Into to west

TUo kappale on aivan ihana, sitä kuunnellessa tulee aina haikea olo ja alkaa itkettää.Olenko yliherkkä vai onko muitakin? May it be on myös kaunis laulu. OLkoot muut mitä mieltä tahansa mutta minusta kirja sekä elokuvat aivan upeita.Kaikista surullinen olo tuli kirjan lopussa kun Sam sanoi "kotona ollaan!". Kirja todella hyvä ja kannattaa lukea. Siitä käy myös enemmän ilmi kuin elokuvasta keskimaasta. Ja kannattaa lukea ehdottomasti liitteet.NO sitten elokuvat minusta ne aivan upeasti toteutettu, musiikki,lavastukset ja kaikki.Jokainen elokuva yhtä ihana. Kun kävin kuninkaan paluun katsomassa itkin varmaan koko loppu ajan ,ärsytty teatterissa se kun jotkut idjootit vain puhuivat siellä eikä olleet hiljaa!En tajua niitä joiden pitää tulla tänne haukkumaan et elokuva ihan paska tai koko Taru Sormusten herrasta, miksi edes vaivaituvat koko palstalle jos kerran niin inhoavat.Nyt tuon Taru Sormusten herrasta luettua kun nyt olen siirtynyt lukemaan hobitti on kiva vaihteeksi lukea kevyempää luettavaa siis kun hobitti paljon mukavampi, taru sormusten herrasta niin surullinen ja raskas mutta silti ihana. Olisi kiva nähdä tuosta Hobitista elokuvakin.=) Täytyy kyllä myöntää että sekä kirja että elokuva on paras lukemani ja näkemäni, yleensä ei mikään tempaa noin mukaansa, enkä yleensä ala itkemään mistään kirjasta pelkästään.Ne jotka ei lukenut kirjaa suosittelen todella sekä myös Hobittia=)! eipä muuta..
9628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Varmasti monet ihmiset minut mukaanlukien saavat kyyneleitä silmiinsä elokuvia katsellessa. Ja oliko sulla kiirekin tuota kirjoittaessasi kun verbit puuttuvat lauseista? Oikeinkirjoitus kunniaan!

Äänestä
  • tiedoksi vaan että varmaan jokaisessa tekstissäni ainakin yksi virhe, yläasteelta alkaen aina tuommoisia tyhmiä virheitä, joten aina äikässä hankaluuksia. ei ollut kiire vaan kirjoitan aina vahingossa noin lisään saman sana 2kertaa, ehkä olen jotenkin kirjoitustaidoton? kaikki eivät voi olla täydellisiä.

    Äänestä

Et ole ainoa haikea =) Mä myös otan tsh:n jotenki hirveen vakavasti ja henkilökohtasesti,monien mielestä siinä ei edes ole mitään järkeä. Se Into the West on todella kaunis, kuten koko Kuninkaan Paluu-soundtrack, ihan tippa linssissä saa välillä sitä kuunnella. Itkin kirjaa lukiessakin niin,että kirjani sivut on edelleen sieltä täältä kyynelistä ryppyiset =DDD Ja luin kirjan siis jo vuosia sitten, ennenkuin elokuvista kukaan tiesi mitään. Ja elokuvia katsoessa itkin myös, Kuninkaan Paluussa varmaan noin 60% koko elokuvan kestosta,välillä ilosta,välillä pelosta,välillä surusta. =) Enkä ymmärrä niitä jotka ei saa TSH:sta mitään tunne-elämyksiä, jotka vaan tulee hihittämään leffateatteriin. Se on vaan hyvä kun ihmisestä löytyy herkkyyttä. Tätä mieltä olen minä =)

Äänestä
  • ...ei kyllä sen takia, että hihittelin tai muuten käyttäytyisin typerästi leffassa, vaan siksi, että olen vähän panetellyt TSH:ta...ja aika turhaan. Onhan se kuitenkin huomattava, sekä kirjana että elokuvana. Olen lukenut kirjan (tietysti), liitteitään myöten, mutta kolmatta elokuvaa en ole mennyt katsomaan...saatoin tehdä pahan virheen, kaksi ensimmäistä olivat hyviä..=)
    En ehkä ole mikään TSH-fani, mutta annan kyllä mielelläni muiden olla...ja May it be on iiihana kappale!!

    Äänestä

Minustakin TSH on paras kirja jonka olen lukenut, samoin myös paras elokuva- sarja minkä olen nähnyt.
Olen myös liikuttunut monia kertoja lukiessani kirjaa ja katsoessani elokuvia.
Kiitos J.R.R. Tolkienin!!!

Äänestä

... vaan TT:n soundtrackin Samwise the Brave:sta! Onko kohtalontovereita? Siinä biisissä on aivan sanoinkuvaamaton tunnelma, saa tilanteessa kuin tilanteessa minut hiljaiseksi. En ole tosin kolmosen soundtrackia ostanut, kaverit haukkuivat sitä huonoksi. Elokuvissa ei tule musiikkia sen tarkemmin kuunneltua, se on siellä enemmänkin tunteiden tehostaja.
Kirjani olen lukenut ja elokuvat nähnyt, yhdyn valtavirtaan = loisteliasta!

Äänestä

Aivan sama juttu!
Tässä samalla just kuuntelenkin Into The West:iä!
Se on siis niin ihana biisi,kuten May It Be:kin!
Se tosiaankin saa kyynelehtimään!
Varsinkin,kun ajattelee samalla kaikkea sitä,mitä rakastaa.Esim. Mun kohdalla mä AINA ajattelen Orlando Bloom:ia[Jota rakastan koko sydämmestäni],sitä,että LotR-leffoja ei enää tule,tätä mahtavaa musiikkia ja PotC:ia! ^^,
Aika mahtavaa..

Mutta,TSH ON PARAS IKUISESTI!!
Tätä mieltä mä olen EHDOTTOMASTI!
Oon todella onnellinen,että LotR voitti Paras elokuva-kategorian! :)

Tätä en ole keronut kovin monelle,mutta kun lähdin pois leffasta,katsomasta Kuninkaan Paluta,niin itkin!Siis ihan täysillä!
Ikinä ennen en oo itkeny leffan takia,mutta nyt sitten jokin sai itkemään! ;P
Kiitos..

Äänestä
  • PotC-sequeleitä tulee 1 ehkä 2.

    Äänestä

Olen samaa mieltä kanssasi "surullinen".
Mutta tahdon suositella myös Keskeneräisten tarujen kirjaa ja Silmarillionia!!
Nekin on aivan loistavia luku elämyksiä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


surullinen kirjoitti:

TUo kappale on aivan ihana, sitä kuunnellessa tulee aina haikea olo ja alkaa itkettää.Olenko yliherkkä vai onko muitakin? May it be on myös kaunis laulu. OLkoot muut mitä mieltä tahansa mutta minusta kirja sekä elokuvat aivan upeita.Kaikista surullinen olo tuli kirjan lopussa kun Sam sanoi "kotona ollaan!". Kirja todella hyvä ja kannattaa lukea. Siitä käy myös enemmän ilmi kuin elokuvasta keskimaasta. Ja kannattaa lukea ehdottomasti liitteet.NO sitten elokuvat minusta ne aivan upeasti toteutettu, musiikki,lavastukset ja kaikki.Jokainen elokuva yhtä ihana. Kun kävin kuninkaan paluun katsomassa itkin varmaan koko loppu ajan ,ärsytty teatterissa se kun jotkut idjootit vain puhuivat siellä eikä olleet hiljaa!En tajua niitä joiden pitää tulla tänne haukkumaan et elokuva ihan paska tai koko Taru Sormusten herrasta, miksi edes vaivaituvat koko palstalle jos kerran niin inhoavat.Nyt tuon Taru Sormusten herrasta luettua kun nyt olen siirtynyt lukemaan hobitti on kiva vaihteeksi lukea kevyempää luettavaa siis kun hobitti paljon mukavampi, taru sormusten herrasta niin surullinen ja raskas mutta silti ihana. Olisi kiva nähdä tuosta Hobitista elokuvakin.=) Täytyy kyllä myöntää että sekä kirja että elokuva on paras lukemani ja näkemäni, yleensä ei mikään tempaa noin mukaansa, enkä yleensä ala itkemään mistään kirjasta pelkästään.Ne jotka ei lukenut kirjaa suosittelen todella sekä myös Hobittia=)! eipä muuta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu