Valonarat

Torstaiaamu oli noussut navakassa tuulessa. Hyvissä ajoin ennen auringonnousua olimme kävelyllä pitkin satamaa suojaavan vallin harjaa; hän joutui pitelemään kiinni kangashatustaan tuulen viskoessa sen leveää liertä; nauroi tuon tuosta.

Helmat lepattaen löysimme suojaisen penkin jyrkästi kohoavien kallioiden juurelta, penkiltä, johon aallonmurtaja loppui.

Merenkäynti hiljensi keskustelumme. Ja jäimme lumoutuneena seuraamaan aaltojen kasvamista vyöryessään kohti, nousevan merestä ja jysähtävän vasten ikivanhoja muureja. Ne pirstoutuivat tuuleen. Muurit kestivät.

Olimme kiinni toisissamme kylki kylkeä vasten, lantio lantiota. Ja pidimme kättä käden päällä kuin ainoat kaksi maailmassa.

- Oletko kuullut, että Etelä-Afrikassa turisti oli työntänyt kallionkoloon roskan ja että kolossa oli ollut käärme? sanoin.

Muureille oli noussut sisiliskoja. Ne jähmettyivät paikoilleen idän puoleiselle kivivallille ja jäivät odottamaan auringonnousua. Ne kurkistelivat.

- Mieheni kertoi hämmästyneenä, että kukaan ei ollut koskaan kutsunut häntä sanalla ”sir” ennen tätä matkaa.
- Turisti kitui sairaalassa neljä päivää kouristuksissa ja tuskissa. Viidentenä päivänä hän kuoli.
- Hän on hyvin lapsellinen, oppimaton työläisperheen poika... lapseni isä.
- Kuolema ei ole koskaan kaunis. Se on hirveä. Tuntui, että huoneella olisi ollut harmaat siivet ja se olisi liitänyt ilmavirrassa sisällään vuode, ruumis ja minä. Seisoin hänen vierellään ja katselin myrkyn ja tuskan murtamia kasvoja.

Penkille oli ilmestynyt muurahaisia. Hän piteli yhä kiinni hatustaan ja murskasi hansikoituun etusormeensa muurahaisia yksi toisensa jälkeen. Valleilla sisiliskot kihisivät, vilahtelivat ja moninkertaistivat lukumääränsä. Ne olivat aurinkonsa nousussa ja sille valmiita. Hetkenä minä tahansa valkoinen tulipallo osuisi maailman katoille, laskeutuisi seiniä pitkin kadulle, kujille ja heille. Alkaisi kärsivällisten olentojen päivä.

- Rakastin häntä ehkä enemmän kuin itseäni.
Aallot olivat toistensa kaikuja.
- Rakastin häntä ehkä enemmän kuin itseäni.

Hyöky osui, ja jymähti valliin pirstoutuen, kurotti ylemmäs ja ylemmäs, mutta voimansa kuluttaneena uupui ja putosi takaisin mereen… pirstaleisille kallioille, maaksi jähmettyneille laineille. Pisaroita satoi penkille, kauttaaltaan vihreäksi maalatuille laudoille.
8330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mutta toistan silti; Rakastan Sinun kirjoittamiasi sanoja!

Äänestä
  • Piditkö ihan oikeasti tuosta? Siis niin kuin mikään näillä saiteilla ei tunnu niin hyvältä kuin jokin positiivinen sana sinulta - vaikkapa vain hymiö. Tämä ei ole mitään sen kummallisempaa, vaan ihan vain lapsellista ihailua sun persoonallisuutta ja omaleimaisuuttasi kohtaan.

    Mä istuin eilen koko päivän Kaivarissa ja päivitin ystävieni kanssa naamaamme. Ja jossain siinä tuiskeessa satuin katsahtamaan nämä vastaukset lävitse, ja huomasin tämän sun kommentin alla olevan pikku liitteen, jossa jokin herrasmies (luulo) kehoitti mua osallistumaan välimerkkiralliin netissä ja kyseli joitain speksejä siinä sivussa.

    Hälle:

    Olin viikon Maltalla. Kirjoitin jotain novellin tynkää kaupungissa, jossa tapasin jonkun joskus. Sittemmin on käynyt niin kuin on käynyt. Kävelin ja istuksin samoihin kellonaikoihin ja viikonpäiviin samoilla paikoilla missä olimme, tapasimme ja mistä tarinamme alkoi.

    Minusta se oli hyvin raskasta, mutta ei niin hirveää, ettenkö olisi siihen pystynyt.
    Olen yksinkertainen tarjoilija (ihminen, joka kävelee tarjotin kädessään pitkin pöytiä) yksinkertaisesta kaukaisesta kylästä. Rakastan ihmisiä, enkä niin välitä mitä heidän väliinsä milloinkin pitäisi laittaa. Ja ikää on sen verran, että en enää oksentele nurmikolle tai koputtele poliisiauton sivuikkunaan ja pyydä sediltä neuvoja.

    (Maailman kaunein, lämpimin ja suloisin nainen muuten työskentelee Kaartin poliisissa)

    Äänestä

Sujuvaa puhetta , lähes täydellistä, kuitenkin kaksi seikaa hiertää meikäläistä.
Viskookohan tuuli todellakin hatun leveää liertä?
Minkähän vuoksi se samainen tuuli lepattaa molempien helmoja,- luulin tätä rakkaudeksi.

Äänestä
  • Yritin viestittää tällä sitä, että hän sekä oli että ei ollut enää läsnä.

    1 1= 1

    Lieriasiaa en hjummartanut, tyhmä kun olen.

    Äänestä

... juu nää nyt on vaan näitä...

Kiitos lukuelämyksestä !

Äänestä

Sanasi kuuluvat lähinnä novellipalstalle eikä tänne runopalstalle.
Olis ylläpidolle töitä...

Äänestä
  • Mä tossa pohdiskelin mahdollisimman riisuvasti sitä naisten kaipuuta romantiikkaan, lyriikkaan ja emotionaaliseen sanataiteeseen, ja aina kun katselen marketin pokkaritelineissä törröttäviä roskaposteja, niin tunnen valtavaa halua ottaa sellainen käteeni ja etsiä jostain riippukeinu, ullakko tai laituri, asettua lötkölleen ja kadota jälleen ihanaan huttuun ja kermavaahtoon, itkeä ja rakastaa, nauraa ja iloita sanojen mukana. Siis päästää valloilleen se flow joka lämmittää ja sykkii kuin huume soluissa, alavatsassa ja selässä, kulkee pitkin kaulaa hikipisarana ja imeytyy alla tuoksuvaan kankaaseen kuin arjen riistosta irti sivelty hetken mielihyvä.

    Miten kuuma tuo aurinko onkaan.

    Stna! Meni pilvee, tai oli jo kun havahduin. Kiitos kommentistasi. Mun täytyy tehdä ajatustyötä... nyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Zakuskat kirjoitti:

Torstaiaamu oli noussut navakassa tuulessa. Hyvissä ajoin ennen auringonnousua olimme kävelyllä pitkin satamaa suojaavan vallin harjaa; hän joutui pitelemään kiinni kangashatustaan tuulen viskoessa sen leveää liertä; nauroi tuon tuosta.

Helmat lepattaen löysimme suojaisen penkin jyrkästi kohoavien kallioiden juurelta, penkiltä, johon aallonmurtaja loppui.

Merenkäynti hiljensi keskustelumme. Ja jäimme lumoutuneena seuraamaan aaltojen kasvamista vyöryessään kohti, nousevan merestä ja jysähtävän vasten ikivanhoja muureja. Ne pirstoutuivat tuuleen. Muurit kestivät.

Olimme kiinni toisissamme kylki kylkeä vasten, lantio lantiota. Ja pidimme kättä käden päällä kuin ainoat kaksi maailmassa.

- Oletko kuullut, että Etelä-Afrikassa turisti oli työntänyt kallionkoloon roskan ja että kolossa oli ollut käärme? sanoin.

Muureille oli noussut sisiliskoja. Ne jähmettyivät paikoilleen idän puoleiselle kivivallille ja jäivät odottamaan auringonnousua. Ne kurkistelivat.

- Mieheni kertoi hämmästyneenä, että kukaan ei ollut koskaan kutsunut häntä sanalla ”sir” ennen tätä matkaa.
- Turisti kitui sairaalassa neljä päivää kouristuksissa ja tuskissa. Viidentenä päivänä hän kuoli.
- Hän on hyvin lapsellinen, oppimaton työläisperheen poika... lapseni isä.
- Kuolema ei ole koskaan kaunis. Se on hirveä. Tuntui, että huoneella olisi ollut harmaat siivet ja se olisi liitänyt ilmavirrassa sisällään vuode, ruumis ja minä. Seisoin hänen vierellään ja katselin myrkyn ja tuskan murtamia kasvoja.

Penkille oli ilmestynyt muurahaisia. Hän piteli yhä kiinni hatustaan ja murskasi hansikoituun etusormeensa muurahaisia yksi toisensa jälkeen. Valleilla sisiliskot kihisivät, vilahtelivat ja moninkertaistivat lukumääränsä. Ne olivat aurinkonsa nousussa ja sille valmiita. Hetkenä minä tahansa valkoinen tulipallo osuisi maailman katoille, laskeutuisi seiniä pitkin kadulle, kujille ja heille. Alkaisi kärsivällisten olentojen päivä.

- Rakastin häntä ehkä enemmän kuin itseäni.
Aallot olivat toistensa kaikuja.
- Rakastin häntä ehkä enemmän kuin itseäni.

Hyöky osui, ja jymähti valliin pirstoutuen, kurotti ylemmäs ja ylemmäs, mutta voimansa kuluttaneena uupui ja putosi takaisin mereen… pirstaleisille kallioille, maaksi jähmettyneille laineille. Pisaroita satoi penkille, kauttaaltaan vihreäksi maalatuille laudoille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu