silloin tällöin näitä sivuja, koska siskollani oli syöpä. Siis oli.
Nyt olen tosi surullinen. Torstaina loppui sisarellani 3vuoden sisukas taistelu syöpää vastaan. Loppu tuli kuitenkin yllättävän nopeasti, vain pari viikkoa sairaalassa ja nukkui rauhallisesti pois. Hän oli todella ihana ihminen, rakas siskoni. Ei ole kuin viitisen vuotta kun olin samassa tilanteessa. Myös nämä läheisen menettämiset ovat todella vaikeita kestää sen pitkäaikaisen myötäelämisen jälkeen. Teille kaikille sairastuneille toivon että tukiverkkonne antaa voimia ja että myös onni olisi parantua. Siunausta!
Nyt olen tosi surullinen. Torstaina loppui sisarellani 3vuoden sisukas taistelu syöpää vastaan. Loppu tuli kuitenkin yllättävän nopeasti, vain pari viikkoa sairaalassa ja nukkui rauhallisesti pois. Hän oli todella ihana ihminen, rakas siskoni. Ei ole kuin viitisen vuotta kun olin samassa tilanteessa. Myös nämä läheisen menettämiset ovat todella vaikeita kestää sen pitkäaikaisen myötäelämisen jälkeen. Teille kaikille sairastuneille toivon että tukiverkkonne antaa voimia ja että myös onni olisi parantua. Siunausta!
Vastaukset 9
Vanhimmat
ja voimia.
Olet tehnyt parhaasi mukaan, se riittää ja elämä sinulla jatkuu! Sisaresi varmaan haluaa, että jatkat elämääsi!Lämmin virtuaalihalaus elämän jatkumiseen kaikesta huolimatta!
Haimme sisaren kotikuntaamme.
Kiitokset "vastanneille" myötäelämisestänne. Halit myös sinne.
jokkaisen rakkaan pois lähtö satuttaa niin kovasti.Kun kuitennii sitä toivvoo yrittää pittee yllä viimesseen asti ja kuitennii sillon,ku uutinen poislähöstä tulloo.niin se on ainnaa yllätys!Toivon vain,että ehittä puhhuu assiit seleväks,niin jotta mittää ei jiänä sanomata.Se viimenen käynti lähtevän luona on ainnaa raskas-ei voi muuta,ku pittee käistä kiinni ja sannoo hyvvee matkkoo,,,mitäpä sitä muuta!Mut se ikävä ja kaippaus seurovvaa pitkkään mukana--voimmii siulle--muista ne hyvät hetket,jotka saitta yhessä kokkee!
Asiat puhuttiin aina selviksi, mitään sillee ei jäänyt kaivelemaan. Mutta niin, se ruummiillinen ikävä, kun ei voikkaan enää toisilleen jutella, tekee kipeää. Vaikka sanotaanhan et tämä on sellaista itsesääliä...mutta kun tulee otettua vielä muittenkin murehtimiset omakseen, miltä tuntuu esim. toisesta sisarestani joka nyt menetti kaksospuolensa, molemmat perheettömiä, joten toisella elämä tyssäsi totaalisesti. Nyt tämän sisaren kanssa on toimiteltu pakollisia kuvioita. Ken tälläistä ei oo kokenut, ei voi sitä etes ymmärtää, vielä. Näihin ei totu. Yhtä kipeää tekee jo viidennen kerran, tosin monien vuosien viiveellä. Lämpimiä muistoja on paljon.
Onnekseni "mummin kullat" pitää vielä jalat maassa. Hyvää kesää!
keskellä-voimmii teille koko sisarusparvelle,antakkee sen surun tulla-antakkee tukkee ja voimmii toisillennu--muistathan,jotta vielä että oo yksin jatkamassa etteenpäin-turvatkkoo toissiinu-itkekkee,muistelkkoo ja jos mahollista,naurakkee niille kaikille ihanille lapssuus/nuorruusmuistoille,jotka teille jäivät-niitä ei voi kukkaa viijjä teiltä pois!Antakkee sen surun mustan viitan olla yllänny,mut kurkistakkoo joskus sen lomitse,josko siellä loistas sisareastanne joku ihana muisto,joka suapi hymyn teijjän huulille!Ei kuolema oo lopullinen ero--työ niättä toisenu vielä--ensin unessa ja sitten muutennii...Jumalalta pyyvvän lohttuu teille kaikille-suru on surtava ja itkettävä pois-sen jäläkkeen tulloo ne kaikki ihanat muistot elämän varrelta ja sillon on surun väistyttävä senvuoksi,koska elämä kanttaa meitä etteenpäin ja tuopi elämmään uuvven ulottuvuuen-sen surun ja mänettämisen kautta koetun ilon siitä,että sain pittee luonani ihmisen edes vähän aikkoo-immeisen,joka oli niin rakas miulle!
tuntemuksiamme syöpäpotilaana ja syöpäpotilaan läheisenä. Kirjoitit hyvin.
Voimia alkuperäiselle!
Hei! Täällä on 14v poika, joka pelkää myös hirveästi syöpää (vaarini kuoli syöpään, kun olin 3-5vuoden ikäinen). Voimia, yritä nauttia kesästä :)
kovin nuori, joten älä tuhlaa elämääsi etukäteen murehtimalla! Nauti Sinäkin ei vaan kesästä, vaan ympäri vuoden. Tosin itsekin syyllistyn ajattelemaan pahinta joskus eri tuntemuksille, mut otan "jären käteen"ja alan ajatella positiivisesti. Perimähän mulla v o i olla saada myös tuo katala tauti näin perheen kuopuksenakin (tosin itsekin jo reilusti maailmaa nähnyt) Takerru elämään sellaisenaan kuin se tulee.
Niin itsekin nää surujen "välivuodet" olen tehnyt, aika kultaa kovimman surun muttei unohu koskaan! Nyt sisaren kuva-albumeja oon katsellut sekavin tuntein. Tätähän se elämä on. Mutta ollaan vahvoja ja kestetään, kun on pakko. Viikon päästä lauantaina on se lopullinen viimmeinen saatteleminen. Jaksellaan, me kaikki.