Suomen jäsenmaksut EU:lle
Euroopan unionin menot katetaan jäsenvaltioiden jäsenmaksuilla. Jäsenmaksut määräytyvät jäsenmaiden bruttokansantulon, arvonlisäverokertymien sekä unionin keräämien maataloustullien ja tuontimaksujen mukaan.
Jäsenmaiden maksut ja tulot vaihtelevat vuosittain. Bruttokansantulon ja arvonlisäverotulojen kasvun myötä myös jäsenmaksut unionille kasvavat. Maataloustukien leikkaukset ja unionin laajentuminen vastaavasti pienentävät unionin budjetista saatavia maksuosuuksia.
Jäsenmaat sopivat yhdessä unionin rahoituskehyksestä ja siten maiden maksuosuuksissa on viime kädessä kyse poliittisesta neuvotteluratkaisusta.
----------------------------------------------
"Vauraassa" maassa rakennettiin 10 taloa talot tulivat maksamaan 300 000€ kplx10 = 3 000 000€
Toisessa maassa rakennettiin samanlaisia taloja 10 kpl 150 000€ kplx10 = 1 500 000€
Molempiin maihin oli siis rakennettu 10 samanlaista taloa.
Joutuuko "vauraampi" maa maksamaan samanlaisten talojen rakentamisesta EU:lle maksuja, joita sitten siirretään sinne toiseen maahan?
Niin miksiköhän ?????
Kumpi maa nyt sitten on köyhempi, kun molemmissa maissa on rakennettu oman maan reaalitalouden mukaisilla hinnoilla 10 kpl samanlaisia taloja?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.