Onnea kaikille kouluista valmistuneille!
Ammattikoululaisille ennen kaikkea, sillä te olette jo saaneet ammatin vaikka ei kunniaa ja juhlintaa kuvatakkaan televisioissa ja aikakausilehdissä, koska teille ei anneta tietyn värisiä lakkeja. Ei lakki ole muuta kuin "pääasia".
Lakittakin tarkenee ja pärjää.
Teille ennen kaikkea oikein paljon onnea.
En unohda ylioppilaitakaan, vaikka he mielellään teidät unohtavatkin. Onnea myös ylioppilaille.
Kuitenkin toivoisin, että paikalliset ravintolat ym tahot antaisivat ilmaisen kunnian myös muillekkin valmistuneille kuin valkolakin saanneille. Se olis sitä tasa-arvoa josta niin suurella äänellä puhutaan.
Työnsä muutkin opeista päässeet on tehneit ammattinsa eteen.
Siis vielä kerran Onnea Kaikille!

Vastaukset 2
Vanhimmat
lässy
onnea sullekkin kirjailija