Talousassistentin palkkatoive

Haluaisin kuulla hieman mielipiteitä, mikä on kohtuullinen palkkatoive talousassistentille, jonka työtehtävin kuuluu myyntireskontran hoito (myös vientilaskutus), ostoreskontra sekä puhelinvaihteen hoitaminen. Monissa paikoissa on esitetti että 1800 - 1900€/kk olisi keskipalkka vastaavista tehtävistä, mutta koska minulla on jo vuosia työkokemusta vastaavista tehtävistä niin voiko esittää toiveeksi 2500€? Onko kohtuuton? Esimerkiksi Monsterin palkkalaskuri kuitenkin antaa keskiarvoksi 2800€...
51268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

2500 e kuulostaa kohtuulliselta. Kirjanpitäjänä voisit pyytää 2800 e.

Äänestä

Pyytää voi mitä vaan, se on sitten eri asia mitä saa.

Äänestä

Kuulutko Tradenomi HSO Sihteerit ry:hyn, eli oletko siis valmistunut johdon assistentiksi HSO:sta, Heliasta tai HAAGA-HELIAsta? Ammattijärjestöstä saat vähimmäispalkkasuositukset (mustaa valkoisella), sekä palkkatutkimusten tulokset, seuraava julkaistaan elokuussa.

Äänestä

Kyllä toiveesi hieman yläkanttiin esitetyltä kuulostaa. Työtehtävät eivät kuítenkaan ole kovin vaativia, joten palkat pyörivät siinä 2.000 euron kieppeillä. Kirjanpitäjän palkka on sitten enemmän. On vaarallista hinnoitella itsensä ulos jo hakuvaiheessa, mutta tietenkään liian vähääkään ei pidä pyytää. Itse pyytäisin sinuna 2.000 - 2.300. Lykkyä pyttyyn!

Äänestä

Riippuu yrityksestä.
Esittäisin sinuna ehkä toiveen 2400 kieppeillä. 2800 kuulostaa pahasti ylihinnoitellulta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tradenomi työnhaussa kirjoitti:

Haluaisin kuulla hieman mielipiteitä, mikä on kohtuullinen palkkatoive talousassistentille, jonka työtehtävin kuuluu myyntireskontran hoito (myös vientilaskutus), ostoreskontra sekä puhelinvaihteen hoitaminen. Monissa paikoissa on esitetti että 1800 - 1900€/kk olisi keskipalkka vastaavista tehtävistä, mutta koska minulla on jo vuosia työkokemusta vastaavista tehtävistä niin voiko esittää toiveeksi 2500€? Onko kohtuuton? Esimerkiksi Monsterin palkkalaskuri kuitenkin antaa keskiarvoksi 2800€...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu