Olen ollut lesbo jo kauan ja suuntauksestani varma, mutta yhtä en ymmärrä, sillä vain harvoin olen oikeasti rakastunut. Ja juuri silloin, kun minä rakastun, suhteesta ei tule mitään, vaan se on pelkkää pettymystä, riitaa ja kariutuu. Olen kuitenkin seurustellut monta kertaa, mutta ilman varsinaista rakastumista ja ne suhteet ovat toimineet ja kestäneet. Mutta kun minä kaipaisin sitä tunteenpaloa! Onko muilla kokemuksia? Olisi kiva kuulla kohtalotovereita!
Rakastua
naiseen
61182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tuohon suuntaan, paitsi etten ole seurustellut läheisesti kenenkään "hurmaavan" kanssa. Aika kurjaa, en ymmärrä, miksen rakastu. Tai tavallaan osaan aavistella: ihastun ulkomuotoon. Ja kun tutustun - aivan ulkokohtaisesti vain, ei minusta ole iskijäksi, aina varuillaan - niin tuo sisäinen puoli tuottaa pettymyksen. Kavereina kivoja, innostus haihtuu. Ns. hyvän näköiset ja minusta kiinnostuneet ovat vaikeita. Tai pinnallisia tai eivät tiedä juuri mistään mitään eivätkä edes välitä.
Ihan kuin muissa olisi muka vikaa, ei ei, itse olen niuho ja rajoittunut.
Luonne merkitsee kumminkin eniten, kuten parin pitkän uskollisen suhteen aikana huomasin. Kumpaankaan en ollut suinpäin rakastunut, mutta viihdyimme kerrassaan hyvin yhdessä. Kumpikin heistä alkoi aikoinaan kaivata jotain suurempaa, mistä kirjoitetaan, mistä kuullaan ja mitä oikeasti myös on. Muilla. Ikävää, ettei heitäkään ole onnistanut, kyllä he olisivat onnen ansainneet.
Jospa sinä vielä löydät passelin yhdistelmän, toivotaan niin.
Sellaistahan se on - suuren rakkauden etsimistä!
Itse seurustelin noin 19-24 vuotiaana ties kuinka monen naisen kanssa. Siis en edes laskuissa pysynyt...Tunsin aina että en saa näistä ihmisistä mitään, vaikka he olivat minua kohtaan aivan jumalattoman ihania (ehkä vähän liiankin!!!)
Sitten sain kokea sen: rakastumisen - ja ensi silmäyksellä. Se oli jotain ihmeellistä. Tunteet olivat niin valtavat, että yhdenkin tapaamiskerran aikana vain ITKIN (minä joka en ollut itkenyt "koskaan").
Olimme ja asuimme yhdessä noin 4 vuotta. Pikku hiljaa kun aloin oppia tuntemaan tätä ihmistä, huomasin että sitä vähemmän SISÄISESTÄ hänestä pidin. Erosimmme ystävinä.
Sitten tapasin naisen josta en ensin oikein välittänyt, hän oli kuitenkin "sitkeä sissi" ja aloimme tapailla ja hän pikku hiljaa muutti luokseni. Kuinka ollakaan ehkä noin reilun 8 kuukauden jälkeen sanoin hänelle sen mitä tunsin: rakastan sinua. Olemme edelleen yhdessä (viides vuosi menossa).
En tiedä, ehkä kuitenkin ottaisin sen ihtohimoisen rakastumisen takaisin, mutta... sellainen ei kestä, joten naisen vaihto olisi tasaisin väliajoin edessä. (ei vanha enää jaksa!!!)
ei tietenkään rakastuminen kestä ikuisesti. sittenhän se rakastaminen vasta alkaa, kun rakastumisvaihe on ohi. tätä eivät monet valitettavasti tajua. kun ensihuuma hälvenee, he vaihtavat naista, koska "eivät enää rakasta"
Pähkäilen semmoista asiaa, milloin rakkaussuhde onkin vain syvää ystävyyttä ? Tuntuu, että kaikki on kohdallaan, helppoa olla yhdessä, mikään ei ärsytä toisessa, ikävöikin toista jne.. Hellyyttä on mutta toisaalta intohimo/seksi puuttuu suhteesta? Platoninen suhde ei ole sitä mitä odotan pitkältä suhteelta..kääk toisaalta ei jaksa etsiä uuttakaan. Joskus sitä miettiin , että olisko tuhoontuomittua jos sen seksin hakisi suhteen ulkopuolelta. Onko mitään mieltä?
..voi aivan hyvin hakea muualta, jos niin haluaa.
Näin ollen molemmat ihmissuhteet voivat olla kauniita ja antoisia, mutta niiden pitää olla tasavertaisia, eikä ketään saa loukata eikä väheksyä.
Toisaalta voi myös yrittää kohentaa seksuaalisuutta oman kumppanin kanssa. Joskus se onnistuu ja joskus ei.
Toivottavasti löydät itsellesi sopivan tavan pitää huolta myös omista tarpeistasi ja saat antoisamman elämän. Itsestämmehän me ennenkaikkea olemme vastuussa.
..on kovasti tuo minullekin ollut elämäni varrella..;)