HEI
Kuinka nopeasti hyvät akateemiset olette saaneet ison g:n tehtyä ja vielä laadukkaasti? Onko kukaan onnistunut tekemään sitä esim. 1 kk:ssa ja onko se edes mahdollista? Oletteko kuulleet tai muistatteko meppi Paavo Väyrysen väitöskirjan valmistumisaikaa, joka oli muistaakseni vain kuukausia?? Olen itse g:n alkuvaiheessa ja jo kypsyneenä kirjoitelman etenemättömyyteen -haluaisin saada sen pois mahdollisimman helposti ja kuitenkin kohtalaisella arvosanalla. Koska en ole mikään työnsankari, ei se tule koskaan onnistumaankaan. Onko gradun teossa yhtään apua nokkeluudesta tai löytyykö mitään kiertotietä, jolla tulosta tulee? Koska en omista oikein hyvää terveyttä ja työskentelen opiskelun ohella, enkä edes asu opiskelupaikkakunnalla, aikani g:n tekemiseen on vähäistä.
Kiitokset vastauksistanne.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen itse suht samassa pisteessä kuin sinä, eli g:n alkutaipaleella. Varsinaisesti aloitin homman mietiskelyn jo syksyllä, mutta aihe muuttui pariin kertaan ja g-seminaarin aloitin vasta nyt kevätlukukaudella. Nytkin on aihe tarkentunut ja siten jopa taas hieman muuttunut. Itsekin haluisin suht. hyvän arvosanan, sillä jatko-opinnot houkuttaisivat jonkin verran.
"Tuloksen tekemisestä": Itse sain jutun käyntiin oikeastaan vasta aivan äskettäin, kun sain työllä ja tuskalla laadittua alustavan sis.luettelon/rakenteen. Se tuntuisi jonkin verran helpottavan, kun tietää edes suurinpiirtein mitä kaikeka työ tulee pitämään sisällään. Tämä helpottaa sitten mm. materiaalin/lähteiden hankintaa jne.
Itse en kyllä saa g:a aikaiseksi mitenkään nopeassa tahdissa, kun on vielä kaikkea muutakin tekemistä. Minusta väh. 4 kk. menee työn tekemiseen, mutta tuokin tuntuu melko lyhyeltä ajalta. Veikkaisinpa että 6-7 kk. alkaa olla ehkä lähempänä todellista.
Ja jos alkaa kovasti ahdistamaan tuo g:n teko, niin suosittelen tutustumaan maisterihautomoon:
http://www.chydenius.fi/koulutus/tutkintoonjohtava/maisterihautomo.html
Mun geessä meni pari vuotta tossa vuosituhannen vaihteessa. Ekaks pari kuukautta hiottiin aihetta. Sit muutaman kuukauden tuskailin mistä aloittaa ja odottelin proffan paluuta Suomeen, jotta sais vähä apuja. Sit väillä jätin sen hautumaan muutamaks kuukaudeks. Sit kerran vaan tajusin vihdoinkin ratkaisun ongelmaani ja loppu suijui n. 4 kuukaudessa...
Uskoisin, että geen valmistuminen riippuu paljolti aiheesta ja tiedekunnastakin. Toki myös tekijästä. Itse en ole ollenkaan niitä nopeimpia tai nokkelimpia... Mutta onnellinen olen, että se on ohi. Nyt tosin jo alkaa taas vähä kaipaileen uusia opintohaasteita...
Riippuu siitä, minkälainen prosessi on. Itselläni gradun ideaa on pyöritelty mielessä jo pari vuotta. Varsinainen kirjoitusprosessi on mahdollista vetäistä nopeastikin, jopa kuukaudessa, mutta se vaatii tuota taustatyötä. Kannattaa myös laskea jonkin verran aikaa lopullisen version työstämiseen ja kommentoinnille.
Joku luennoitsija kertoi, että Kanervan gradu ei ole montaakaan sivua. Ei varmaan ole kauaa kirjoittanut...
Itse aloitin syksyllä 2001 ja karkeasti arvioiden noin kolmannes tehty :)
Ei elämä ole opiskelua varten, vaan opiskelu elämää varten.