tuli kirjotettua pieni tarina tässä yks ilta ja tässä tää nyt ois... voi heittää kommenttiiki! :)
reunalla
Samettisen tumma yö tähtitaivaineen heijastui tytön silmissä hänen nojatessaan viileään ikkunan lasiin. Kalpea kuu loi maahan aavemaisen loistonsa joka sai tytön näyttämään kummitukselta. Tytön, jonka nimi oli Saaga.
"Oletko sinä koskaan ajatellut hypätä reunalta alas?" Sanat jylläsivät Saagan pään sisällä yhä uudestaan ja uudestaan kuin nauhurilta. Vaikka siitähän oli jo vuosi... Saaga katsahti kelloon. puoli kaksitoista... Saaga käveli eteiseen ja solautti kengät jalkaansa. Hän veti takkinsa päälle ja lähti raittiiseen yö ilmaan, Syyskuun hiljaiseen hämyyn. Saaga vaipui jälleen mietteisiinsä.
"Vielä toissa kesällä hän istui tuossa. Hän hymyili ja muisteli sitä miten oli pienenä ajatellut että jos ponnistaa tarpeeksi lujaa sen kiven korkeudelta, pystyy lentämään puunlatvaan. Miten hyvin minä tiesinkään tuon tarinan... Miten hyvin minä muistan kun hän 5 vuotta vanhana ilmoitti tämän silmät kirkkaana. Ei hän itse tajunnut puhuvansa omiaan, ei. Hän ei koskaan olisi voinut valehdella.
Minä muistan kuinka me joka ikisenä talvena ensilumen sataessa mustan paljaalle maalle pyörimme ympyrää pihallamme ja pyydystimme viilenneestä ilmasta valkoisia lumihiutaleita jotka sulivat nopeasti kielelle."
Saagan silmät kimmelsivät oudosti ajatuksien tulvahtaessa tuulen mukana joka puhalsi hänen kapeille kasvoille. Saagan matka jatkui hiljaisena matkana kohti isoa kanavan yli kulkevaa siltaa joka hämärän hiipiessä hohti valoa.
Saagan käsi liukui kaiteessa joka kalisi Saagan hopea sormuksen raapiessa sitä välillä. Saagan katse nauliutui alas veteen.
"Oletko sinä koskaan ajatellut hypätä reunalta alas tuonne jonnekin?" kysyi hän hiljaa silmät punottaen ja turvonneina itkemisestä. Minä katsoin kauhistuneena häntä, ja kyselin suunnitteleeko hän jotain. Hänen katseensa oli suuntautunut ikkunaan ja sen suloiseen kesämaisemaan jossa näkyi kanava." Kanava ei koskaan ole niin kaunis, mitä se nyt on. Se on aivan yhtä kaunis kuin sinäkin, Saaga." Hän katsoi minuun ja hipaisi minun poskeani kädellään hymyillen raukeasti aivan kuin olisi juuri saanut rauhan sydämeensä.
Seuraavana aamuna hänen vuoteensa oli tyhjillään. hän oli poissa."
Saaga nojaa kaiteelta kanavaan, ja pystyy erottamaan pienen kuvajaisen hänestä. Hän pujotti kätensä taskuun ja poimi sieltä kynttilän ja heti sen perään sytkärin. kynttilä syttyi jo pimeään syysyöhön, ja istui siinä koko yön välkehtivän väräjävää valoaan. Saaga käveli laahaavin askelin pitkin katuja kotiin lämmittelemään paleltunutta punaista nenäänsä.
Lämmin kaakao tuoksuu unelmalta Saagan katsoessa ikkunaan. Kanavalla näkyy pienen pieni valopiste.
"Rakastan sinua sisko."
reunalla
Samettisen tumma yö tähtitaivaineen heijastui tytön silmissä hänen nojatessaan viileään ikkunan lasiin. Kalpea kuu loi maahan aavemaisen loistonsa joka sai tytön näyttämään kummitukselta. Tytön, jonka nimi oli Saaga.
"Oletko sinä koskaan ajatellut hypätä reunalta alas?" Sanat jylläsivät Saagan pään sisällä yhä uudestaan ja uudestaan kuin nauhurilta. Vaikka siitähän oli jo vuosi... Saaga katsahti kelloon. puoli kaksitoista... Saaga käveli eteiseen ja solautti kengät jalkaansa. Hän veti takkinsa päälle ja lähti raittiiseen yö ilmaan, Syyskuun hiljaiseen hämyyn. Saaga vaipui jälleen mietteisiinsä.
"Vielä toissa kesällä hän istui tuossa. Hän hymyili ja muisteli sitä miten oli pienenä ajatellut että jos ponnistaa tarpeeksi lujaa sen kiven korkeudelta, pystyy lentämään puunlatvaan. Miten hyvin minä tiesinkään tuon tarinan... Miten hyvin minä muistan kun hän 5 vuotta vanhana ilmoitti tämän silmät kirkkaana. Ei hän itse tajunnut puhuvansa omiaan, ei. Hän ei koskaan olisi voinut valehdella.
Minä muistan kuinka me joka ikisenä talvena ensilumen sataessa mustan paljaalle maalle pyörimme ympyrää pihallamme ja pyydystimme viilenneestä ilmasta valkoisia lumihiutaleita jotka sulivat nopeasti kielelle."
Saagan silmät kimmelsivät oudosti ajatuksien tulvahtaessa tuulen mukana joka puhalsi hänen kapeille kasvoille. Saagan matka jatkui hiljaisena matkana kohti isoa kanavan yli kulkevaa siltaa joka hämärän hiipiessä hohti valoa.
Saagan käsi liukui kaiteessa joka kalisi Saagan hopea sormuksen raapiessa sitä välillä. Saagan katse nauliutui alas veteen.
"Oletko sinä koskaan ajatellut hypätä reunalta alas tuonne jonnekin?" kysyi hän hiljaa silmät punottaen ja turvonneina itkemisestä. Minä katsoin kauhistuneena häntä, ja kyselin suunnitteleeko hän jotain. Hänen katseensa oli suuntautunut ikkunaan ja sen suloiseen kesämaisemaan jossa näkyi kanava." Kanava ei koskaan ole niin kaunis, mitä se nyt on. Se on aivan yhtä kaunis kuin sinäkin, Saaga." Hän katsoi minuun ja hipaisi minun poskeani kädellään hymyillen raukeasti aivan kuin olisi juuri saanut rauhan sydämeensä.
Seuraavana aamuna hänen vuoteensa oli tyhjillään. hän oli poissa."
Saaga nojaa kaiteelta kanavaan, ja pystyy erottamaan pienen kuvajaisen hänestä. Hän pujotti kätensä taskuun ja poimi sieltä kynttilän ja heti sen perään sytkärin. kynttilä syttyi jo pimeään syysyöhön, ja istui siinä koko yön välkehtivän väräjävää valoaan. Saaga käveli laahaavin askelin pitkin katuja kotiin lämmittelemään paleltunutta punaista nenäänsä.
Lämmin kaakao tuoksuu unelmalta Saagan katsoessa ikkunaan. Kanavalla näkyy pienen pieni valopiste.
"Rakastan sinua sisko."
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hiukan kliseinen, mutta söpöllä tavalla.
Oikeasti hauska ajatus, että vertauskuvallisen hautajaiskynttilänkin voi sytyttää sytkärillä. Ei olisi tullut mieleen ihan heti.
Mutta tuota Saaga-nimeä hoetaan tekstissä ihan liikaa, monessa kohdassa sen olisi sujuvasti voinut korvata vaikkapa sanalla hän. Ja lisää pilkunviilausta; yhdyssanavirheet ja muut epäjohdonmukaisuudet hiukan häiritsevät.
[" Kynttilä syttyi jo pimeään syysyöhön, ja istui siinä koko yön välkehtivän väräjävää valoaan." ]Aikamuotoakaan ei ehkä kannata vaihtaa ihan liian kevyesti.
[" Saaga nojaa kaiteelta kanavaan, ja pystyy erottamaan pienen kuvajaisen hänestä. Hän pujotti kätensä taskuun ja poimi..." ]
Kyllä tästä silti ihan kivan saa, älä käsitä minua väärin.
~Rêveuse,
todella väsynyt.
Sekava, outo, kömpelö, mitäänsanomaton. Juoni tai idea oli heikohko, mut ois siitä saanu aikaan huomattavasti paremmankin. Tulee mieleen toka- tai kolmasluokkalaisen aine, jossa yliarvoidaan omat kyvyt ja yritetään liikaa. Tulos on kauhistuttava.
Kannattaa myös kiinnittää huomiota oikeinkirjotukseen. Keskustelupalstoilla, säteissä, tekstiviesteissä se ei oo niin tarkkaa, mut kirjotuksissa ja tarinoissa pelkät jatkuvat kirjotusvirheet voi pilata koko tekstin. Ne kirjotussäännöt on kuitenki niin helpot, että jokainen pystyy ne oppimaan.
Olet valinnut lähes samat lopetussanat kuin minä tuohon yhteen novelliini... =)
Kokonaisuutena aika kiva, pahin moka on ehkä siinä että yrität kuvailla asioita liikaa. Sit lisäks huomasin tämmösen soinnullisen jutun johon yleensä törmää biisejä/runoja kirjoittaessa: "Kalpea kuu loi maahan aavemaisen loistonsa joka sai tytön näyttämään kummitukselta", mun korvaan toi "loi... loistonsa" kuulostaa liian sointuvalta ja siten hämää keskittymistäni. Saman tapaisia juttuja löytyy muistakin kohdista. Kaiken lisäks ehkä se pitäs olla "loi loisteensa...". Mun mielestä toi tytön nimi on aika turha, se ei kuitenkaan liity mitenkään mihinkään eikä tällaisessa tarinassa tarvitse olla mitään nimeä, ehkä voisit yrittää kolmannen persoonan sijaan kertoa tarinan ensimmäisestä, eli minä muodossa.
"Hän veti takkinsa päälle ja lähti raittiiseen yö ilmaan, Syyskuun hiljaiseen hämyyn", en oikein tiedä tuosta sanasta raitis... ja syyskuu kirjotetaan pienellä.
"Vielä toissa kesällä"... toissa kesänä. "sen kiven korkeudelta", mä sanoisin "sen kiven päältä" ja toi asia yhteys valehtelemiseen kappaleen lopussa on lukijalta vähän hukassa.
"Minä muistan kuinka me joka ikisenä talvena ensilumen sataessa mustan paljaalle maalle pyörimme ympyrää pihallamme ja pyydystimme viilenneestä ilmasta valkoisia lumihiutaleita jotka sulivat nopeasti kielelle." Vähän liian kuvaileva ja pitkä virke... laita edes ajatusviiva tai piste "maalle - pyörimme"
--------------------
Saagan silmät kimmelsivät oudosti ajatuksien tulvahtaessa tuulen mukana joka puhalsi hänen kapeille kasvoille. Saagan matka jatkui hiljaisena matkana kohti isoa kanavan yli kulkevaa siltaa joka hämärän hiipiessä hohti valoa.
Saagan käsi liukui kaiteessa joka kalisi Saagan hopea sormuksen raapiessa sitä välillä. Saagan katse nauliutui alas veteen.
------------------------
Saaga sitä ja saaga tätä... liian monta kertaa mainittu tuo nimi... lisäksi "Saagan matka jatkui hiljaisena matkana kohti isoa kanavan yli kulkevaa siltaa joka hämärän hiipiessä hohti valoa. " Mielestäni "matka jatkaui hiljaisena matkana..." kuulostaa vähän hassulta. Samoin "kohtia isoa kanavan yli kulkevaa siltaa" yrittäisin mielummin "kohti isoa siltaa joka kulki yli kanavan". Lisäksi "hämärän hiipiessä" on vähän huono ilmaus kun henkilö on liikkeessä, herättää sekavia ajatuksia.
"Kanava ei koskaan ole niin kaunis, mitä se nyt on."... ole ollut!
Älä nyt säikähdä ku näin pilkun tarkasti kävin tekstisi läpi. Syy on lähinnä siinä että menetin suuren osan tarinasta etäännyttävään kerrontaan. Lisäksi suosittelisin että Saaga muistelisi enemmän siskoaan niin että lukijalle muodostuisi vahvempi side siskoon jolloin kuolema tuntuisi paljon dramaattisemmalta kuin "ai jaa". Eli vaikkapa jättäisit sen "Hän ei koskaan olisi voinut valehdella" pois kyseisestä kappaleesta ja jatkaisit myöhemmin muistelua jostain tapahtumasta joka kuvaisi tuota lapsen viattomuutta ja rehellisyyttä. En mä tällä hetkellä keksi muuta sanottavaa... To the bar --->