Olin nuoremman lapseni kevätjuhlassa eilen. Kaksituntinen pakollinen piina! Mitään ei taaskaan kunnolla nähnyt, eikä kuullut - paitsi yleisön juttelun, pikkusisarusten itkun ja parun sekä koulun parvella (humalaisten?) kannustusjoukkojen möykkäämisen. Ohjelma venyi ja venyi alkeellisten teknisten vaikeuksien ja puhkituttujen "yhteislaulujen" takia. Jos koululla olisi jaksettu panostaa yhteen selkeään, vähän pidempään esitykseen ja ohjattu se kunnolla, se olisi mielestäni ollut parempi vaihtoehto kuin se, että kaikkien halukkaiden annettiin esiintyä vaikkei edellytyksiä juurikaan ole. On ihan kiva periaate, että kaikki saavat kantaa kortensa kekoon, mutta pitääkö sitä periaatetta noudattaa aina, vuodesta toiseen? Rehtorin puheeseen päästyä saattoi vain toivoa, että se olisi ollut lyhyt ja ytimekäs, mutta hänkin aloitti puhumalla ns. lillukanvarsista ennen kuin pääsi asiaan. Ja koskapa juhla oli illalla, ei koulun salissa ole koskaan ollut niin levotonta kuin eilen. Kukaan opettajista ei tehnyt mitään saattaakseen edes yleisön hiljaiseksi, vaan juontotyöt jätettiin kahden koululaisen kontolle. Olisin kaivannut tiukkaa kehotusta "Olkaa hiljaa, kiitos!", että edes jotenkin olisi saanut ohjelmasta selvää. Ensi keväänä en taida jaksaa vaivautua, sääliksi vain käy opettajia, jotka varmasti tekevät ison työn vielä lukukauden päätteeksi ohjelmaa järjestäessään.
Kevätjuhlasta
Nyytikki
6396
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Meillä tänä iltana "juhlat", samanlaista sähellystä on meidänkin koululla ennen ollut kuin aloittaja mainitsee,
siellä PERÄLLÄ= määräys, pitäisi tunti-kaksi, istuskella, eikä mitään kuule, kuin lasten itkua ja miksi vanhempien pitää juhlassa puhua pälpättää. Ja tiedon sain etukäteen, erityisluokan oppilaat eivät mitenkään esiinny juhlassa, ( toivon että menisivät eteen heitteleen voltteja), hyvä sekin kun sain etukäteen tietää, en mene hikiseen, pieneen, juhlasaliin. On muutakin tekemistä.
No voi voi surkeutta! Sellaisia ne juhlat ovat. Vai odotitko jotain oscar-gaalaa. Kyllä tuota narinaa riittä, varo että ei tule krooniseksi.
Lapselle se juhla onkin tärkeä, ei niinkään aikuiselle. Lapselle on tärkeää, että vanhemmat tulevat katsomaan. Toivottavasti et näytä ärtymystäsi hänelle.
Levottomat lapset ovat haasteellisia myös heidän kanssaan työskenteleville.
En käy lapseni juhlissa enää ollenkaan. Siellä on aina kuuma, kauhea tungos ja pikkukakarat huutaa niin ettei mitään esitystä kuule. Mikähän pakko sinne on tuoda niitä alle 2 vuotiaita eivät mitään mistään ymmärrä, vaan meuhkaavat ja kiljuvat. Ensi vuonna on kai mentävä kun ala-aste loppuu ja koulu vaihtuu.
Voi hyvänen aika. Mikä pakko sinne lapsen juhliin on sitten mennä, jos se noin aiheuttaa tuskaa. Laita vaan lapsi yksin menemään sinne, niinhän ne monet muutkin tekevät. Harmi vaan, että lapselle se juhla on niin tärkeä, joten vanhemman välinpitämättömyys varmasti harmittaa. Lapsen juhlahan se on, ei sitä ole ensisijaisesti tarkoitettu vaativille aikuisille.
Aika hölmöä valittaa myös musiikkiesityksistä. Eiköhän se juuri kivointa ole, että esiintyjät saadaan omasta koulusta. Vai jotain maailmanluokan huipputähtien lauluun verrattavia esityksiä sitten odotat?
Ja nämä "puhkitutut yhteislaulut". Voi kuules, kun nämä tutut laulut ovat juuri eniten monesti lasten mieleen.
Mutta älä huoli, et ole asenteidesi kanssa suinkaan yksin. Ei se ole mikään epätavallinen ilmiö, että vanhemmille lasten jutut ovat pakollista piinaa. Välinpitämättömyys ei ole mikään harvinaisuus nykyajan perheissä. Sitten vielä kehdataan ihmetellä, mistä lasten ja nuorten mielenterveysongelmat johtuvat.
Lasten ollessa alakoulussa kävin kaikissa joulu- ja keväjuhlissa ja monenlaista ohjelmaa tuli nähtyä. Mukavinta tietysti oli katsoa oman muksun mukanaoloa mutta muutkin tuli seurattua. Se mitä ei jaksanut ymmärtää oli AIKUISTEN eli siis lasten vanhempien käyttäytyminen: vieruskaverin kanssa rupatellaan niitä näitä, tavallisella puheäänellä, jotkut kovempaakin... Muutaman kerran asiasta huomautinkin, ja hui niitä jäätäviä katseita... Vaikkei se oma lapsi siellä koko ajan olekaan esiintymässä, pitäisi muittenkin esityksille antaa sen verran arvostusta, että pitäisi suunsa kiinni.