riittääkö?

riittäisikö 1v. ja 7kk ikäeroksi saman perheen uroksille?
entä onko bichon frise ja suursnautseri hyvä pari? onko kokemuksia kyseisistä roduista samassa perheessä?
meillä on bichon uros (leikkaamaton,mutta varmaan leikataan) ja ajatellaan suursnautserin ottamista tänä kesänä..
6139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

eikö kukaan osaa vastata kysymykseeni?? toivon että edes joku koska muuta paikkaa en löytänyt josta voisi kysyä..

Äänestä
  • Minä en ottaisi pienen koiran kaveriksi suurta koiraa.

    että miksikö..?

    - Suuri koira voi vahingoittaa pienempää leikkiessään.

    - Arvojärjestys ei ole looginen:
    Vanhempi jää kakkoseksi. Pienempi ja vanhempi koira joutuu jossain vaiheessa alistumaan nuoremmalle ja suuremmalle koiralle (jo mahdollisesti pennulle). Aiheuttaa stressiä pienemmälle koiralle. Jos tästä käydään tappelu, niin jälki voi olla paha, niin fyysisesti kuin henkisesti.

    Äänestä

  • Ikäero kuulostaa hyvältä mutta rotujen yhdistelmä ei...

    Meillä on 2v snautseri uros ja sen seuraksi piti tulla ensin suursnautseri uros.
    Ajatus tyrmättiin, kun kasvattaja kertoi, että yksi hänen riiseneistään oli tappelussa tappanut pienemmän, mutta sisukkaamman snautserin.
    Siis molemmat rodut oli niin kovapäisiä, ettei kumpikaan luovuttanut ennen kuin pienempi sitten lopulta kuoli :((
    Kaksi noin kovapäistä rotua ei sovi yhteen, mutta bichonista en itse tiedä oikein mitään, mutta jos itselläni olisi vastaavanlainen tilanne niin riskiä en kyllä ottaisi.

    Entä sitten keskikokoinen snautseri?
    ei kyllä ole yhtä iso kuin riiseni, mutta varmasti turvallisempi bichonille kaveriksi.

    Äänestä

samankokoista tai keskikokoista kaveriksi? Jos eivät tule toimeen on helpompi eristää ne jos tarve on.

Äänestä
  • Miksi haluat toisen uroksen?
    Molemmat rodut ovat suht. dominoivia, ja kun kyseessä on noin suuri kokoero, en suosittele, siinä käy helposti hassusti. Voi toki olla, että koirat tulevat hyvin keskenään toimeen. Mutta miksi ottaa riski? Nartun ottaminen olisi mielestäni luonnollinen vaihtoehto. Onko sinulla kokemusta isoista ja vaativammista koirista? Jos ei, suosittelen että ottaisit kaveriksi jonkun hiukan pienemmän rodun. Tällöin mahdolliset haaverit jäisivät selkeästi pienemmiksi, ja pienelläkin olisi mahdollisuus puollustautua. Ja ison pennun leikitkin ovat jo sen verran rajuja, että pienelle voi käydä siinä pyörityksessä hassusti.
    Urosten välillä voi aina tulla kismaa, roduista ja iästä riippumatta. Joten, en suosittele.

    Äänestä

  • ........................ kirjoitti:

    Miksi haluat toisen uroksen?

    meillä on ollut aikaisemmin bernhardilais narttu (eli kokemusta on isoistakin koirista),silloin kun bichonia ei ollut.uroksen tahtoisimme koska bichonillamme on kova astumis vietti..ja ajateltiin että jos olisi meillä narttu ni ei siitä mitään tulisi.. ellei sitten leikkauttaisi molempia jos narttu perheeseemme tulisi..

    olisiko muita joitakin kookkaampia kuin bichoni, koirarotuja/seropeja jotka sopisivat perheeseemme ja voisi olla ulkona tarhassa?? bernhardilaista olemme myös mitettineet koska edellinenkin bertsu asui melkein koko ajan isossa ulkotarhassa.. tai sitten siperian husky kiinnostaisi myös.. mitä mieltä??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mietin että.. kirjoitti:

riittäisikö 1v. ja 7kk ikäeroksi saman perheen uroksille?
entä onko bichon frise ja suursnautseri hyvä pari? onko kokemuksia kyseisistä roduista samassa perheessä?
meillä on bichon uros (leikkaamaton,mutta varmaan leikataan) ja ajatellaan suursnautserin ottamista tänä kesänä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu