruusuiset kuvani ihanasta hoitotyöstä murskaantuivat. Opiskelin alan loppuun ja olin työelämässäkin. Työpaikoissa aina oli niin paljon kiusaa että vaihdoin toiselle alalle. Jälkeen kävin myös terapian. Ehkä joskus minäkin pääsen toteuttamaan unelmaani melkein täydellisessä hoitoalan työpaikassa jossa me kaikki olemme eduksemme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu