PMS

Hei!

Kuukautiseni alkoivat 14 vuotiaana. Ne eivät olleet silloin edes kovin kivuliaat, ja myöskin aika niukat. 16 vuotiaana tein abortin, ja sen jälkeen ovat kivut olleet kamalia, ja vuoto runsasta. (on toki tutkittu että mitään paloja ei ole kohtuun jäänyt)

Nyt olen alkanut vasta yhdistää, että aina n. viikkoa ennen kun mensturaatio alkaa, niin minulle tulee luutavasti aivan hirveät PMS oireet. Joskus särkee päätä, mutta pahinta on pahoinvointi, oksettaa, tärisyttää ja paleltaa. Nämä häviävät sitten kun menkkoja on ollut pari päivää/kun ne loppuu.

E-pillereitä (yasminelle) käytin myös ennen kuin tulin raskaaksi, ja silloin ei mitään ongelmaa, mutta abortin jälkeen uudelleen aloitettaessa tuli pillereistä todella huono olo.

Mikä avuksi??
1149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mitä jos hormonitoimintasi on muuttunut ja Yasminellet eivät enää sovi sinulle? Voisit kokeilla vaihtaa merkkiä toiseen tai ehkäisymuotoa toiseen. Itsellä ainakin raskauteni ovat muuttaneet hormonitoimintaani. Ennen minulla oli runsaat kuukautiset ja nykyään niukat (tällä hetkellä toisen raskauteni jälkivuoto ja se on ollut "ei tule-tulee"-luokkaa).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kamalaa kirjoitti:

Hei!

Kuukautiseni alkoivat 14 vuotiaana. Ne eivät olleet silloin edes kovin kivuliaat, ja myöskin aika niukat. 16 vuotiaana tein abortin, ja sen jälkeen ovat kivut olleet kamalia, ja vuoto runsasta. (on toki tutkittu että mitään paloja ei ole kohtuun jäänyt)

Nyt olen alkanut vasta yhdistää, että aina n. viikkoa ennen kun mensturaatio alkaa, niin minulle tulee luutavasti aivan hirveät PMS oireet. Joskus särkee päätä, mutta pahinta on pahoinvointi, oksettaa, tärisyttää ja paleltaa. Nämä häviävät sitten kun menkkoja on ollut pari päivää/kun ne loppuu.

E-pillereitä (yasminelle) käytin myös ennen kuin tulin raskaaksi, ja silloin ei mitään ongelmaa, mutta abortin jälkeen uudelleen aloitettaessa tuli pillereistä todella huono olo.

Mikä avuksi??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu