Kirjallisuusessee

En nyt tiedä, kuuluuko tämä tälle osastolle, mutta...

Miten kirjallisuusessee kirjoitetaan? Tai siis mitä siihen pitää kirjoittaa? Meille annettiin kauheasti ohjeita siitä tyylistä, mutta ei sanottu mitään että MITÄ siinä pitää lukea!
Voisiko joku auttaa?
61875
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minulla oli juuri kirja arvostelu projekti ja sain hyvät numerot, kun kerroi kirjoittajasta rooli henkilöistä ja yleisestä stoorista.

Äänestä

että millainen kirjallisuusessee. Mun on pitänyt tehdä niitä muutamia, kaikista on tullut hyviä arvosanoja sillä että kertoo ERITTÄIN lyhyesti jotain juonesta, lisäksi kertoo henkilöhahmoista, analysoi vähän tarinaa (siis mihin suurempiin asioihin pikkujutut kirjassa voisi viitata) ja heittää vähän omia mielipiteitä jollain tavalla sekaan. Eli toisinsanoen, kerro mitä ajattelet siitä kirjasta, noin suunnilleen.

Äänestä

Lue se kirja mahdollisimman ennakkoluulottomasti ja koeta unohtaa kaikki mitä siitä olet kuullut tai lukenut. Sitten vertaat lukemaasi omiin mielipiteisiisi ja kerrot tuloksen. Minä kirjoitin kolmekymmentä vuotta sitten keskikoulussa murskaavan arvostelun Ahon "Rautatiestä", kun siinä ei mielestäni käsitelty riittävästi pääasiaa, eli junamatkaa. Ja sain kiitettävän.
Klassikoiden kimppuun ei pidä hyökätä pikkukiviä kourassa!

Äänestä
  • hmm...mutta eikö toi mene teosanalyysin puolelle. Mä kirjotan esseen lukemani kirjan teemasta ja suurimman osan esseen "sisältöä" oon hankkinut omista kokemuksistani. Eli en ollenkaan kerro siitä kirjasta, tyyliin mitä sin oli hyvää ja mikä huonoa...

    Äänestä

  • hei kirjoitti:

    hmm...mutta eikö toi mene teosanalyysin puolelle. Mä kirjotan esseen lukemani kirjan teemasta ja suurimman osan esseen "sisältöä" oon hankkinut omista kokemuksistani. Eli en ollenkaan kerro siitä kirjasta, tyyliin mitä sin oli hyvää ja mikä huonoa...

    Jooo... voit olla oikeassakin. Essee on laaja käsite, hm. Mutta jonkin teoksenhan siinä pitää olla lähtökohtana, kuten itsekin mainitset. Ja niiden omien kokemustesi tarkastelulla pitää olla jonkinlainen funktio niiden kirjan teemojen kanssa ettei mene asian viereen. Kun itse kirjoitin talousaiheisia esseitä Jyväskylän yliopistossa 1994-96, niin joku proffa antoi ohjeeksi, että lukekaa ne kirjat ensin, antakaa kulua jonkin aikaa ja kirjoittakaa sitten pakina siitä mitä muistatte. Se ei ollut hullumpi ohje. Sanoisin vieläkin, että rohkeasti ja niin, että oma äänesi kuuluu selvästi. Sehän sinulla on viestisi mukaan lähtökohtanakin.

    Äänestä

Häiritsee vaan harhaanjohtava keskustelu täällä. Onnettomat kirjallisuusesseen kirjoittajat kun googlettavat tämän saavat varmasti kivoja numeroita...

Kirjallisuusessee on siis erittäin kohosteinen, omalaatuinen, omaan kokemukseen perustuva teksti, joka kerrotaan jonkin tekstilajin pohjalta. Esimerkiksi Oscar Wilden Dorian Greyn muotokuva -teoksesta voisi kirjoittaa aiheella ihminen vs. demoni käyttäen kirjaa oman tuotoksen tukena. Kirja itsessään ei ole tärkeä vaan omat ajatukset, jotka juontuvat kirjasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lukiolainen kirjoitti:

En nyt tiedä, kuuluuko tämä tälle osastolle, mutta...

Miten kirjallisuusessee kirjoitetaan? Tai siis mitä siihen pitää kirjoittaa? Meille annettiin kauheasti ohjeita siitä tyylistä, mutta ei sanottu mitään että MITÄ siinä pitää lukea!
Voisiko joku auttaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu