Tuomarin vastuu

Tuomarin vastuu Oikeuslaitoksen vastuu

http://keskustelu.suomi24.fi/node/8162704/thread
”(…..) Monien oikeusmurhattujen suuri ja raivoisa katkeruus on muuten fakta, joka faktana ei muutu yhtään mihinkään siitä sanonko minä sen vai en sano. Tämä katkeruus on myös osa EOK:n kollektiivista muistia ihan siitä riippumatta myös huomenna ja ylihuomenna, olenko minä silloin edes hengissä. Tätä ei ole muutama tuomari ja muu virkamies ilmeisesti ymmärtänyt, mutta silti lähes kaikki ovat. (….)”
----

”Tätä ei ole muutama tuomari ja muu virkamies ilmeisesti ymmärtänyt, mutta silti lähes kaikki ovat.”

Onko oikeus- ja poliisitoimi näiden muutamien tuomareiden ja virkamiesten kahlitsema sillä tavoin, että koko koneisto toimii heidän sanelemanaan? Kansalaisten turvaksi tarkoitettu väkivaltaan oikeutettu koneisto suunnataankin näiden muutamien tuomareiden ja virkamiesten tahdon mukaisesti kansalaisia vastaan. Ajatus ei ole kaukaa haettu, sillä onhan näilläkin sivuilla ollut luettavissa korkeimpien oikeusvirkamiesten tekemistä suunnitelmallisista rikoksista (valtiosyyttäjä, valtakunnansyyttäjä). Onko heitä saatettu tekemisistään edesvastuuseen? Ja voiko heitä edes saattaa vastuuseen (poliisi tutkii poliisia) ? http://sanomat24.fi/keskustelu/index.php?PHPSESSID=858cc942a8c57f120fb2875cc93d567b&topic=1234.msg8232#msg8232

Oman kummastuttavan lisänsä prosessiin tuo ilmiselvien todisteiden sivuuttaminen. Niiden perusteella syyttäjä olisi voinut jo varhaisessa vaiheessa saman tien todeta "syytön, ei aihetta syytteisiin". Seuraava tapaus. "
0134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Oikeuslaitoksen vastuu kirjoitti:

Tuomarin vastuu Oikeuslaitoksen vastuu

http://keskustelu.suomi24.fi/node/8162704/thread
”(…..) Monien oikeusmurhattujen suuri ja raivoisa katkeruus on muuten fakta, joka faktana ei muutu yhtään mihinkään siitä sanonko minä sen vai en sano. Tämä katkeruus on myös osa EOK:n kollektiivista muistia ihan siitä riippumatta myös huomenna ja ylihuomenna, olenko minä silloin edes hengissä. Tätä ei ole muutama tuomari ja muu virkamies ilmeisesti ymmärtänyt, mutta silti lähes kaikki ovat. (….)”
----

”Tätä ei ole muutama tuomari ja muu virkamies ilmeisesti ymmärtänyt, mutta silti lähes kaikki ovat.”

Onko oikeus- ja poliisitoimi näiden muutamien tuomareiden ja virkamiesten kahlitsema sillä tavoin, että koko koneisto toimii heidän sanelemanaan? Kansalaisten turvaksi tarkoitettu väkivaltaan oikeutettu koneisto suunnataankin näiden muutamien tuomareiden ja virkamiesten tahdon mukaisesti kansalaisia vastaan. Ajatus ei ole kaukaa haettu, sillä onhan näilläkin sivuilla ollut luettavissa korkeimpien oikeusvirkamiesten tekemistä suunnitelmallisista rikoksista (valtiosyyttäjä, valtakunnansyyttäjä). Onko heitä saatettu tekemisistään edesvastuuseen? Ja voiko heitä edes saattaa vastuuseen (poliisi tutkii poliisia) ? http://sanomat24.fi/keskustelu/index.php?PHPSESSID=858cc942a8c57f120fb2875cc93d567b&topic=1234.msg8232#msg8232

Oman kummastuttavan lisänsä prosessiin tuo ilmiselvien todisteiden sivuuttaminen. Niiden perusteella syyttäjä olisi voinut jo varhaisessa vaiheessa saman tien todeta "syytön, ei aihetta syytteisiin". Seuraava tapaus. "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu