Tämä Eurooppalainen oikeusturva "keskusliitto" on hupaisa ilmestys tässä WC:n haaskalla. Se on mukamas yhdistys jonka asiana on oikeusturva. Kuitenkin se varauksetta puolustaa selviä rikoksentekijöitä rikoksen uhreja vastaan jo tilanteessa, jossa esitutkintakaan ei ole edes valmistunut. Siis, oikeusturva rikkomuksia ei ole vielä olemassakaan, tuskin sellaisia tuleekaan.
Niin, siis oikeusturva on se, jonka meidän virallinen oikeuslaitos tarjoaa. Silloin jos oikeusjärjestelmä sortaa niin tarvittaisiin tällaista yhdistystä. Nyt ei oikeusjärjestelmästä ole vielä edes syyttäjä tehnyt työtään niin ei voi olla oikeusturvan puutteita.
Jos poliisi rikkoo lakia niin siitä voi tehdä rikosilmoituksen, sellaisia ei liene tehdyn. Myös Eduskunnan Oikeusasiamies valvoo viranomaisten tekemisiä ja hänelle voi valittaa poliisin tekemisistä, niitäkään ei lie tehdyn.
Olisikohan niin, että heikosti töitä löytäneet lakiasiain laitamilla olevat jurristit etsivät helppoja toimeksiantoja. Tuurintynkääkin oli matkassa, hommaa käsiteltäneen sellaisessa oikeudessa, jossa ei vielä ole porttikieltoa.
Varsinaisia rikoksen uhreja ei ole taloudellisesti järkevää lähteä puolustamaan, heidän etujaan ajaa yleinen syyttäjä ilmaiseksi, onneksi on näitä pontsoreita, he pelkäävät linnaan joutumista. Heitä on tässä satoja, helppoja selviä toimeksiantoja jotka menee ensimmäisen jälkeen copy/paste puolustuksella, laskun osoite pitää vaan aina muistaa vaihtaa.
Katsokaapa sitten kenen kanssa teette toimeksiantonne. EOK on yleishyödylliseksi yhdistykseksi rekisteröity, se ei voi tehdä liiketoimintaa. Saattaa jossain vaiheessa yhteistyötahonne muuttua EOK:sta ihan tavan lakiasiantoimistoksi. Asianajajiahan siellä vissiin ei juuri olekaan joten asianajotoimistoksi se ei vaihtune.
Niin, siis oikeusturva on se, jonka meidän virallinen oikeuslaitos tarjoaa. Silloin jos oikeusjärjestelmä sortaa niin tarvittaisiin tällaista yhdistystä. Nyt ei oikeusjärjestelmästä ole vielä edes syyttäjä tehnyt työtään niin ei voi olla oikeusturvan puutteita.
Jos poliisi rikkoo lakia niin siitä voi tehdä rikosilmoituksen, sellaisia ei liene tehdyn. Myös Eduskunnan Oikeusasiamies valvoo viranomaisten tekemisiä ja hänelle voi valittaa poliisin tekemisistä, niitäkään ei lie tehdyn.
Olisikohan niin, että heikosti töitä löytäneet lakiasiain laitamilla olevat jurristit etsivät helppoja toimeksiantoja. Tuurintynkääkin oli matkassa, hommaa käsiteltäneen sellaisessa oikeudessa, jossa ei vielä ole porttikieltoa.
Varsinaisia rikoksen uhreja ei ole taloudellisesti järkevää lähteä puolustamaan, heidän etujaan ajaa yleinen syyttäjä ilmaiseksi, onneksi on näitä pontsoreita, he pelkäävät linnaan joutumista. Heitä on tässä satoja, helppoja selviä toimeksiantoja jotka menee ensimmäisen jälkeen copy/paste puolustuksella, laskun osoite pitää vaan aina muistaa vaihtaa.
Katsokaapa sitten kenen kanssa teette toimeksiantonne. EOK on yleishyödylliseksi yhdistykseksi rekisteröity, se ei voi tehdä liiketoimintaa. Saattaa jossain vaiheessa yhteistyötahonne muuttua EOK:sta ihan tavan lakiasiantoimistoksi. Asianajajiahan siellä vissiin ei juuri olekaan joten asianajotoimistoksi se ei vaihtune.
Vastaukset 23
Vanhimmat
tän päivän tyhmin kirjoitus! No onhan se edes jotain kun saa tyhmimmän tittelin... Onnea vaan!
Minusta tuossa alkukirjoituksessa oli asiaa kaikki ,juuri näin se menee.Sinä taas osoitit sivistymättömyytesi ja tyhmyytesi.Ethän sinä voi raukka ,sellaista titteliä enää jakaa ,joka jo sinulla ääliö on.
yksinkertaisen ihmisen komentti asiasta,josta ei tiedä hölkäsen pölahtämääkään!
Ihminen joka ei tiedä asioista yhtään mitään. Lue tarkemmin eokn sivuja niin tiedät
Niin, mikä oli väärin. Voisitteko ystävällisesti tarkentaa. Käsittääkseni se menee aikalailla juurikin noin.
...kun on pikkulusikalla annettu..niin luetun ymmätäminenkin on ..ymmärrettävää.. hehheeh.. mistä näitä ääliöitä oikein sikiää...
EOK sai oman lippumarssin
« : tammikuu 18, 2006, 19:19:45 19:19 »
Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto - EOK ry on tuottanut oman musiikkiteoksen, joka on nimeltään EOK-lippumarssi.
EOK-marssin sanoittajia ovat Jarmo Juntunen ja Petter Kavonius. Sovituksesta ja sävellyksestä vastasi Arto Mäläskä. EOK-lippumarssin esittää Lare Inkala.
KUUNTELE EOK-MARSSI
1. EOK-marssi (Nopeille yhteyksille)
http://www.eok.fi/eokmarssi.mp3
2. EOK-marssi (Hitaille yhteyksille)
http://www.eok.fi/eokmarssinetti.mp3
EOK - Marssi
1. säkeistö
Ei oikeutta meillä maassa nyt saa,
jos ei yhdessä käydä sit hankkimaan.
Meidän EOK,
vahva EOK.
Se on turva meidän kaikkien.
Meidän EOK,
vahva EOK,
se on turva kaikkien.
2. säkeistö
Ei auta vain vääryyttä vaikertaa,
on myös käytävä yhdessä toimimaan.
Meidän EOK,
vahva EOK.
Se on turva meidän kaikkien.
Meidän EOK,
vahva EOK,
se on turva kaikkien.
3. säkeistö
Moni oikeutta meillä maassa nyt saa,
EOK kun ryhtyi näin toimimaan.
Meidän EOK,
vahva EOK.
Se on turva meidän kaikkien
Meidän EOK,
vahva EOK,
se on turva kaikkien.
« Viimeksi muokattu: tammikuu 18, 2006, 19:20:25 19:20 Toimittaja EOK - viestintä »
EOK-Capitalaisten olisi syytä opetella tämä reipas marssi ja laulaa sitä aina sopivan tilaisuuden tullen.
mitä kommunistipuolueen lauluja nämä esittää??
Järkyttävää ja sanoinkuvaamatonta pskaaaaa..
vitsi? Tää kuulostaa just savolaiselta "reilulta" mieheltä, joka kusettaa kaikkia hymy huulessa.
Jorgga ota jooko vaihto? äijä on ihan hemmetin kahvilla. Ketkäs niitä selvästi rikollisia- on ja mistä sä tiedät, että ne on rikollisia?
EOK voisi vähän tutkia sunkin kirjoittelua.
Sä olet kiihkoilija ja lietsot vihaa. Onko se luvallista?
Mitä todellisuutta sä elät jos et kerran näen median esittämiä syytöksiä?
KRP:llä on myös todella syyllistävä ja manipuloiva sävy tiedotteissaan.
Oletko huomannut näitä?
KRP nyt sattuu olemaan ainoa ulkopuolinen puolueeton taho, joka tutkii asiaa täysin poliisín oikeuksin virkavastuulla. Heidän syyllistävän sävyn luulisi antavan ajattelemista sinullekin.
Joggelis herää oikeasti jo todellisuuteen. Virkamies tekee mitä esimies käskee. Tutkitaan ensin ja hutkitaan vasta sen jälkeen.. jookos?
Kirjoittaja on poliisikouluun valittu superpoliisi
Hanki elämä ei voi kun nauraa,ha,ha,hahhhahahhhahahahhahhhhhhhhhhhhhhhaaaaaaaaaaa
Nauruunhan sinun viestisi jäävätkin.Sinulla kun ei ole muuta annettavaa.Hyvä että annat siitä vähästäkin,mitä olet perimässä saanut.
Tuo viesti kuvaa aika hyvin WC:n jäsenkuntaa. Sivistys on huomiotaherättävällä tasolla.
Täälläpäin sanotaan, että on kaksi asiaa joita ei voi pitkään salata: tyhmyys ja köyhyys.
Mikäli sivistyksestä haluat kilpailla niin olen valmis. Kerrohan ystäväiseni millä tasolla sinun sivistyksesti on? WinCapitassa on sijoittajina niitä kenellä on rahaa ja rohkeutta. Harrastamasi mustamaalaaminen on todella lapsellista. WinCapitassa on mukana hyvinkin korkeasti koulutettua väkeä. Voitollinen valuuttakauppa on ihmeellistä ulkopuolisen mielestä mutta ei niiden ketkä asioista oikeasti jotain tietää.
Oletko tietoinen mitä kaikkea sinunkin maksamilla veroeuroilla tehdään ja ihan laillisin keinoin? Tiedätkö ketkä verovarojen käytöstä päättää? Hyvinkin voi olla mukana päättämässä niitä samoja henkilöitä joita edellisessä viestissä haukuit. Hyvin ei siis ole sinunkaan asiat. =)
Montaakaan ylemmän loppututkinon suorittanutta ei ole kusetettujen joukossa. Tämä ponzi haisi huijaukselta niin selvästi, ettei siihen kukaan fiksu lähtenyt. Tuntemani kusetetut olivat tyypillisesti pienyrittäjiä. Ahkeria kunnon ihmisiä, koulutuksena ammattikoulu tai ei sitäkään.
Varmaan jokossa on paljon myös sitä pohjasakkaa, jota on mukana näissä verkostomarkkinointi-kusetuksissa. Ne oli luultavasti enemmän siellä ponsori puolella.
Nuo tuntemani pienyrittäjät ei ole ponzoroineet kuin lähisukuaan. Hekin epäili sitä alusta asti kusetukseksi mutta ahneus vei ja ajatuksena oli, että pannaan vain sen verran, etei siihen talous kaadu, sellainen ihminen on varovainen, joka on itse työllä hankkinut rahansa.
Valuuttakauppaa en ole tehnyt. Osakkeet, futuurit ja warrantit ovat sitten tutumpia. En epäile ollenkaan, ettei valuuttakaupalla voi tehdä rahaa mutta kyse onkin siitä, että miksi joku tekisi toisille hyvänhyvyyttään rahaa jos sitä osaa hommalla rajattomasti tehdä.
Ei tarkoita että on fiksu...tylsiä kyniä löytyy joka tasolta.
Se, ettet sinä tekisi toiselle hyvän hyvyyttäsi mitään, etkä varsinkaan rahaa, ei ole tae siitä, etteikö joku toinen tekisi.
Jo lapsena minulle kerrottiin, että joka toista tyhmäksi haukkuu, on itse tyhmä. Tätä palstaa lukiessa olen huomannut, että pitää täysin paikkansa.
"Se, ettet sinä tekisi toiselle hyvän hyvyyttäsi mitään, etkä varsinkaan rahaa, ei ole tae siitä, etteikö joku toinen tekisi"
Juu totta, mutta kerroppa vielä miksei päähyväntekijä olisi heti alkuun maksanut konkurssivelkojaan ym. pois, sitten vasta alkanut jakaa rahaa ulospäin tutuille ja tuntemattomille?
Ei pitkälle koulutettu välttämättä ole erityisen fiksu. Keskiverto älykäs sitkeä puurtaja pääsee pitkälle. Mutta ei kuitenkaan varsinaisesti tyhmäkään voi olla jos on edes ylempi korkeakoulututkinto taskussa, siihen ei pelkkä ulkoluku enää riitä.
Mutta jonkinlaista kykyä kriittiseen ajatteluun uskon pitkälle koulutettuihin sentään jääneen, ei se fiksuutta ole vain tapa ajatella, ja se olisi riittänyt tämän kusetuksen välttämiseen.