Voisko joku antaa vinkkiä onko olemassa esim. taitettavaa leipomisalustaa joka asetetaan keittiön pöydän päälle. Täytyisi pystyä säilyttämään pienessä tilassa.
Leipomisalusta
pieneen tilaan
81875
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ja näillä olen pärjäillyt.
Teflon siitä kiva ettei tarvitse kuin siirtää leipomukset uuniin.
Voipaperi taas pellin päälle .
tuon voipaperin kanssa, varsinkin kun kaulii taikinaa. Tai sitten minulla on väärä tekniikka, mutta se voipaperin liuska vaan ei pysy paikallaan.
sitten kaksi pöydän päälle laitettavaa leipomisalustaa. Ovat tosikäteviä. Säilytän niitä keittiön kaappivälikössä.
Yksi vaihtoehto on hankkia silikonilevy leivinalustaksi.
Täytyypä käydä kurkkaan Anttilalta jos heillä vielä myynnissä.
Minullakin on pienet tilat ja ostin tupperwarelta sellaisen leipomisalustan, jonka voi rullata ja sen saa tosi pieneen tilaan. Pysyy paikallaan taikinaa vaivatessa. Maksaahan se hieman, mutta paras tähän astisista ollut....
Minulla samanlainen alusta hakusessa. Mahtaakohan enää nykyään saada mistään puisia leivonta-alustoja? Aikanaan meillä oli niitä kotona kaksin kappalein.
niin pysyy paikoillaan. Tosin itse käytän vain pitsapohjan taputtelussa, kun tilanpuutetta sinänsä ei ole.
oli puisia leivinalustoja myynnissä. Todella tukevia ja hyvintehtyjä. Muistaakseni maksoi 20 e. Ostin joulun alla pipareiden koristelua varten. On näppärä siirtää piparit kuivumaan - suosittelen. Minulla on myös Tupperwaren leivinalusta, ainakin 20 vuotta vanha, edelleen käytössä. Säilytän sitä keittiön kaapin sisäpuolella koukuissa, niin että se on suorana eikä rullaannu siten niin helposti. Hyviä leivontahetkiä kaikille! t. Mikkelin Martta 8)